Nimi: Jospas minä härän saisin
Kirjoittaja: Mythofan1
Ikäraja: S
Fandom: Wild west cowboys of moo mesa
Tyylilaji: western
Vastuuvapaus: En omista Wild west cowboys of moo mesaa. Vain omat hahmoni. Kunhan vain annan mielikuvituksen lentää.
Kuvaus: Lolan isän ranchilta katoaa karjaa ja Cowboysien on selvitettävä kuka on tämän takana.
Jospas minä härän saisin
Kolme cowboyta istui nuotion ympärillä lähellä kanjonia, jota kutsuttiin Kuolleen miehen kanjoniksi. Eräs heistä kertoi kummitusjuttua Kuolleen miehen kanjonista.
- Karjavarasta ei ole sen koomin näkynyt, mutta kerrotaan, että se ratsastaa yhä sitä samaa reittiä, joka päättyy kanjonin sulkemaan romahdukseen, kaveri kertoi.
- Aikamoinen tarina, toinen totesi.
- Jeah, mut aika kaukaa haettu. Mä uskon aaveisiin vasta, kun näen, kolmas hymähti.
Juuri silloin alkoi kuulua aavemaista naurua ja kavion kopsetta. Aavemainen luurankoratsu ratsastajineen nelisti heitä kohti. Karjalauma pillastui ja lähti rynnimään kohti kanjonia. Kolmikko tuijotti hetken aikaa lauman ja ratsastajan perään.
- Onks toi nyt se karjavarkaan aave? toinen kysyi.
- En oikeen usko, mut karjavarkaissa toi kaveri ainakin on, kolmas sanoi.
- Napataan se. Toi kanjoni päättyy umpikujaan, kaveri sanoi ja loikkasi hevosen selkään.
Kaksi muuta loikkasi myös hevosten ja he lähtivät takaa-ajoon. Kolmikko ratsasti kohti kanjonin toista uloskäyntiä, kun he pysähtyivät kuin seinään. Kanjonin suuaukon tukki valtava kivivalli, mutta ratsastajaa ja karjalauma ei näkynyt missään.
- No, mitäs nyt sanotte? toinen kysyi.
- En tiedä teistä, mut se tais olla se aave, kolmas sanoi.
Joukon johtaja käänsi hevosen ja katsoi kavereitaan.
- Must meidän ois parasta palata ranchille, hän sanoi.
Muut nyökkäsivät ja käänsivät hevosensa. Kolmikko lähti ratsastamaan kohti ranchia.
- Tämä ei voi olla totta! Jo kolmas kerta tässä kuussa, kun karjaa on ryöstänyt joku haamu, ranchin omistaja Iso Pete karjui toimistossaan kuultuaan jälleen yhdestä karjavarkaudesta.
- Kop, kop. Saaks tulla sisään? kysyi punahiuksinen tyttö, joka avasi oven.
Hän oli Ison Peten tytär Lola.
- Hei, Lola. Tule vain sisälle, Iso Pete huokaisi.
Lola astui sisälle toimistoon käsissään tarjotin, jolla oli voileipä ja mehulasi.
- Tekaisin sulle kalkkunavoileivän, jos on nälkä, hän sanoi ja asetti tarjottimen pöydälle.
Iso Pete nyökkäsi kiitokseksi, mutta ei alkanut syödä. Lola katsoi häntä.
- Taas yksi karjavarkausko? hän kysyi.
Iso Pete nyökkäsi.
- Osuit aivan nappiin, tyttö. Jo kolmas varkaus tässä kuussa eikä mitään tietoa tekijöistä, hän sanoi.
Lola näytti mietteliäältä.
- Lily mainitsi viime kirjeessään, että hän tuntee kolme lännen sankaria, jotka ottavat tehtävän kuin tehtävän hoitaakseen, hän kertoi.
Iso Pete mietti hetken ja katsoi sitten Lolaa.
