Jolle voi purkaa koko sydämen
(S • draama, romantiikka • 322 sanaa)
A/N: Jes, sain taas hieman purettua kirjoitusblokkia ja tällä kertaa ihan ficletin muodossa! Tässä kokeilin taas hieman uutta tapaa kirjoittaa eli käytin minä-kertojaa. Olen vierastanut todella paljon sen käyttöä, mutta ei se niin hassulta loppujen lopuksi sitten tuntunutkaan. Muutenkin tätä oli aika helppo kirjoittaa ja sanat tuntui virtaavan hyvin.
Oon ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka raapalemitta ei ihan onnistunutkaan. Toivon mukaan mahdolliset lukijatkin pitävät tästä!
Tämä teksti osallistuu haasteeseen
Ime kappale tyhjiin Mikko Harjun
Taikavoimia -biisillä.
Kesäillan aurinko on katoamassa horisonttiin, luonto hämärtyy ja järviveden pinta hohkaa oranssia. Istumme laiturilla hiljaisuudessa, jalkamme on upotettuina viileähköön veteen ja kätemme lepäävät laiturin laudalla välissämme. Hitaasti sivelen kämmenselkääsi peukalollani ja kuulen pienen huokauksen lähtevän huuliltasi.
Minuutit kuluvat, ja kun aurinko enää vain hivenen pilkistää horisontista, avaat suusi. En sano mitään, kuuntelen vain. Sanojen ryöppy vierii korviini ja teen parhaani sisäistääkseni kaiken sanomasi. Äänensävysi vaihtelevat iloisesta surulliseen, epätoivoisesta toiveikkaaseen, neutraalista helpottuneeseen, ja otan kätesi käteeni puristaen hellästi.
Tiedän, että et kaipaa juuri nyt mitään muuta kuin kuuntelijaa. Olet käynyt läpi paljon – niin hyviä kuin huonojakin aikoja, yksin ja kanssani – ja tiedän, että sinun on ollut ja on yhä vaikea avautua tietyistä asioista. Vähitellen olen onnistunut murtamaan avautumiskynnystäsi ja se merkitsee minulle paljon, että uskallat puhua niistä vaikeistakin asioista. Se on vaatinut aikaa ja rauhaa, mutta vuoksesi olen ollut aina valmis odottamaan.
Luottamuksen rakentaminen on ollut vaativa prosessi, mutta se on myös antanut paljon. Olen oppinut paljon sinusta – nytkin näen häivähdyksen uusia piirteitä, jotka eivät ole aiemmin tulleet sinussa esille. Kiitollisuus ja lämpö täyttää sydämeni, pienoinen hymynkare kohoaa huulilleni, mitä tarkemmin kuuntelen sinua. Hetki hetkeltä tunteeni tuntuvat vain vahvistuvan ja olen yhä varmempi tulevaisuudesta.
Meidän yhteisestä tulevaisuudesta.
Jokainen tarvitsee jonkun, jolle uskoutua – jonkun, jolle voi purkaa sydäntään, kun asiat alkavat painaa ja aiheuttaa huolta tai tuottaa iloa niin paljon, että ei vain pysty pitämään kaikkea sisällään. Jokainen tarvitsee majakan – tuen ja turvan, joka pysyy vankkana tuulissa ja tuiskuissa. Jonkun, joka ymmärtää ja haluaa ymmärtää eikä tuomitse.
Kun puristat kättäni, tiedän, että se on tapasi kiittää. Kuuntelusta, siitä, että olen vain siinä, vierelläsi. Jokainen jaettu hetki, kuuntelu ja ymmärtäminen, lähentää meitä ja vie meitä eteenpäin. Vahvistamme yhteyttämme pienin askelin, hitaasti, mutta varmasti. Rakkautemme on opintomatka, jonka varrelle tulee mahtumaan niin ylä- ja alamäkiä kuin tasaista tallustelua.
Kun katseemme vielä hetken kuluttua kohtaavat, silmissäsi väikkyy onni. Sydämeni tekee pienen voltin rinnassani ja siitä tiedän, että olen oikeassa paikassa. Paikassa, johon minut on tarkoitettu.
Sinun vierelläsi.