maisamiisa: Kiitos kommentistasi ja anteeksi että jatkossa ja vastauksessa on kestänyt, mutta mua nolotti kun tää jäi kesken
Oot oikeassa että tää oli vähän pinnallinen raapaisu sillon 3v sitten kun alotin tän, mutta nyt oon muokkaillut lukuja
reiluhkosti vähän
A/N: Öö joo kolme vuotta tässä vierähti
Mutta mua on monta vuotta häirinnyt, kun tää jäi kesken, joten palasinpa nyt lopettamaan tän! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan eikö
Muokkailin vähän aikasempia lukuja ja laskin ikärajaa sallittuun, kun mulla ei ole hajuakaan miten ennen ajattelin, että tää loppuisi. Also epilogia ei ole tulossa vaikka niin lupasin 3v sitten tuolla alussa
Tää ei ole läheskään täydellinen, mutta sisäinen perfektionistini on monta vuotta hävennyt tätä tekstiä, kun tää jäi kahteen lukuun, vaikka osallistui tohon 3 x haasteeseen XD
(Mietin aluksi että poistan tän kokonaan ja postaan uudestaan, mutta päätin nyt sitten vaan muokata aikasempia lukuja niin pääsee vähemmällä vaivalla listauksen päivityksen suhteen)Kolmas lukuHermione väitteli itsensä kanssa kaksi päivää siitä, että pitäisikö hänen mennä rouva Tonksin luo hakemaan takkiaan. Aina kun hän oli lähdössä, hänen sisuskalujaan alkoi kiertämään. Ei hän edes tiennyt miksi. Ei hän voinut olla ihastunut Remukseen yhden pienen väärinkäsityksen takia. Remus oli ollut humalassa joka tapauksessa. Ja sen jälkeen selvästi nolostunut asiasta. Hermione oli vain hämmentynyt asiasta, koska kukaan ei ollut pitkään aikaan osoittanut hänelle sellaista huomiota. Totta puhuen hänen kesänsä oli ollut melkoisen yksitoikkoinen.
Niinpä Hermione jäi Kalmanhaukiolle. Sää lämpeni, joten hän päätti hankkia syreenejä kukkakaupasta ja istutti ne taikuuden avulla oven vierustalle. Eihän se takki edes ollut niin kiva. Koulu alkaisi kahden päivän päästä ja kyllä hän pärjäisi Tylypahkassa ilman farkkutakkiakin.
Remuksen ajattelemisen sijasta Hermione upotti ajatuksensa opiskeluun. Hän oli saanut kaikki muut kesäläksyt tehtyä paitsi pimeyden voimilta suojautumisen esseen. Jokin esseessä mätti, vaikka hän ei aivan saanut kiinni siitä, että mikä. Hermione silitti sulkakynällään nenänvarttaan tuijottaen esseetään kiukkuisesti. Antiikkisohvan jouset olivat alkaneet käydä inhottavan epämukaviksi ja Hermionen kärsivällisyys oli loppumaisillaan. Hän oli tuijottanut tätä typerää esseetä tunteja!
”Hermione.”
Hermione vilkaisi olohuoneen oviaukolle ja näki Remuksen kurkkivan oviaukosta sisään. Mies näytti pirteämmältä ja hiuksetkin olivat aloillaan.
”Ajattelin vain ilmoittaa, että toin sinun takkisi, olit unohtanut sen Andromedan luo”, Remus sanoi ja viittasi ilmeisesti naulakon suuntaan.
”Ai, kiitos, olin kokonaan unohtanut sen”, Hermione valehteli.
Remus hymyili hänelle nyökytellen, vaihtaen painoa jalalta toiselle. ”Joo. Kävin samalla juttelemassa Harryn kanssa parista jutusta…” Ai oliko Remus ollut täällä pidemmän aikaakin? Hermione ei ollut huomannut ollenkaan, sillä hän oli vasta äskettäin tullut alakertaan. ”Mutta minä tästä lähdenkin”, Remus sanoi ja otti askeleen poispäin.
”Odota”, Hermione huikkasi, ennen kuin ehti edes ajatella mitä syytä hänellä oli pyytää Remusta jäämään. Häntä vain inhotti tämä koko kiusaantunut jännite, joka heidän välillään lepäsi. ”Tuota, voisitko kenties vilkaista pimeyden voimilta suojautumisen esseetäni… en ihan tiedä mikä siinä on pielessä enkä oikein tiedä keneltä pyytää apua”, Hermione keksi. Loistavaa, hän tarvitsikin siihen apua.
”Ai, toki”, Remus suostui ja asteli peremmälle olohuoneeseen. Hermione teki tilaa vierestään, saaden sohvan jouset narahtamaan kuuluvasti. Remuksesta lehahti hento partaveden tuoksu, tämän istuessa alas katse pergamentissa. Hermione ojensi sen Remukselle ja odotti, että tämä luki sen.
Hermione tarkasteli Remusta varkain tämän lukiessa. Remuksen vihreänharmaat silmät liikkuivat esseen yllä nopeasti, mutta tarkasti. Miehen sormet sivelivät mietteliäinä pergamentin sivuja, toisen käden etusormen liukuessa alemmas sitä mukaan, kuinka pitkälle lukemisessaan mies ehti. Miltäköhän ne sormet mahtaisivat tuntua hänen ihollaan… Hermione käänsi nopeasti katseensa poispäin häveten ajatuksiaan.
Viimein Remus saapui esseen loppuun ja palasi sitten osoittamaan yhtä kappaletta esseen lopusta. ”Tämä kappale on aika sama kuin tuo tuolla alussa”, Remus huomautti. ”Hieman liikaa toistoa.”