- Mitä jos kävisit tervehtimässä Lily-serkkuasi ja pyytäisit samalla niitä sankareita ratkaisemaan tätä juttua, hän sanoi.
Lola nyökkäsi ja lähti ulos. Hän nappasi matkalla punaisen stetsoninsa ja loikkasi tummanruskean fellponi oriin selkään.
- No niin Myrsky. Mentiin. Jiaa! Lola hihkaisi kun poni nousi takajaloilleen ja lähti laukkaamaan kohti laitumen aitaa.
Aidan vieressä seisoskelevat cowboyt joutuivat heittäytymään pois alta, kun Myrsky loikkasi aidan yli Lola selässään.
- On se kyl melkoinen lehmityttö, joku totesi katsellessaan Lolan menoa.
Myöhemmin Cowtownissa Moe Montana, Dakota Dude ja Cowlorado Kid astuivat sisälle saluunaan. Saluunanomistaja Lily heilutti kättään tervehdykseksi.
- Hei, pojat. Tulkaa tervehtimään serkkuani, hän sanoi.
Pojat näyttivät yllättyneiltä.
- Serkkuasi? Et ole ennen puhunut serkustasi, Moe ihmetteli.
Lily nyökkäsi ja huikkasi sitten portaisiin:
- Lola!
- Tulossa, kuului yläkerrasta.
Sitten portaisiin ilmestyi Lilyn näköinen tyttö, jolla oli lehmitytön vaatteet. Tyttö loikkasi portaiden kaiteen yli alas tiskin taakse aivan Lilyn viereen.
- Pojat, tässä on serkkuni Lola. Lola, tässä ovat Moe, Dakota ja Cowlorado, Lily esitteli.
- Olette kuin kaksi marjaa, Dakota totesi.
- Jeah. Ainoo ero on vaatteissa ja hiustyylissä, Lola naurahti.
Sitten hän kääntyi katsomaan Lilyä.
- Mainitsitkin viime kirjeessäsi näistä kolmesta. Niiden takia mä oikeastaan tulinkin. Mä tarvitsen apua, Lola kertoi.
- Millaista apua? Cowlorado kysyi.
- Mun isä omistaa ranchin ja me aletaan olla vaikeuksissa. Karjavarkaudet on meille aika yleisiä, mut et kolme samassa kuussa, se menee jo yli. Jokainen ryöstö on tapahtunu Kuolleen miehen kanjonissa, mut joka kerta varas on kadonnu, Lola selitti.
Pojat vilkaisivat toisiaan.
- Kuulostaa kinkkiseltä tapaukselta, Moe totesi.
- Pliis. Isä on tulla hulluks tän kanssa eikä kukaan uskalla enää mennä 100-metriä lähemmäs Kuolleen miehen kanjonia. Tää juttu pitää selvittää, Lola pyysi.
Moe katsoi ensin kavereitaan ja sitten Lilyä, joka nyökkäsi myöntävästi. Sitten hän katsoi Lolaa.
- Okei. Me otetaan homma, Moe sanoi.
- Jes! Okei partnerit. Let's rodeo! Nähdään taas Lily, Lola huikkasi ja juoksi ulos saluunasta pojat kintereillään.
- Onnea, Lily sanoi itsekseen.
Paljon myöhemmin nelikko olikin ja saapunut Lolan isän ranchille. Iso Pete oli heitä vastassa.
- Näemmä onnistuit löytämään ne Lilyn kehumat sankarit, hän sanoi.
Lola nyökkäsi ja kääntyi sitten poikien puoleen.
- Pojat, täs on mun isä. Isä, nä on Moe Montana, Dakota Dude ja Cowlorado Kid, hän esitteli.
Iso Pete kätteli heitä.
- Toivottavasti onnistutte löytämään sen fossan, joka on näiden varkauksien takana, hän sanoi.
