Ficin nimi: Murhankestävä
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Paritus: KiriBaku
Genre: Slice of life silattuna hurt/comfortilla
Summary:
Joku idiootti oli mennyt keksimään traumaperäisen stressihäiriön.A/N: Vihdoinkin sain tehtyä tämän valmiiksi kaiken taiteellisen ummetuksen keskellä.
Perusidean tälle taisin alun alkujaan saada
Röhkön ficistä, joten erilliset creditit hänelle! Tarkemmin ajatellen taidankin omistaa hänelle tämän koko komeuden, ole hyvä vain! <3 Eipä tullut tästäkään kuin S-tasoa,
ihmeellisyys ja kummallisuus. Noh, lupaan omistaa jotain korkeampaakin sitten, kun sellaista syntyy! :----D Osallistuu haasteeseen
Neliottelu.
***
Joku idiootti oli mennyt keksimään traumaperäisen stressihäiriön.
Ei tarvinnut olla mikään nero nähdäkseen yhteyttä parin kuukauden takaisen pahisten hyökkäyksen ja hänen viimeaikaisen käytöksensä välillä. Katsukia se raivostutti senkin vuoksi, ettei hän ollut kyennyt pitämään oloaan salassa aivan kaikilta. Toisin sanoen eräältä tietyltä tyypiltä, ja se kyseinen punapään kuvatus istui parhaillaan häntä vastapäätä hänen sängyllään.
”Eikö riitä jo?” Katsukin ääni kuulosti kärsimättömän sijaan enemmänkin nuutuneelta.
Kirishima hymähti ja taukosi hieromasta rauhoittavaa geeliä hänen ranteeseensa. Ele tosin tarkoitti myöntymistä vain siltä osin, että seuraavaksi sopi siirtyä siteen kanssa askarteluun. Sormensa napakalla viillolla Kirishima leikkasi pehmeästä sideharsosta sopivan palan ja alkoi kietoa sitä hänen ranteensa ympärille. Katsuki pureskeli huultaan pahantuulisesti, muttei vaivautunut sanomaan mitään. Eipä sitä kukaan hoputtamalla erityisen nopeasti ottanut toimiakseen.
”Noin!” Kirishima virkkoi solmittuaan sideharson päät yhteen. ”Eihän purista liikaa?”
”Hyvä se on”, Katsuki murahti käännellen rannettaan hieman puolelta toiselle. Side oli mukavan napakka, vaikka samalla tuntuikin etäisesti siltä kuin metallikahle olisi edelleen pureutunut hänen ihoonsa. Sideharsokahleen tosin saattoi saada irti vähällä vaivalla, eikä tuuma siksi ollut omiaan synnyttämään akuuttia ahdistusta.
”Hieno homma, sitten toinen”, Kirishima tokaisi pursottaessaan tuubista yrttiseltä tuoksuvaa geeliä ja poimi hänen kätensä hellään otteeseensa. ”Geeliä ja kevyttä hierontaa, niin hyvä tulee!”
”Pakkoko sun on ääneen selittää joka ikinen toiminto?” Katsuki irvisti, kun Kirishima koski aristavaan kohtaan. Räjähdyksistä syntyvä rekyyli oli viime aikoina kolottanut pahemmin kuin tavallisesti.
”Sitähän ne lekuritkin tekee, jaarittelee samalla”, Kirishima naurahti kuljettaen sormiaan pyörivin liikkein hänen ihollaan. ”Parempi se on vähän selostaa tekemisiään, ettei potilas putoa kärryiltä ja vain odota pahinta?”
”Ei mulle ole mitään ikinä selitelty. Ihan hiton turhaa sellainen.”
Kirishima rypisti otsaansa kääriessään lisää sideharsoa auki. ”Sulla ei ole tainnut olla kovin kivoja lääkäreitä.”
”Mitä väliä?” Katsuki kohautti harteitaan. ”Ei lääkäreiden ole tarkoitus olla kivoja.”
Kirishiman olisi kaiketi tehnyt mieli todeta jotain asiaan liittyvää, mutta loppujen lopuksi tämä päätti jättää puheenaiheen sikseen ja jatkoi hänen ranteensa käärimistä hiljaisesti vihellellen. Normaalisti se olisi ärsyttänyt, mutta viheltelyn kuunteleminen oli parempi kuin jos Kirishima olisi kysellyt tai kommentoinut ylimääräisiä. Kirishima oli toisaalta tarpeeksi fiksu tajuamaan taustalla piileviä syitä ilman, että Katsukin tarvitsi erikseen sanoa mitään, ja siitä jos mistä saattoi olla kiitollinen.
”Okei, tämä selvä!” punapää virkkoi tuokion kuluttua. ”Eikä varmasti purista?”
”Johan mä sanoin, että se on hyvä!” Katsuki murahti käännellessään ranteitaan. Geeli ja side tuntuivat miellyttävän lämpimiltä ja rauhoittivat hänen kireitä hermojaan. Rekyylin tuoma särky muuttui hiljalleen kevyeksi sykkeeksi. ”Hmh, ei näitä ihan surkeasti ole sidottu...”
Kirishima hymähti kieputtaessaan loput sideharsosta tiukaksi rullaksi. ”Toivottavasti ei! Antaa niiden mukavasti hautua jonkin aikaa ja geelin tehdä työnsä.”
"Hmh."
