Otsikko: Menneisyyden rajamailla
Paritus: tulkinnanvarainen/yksipuolinen Sirius/Lily
Ikäraja: K-11
Genre: angst, drama
Vastuuvapaus: Ei mikään ei kukaan oo mun, mutta tarinan väsäsin.
A/N: Ohhoh, kun tää tarina lähti aivan eri suuntaan kuin mitä alkuun ajattelin. En tiedä, onko tämä lukijalle liian sekava, mun pääni sisässä nään tän kokonaisuuden niin selkeenä. Rakkaudesta Sirius/Lilyyn. Vaikeuksien kautta voittoon, ja piiiienen lisäajan puitteissa sain tekstin tehtyä
Virkehaaste XIV:een.
//No voihan että! Mä katoin mielestäni tämän monta kertaa, että kaikki sanat tuli käytettyä ja silti olin skipannut pari, haha. En tiedä, tekikö lisäykseni tästä nyt sittenkään sellaista kuin toivoin, mutta antaa nyt olla, koska olen tehnyt tän eteen töitä koko illan, enkä enää pysty uusiksi tätä tekemään.Menneisyyden rajamaillaSe päivä oli ollut aurinkoinen. Tuttu päälaki oli vilahtanut ihmisvilinässä, jonka yli Sirius oli huhuillut naisen nimeä. Vaikka useimmat olivat pelänneet alati leviävää vaaraa kuin ruttoa, syyskuun ensimmäisen lähestyessä noidat ja velhot olivat täyttäneet Viistokujan, eikä Lilyn ollut ollut helppoa seilata tietään jäätelöbaarille, jonka edustalla Sirius oli seisonut. Päästyään Siriuksen luo Lily oli kysynyt, halusiko hän mennä jonnekin rauhallisempaan paikkaan, jossa he voisivat olla kahdestaan, ja Siriuksen rintaa oli puristanut tahto tehdä juuri niin, vaikkei hän ollut uskaltanut asiaa aivan sillä tavoin Lilylle ilmaista. He olivat kävelleet vieretysten niin kauan, kunnes olivat saapuneet pienen ja syrjäisen baarin edustalle.
Kumpikaan heistä ei ollut ehtinyt tarttua ovenkahvaan, sillä oven oli avannut mies, jolla oli yllään selkeästi liian tiukka takki, jonka napit olivat pingottaneet kankaan äärirajoille. Vastaan tullut mies oli huikannut vielä lähtiessään jollekulle: ”Pakko mennä, että ehdin käydä ostamassa niitä helkutin peikon varpaankynsiä, vaikka en minä tiedä, mitä hittoa se emäntä niillä meinaa tehdä!”
Sirius ja Lily olivat katsoneet toisiaan virnistäen, eikä Sirius ollut koskaan saanut selville, oliko Lily virnistänyt velhon sanoille vaiko sille suurelle töyhdölle, joka koreili miehen lähes kaljulla päälaella. Sirius muisteli, kuinka hän oli kuiskannut Lilylle saadakseen tämän hymyilemään: ”Emäntä varmaan aikoo tehdä mutaatioliemen, jolla muuttaa herra hieman inhimillisemmän näköiseksi.”
Sirius oli haaveillut pitkään siitä hetkestä, kun Lily vihdoin myöntäisi itselleen sen, mitä oikeasti elämältään tahtoi. Sirius olisi ollut epävarmempi vaihtoehto, kyllä, mutta olisi hänkin osannut pitää Lilystä huolta, sillä ainoastaan avaruus oli rajana hänen rakkaudelleen, eikä sekään oikeastaan olisi riittänyt kuvailemaan sitä tunnetta, joka Siriuksen rintaa edelleen puristi.
Siriuksen muistoissa se päivä oli ollut niin helvetin keltainen, ja Lily taas oli ollut niin helvetin kultainen sanoessaan, että joka ikisessä muussa maailmassa tai ajassa hän ei olisi epäröinyt hetkeäkään.
Nyt mies kulautti kotonaan viskipullon tyhjäksi, ja paiskasi sen päin seinää, jossa koreili Mustien suvun sukupuu. Sirius luuli kuulevansa päiväkodin pihalta kiljuntaa, vaikka tiesi vallan hyvin, ettei sitä päiväkotia ollut ollut enää vuosiin, joten hänen ei ollut vaikea ymmärtää, että nykyisyys ja menneisyys alkoivat jälleen sekoittua toisiinsa.
Sirius antoi itselleen luvan palata muistoissaan aikaan, jossa Lilyn elämänviiva oli ollut liian hento, ja Sirius oli tiennyt sen siitä hetkestä lähtien, kun kädestä ennustamisen tunneilla hän oli tarttunut tytön kämmeneen ja juoksuttanut peukaloaan Lilyn elämänviivaa pitkin. Silloin hänen olisi tehnyt mieli viitata kysyäkseen voiko omaa kohtaloaan muuttaa, muttei ollut silti tehnyt niin.
”Sirius, sinun ei tosiaan pitäisi juoda enempää tuliviskiä, joten toin sinulle teetä saadaksesi pääsi selväksi”, Remus sanoi keskeyttäen Siriuksen matkan menneisyyteen ja kiikuttaessaan sitä saatanan sukuastiastoa käsiensä varassa. Sirius vihasi sukuaan, mutta enemmän hän vihasi sitä, että se oli ollut oikeastaan lopullinen syy, miksi asiat olivat menneet niin kuin olivat.
”Otan tatuoinnin”, Sirius uhosi samalla, kun siemaili Remuksen valvovan katseen alla vihreää teetä.
”Niinhän sinä aina sanot juovuksissa”, Remus totesi ripaus toverillista ilkeyttä äänessään samalla, kun siivosi tuliviskipullon sirpaleet lattiamatolta.
”Kunpa saisin silittää sitä päälakea vielä kerran”, Sirius sanoi ennemmin itselleen kuin kaverilleen, joka oli juuri heittänyt sirpaleet roskakoriin.
”Kenestähän sinä taas oikein puhut?” kysyi Remus, jota Siriuksen humalainen toteamus ei enää yllättänyt, koska olihan siitä muodostunut tavallinen, lähes jokapäiväinen lause Siriuksen muiden vastaavien toteamusten joukossa.
Remuksen kädessä oli jo nenäliina valmiina. Siriuksen silmissä kiilui suru, ja hän näytti Remuksen silmissä kotoa eksyneeltä koiraparalta.
”Se päivä oli niin helvetin aurinkoinen, niin helvetin onnellinen, joten miksi hän teki niin idioottimaisesti, ettei antanut sille onnelle mahdollisuutta?” Sirius rääkyi, eikä Remuksella ollut vieläkään harmainta aavistusta, mistä Sirius puhui, ja hän tyytyi siihen totuuteen, että tuskin hän saisi koskaan tietääkään, miksi Sirius oli enää vain varjo itsestään.
Sanalista:
1. aurinkoinen
2. päälaki
3. rutto
4. tahto
5. kunnes
6. tiukka
7. varpaankynsi
8. töyhtö
9. mutaatio
10. haaveilla
11. avaruus
12. keltainen
13. pullo
14. päiväkoti
15. hento
16. viitata
17. tee
18. vihata
19. tatuointi
20. ilkeys
21. silittää
22. tavallinen
23. nenäliina
24. eksynyt
25. idioottimainen