- Yritämme parhaamme. Ensin on kuitenkin päästävä tapahtumapaikalle, Moe sanoi.
- Tietysti. Lola lähtee varmasti näyttämään paikan, Iso Pete nyökkäsi.
- Ilman muuta. Seuratkaa mua, Lola sanoi ja käänsi ratsunsa kohti preeriaa.
Pojat seurasivat perässä. Paljon myöhemmin nelikko saapui Kuolleen miehen kanjonille. He saapuivat tukkeumalle.
- Kaikki on sanonu sekä karjan että varkaan katoavan tässä kohdin, Lola sanoi ja laskeutui satulasta.
Moe nousi myös ratsailta ja polvistui tutkimaan maata.
- Aaveet eivät yleensä jätä jälkiä, mut maa on täynnä sorkan jälkiä, hän totesi.
- Jep. Ja ne näyttää menevän suoraan kallioseinään, Dakota huomasi.
- Aavekarjavaras? Kuulostaa tosi oudolta. Ja tää seinäkin on kova kuin... pidemmälle Cowlorado ei päässyt, kun hän jo kaatui sisään kalliossa olevasta aukosta, joka oli peitetty maastokankaalla.
Muut juoksivat aukolle.
- Salakäytävä, Lola henkäisi.
- Hyvää työtä Cowlorado, Moe sanoi.
- Kiitti, Cowlorado mutisi Dakotan auttaessa hänet ylös.
Nelikko lähti tutkimaan luolastoa. Maassa oli sorkan jälkiä. Pian luola haarautui kahteen käytävään.
- Mitä tehdään, Moe? Dakota kysyi.
- Hajaannutaan. Cowlorado ja Lola, menkää vasemmalle. Minä ja Dakota menemme oikealle, Moe vastasi.
Muut nyökkäsivät ja lähtivät liikkeelle. Hetken päästä käytävä haarautui uudestaan.
- Ota vasen käytävä, Dakota. Minä otan oikean, Moe sanoi.
- Selkis, Dakota nyökkäsi.
Kaksikko hajaantui. Moe jatkoi matkaa, kunnes kuuli ääniä takaansa.
- Dakota? hän kysyi ja kääntyi ympäri.
Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Moe jatkoi eteenpäin. Sitten hän kuuli äänen uudestaan. Moe kääntyi nopeasti ympäri ja jäi tuijottamaan suu auki.
- Sinä! hän huudahti.
Sen jälkeen ei kuulunut muuta kuin pahalta kuulostava kolahdus. Dakota käveli käytävää pitkin, kun hän kuuli kauempaa aavemaista hirnuntaa.
- Tuon äänen olen kuullut ennenkin, hän ajatteli ja lähti äänen suuntaan.
Hetken kuluttua hän saapui suureen luolaan. Sen keskellä oli aitaus, jossa käyskenteli luurankohevonen. Aina välillä se nousi takajaloilleen ja hirnui villisti.
- Jos tuo on täällä, niin sehän merkitsee, että... Skull Duggery, Dakota henkäisi ja lähti juoksemaan kohti haarautumaa.
- Moe! hän huusi juostessaan toiseen käytävään.
Vastausta ei kuulunut. Sen sijaan maassa lojui Moen stetsoni. Dakota nosti sen ylös mietteliään näköisenä. Cowlorado ja Lola kävelivät käytävää pitkin, kunnes löysivät luolan. Siellä oli pari aitausta jotka olivat täynnä lihakarjaa. Lola lähestyi lehmiä ja huudahti:
- Me löydettiin varastettu karja!
- Mistä sä niin päättelet? Cowlorado kysyi
- Isän ranchin karja on kirjavaa karjaa ja polttomerkki on ruutu, Lola sanoi ja näytti yhden lehmän kyljessä olevaa merkkiä.
- Etsitään Moe ja Dakota. Mentiin, Cowlorado totesi.
