Hilla - Eemil todella yrittää hillitä itseään ja ehkä hiukan väärin keinoin. Eemilin pohtiminen suhteestaan Lauriin, tosiaan vie ajatukset muualle ja Noel on huolissaan, nyt tulevissa raapaleissa päästäänkin vähän kuulemaan Noelinkin pohdintaa suhteesta. Puhuminen on näille tosiaan ongelma, siihenkin ehkä on tulossa pientä muutosta myöhemmin!
Kiitos hirmuisesti kommentista, ihanaa, kun joku lukee ja kommentoi!<3
A/N - Joku saattaa pistää merkille, että edellisestä viestistä on
poistunut raapale numero 15. se on nyt raapale numero 16. ja sitä ennen on tullut
Noelin näkökulmasta raapale. Edelliset lukeneet ovat siis jo lukeneet 16 rapsun, toivottavasti ei häiritse!
Nyt tuleekin viisi raapaletta kerralla. On nää pojat kyllä aika draamailevia.
<3 Tällä hetkellä ennuste raapaleiden määrässä on siinä 35. raapaleen paikkeilla, joten muutama olisi vielä tulossa!
Kommentit piristäisivät taas ja inspiroivat kirjoittamaan lisää!<3
15.
Noel
”Hyvin se menee”, vakuuttelin halatessasi parasta kaveriani.
”Mm”, se hymisi. ”Tietäisin ite vaan mitä haluan.”
Se mutisi heipat ja avasi oven. Mä menin keittiöön seuraamaan sen kulkua pihan poikki. Olin huolissani Eemilistä. Se oli ihastunut heti täysillä Lauriin, mä olin nähnyt sen heti. Eemil tunsi usein kaiken tosi vahvasti, niin hyvät kuin huonotkin asiat. Mä en ollut varma kumpaa Lauri oli.
Mä kyllä pidin Laurista, mutta se muutti Eemiliä. Eemil ei osannut olla oma itsensä, kun se mietti liikaa sekasortoista suhdetta ja omaa käytöstään. Se oli vähän varpaillaan koko ajan ja tuntui odottavan niinä onnellisina aikoina vaan seuraavaa ongelmaa. Eemil hoki usein, ettei tahtonut enää satuttaa Lauria, mutta musta tuntui, että se suhde satutti enemmän sitä itseään. Olihan se temperamenttinen ja suuttuessaan saattoi sanoa asioita, joita katui myöhemmin, se tarvitsisi ihmisen joka osaisi käsitellä sitä. En uskonut, että Laurista olisi siihen.
Mä vaan halusin, että Eemil olisi onnellinen. Oli se ajoittain sitä Laurin kanssa, sen näki sen silmistä. Pohjalla väreili kuitenkin epävarmuutta, jota mä en ollut koskaan ennen nähnyt siinä ja se huolestutti mua. Eemil vaipui nykyisin myös helposti hiljaisuuteen ja syvälle ajatuksiinsa, vaikka ennen se oli puhunut mulle kaiken.
16.
Eemil
Mä olin helvetin väsynyt. Väsynyt Lauriin, meihin, muhun ja kaikkiin tunteisiin mitä meidän suhde mussa sai aikaan. Tahdoin olla sen kanssa, mutta miksi se oli näin helvetin kuluttavaa.
Mä olin viettänyt iltapäivän Noelilla. Se oli taas sanonut haluavansa vain mun olevan onnellinen, eikä pitänyt siitä millaiseksi olin muuttunut. Hyvinä aikoina olin jo lähellä itseäni, huonoina aikoina hiljainen ja vakava. Koko meidän suhde oli yhtä tunnemyrskyä, onnen kukkuloilta isoon kuoppaan täynnä paskaa.
Painoin Laurin porukoiden ovikelloa melko väkivaltaisesti ja yritin näyttää neutraalilta, jos joku muu kuin Lauri avaisi oven. Oven tuli kuitenkin avaamaan poikaystäväni, näyttäen luvattoman hyvältä. Se oli varmasti suunnitellut tän, sillä oli pelkkä pyyhe lanteilla ja vesipisarat valuivat sen hiuksista vielä rintakehälle. Mun katse seurasi yhden pisaran matkaa alavatsalle asti, kunnes se katosi pyyhkeen reunaan. Mä nielaisin.
”Tuutko sisälle?” Lauri kysyi ja kuulosti liian huvittuneelta. ”Porukat on kaupalla”, se lisäsi mun astuessa sisälle.
