MCU: Tulevaisuuteen haudatut | S, ficlet

[FractaAnima]

Title: Tulevaisuuteen haudatut
Author: FractaAnima
Fandom: MCU (Marvel Cinematic Universe)
Genre: aamukahvikeskustelu
Rating: S
Pairing: Peggy/Steve, Steve/Tony
Disclaimer: En omista fandomia, hahmoja yms, enkä saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Ficlet

A/N: Rikotaanpa kynnys ja julkaistaan jotain muuta kuin Potteria tai originaalia, kääk. Tämä tässä on Angielle, koska kukaan muu ei tule yhtä vahvasti MCU:sta mieleen. Ja koska olen viimein nähnyt kaikki Avengersit, kauan siinä kestikin. (Kiitos myös Saappaaton, joka on aina mun Partner in Crime, ja esiluki, sekä antoi mun hihitellä tätä ylläriä etukäteen )

Tulevaisuuteen haudatut

Oli sunnuntaiaamu. Aurinko siilautui keittiön ikkunasta ja väritti huoneen keltaiseksi. Peggy Rogers nosti kahvipannun liedeltä ja kaatoi siitä kahteen kuppiin.
"Huomenta, rakkaani", Steve asteli sisään kainalossaan päivän lehti. Hän suukotti vaimoaan otsalle ja istuutui pöytään. Peggy tarjoili kahvin, mutta ei istuutunut. Hän piteli toisella kädellä kahvikuppiaan ja toisella aamutakkinsa kaulusta.

"Mikä on?" Steve havahtui vaimonsa mietteliäisyyteen.
"Tämä tulevaisuus", Peggyn katse oli jossain kaukana. Steve laski päänsä ja huokaisi syvään. "Jotain tapahtui", Peggy tokaisi. Se ei ollut kysymys, se oli toteamus.
"Niin", Steve sanoi hiljaa. Aika helvetin paljon tapahtui.
"Miksi tulit takaisin?"
"Sinun takiasi", Steve vastasi ilman epäilystäkään. Peggy katseli yhä tyhjyyteen.
"Niin aivan, mutta - ", Peggy puri huultaan ja muotoili kysymyksensä toisin: " - entä miksi et jäänyt?"
"Tulevaisuuteen?" Steve kysyi. Peggy nyökkäsi ja katsoi nyt aviomiestään tutkien. Steve pureskeli kieltään kuin sanoja, kuin kauas tulevaisuuteen haudattuja muistoja.

"Siellä ei ollut minulle enää mitään jäljellä."
"Koska minä en ollut siellä?" Peggy varmisti. Steve epäröi, näytti hetken surun murtamalta, kunnes nyökkäsi.

Eikä Tony.

[Angelina]

;____;

Miksi, miksi joudun itkemään jo ennen kuin oon kunnolla ees hereillä??

Tässähän on siis täydellisesti kuvattuna Endgamen jälkeiset tapahtumat, koska kukaan ei voi koskaan muuttaa mun mieltäni siitä, että Steve lähti nimenomaan siksi koska Tony............................ <//3 Itsehän siis (monen monen monen muun ohella) vihaan tuota Steven loppuratkasua - minä sen vuoksi että siinä tuntu että koko hahmon kehityskaari ja muu vedettiin vessasta alas. Peggyllä oli ollut jo oma elämä, Steebillä oli elämä, eikä se olis koskaan lähtenyt jos Tony olisi selvinnyt  ;___;

Rakastan tän tekstin nimeä! Siis ihan kamala, mutta upea ;___; ❤ ja tää koko teksti on upea. Ja kamala. Ja upea. Tää on niin tällänen... lyhyt ja arkinen hetki, mutta silti tässä on niin paljon kaikkea!! Peggy tarkkaavaisena kyseenalaistaa miksei Steve jäänyt, kenties huomaa että toista kalvaa jokin jatkuvasti ja Steve-raukka.... Snif, en kestä.

Ei varmaan tartte quotata tota loppua, mutta siinä kohtaa päästin jonkun ihan hirveen ulvahduksen :'DDD Ai helvetti, sattuu.

Kiitos kiitos kiitos, oot upee ja mahtava ❤

[Hopearausku]

Ohhoh. Tämähän oli ajatuksia herättävä ficci! Keskustelussa oli lyhyydestään huolimatta hirvittävän vahva tunnelataus ja kaikki tarpeellinen tuntui tulevan sanotuksi ♥

En ole vielä(kään) nähnyt kaikkia MCU-leffoja, mutta olen aika tehokkaasti spoilannut itseäni eri käänteistä. En kyllä ole ihan varma, mitä mieltä olla Steven päätöksestä palata menneisyyteen, mutta tämä ficci sai sen kyllä tuntumaan melkoisen loogiselta - jos elämässä menettää itselle rakkaan ihmisen, tottahan toki haluaa palata sinne, missä rakkautta yhä on ♥

Angelinan tavoin minäkin tykkään hirveästi tämän tekstin nimestä, se on todella kaunis ja kuvaa hyvin tämän ficin tunnelmaa!

Tämä lukukokemus oli oikein hieno startti päivälle, kiitos paljon ♥

[marieophelia]

Endgamen loppu on niin blaaahh... taantumuksellinen ja tylsä munkin mielestä. Tämä teksti pitäisi lähettää Marvelin käsikirjoittajille niin saisivat tehdä lopun uusiksi!❤ Toisin sanoen pidän tästä todella paljon. Kiitos!

[Fiorella]

Oi, tämäpä riipaisi yllättävän syvältä. Osuit tämän lyhyen tekstin kanssa aika lailla asian ytimeen. Hieno pikku ficci.

Kieltämättä tuo loppuratkaisu mietitytti minuakin. Tavallaan Steve on onnekas, koska sai elää ikään kuin kaksi elämää. Voin kuvitella, että hänelle oli tietyssä mielessä luonnollinen ratkaisu palata menneeseen, jossa rakastettu odotti. Onhan se niin, että toisin kuin meille, jotka totuimme Steveen nykyajassa, Stevelle itselleen se kaikki mennyt oli sillä tapaa lähellä, ettei hän ollut elänyt sitä välissä kulunutta aikaa. Toisaalta uudet ystävät ja uusi elämä olivat hänelle myös tärkeitä. Aika kova valinta ja vaikea tilanne. Eikä varmaan helppo Peggyllekään.