Nimi: Torkkuturinoita
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: ystävähömppä
Haasteet: Yhtyeen tuotanto II Samuli Putro – Tätä kadun myöhemmin, Parituksettomuushaaste 4 ja Genretasohaaste (paritukseton)
Muuta: Tyypeistä kertoo myös
Verkkokeinussa, S
A/N: Ihmeellinen inspiraation päivä! Tähän se päättyy, kuten myös Yhtyeen tuotanto, jippii!!
Torkkuturinoita
Me ollaan päiväunilla tai ainakin minä olen, kun Räty saa päähänsä alkaa kysellä syvällisiä.
”Tekeekö sun ikinä mieli haistattaa kaikelle paskat ja häipyä?” se kysyy. Urahdan vastaukseksi.
”Ei pliis nyt. Mä yritän nukkua”, tokaisen ja käännän selkäni, mutta mun parasta kaveria ei niin vain lannisteta.
”Onnii?” Räty painostaa ja tökkii mua kylkiin. Läpsin sitä kauemmas, mutta sitten se saa päähänsä painella leukaansa mun selkään, ja ai helvetti, kun se tuntuu häijyltä! Pakoon yrittäessäni melkein putoan sängystä. ”Mua oikeesti kiinnostaa.”
”Mitä sä tarkoitat tolla?” kysyn lopulta lannistettuna.
”No niinku”, Räty sanoo ja pohdiskelee hetken. Mä uskallan hivuttautua pois reunalta. ”Jättää kaikki, mitä sulla on ja paeta jonnekin Lappiin hoitamaan poroja.”
”Lappiin?” tyrskähdän. ”Jos mä saisin valita, en todellakaan lähtis pohjoiseen vaan etelään. Karibialle, ah, se ois jotain. Siellä mua ei kentis häiritsis tommoset lörpät, kun yritän ottaa päikkäreitä raskaan koeviikon jälkeen.”
”Teknisesti ottaen Karibia on kyllä lounaassa, jos Suomen vinkkelistä katsotaan”, Räty huomauttaa.
”Viisastelija”, huokaan enkä ensimmäistä kertaa. ”En mä oikeen tiedä. Ehkä joskus, kun pännii kaikki.”
”Mä mietin tota aika usein”, Räty tunnustaa.
”Mitä, miksi”, ihmettelen. ”Etkö sä tykkää lukiosta?”
”Ei se sitä oo”, Räty sanoo. ”Kaipaan vain jotakin… yksinkertaisempaa. Ettei tarvitsisi huolehtia niin paljon tulevaisuudesta ja siitä, mitä sillä tekee. Voisi vain olla lähellä luontoa ja tehdä kivaa duunia, mutta ei rahan vuoksi vaan sen takia, että tykkää siitä. Mä jotenkin nään itseni jossakin mökissä tai pikkukylässä, missä kaikki tietää kaikki ja sitä voi jutustella niitä näitä ihmisten kanssa, kun käyt lähikaupassa. Oon kuullut, että sellaista oikeasti on. Ei oo vaan mun Pieni talo preerialla -kuvitelmaa.”
”Voi Räty”, huokaan. ”Voithan sä lähteä sinne jonkun poronhoitajan oppilaaksi, jos se sua noin vetää puoleensa. Mikäs sua estää?”
”Kaikki se, mikä jäis tänne”, Räty huokaa. ”En tiedä. Tykkään kaupungeistakin. Kaikki on lähellä. Ja niin, tiedostan, että kyse on fantasiasta. Tuskin se käytännössä ois läheskään niin hohdokasta olla yksin jossain perähikiällä tuntematta ketään. Et sä lähtis mun kaveriksi?”
”Me ajettais toisemme hulluiksi alle kuukaudessa”, sanon. ”Etkä sä vain muhun tyytyis. Sä tarviit paljon kavereita, että voit olla menossa. Ei sellainen hiljaiselo ees sovi sulle.”
”Oot ehkä oikeassa”, Räty sanoo, ja mä ehdin jo toivoa keskustelun olevan ohi. ”Mut ehkä just siksi se tekis mulle hyvää?”
”En kuule tiiä”, ärähdän jo oikeasti kiukustuneena. ”Nyt pää kiinni tai köytän sut ja tuikkaan meidän kellariin. Se varmaan tekis sulle tosi hyvää.”
”Sori”, Räty huokaa ja vääntelehtii pitkin ja poikin niin, että sänky vain tutisee. ”En osaa rentoutua. Mun päässä vaan kuhisee kaikenlaisia ajatuksia.”
”Kuuntele musaa”, ehdotan. Räty ei tartu siihen.
”Saanko mä ottaa sut unikaveriksi?” Räty pyytää.
”Ootko sä sitten hiljaa?” kysyn.
”Joo”, Räty lupaa niin innokkaasti, että mua vähän epäilyttää sen lupauksen laatu.
”Tuu sitten”, sanon, ja Räty hivuttautuu kiinni mun selkään. Sen ruumiinlämpö käy hyvin torkkupeitosta, joten en pane pahakseni. Odotan, että Räty alkaa vielä jotakin pölistä, mutta kumma kyllä sen turinat on siltä iltapäivältä kuultu.
