takkuinen: Ihastuminen osaa olla aika ahdistavaa :> ja söpöjä nämä ehdottomasti ovat. Kiitos kommentista :3
3.
Sakari rakastaa sitä ilmapiiriä, mikä elokuvateattereissa vallitsee. Se kun odottaa, että kohta saa nähdä jotain uutta ja ennenäkemätöntä. Sinne tullaan vastaanottavaisin mielin elämyksiä etsimään. Katsojat haluavat tulla vaikutetuiksi. Pimeässä salissa ja katsojien huomaamattomassa yhteisöllisyydessä on jotain niin omaa. Jos leffalippujen hinnat olisivat opiskelijabudjetille ystävällisempiä, Sakari olisi varmaan joka viikko menossa leffaan, ihan vain koska. Elokuvien kautta saa elää toisten elämää ja olla murehtimatta omaansa. Se siinä varmaan on hienointa.
Nuuk vähän sotkee näitä odotuksia. Sakari huomaa koko ajan unohtavansa, mitä he ovat oikein menossa katsomaan, kun hänen huomionsa on niin kiinni Nuukissa. Hän huomaa kaikkea typerää: Nuukin silmien ruskeassa on tässä valossa kauniinkultaisia vivahteita, toisella on tapana leikkiä takkinsa hupunnaruilla ja välillä Nuukin sanoissa on epävarma vire kuin tämä jännittäisi jotakin.
Se saa Sakarin levottomaksi. Mitä jos Nuukia pelottaa, että joku tuttu näkee hänet hengailevan Sakarin kanssa ja ajattelevan, miten helvetin
noloa? Ehkä sillä tosiaan on syynsä, että vain Nuuk kuuli kutsun, ja vasta kun ketään muuta ei ollut kuulemassa, hän uskalsi suostua. Sakarin itsetunto kävelee jäällä, joka rasahtelee uhkaavasti. Se tuntuu häpeänsekaisena pelkona rinnassa. Nuukhan voi ihan yhtä hyvin olla sekä söpö että muka-sympaattinen kusipää.
On lopulta helpotus siirtyä salin puolelle ja omia paikat keskiriviltä.
”Onko kaikki ookoo?” Nuuk kysyy, koska Sakari ei osaa piilottaa pahaa oloaan tarpeeksi hyvin. Sakari miettii, voiko hän kysyä sellaista ja vielä tärkeämpää, uskaltaako hän?
Ei, ei hän uskalla. Hän vain nyökkää ja hymyilee Nuukille.
”Ennakoiva leffarvio?” Sakari tiedustelee päästäkseen yli peloistaan.
”Neljä viidestä”, sanoo Nuuk.
”Oho, niin hyvä tämmösestä mainstreamista?”
”Seura vaikuttaa kans”, Nuuk sanoo melkein ujosti. Sakarin poskissa roihahtaa. Onneksi valaistus on niin hämärä, ettei täällä mitään näe.
”Totta”, Sakari vain myöntää ja he hymyilevät toisilleen. Jos hän olisi sarjakuvahahmo, hänen päänsä päällä lentelisi nyt kymmeniä kihertäviä sydämiä. Sarjakuvasta hän ehkä huomaisikin jotain enemmän, mutta tosielämässä ei ole mitään ruutukaavaa, johon luottaa.