Nimi: Säröjä
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Tappajahai
Genre: AU, fix-it, canoninjälkeinen happamahko hurt/comfort ja draama sekä UST
Ikäraja: k11
Paritus: Matt Hooper/Quint
Yhteenveto: Quint ei vieläkään muista paljoa eikä erityisemmin haluakaan muistaa. Mutta sen hän tietää varmuudella, että Brody oli se, joka lopulta sai hain nalkkiin – Jumalaa ei parane ainakaan huumorintajuttomuudesta syyttää. Ja se – no, se tarkoittaa, että vain yksi mies saattoi siirrellä häntä, sitoa mitä voi ja pitää hänet pinnalla. Odottamassa. Aina odottamassa.Vastuunvapaus: Tappajahai hahmoineen on aivan muiden tahojen omaisuutta kuin minun, enkä minä tee tällä tekstillä minkäänlaista voittoa.
A/N: Jees elikkä minä kun en osaa kirjoittaa mitään ilman että tekisin siitä jonkintasoista verseä, niin kirjoitin tämän esinäytökseksi
Murtumille (K18), mutta sitä ei tarvitse olla lukenut pysyäkseen kärryillä, koska, no. Esinäytös.
Tästä on Archive of Our Ownissa englanninkielinen versio otsikolla
Fractures (T/K11).
SÄRÖJÄ”Sinun ei pitäisi liikkua.” Quint kuulee Hooperin äänen kuin veden läpi. ”Sinä olet kunnossa, hai on palasina, olemme kaikki elossa,
lakkaa. Riuhtomasta.”
Kestää hetken, ennen kuin hänen mielensä ja ruumiinsa saavat sanoista kiinni, mutta lopulta hänen onnistuu asettua. Hän ei enää herättyään muista untaan, mutta hänen suonissaan laukkaava adrenaliini on aivan riittävä vihje. Hänen jalkojaan polttaa, kaikki keinuu vastenmielisellä tavalla. Hooperin kädet ovat kuivat ja lämpimät ja painavat häntä patjaan voimakkaammin kuin Quint olisi häneltä arvannut.
Yllättäen se nostaa pintaan muiston, niin kuin palapelin palanen osuisi paikalleen. Yhtä vastaansanomaton ääni kuin nyt, yhtä vahvat otteet ja – sama huimaus kuin nytkin, ja repivä kipu siellä missä ei enää ole mitään tuntemassa sitä, ja kun hänen sydämensä yhä takoo hullun lailla ja hänen hengityksensäkin kulkee epätahtiin, on kuin hän olisi taas siellä, kellumassa ties minkä päällä ja jälleen
odottamassa, jälleen hänet pakotettiin odottamaan tietämättä olisiko se kuitenkin lopulta turhaa, paitsi että tällä kertaa mukana oli paljon enemmän kipua ja sieluttomia silmiä ja hampaita niin kuin satoja puukkoja –
”Se olit sinä.”
Hooper jähmettyy kuin Quint olisi yllättänyt hänet pahanteosta.
”Se
olit sinä, etkö ollutkin, poika. Enkö minä sanonut?”
”Minä – ”
”Minähän sanoin, etten pukisi pelastusliivejä enää koskaan. Sinä tiesit miksi ja pistit ne silti.”
”Quint – ”
Hän ei vieläkään muista paljoa eikä erityisemmin haluakaan muistaa. Mutta sen hän tietää varmuudella, että Brody oli se, joka lopulta sai hain nalkkiin – Jumalaa ei parane ainakaan huumorintajuttomuudesta syyttää. Ja se – no, se tarkoittaa, että vain yksi mies saattoi siirrellä häntä, sitoa mitä voi ja pitää hänet pinnalla. Odottamassa. Aina odottamassa.