Sideharson jämäkkyys toi jälleen muiston kahleista, mutta Katsuki torjui hermostuksen toteamalla itsekseen, että hän saattoi liikuttaa käsiään vapaasti ja käyttää kykyäänkin tarpeen tullen. Niin oudon turvalliselta kuin hoidetut ranteet tuntuivatkin, Katsukin olisi kaikesta huolimatta tehnyt mieli hieroskella, raapia ja hangata niitä vanhoihin tapoihinsa palaten. Se, ettei se sillä hetkellä ollut mahdollista, piristi kummalla tavalla.
”Kiitti vain, Torahammas”, Katsuki rykäisi ja vilkaisi huoneen seinää välittämättä kohdata punapään iloista ilmettä.
”Ei kestä, Räjähdyspoju. Hyvä vaan, jos musta oli hyötyä!” Kirishima virnisti, ja jostain syystä Katsuki tunsi etenevissä määrin tarvetta vältellä punapään katsetta.
”Älä viitsi”, hän kuuli itsensä sanovan. ”Totta kai oli.”
Tapa, jolla Kirishima kallisti hieman päätään ja hymyili hänelle sai Katsukin laskemaan oman katseensa polvensa tasalle. Hänen sänkynsä tuntui äkkiä kamalan pieneltä kahdelle istuttavaksi.
Sitten Kirishima valpastui ilmeisesti muistaen jotain ja laski irti hänen kädestään. Katsuki ei ollut edes huomannut pitäneensä punapään kättä omassaan. Stressi ja sen mukanaan tuoma univaje todella olivat tehneet hänestä hidasjärkisen ääliön. Joku olisi voinut tulla vaikka paloittelusurmatuksi hänen vieressään, eikä hän varmaan siltikään olisi osannut reagoida tarpeeksi nopeasti.
”Niin muuten, mulla on sulle jotain!” Kirishima sanoi ja kurkotti lattialla lojuvan koululaukkunsa suuntaan. Tuossa tuokiossa tämä kaivoi sieltä esiin muovipussin, jonka Katsuki otti kiinni sen lennähdettyä hänen syliinsä.
”Jotain vanhoja hedelmiäkö sä mulle viskot...?”
”En ihan”, Kirishima hykersi ja otti paremman risti-istunnan häntä vastapäätä. ”Hopi hopi, sen kuin katsot!”
Katsuki poimi pussista jonkin punaisen, soikean ja kohtalaisen pehmeän. Ensisilmäyksellä hän luuli sitä tavalliseksi pehmoleluksi, mutta kankaan materiaali ja sen nyrkkiin muotoutuva olemus puhuivat enemmänkin stressilelun puolesta. Lelulle oli piirretty kasvot, joiden ilme näytti lähinnä irvistykseltä voitonriemuisen hammashymyn sijaan.
”Mikä saamari –”
”Eikö olekin söötti?” Kirishima virnisti. ”Yaoyorozu oli kiva ja teki muutaman tuollaisen!”
”Miten niin
muutaman?” Katsuki tuhahti kurkistaessaan muovikassiin. ”Näitä on koko vitun legioona!”
”No mä ajattelin sen sillä lailla, etteivät ainakaan hupene kesken!” Kirishima tuumi leukaansa rapsuttaen. ”Niiden pitäisi olla tulen- ja räjähtelynkestäviä, mutta siltä varalta, että innostut murhaamaan jokusen, siellä on pari ylimääräistä!”
”Mitä jos mä murhaan
joka ainoan?” Katsuki tutkaili stressilelun hönttiä naamaa pieni hymynkare suupielessään.
”Sitten sä saat marssia Yaoyorozun pakeille ihan itse ja pyytää nätisti sellaista versiota, joka on myös murhankestävä”, Kirishima tokaisi terävät hampaat hymyssä. ”No, kokeile pois!”
Kieltämättä stressilelun puristelussa oli omituinen viehätyksensä. Lelu antoi juuri sopivasti periksi muuttumatta liian hyytelömäiseksi tai muodottomaksi. Ehkei sitä ihan murhata täytynyt voidakseen ottaa iloa irti.
”Mistä sä tällaista edes sait pääkoppaasi?” Katsuki hymähti. Lelun naama vääntyi puristuksen ansiosta komeaan mutruun.
”Tiedä häntä, kai mä vaan ajattelin”, Kirishima virkkoi napaten pussista yhden ja alkoi huolettomasti väännellä sitä kädessään. ”Sua. Tai jotain, no, kyllä sä tiedät.”
Katsukin kohdatessa Kirishiman katseen punapää näytti vähän siltä kuin olisi tahtomattaan lipsauttanut jotain ohi suunsa. Eipä tämä silti liian vaivaantuneelta välittänyt näyttää. Katsuki jos kuka oli saanut tottua Kirishiman merkillisiin lohkaisuihin kuukausien varrella.
”Hmh, olet säkin yksi...”
”Tiedetään. No joo, otapa koppi!” Kirishima hymähti ja nakkasi hypistelemänsä stressilelun yllättäen hänelle.
”Noh, älä sitä tänne viskaa, mulla on jo yksi!” Katsuki ärähti, mutta kolmas lelu tössähti häntä päähän ja neljäs reiteen, kun Kirishima hersyvästi hekotellen poimi niitä yksi toisensa perään muovipussista ja heitteli hänelle. Tai pikemminkin
niillä häntä, ja se puolestaan meinasi kunnon sotaa.
Katsuki puristi lelua savuavassa kädessään ja kohotti sen iskuun, muttei ihan ehtinyt toimia ennen kuin yksi lennähti päin hänen naamaansa. Kirishiman nauru räjähti huoneessa, ja häijy hymy kohosi Katsukin suupieliin.
”SÄ OLET NIIN KUOLLUT –”
”Sepä nähdään, kuumakalle!”