Hermione luki nopeasti kappaleet läpi ja näki niissä kieltämättä paljon yhtäläisyyksiä. ”Aa totta. Kiitos.”
”Ja tuossa on pieni kirjoitusvirhe”, Remus sanoi ja osoitti kappaletta alussa.
”Missä?” Hermione kysyi ja yritti etsiä virhettä sormi liukuen pergamentin yllä.
”Tuossa”, Remus sanoi ja siirsi Hermionen käden oikeaan kohtaan. Hermionen sydän alkoi hakkaamaan kovaa.
”Niinpäs onkin”, Hermione huomasi.
Huomioon ottaen oli kirjoitettu yhteen.
Remus irrotti kätensä Hermionen omasta ja hymyili. ”Olet fiksu noita, Hermione, tämä on oikein hyvä essee. Käsittelet aihetta monipuolisesti. Uskon, että se tulee saamaan hyvät arvosanat, kuka sitten onkaan opettajasi.”
Kehut lämmittivät Hermionen mieltä. ”Eikö sinua houkuta ajatus palaaminen opettajaksi? Olit siinä niin hyvä”, Hermione ehdotti.
Remus naurahti. ”Enpä tiedä. En usko, että ihmiset pitäisivät siitä. Sitä paitsi, uskon, että Minerva on jo löytänyt opettajan, kun lukuvuosi alkaa pian.”
”Ihmisten mielipiteet ovat muuttunut”, Hermione intti. ”Sinä taistelit meidän puolella, kaikki tietävät, että olet hyvä tyyppi.” Remus oli mainittu muutaman kerran lehdessä sotasankareiden joukossa.
”Silti moni menetti henkensä kaltaisteni käsistä”, Remus huomautti. Lavender. Fernir Harmaaselkä oli tappanut Lavenderin. ”Ihmiset muistavat paremmin yhden mädän omenan pahat teot kuin sadan muun hyvät.”
”Se on epäreilua.”
”Niin. Niin se on”, Remus sanoi surullisena. ”Silti, haluan vain viettää aikaa Teddyn kanssa. Opettajan työ on liian aikaa vievää.”
”Ymmärrän sen”, Hermione myönsi. ”Mutta minun tulee sinua silti ikävä, kun lähden kouluun”, Hermione huomautti hymyillen hieman.
”Samoin.” Hermionen sydän hypähti, kun Remus hymyili hänelle niin suloisesti.
Kuvitteliko Hermione vaan, vai kestikö katsekontakti turhan kauan? Hermionen ihoa alkoi kihelmöidä ja hänestä tuntui kuin hän pystyisi kuulemaan sekä omat sydämen lyöntinsä että Remuksen. Vaikka se oli varmaan typerää… mutta tuntui kuin ilmassa väreilisi sähköinen lataus. Ehtimättä edes kunnolla miettimään asiaa sen enemmin, Hermione päätti toimia ja painoi huulensa Remuksen omille.
Se suudelma ei kestänyt kuin sekunnin, sillä Remus vetäytyi heti poispäin. Hermione tunsi kiven laskeutuvan vatsaansa.
”Hermione… minä en voi. Sinä olet nuori ja sinulla on koko elämä edessäsi. Löydät kyllä itsellesi sopivaa seuraa”, Remus sepitti yllättyneenä.
”Ei kyse ole siitä, että olisin vain yksinäinen”, Hermione sanoi hieman loukkaantuneena. ”Minä pidän sinusta.”
”Minäkin pidän sinusta, mutta silloin aikaisemmin olin humalassa ja yksinäinen, ja sinä huolehdit minusta… toit mieleeni Tonksin”, Remus myönsi.
Hermione punastui kauttaaltaan ja laski katseensa syliinsä. ”Tietysti. Olen tyhmä, jäin ajattelemaan sitä liiaksi”, Hermione mutisi nolona sormeillen esseensä reunoja nolostuneena.
”Älä syytä itseäsi, se oli minun vikani”, Remus vakuutti ja nousi sitten hitaasti ylös.
Hermione tuijotti esseetään itsepäisesti ja toivoi, että Remus tajuaisi lähteä nopeasti, mutta mies jäi seisomaan sohvan viereen. Viimein Hermione vilkaisi miestä.
”En halua, että eroamme kiusaantuneissa väleissä”, Remus selitti. ”Tarkoitin kun sanoin, että pidän sinusta. Olet fiksu, lahjakas, huomaavainen ja kaikin puolin taidokas nuori noita. Sinussa ei ole mitään, mistä ei voisi pitää. Pääset pitkälle elämässäsi.”
”Kiitos”, Hermione sanoi, hämmentyen vain enemmän kehujen takia.
”Olemmeko me okei?” Remus kysyi.
”Joo”, Hermione lupasi. Kyllä hän varmaan ehtisi unohtaa tämän nolon kohtauksen kuluvan kouluvuoden aikana.
Remus nyökkäsi ja otti muutaman askeleen ovea kohti. ”Hyvää kouluvuotta Hermione”, Remus kääntyi sanomaan.
”Hyvää… elämää sinulle”, Hermione sepitti, kun ei tiennyt miten lopettaa lause. Remus naurahti ja hymyili hänelle ennen kuin lähti.
Kun Hermione kuuli Kalmanhaukion oven käyvän, hän huokaisi raskaasti ja nojasi hetken aikaa antiikkisohvan selkämystä vasten. Onpa tosiaan mukava päästä pian kouluun.
Hermione kumartui takaisin sohvapöydän ääreen ja alkoi korjaamaan esseetään.