”Katso nyt helvetti tätä sotkua, mitä helvettiä sinä Hooper ajattelit”, Quintin ääni kohoaa joka tavulla. ”Yksi asia sinun olisi pitänyt tehdä, etkä sinä pystynyt edes sitä tekemään oikein – ”
”En minä
ajatellut, enkä minä voinut antaa sinun kuollakaan”, Hooper huutaa niin lujaa, että Quintin räksytys peittyy. Hän hengittää raskaasti ja hänen äänensä on reunoilta säröillä kun hän jatkaa, paljon hiljaisemmalla äänellä: ”En minä voinut. En vain voinut. Anteeksipyyntöäkö sinä kaipaat, koska en minä aio pyytää anteeksi. Minä en ole pahoillani. Minä tiedän mitä sinä sanoit enkä minä ajatellut yhtään ja nyt kaikki on yhtä saatanan sotkua mutta voi
luoja, Quint, minä…”
Hän kääntyy kannoillaan ja poistuu ennen kuin Quint ehtii keksiä mitään vastausta. Kaikki tuntuu hetki hetkeltä vähemmän siltä kuin hän olisi veden alla, mutta hän ei pysty karistamaan muistoa käsistä pitämässä häntä aloillaan. Jossakin vaiheessa ne samat kädet läimäyttivät häntä kasvoille, jotta hän olisi pysynyt tajuissaan. Hän meni tajuttomaksi siitä huolimatta. Seuraava asia, jonka hän muistaa, oli jo sairaalasta, ensimmäisen leikkauksen jälkeen. Kun hän silloin tuli tajuihinsa, oli hänen sänkynsä viereiseen tuoliin käpertynyt mies, jonka hän oli viimeksi nähnyt sukeltavan kuolemaansa häkissä, jonka hän ja Brody olivat laskeneet vedenpinnan alle. Quintia ei varsinaisesti huvittanut keskustella aaveiden kanssa heti herättyään luoja yksin tiesi kuinka pitkästä tajuttomuudesta, vaikka tuolissa väristen kyyhöttänyt ja samein silmin eteensä tuijottanut hahmo ei ollutkaan erityisen uhkaava ilmestys. Hän sulki silmänsä ja teeskenteli nukkuvaa, kun huoneen ovi aukaistiin.
”Te ette saisi olla täällä.” Joku hoitajista kai. Hänen vieraansa ohjattiin ulos nopeasti ja hiljaa, ja –
Siitä seuraava asia, jonka hän muistaa, oli toisen leikkauksen jälkeen. Siinä vaiheessa hänet oli pumpattu niin täyteen kipulääkkeitä kuin ihmisen suinkin turvallisesti voi, eikä sekään täysin peittänyt sitä, miten hänen kumpikin jalkansa tuntui jomottavan omituisesti ja jotenkin epämääräisellä tavalla
väärin. Ja Hooper oli paikalla taas, tukka hikisenä pörrönä ja kasvot väsymyksestä kalpeina, punoittavat silmät valppaina.
”Tulitko kummittelemaan?”
”Sanotaan vaikka niin”, Hooper sanoi. ”Mitäs olit niin hankala aiemmin. Mutta, siis, sinun varmaan on hyvä tietää, että minä olen punkannut sinun luonasi.”
”Se taitaa olla minulle ihan oikein.”
Hän tunsi hitaan virneen leviävän kasvoilleen. Hooper vastasi siihen omallaan, ja Quint – hän päätti että voisi syyttää siitä lääkehuuruja, ja syyttikin, eihän hän voinut sille yhtään mitään, mutta helvetti vieköön kuinka hän halusikin, siinä ja saman tien –
Siitä seuraavat muistot seurasivat
pientä käännettä huonompaan suuntaan, niin kuin hoitajat olivat asian ilmaisseet. Sillä kertaa hänen vieraanaan ei ollut Hooper vaan Brody, uupuneena ja univormussa ja takaisin töissä jo nyt, lounastaukoaan sairaalassa viettäen. Ilmeisesti pormestari oli järjestänyt rantojen uudelleen avaamisesta varsinaisen kansanjuhlan, ja turistit olivat jo nyt alkaneet virrata takaisin. Hainmetsästyksestä oli saatu aikaan huikea jännitystarina, ja mikäli Brodyn äänensävystä pystyi tulkitsemaan mitään, oli se kaikki yhtä hevonpaskaa.
Hooper tuli Brodyn lähdettyä, ja Quint oli viimein riittävän hereillä tajutakseen, mitä hän oikeastaan oli silloin ties kuinka monta päivää sitten kertonut.
”Mitä helvettiä sinä poika teet minun talossani?”
”Pysyn Ellen Brodyn paremmalla puolella”, Hooper heitti vastaan liki tarkalleen yhtä haastavaan sävyyn kuin Quint oli kysymyksensä esittänyt. ”Minun ei ollut tarkoitus olla täällä näin kauan kun alun perin tulin, mutta sen jälkeen onkin tapahtunut vähän yhtä ja toista, ja – no, voit varmaan kuvitellakin, mutta minulla ei ollut varausta ja nyt hotellit ovatkin sitten tupaten täynnä. Kaikki ne kaksi.”
”Mistä lähtien sinä olet murtovaras ollut?”
”Mitäs aliarvioit taitojani jatkuvasti.”
”Pitäisi kannella sinusta poliisille.”
”Niin, ja poliisipäällikkö varmaan heittääkin minut putkaan.”