Lola nyökkäsi ja he lähtivät juoksemaan takaisin tulosuuntaansa. He eivät kuitenkaan ehtineet kovin pitkälle, kun he törmäsivät Dakotaan.
- Sua me etsittiinkin, Dakota. Me löydettiin varastettu karja. Missä Moe on? Cowlorado kysyi.
- Sitä mäkin mietin. Mä löysin vain sen hatun. Musta tuntuu, et vanha vihollinen juonii kostoa, Dakota sanoi.
- Et kai sä vaan meinaa...? Cowlorado kysyi.
- Kyllä vaan. Skull Duggery, Dakota totesi.
- Voisko joku selittää mulle? Lola kysyi.
Pojat vilkaisivat toisiaan. Dakota nyökkäsi.
- Skull Duggery on aave. Väitettiin, että Kallovuoren hopeakaivoksessa kummittelee. Cody lähti parin muun lapsen kanssa tutkimaan kaivosta ja he olivat vähällä menettää henkensä siellä. Moe onnistui sulkemaan kaivoksen sisäänkäynnin. Siitä lähtien se kafferinpuhveli on janonnu kostoa, Cowlorado selitti.
Lolan kulmat kohosivat yllätyksestä.
- Olen kuullut aaveratsastajista ja erään maatilan läpi rynnivästä aavekarjalaumasta, mutta että aavekarjavaras, hän hämmästeli.
- Usko tai älä. Totta se on, Dakota sanoi.
- Okei, mut miten me napataan se aave? Lola kysyi.
Dakota mietti hetken aikaa.
- Etsikää toinen ulospääsytie. Mä tukin suuaukon ja alan etsiä Moeta, hän lopulta sanoi.
Cowlorado ja Lola nyökkäsivät ja lähtivät liikkeelle. Samaan aikaan Moe alkoi palata tajuihinsa.
- Uuh. Millä se tunturisopuli mua oikein iski? Aseen kahvallako? hän ihmetteli.
Sitten Moe huomasi, että hänet oli sidottu tuoliin.
- Mitä?! hän huudahti.
- Kas kas. Oletkin jo hereillä, kuului silloin ääni, jonka Moe oli kuullut viimeksi Kallovuorella.
Hän käänsi katseensa äänen suuntaan.
- Skull Duggery, Moe sanoi.
Varjoista astui mustaan pitkään nahkatakkiin, farkkuihin, bootseihin ja setsoniin pukeutunut luuranko.
- Minähän se, Moe Montana, Skull naurahti.
Moe irvisti vihaisesti. Äkkiä kuului kovaa ryminää. Aivan kuin maanvyörymä. Skull katsoi äänen suuntaan ja sitten Moeta.
- Ystäväsikö? hän kysyi.
- Luulitko, että tulisin tänne yksin? Moe sanoi virnistäen.
Skull kääntyi katsomaan Moeta.
- En, mutta varmistan etteivät ystäväsi löydä sinua, hän naurahti ja käveli luolan suuaukolle.
- Et selviä tästä, Skull Duggery, Moe huusi.
Skull kääntyi katsomaan häntä virnistäen.
- Hyvästi, Moe Montana, hän nauroi ja laukaisi kattoon.
Kivimassat hautasivat suuaukon. Moe oli satimessa. Dakota oli onnistunut sulkemaan salakäytävän.
- Toi ryminä saa varmasti sen valkohäntäpeuran liikkeelle, hän ajatteli.
Samassa kuului uudestaan ryminää. Dakota kääntyi ympäri.
- Mikä se oli? hän ajatteli ja lähti juoksemaan äänen suuntaan.
Dakota saapui sortumalle.
- Toinen sortuma? hän ihmetteli.
Dakota aikoi juuri ruveta poistamaan kiviä, kun hän kuuli tukahtunutta mutinaa:
- Se kääpiösimpanssi ei saa päästä pakoon.
- Moe? hän kysyi.
