Ikäraja: K-11
Yhteenveto: Se kuva on hopeaa ja ummehtunutta huoneilmaa ja tunkkaisia lakanoita, tummia silmänalusia ja tummempaa rommia.Kirjoittajalta: Yritys kuvata yhtä hetkeä ja laajentaa se jonkinlaiseksi todellisuutta kiinnostavammiksi tarinaksi. Lopusta hatunnosto Haruki Murakamille. Tämä olisi hyvä lukea hitaasti, ehkä
tätä kappaletta kuunnellessa. Tai sitten ei.
Camera obscura
Muistan sinusta sen yhden kuvan, se on syöpynyt mieleni poimuihin kuin kuparilevyyn. Se on hopeaa ja ummehtunutta huoneilmaa ja tunkkaisia lakanoita, tummia silmänalusia ja tummempaa rommia. Se kuva on:
Kello on yhdeksän tai yksitoista, joka tapauksessa aurinko on korkealla ja piirittää taloa. Me emme halua antautua, emme ihan vielä, vaan varastaa vielä muutaman hetken ajattomuudesta. Sinä nojaat ikkunalautaan ja poltat tupakkaa. Olet selin minuun, katsot ehkä ulos ikkunasta. En tiedä, mitä siellä näet, mutta minä näen sinut. Jokaisella solullani, siltä minusta ainakin tuntuu siinä sängynlaidalla. Ikkuna päästää sisään päivänvaloa, pehmeää ja vaniljaista. Savu roikkuu ilmassa hopeisina riekaleina kuin unohdetut ajatukset. Kaikki on pysähtynyttä; vain sinun savuketta pitelevä kätesi liikkuu aika ajoin. Tiedän, että suljet silmäsi imiessäsi tupakkaa. Teet niin aina, paitsi silloin kun katsot minuun.
Minä nuuhkin tahmeaa ihoasi. Se muistuttaa väriltään cayennepippuria, ja minua aivastuttaa. Sinä tuoksut hieltä ja tupakalta ja siltä joltakin, jota kutsutaan Seksiksi. Minun nenänpääni sopii täydellisesti sinun solisluusi viereen. Tartun käteesi ja keskityn sormiisi, jotka vuosien työ varastolla on kuluttanut karheaksi kuin hiekkapaperi. Painan niitä vasten omat sormeni, joilla on edessään sileä tulevaisuus.
Sinä rakastelet minua ihan liian hellästi ja totisesti. Sinä olet romantikko, ja kun minä kerron vitsejä sängyssä, sinä tuhahdat äänekkäästi.
"Kurita minua", haluaisin sanoa. En kuitenkaan sano, sillä se tuntuisi samalta kuin keskeyttäisi pianovirtuoosin kesken konsertin.
Se kuva palaa mieleeni nyt, kun lajittelen tavaroitasi. Kirjoja ja elokuvia, ei kirjeen kirjettä luettavaksi. Kihlasormus, niin suuri ja ontto, että minä mahdun melkein pujahtamaan sen läpi. Ujutin sen sormestasi ennen kuin kansi laskettiin. Minä tarvitsen sitä nyt enemmän.
Sinä olet poissa, mutta kuva ei ole kadonnut mihinkään. Kun suljen silmäni, istun taas sängynlaidalla, keskellä myllättyjä, tupakansavun kellastamia lakanoita ja katson, kuinka sinä poltat tupakkaa. Jos ojennan käteni, voin koskettaa paljasta, arpista selkääsi. Jos ojennan käteni, sinä voit tarttua siihen ja vetää minut takaisin siihen ajasta irtileikattuun aamupäivään.
Jos ojennan käteni.
Kas, näin se käy.