Hän kirjoittaa haista jotakin artikkelia instituuttiinsa. Jotenkin hän onnistui pelastamaan veneelle mukaan ottamansa kameran, eikä filmikään ilmeisesti ollut vaurioitunut. Se ei ollut vastaus Quintin kysymykseen, ja he tiesivät sen molemmat. Juuri sillä hetkellä se oli riittävän hyvä tekosyy, mutta tekosyy joka tapauksessa, ja Hooperin paiskaaman oven jättämässä hiljaisuudessa Quintista tuntuu vahvasti siltä, että tekosyy on tullut tiensä päähän. Hän on siitä vain varmempi, kun Hooper palaa muutamaa tuntia myöhemmin.
”Sinun pitäisi poika olla varovainen.”
”Mitä sinä tarkoitat.”
”Sitä, että näen ihan hyvin, miten katsot minua. Ja sitten vielä odotat minua omassa kodissani, kun minä virun täällä jalkapuolena.”
”Haista
vittu.”
Quint näkee Hooperin kyllä tietävän, että hän on ärsyttävä tahallaan, mutta hänen poskilleen kohoaa silti paljastava puna. Se oli osasyy sille, miksi Quintista oli ollut niin mukavaa kiusata Hooperia Orcalla sittenkin, kun tämä oli todistanut olevansa pätevä merimies. Se oli peliä, vittuilua ja haastetta haasteen perään, ja Hooper sai fiksuna poikana sen juonesta kiinni nopeasti, ja vähitellen vittuilu väheni ja haasteiden sävy keskittyi omaan suuntaansa. Kuka tietää, mitä sinä yönä olisi vielä ehtinyt tapahtua, ellei hai olisi saanut päähänsä törmätä veneeseen. Quintilla ainakin on vinha arvaus, ja päätellen siitä, miten jännite vieläkin roikkuu heidän yllään, oma arvauksensa on Hooperillakin. Hooper näyttää entistä enemmän siltä, kuin Quint olisi saanut hänet kiinni rysän päältä.
”Odotat, että pääset taas kähmimään minua. Ja minä
sinua.”
”Ja sinäkö kourit jokaista matruusiasi sillä tavalla?” Hooper työntää kätensä puuskaan ja kohottaa leukaansa. ”Vai rupeatko sinä nyt heittämään jotain
mikä tapahtuu merellä, jää merelle -paskaa? Kai sinäkin sentään tiedät, että seuraa löytäisi helvetin paljon helpommallakin. Vai vieläkö sinua vituttaa se, etten minä – mitä, hukuttanut sinua siellä? Koska tiedätkö mitä, Quint, minulla on edelleen mustelma siinä, mistä sinä pidit kiinni, enkä minä olisi voinut tehdä yhtään vitun mitään vaikka olisin halunnutkin koska
sinä et suostunut päästämään irti!”
Hooper katsoo pois, räpyttelee silmiään raivokkaasti ja puree hammasta. Hän näyttää niin hirvittävän
nuorelta. Hänen silmänalusensa ovat kuin joku olisi iskenyt hänelle kaksi mustaa silmää, ja minkä tähden. Quint ei vieläkään muista tarpeeksi tietääkseen, puhuuko hän totta vai ei, eikä hän oikeastaan haluakaan muistaa.
Hän huokaa.
”Sinä näytät kamalalta.”
”Paraskin puhuja”, Hooper mutisee.
”Mene nukkumaan, poika. Syö jotain. Vedä känni jos tuntuu että täytyy, mutta älä tee sitä tyhjään vatsaan.” Hän epäröi hetken, ”Viinat ovat – ”
”Minä tiedän, missä ne ovat.”
Quint katsoo häntä hetken. Hooper katsoo yhä poispäin.
”Kämpän ei sitten parane olla yltä päältä oksennuksessa, kun minut päästetään täältä pois.”
”Ei se ole.”
”Hooper.”
Hän odottaa, kunnes Hooper kohtaa hänen katseensa.
”Vastaus kysymykseesi on ei.”
”Mi – ”
”Tiedät kyllä mihin.”
Hetken Hooper vain tuijottaa. Hän puuskahtaa epävarmasti melkein kuin naurahtaisi. Kuin hän ei aivan tietäisi, onko ymmärtänyt oikein, tai ehkä hän vain ei ole nauranut hetkeen. Hän liikahtaa kuin aikoisi lähestyä Quintia, mutta päättäisi viime hetkellä olla tekemättä niin.
”Tulen käymään vielä myöhemmin.”
”Sinun on parempi näyttää paremmalta, kun palaat.”
Hooper menee. Quintin kotiin. Nukkumaan hänen sänkyynsä ja juomaan hänen viinojaan.
Kähminnälle lienee aikaa myöhemminkin.