Se kusipää oli suunnitellut tän. Se oli tullut avaamaan tahallaan puolialasti tai alasti, jos vaan vähän vetäisisin pyyhkeen reunaa. Ei! Eemil, keskity!
Lauri oli kiero paskiainen.Sanomatta sanaakaan kiipesin yläkertaan Lauri perässäni ja istuin sen sängylle. Lauri siirtyi kaivelemaan vaatekaappia ja mun piti sulkea silmäni, etten keskittynyt epäolennaisiin asioihin.
”Mä olen pahoillani lauantaista”, Lauri totesi, kun vaatteiden kahina hiljeni.
Uskaltauduin avaamaan silmäni, se oli saanut mustat colleget jalkaan ja valkoisen paidan päälleen, huokaisin helpotuksesta. Vaatetetulle Laurille oli paljon helpompi puhua ja olla vihainen.
”Joo, olisi pitänyt arvata miten se päättyy eikä lähteä ollenkaan”, sanoin jäätävästi.
”En tiedä mikä muhun meni. Mä tiedän, että mä lupasin”, Lauri tuijotteli varpaitaan.
Mä suljin taas silmäni hengittäen syvään. Yritin hillitä itseäni, etten taas alkaisi huutamaan. Mä tunsin kuinka mun sisällä jo läikehti, kaikki se vitutus yritti purkaantua ulos huutamisena.
”Sä joit liikaa. Et enää välittänyt mun tunteista.”
”Mä välitän susta aina, mä en tiedä…”
Ja Lauri ylitti mun itsehillinnän rajan.
17.
Eemil
”Samaa paskaa taas! Jos sä välität, niin miksi sä unohdat sun lupaukset heti kuin tulee tilaisuus. Heti, kun alkoholia on tarpeeksi tai parempaa seuraa!” sorruin huutamaan lujaa.
Lauri hätkähti. Se puri huultaan ja katseli edelleen vain varpaitaan.
”Ei tästä helvetti tule mitään!” mä vielä karjaisin ja hautasin kasvot käsiini.
Me oltiin hiljaa. Mä hieroin turhautuneena kasvoja kasaten itseäni.
”Ei tästä tuu mitään. Me vaan satutetaan toisiamme”, totesin lopulta hiljaa.
Lauri liikahti ja tuli istumaan mun viereen, kuultuaan mun särkyneen äänen.
Mä en itkenyt, mutta ääni ei pysynyt kasassa ja mä tärisin. Lauri veti mut sivuttain halaukseen ja painoi päänsä mun hiuksiin.
”Tulee tästä”, se kuiskasi. ”Jos me jaksetaan yrittää.”
Mutta jaksettiinko me enää?
Jaksoinko mä?”Miksi tää on näin vaikeaa?” huokaisin, mutta kiedoin käteni Laurin ympärille.
Lauri silitti mun kylkeä ja niskaa.
”Mä rakastan sua”, Lauri kuiskasi lähes niin, etten mä kuullut.
Mä jähmetyin. Lauri
rakasti mua? Rakastinko mä sitä? Tän tunnemyllerryksen keskellä mä en tiennyt. Mä vain istuin jähmeästi sen syleilyssä ja unohdin melkein hengittää.
”Voi vittu.”
Olin aika varma, ettei toi ollut paras tapa vastata jonkun rakkauden tunnustukseen. Nyt mä olin vielä vahvemmin sitä mieltä, että me vaan satutettiin toisiamme.
Lauri jatkoi mun silittämistä. Sen käsi tärisi.
18.
Lauri
Mun teki mieli itkeä. Puristin vain silmiäni lujasti kiinni ja silitin Eemilin alaselkää. En halunnut sen vetäytyvän musta irti, en tahtonut nähdä sen kasvoja mun lipsautuksen jälkeen.
Miksi mun oli täytynyt sanoa rakastavani sitä. Se oli juuri ennen sitä tuskaillut toimiiko meidän suhde ylipäätään. Tyhmä minä!
”Lauri mä…”, Eemil aloitti ja vetäytyi irti.
Mä pudistin päätäni silmät kiinni. En halunnut sen pahoittelevan tai sanovan samoja sanoja, vain koska siitä tuntui, että sen oli pakko.
”Lauri”, Eemil sanoi painokkaasti ja nosti mun kasvoja leuasta.
Avasin silmäni ja vedin syvään henkeä. Eemil hymyili vähän surullisesti, muttei sanonut mitään. Se painoi huulensa mun huulille ja suuteli pehmeästi pelkästään huulillaan syventämättä suudelmaa.