- Dakota? Oletko se sä? kuului sortuman takaa.
- Jep. Olen se mä. Koita kestää, partneri. Hoidan sut ulos sieltä, Dakota sanoi ja alkoi raivata kiviä.
- Älä musta välitä! Sun on pysäytettävä Skull, Moe huusi.
- Älä siitä huolehdi. Cowlorado ja Lola kyl keksii jotain, Dakota sanoi.
Samaan aikaan toisaalla Cowlorado ja Lola olivat löytäneet toisen ulospääsytien luolasta, jossa karjalauma oli. Samasta luolasta pääsi toiseen luolaan, jossa oli Skullin luurankoratsu.
- Se varmaan käyttää tätä reittiä paetakseen tiukan paikan tullen, Cowlorado sanoi.
Lola nyökkäsi ja sitten hänen ilmeensä kirkastui.
- Hei, mulla tais välähtää. Anna mulle lassos, hän sanoi.
Cowlorado katsoi hieman kummastuneena, mutta ojensi köyden. Lola otti vyöltään oman köytensä ja alkoi sitoa niitä yhteen.
- Mitä oikein keksit? Cowlorado kysyi.
- Kohta näet, Lola virnisti.
Toisaalla Dakota oli saanut Moen vapaaksi ja he juoksivat luolaan, jossa Dakota oli nähnyt Skullin ratsun. Skull oli juuri saanut hevosen satuloitua ja oli jo sen selässä, kun Moe ja Dakota pääsivät paikalle.
- Et pääse pakoon, Skull Duggery! Moe huudahti.
Skull nauroi:
- Ette saa minua enää kiinni, hölmöt.
Ratsu hirnui villisti ja syöksyi toiseen luolaan täydellä vauhdilla. Karjalauma pillastui ja lähti rynnimään ulos luolasta Skull kannoillaan.
- Ne hölmöt eivät saa minua millään kiinni enää, hän naureskeli.
- Ai niinkö luulet? kuului silloin Lolan ääni.
Hän ja Cowlorado vetivät vastakkaisilla kallioulokkeilla yhdistetyn köyden tiukalle ja onnistuivat iskemään Skullin hevosen selästä.
- Kiinni jäit, Lola naurahti.
Hieman myöhemmin nelikko ratsasti kohti ranchia mukanaan sekä karjalauma että Skull. Iso Pete oli heitä vastassa.
- Saitte siis kiinni sen konnan, hän sanoi.
- Jep ja karjalauman kans, Dakota totesi.
Lola ratsasti paikalle ohjaten karjalaumaa kohti aitausta.
- Jiihaa! Antaa mennä. Jipiajee! hän hihkui.
Kun karja oli saatu aitaukseen, Lola loikkasi ponin selästä.
- Homma on hoidettu. Karja on kasassa ja muuten karjavaras oli aave, hän naurahti.
Skull murahti ärtyneenä. Iso Pete kääntyi Moen, Dakotan ja Cowloradon puoleen.
- Teidän ansiostanne ranchia eivät enää uhkaa karjavarkaat. Olen kiitoksen velkaa, hän sanoi.
- Ei kestä. Suurin kunnia kuitenkin kuuluu Lolalle ja Cowloradolle. Ilman heitä Skull Duggery olisi luultavasti pääsyt karkuun, Moe sanoi.
Lolasta tuntui, että hän punastui. Moe, Dakota ja Cowlorado lähtivät kohti Cowtownia heilauttaen kättään. Lola heilutti kättään hymyillen hyvästiksi. Cowlorado hyräili itsekseen pientä laulun pätkää.
- Mitäs hyräilet? Dakota kysyi.
- Täh? En mitään, Cowlorado sanoi hämmästyneenä.
- Musta se kuulosti Laakson liljalta, Moe sanoi hymyillen.
Cowlorado näytti nolostuneelta. Moeta ja Dakotaa nauratti.
