Nimi: Olimme kuin veljet
Ikäraja: S
Kirjoittanut: Melodie
Hahmot: Sirius ja Regulus
12+ on ihana <3
--
Olimme kuin veljet
Muistan yhden aurinkoisen kesäpäivän kun Regulus roikkui pää alaspäin puusta ja virnuili harvoilla hampaillaan. Hänen päälakensa kosketti nurmikkoa ja minä pörrötin hänen hiuksiaan.
Myöhemmin aloin vältellä häntä kuin ruttoa. Päätin, että tahto on verta voimakkaampi, sillä minä todella tahdoin olla hyvä. (Kunnes Regulus sitten katosi ja minulle tuli mieleen ettei siinä mitä tein ollut paljoa mitään hyvää. Sydämeni oli vain tiukka kimppu verisuonia ja tyhjyyttä.)
Koulussa tapasin suhtautua kaikkeen välinpitämättömästi, tuijotella varpaankynsiäni ja naureskella. Silti koko ajan tiesin, missä Reguluksen hiusten hassu töyhtö kohosi. Lapsena ajattelin että meillä oli ehkä jokin mutaatio, että vahingossa olimme erilliset ihmiset. Myöhemmin ymmärsin että haaveilin vain.
Öisin istuin tähtitornissa ja katselin avaruutta. Nimikkotähtiemme valo oli kuin keltainen tuikutus, ja minä ikävöin veljeäni valtavasti. Siksi kai tartuin pulloon ja siksi kai olin vain pintaa, kun olisi pitänyt tarjota jotain suurempaa.
Kun sain tietää enemmän jästien elämäntyylistä, mietin millaiseksi elämämme olisi muodostunut jos mekin olisimme käyneet päiväkodissa. Kotimme sanallasanoen myrkyllinen ilmapiiri teki meistä sisältä hentoja, päältä kivikovia.
Tai ehkä viittaan vain itseeni.
Kun meistä tuli vanhempia, alkoholi vaihtui yhä useammin teehen. Silti minä sitkeänä hoin miten vihaan Regulusta ja elämääni myös. Lily katseli minua aina myötätuntoisena ja sijasi vuoteen sohvalle, silloinkin kun olin ottanut jästipaikassa ensimmäisen tatuointini (se oli muuten aivan hirveä) ja laahustin heille kärsivänä ja tuskissani. Aloin ymmärtää, että ilkeys oli minussa ehkä synnynnäisenä – luulin päässeeni siitä kun pääsin kotoakin, mutta ei siltä vaikuttanut. Olisin halunnut, että joku vain silittää minua, mutta en koskaan onnistunut valitsemaan oikeita sanoja (niitä ystävällisiä).
Se oli ihan tavallinen päivä kun kuulin Reguluksen kadonneen. Silitin nenäliinani ja yritin olla itkemättä. Vaikka hän olikin pimeyden lordin kätyri, saattoihan hän olla vain eksynyt. Myöhemmin minä iskin nyrkkiä seinään ja hoin miten hän oli idioottimainen!
Ja kaipa minä kuolen tietämättä Reguluksen uhrauksesta mitään.