”Lauri mä oon tosi pahoillani, mutta mä tarvitsen aikaa. Mun pitää miettiä tätä kaikkea.”
Eemilin silmät kimmelsivät, mutta ei se itkenyt, hengitti ehkä vähän pinnallisesti. Multa karkasi muutama kyynel, jotka Eemil pyyhkäisi hellästi pois.
”Mun pitää vaan saada mun ajatukset järjestykseen. Sä oot mulle tosi tärkeä, mutta mun täytyy miettiä kuinka paljon mä oon valmis vielä panostamaan tähän. Se kuulostaa pahalta, mä tiedän, mutta niin…”, sen ääni hävisi loppua kohden ja se näytti vähän eksyneeltä.
”Kyl mä ymmärrän”, niiskaisin. Eemil veti mut tiukkaan halaukseen ja sen tuoksu ympäröi mut. ”Mulla vaan tulee sua ikävä.”
”Mullakin sua”, Eemil kuiskasi ja tiukensi otettaan. ”Mun on vaan pakko ottaa vähän etäisyyttä tähän kaikkeen.”
Eemil suuteli mua vielä pitkään, hellästi ja viipyilevästi. Sitten se nousi, katsoi mua surullisesti ja painoi suukon otsalle. Sitten Eemil olikin jo poissa.
Mä keinahdin makaamaan Eemilin tuoksuiselle sängylle ja hengitin katkonaisesti.
19.
Noel
Voinko tulla sinne yöksi?Tuijotin hetken Eemilin viestiä hämilläni. Se oli lähtenyt meidän luota alle kaksi tuntia sitten Laurin luokse. Se oli harvoin meillä yötä, yleensä me oltiin niillä.
Totta kaiKirjoitin vastauksen nopeasti ja lähdin keittämään kahvia. Sen käynti Laurin luona ei voinut olla kovin hyvä, kun se ei ollut jäänyt sinne.
”Eemil tulee yöksi”, huikkasin äidille olohuoneeseen ohi mennessäni.
”Tarviitteko jotain?”, äiti kysyi nostamatta katsettaan televisiosta.
”Ei”, huusin jo keittiöstä ja kaivoin kahvin kaapista.
Juuri kun sain kahvin valumaan ovikello soi. Kummeksuen menin ovelle ja heti avattuani sain sylillisen hikistä ja tärisevää parasta kaveriani.
”Eemil? Mitä on tapahtunut?” kysyin huolissani, kun se haukkoi henkeä hengästyneenä.
Sen oli täytynyt juosta lujaa, muuten se ei olisi millään kerinnyt Laurilta meille tässä ajassa, ellei se sitten ollut jo matkalla lähettäessään viestin.
”Se sanoi rakastavansa mua ja mä…ei helvetti”, Eemil sopersi. ”Mä sanoin, helv…mä oon idiootti. Mä pyysin aikaa”, se selitti sekavasti.
”Mee suihkuun. Mä keitin kahvia”, sanoin. Eemilin täytyisi rauhoittua ennen kuin saisin siitä mitään järkevää irti.
Mä vein Eemilin kylpyhuoneeseen ja hain puhtaat vaatteet ja pyyhkeen. Se mutisi kiitoksen. Mä lähdin hakemaan sille jo peiton ja tyynyn.
Katse eksyneen näköisenä se tuli hiukset märkänä mun huoneeseen. Ojensin sille kahvikupin, kun se istui sängylle.
”Mitä tapahtui?” kysyin uudelleen rauhoittuneelta Eemililtä.
Se selosti koko tarinansa ja näytti niin lyödyltä, että mun rintaa pisti. Lauri oli syönyt siitä sen peruspiirteet. Jokaisessa parisuhteessa oli toki vaikeutensa, mutta ei sen pitäisi kuluttaa noin.
”Sä teit ihan oikein, kun otit aikalisän”, sanoin hellästi Eemilin lopetettua vuodatuksensa.
”Miksi musta sitten tuntuu näin paskalta?” se huokaisi.
”Ei se varmasti tunnu kivalta, mut tekee varmasti hyvää molemmille ajatella asioita. Eihän se mikään lopullinen päätös ollut?”
”Ei”, Eemil huokaisi taas.
”Nyt vaan mietit mitä haluat.”
Eemil huokaisi tuskaisesti ja painautui kiinni mun kylkeen. Mä toivoin sen löytävän tilanteeseen jonkinlaisen ratkaisun.
