Fandom : House (televisiosarja)
//Pops muokkaili fandomin myös otsikkoonTitle : Sattumuksia ja sairaslomaa
Author : Odoshi
Rating : K-11
Warning : kirosana :''D
Genre : fluff, slash, kymppiraapale eli 1000 sanaa
Paring : Gregory House/James Wilson
Disclaimer : En omista House-sarjaa, enkä hahmoja saati näyttelijöitä tai saa rahallista korvausta.
Summary : Cuddyn käsky, eikä sille voinut mitään… Ellei sitten ollut House. Kyseinen mies ei ollut vieläkään tehnyt elettäkään sen eteen, että olisi lähdössä töihin vaan kaatoi nyt myös itselleen kahvia kirkkaan punaiseen kahvikuppiinsa pukeutuneena ainoastaan tummansiniseen kauluspaitaan ja mustiin boksereihin. Wilson hätkähti huomatessaan katselevan miehen paljaita reisiä ja käänsi katseensa nopeasti omaan kahviinsaA/N1 : Sain tämän tehtyä, tuntia enennkuin syyskuu muuttuu elokuuksi! Jesh! Kirjoitin tätä hieman öh kiireellä lesbokukkakauppiaiden dlineen, kun unohdin sen ihan tyystin ja jätin sitten vielä viime tippaan. Idea siis eroaa alkuperäisestä, joka oli itseasiassa jopa ihan eri fandomista työpaikkana armeija eikä sairaala, mutta no oli pakko kirjoittaa ensimmäistä kertaa jotain House-fikkiä, koska ensinnäkin sitä on liian vähän, toiseksi mulla on ihan hirmuinen fanituskausi meneillään (taas)! Hahmojen onnistumisesta en osaa sanoa mitään, koska vaikka House onkin niin mieleenpainuva sarja niin sitten hahmon luominen paperille tuntuu ihan mahdottomuudelta, joten oli pakko yrittää katsoa jakso Housea onnistuakseen, mutta eipä sekään auttanut. Itsekriitikkona olen epätyytyväinen, mutta kertokaa mielipiteitänne! Muuta sanottavaa tässä kai ei alussa ole, paitsi, että suunnittelin tätä myös ficlet haasteeseen, mutta se vähän venähti 700 sanalla liian pitkäksi enkä viitsinyt rueta karsimaan.
Ja tämä osallistuu siis
Lesbokukkakauppiaat-haasteeseen (House, sairaala),
Genrehaasteeseen vol. 2 (slash) ja lisäystä myös
Multifandom kakkoseen, fandomilla House ylläripylläri.
Olkaa siis hyvät ~
Sattumuksia ja sairaslomaaSyystuuli nipisteli ilkeästi poskia ja ilma oli muutenkin viilentynyt huomattavasti parien viimeisimpien päivien aikana. James Wilson kiirehti nopein askelin kohti pimeänä olevaa asumusta kiristäen kaulaliinaa kaulassaan. Oli vasta aamu, mutta silti hän tunsi itsensä väsyneeksi, eikä voinut olla jatkuvasti ajattelematta Cuddyn antamaa saarnaa heti aamusta.
”Hae House tänne, sinua se ainakin kuuntelee! Se ei ole saapunut vieläkään töihin ja asiakkaita on kymmeniä odottamassa hoitoa. Katsokin, että hän tulee töihin! Raahaat sen minun puolestani vaikka väkisin. Olen tyytyväinen vasta, kun Gregory House seisoo huoneessani selittäen poissa-oloaan.”Aamuinen saarna oli jatkunut pidempäänkin sisältäen useita erilaisia nimityksiä Housesta ja hänen työtavoistaan, vaikka erikoislääkärinä House olikin erinomainen. Erinomainen tosiaan, sitä ajatusta Wilson ei kyennyt karistamaan mielestään, etenkään, kun asumus läheni askel askeleelta.
”Hitto”, hän kirosi ääneen saavuttuaan ovelle, tajuten, että koko talo oli pimeänä. Hän uskoi vahvasti Housen olevan vielä nukkumassa, eikä herättämisestä tulisi helppoa. Kaikenmuun pahan lisäksi häntä vaivasi viimekertainen, jolloin hän oli yrittänyt hakea kyseisen lääkärin työvuoroonsa hoitamaan nilkkansa nyrjähtänyttä kymmenvuotiasta, jota Cuddy ei vain periaatteesta suostunut itse ottamaan vastaan. Wilson nosti nyrkkinsä lähelle ovea, mutta jätti sen siihen koputtamatta vielä kertaakaan.
Viimekertainen ei saa toistua, rauhoitu James, rauhoitu…Oli typerää neuvoa itselleen, että pitäisi rauhoittua, Wilson tiesi sen itsekin. Silti häntä hermostutti huomattavasti enemmän kuin oli tarpeen ja kasvoille nousi puna, jolla ei ollut mitään merkitystä pistelevän tuulen kanssa. Rauhoittuaan hetken, juurtaen ajatuksiinsa sen kaavan, jolla puhuisi kollegalleen järkeä ilman ylimääräisiä sattumuksia. Sellainen se viimekertainenkin oli ollut, sattumus. Wilson koputti oveen muutaman kerran saamatta sisältä minkäänlaista vastausta.
”House?” hän huudahti sen verran kovaan ääneen, että ääni kaikui varmasti sisälle asti. Turhautuneena hän koputti oveen vielä muutamia kertoja odottaen oven rauhallista avautumista.
”House! Minä tiedän sinun olevan siellä, avaa ovi”, Wilson karjaisi vielä kerran oven läpi puristaen sormiaan nyrkkiin niiden palellessa inhottavasti. Ei vastausta , eikä minkäänlaista liikehdintää sisällä. Ehkei House ollut edes kotonaan vaan jossain muualla. Mistäs hän sen voisi tietää, kun mies ei suostunut kertomaan asioista edes parhaalle ystävälleen niin paljon, kuin tämä olisi halunnut tietää. Wilson nosti katseensa tien toisella puolen heiluvan puiden oksiin, joiden ruska näkyi kirkkaana ja joillain tavalla kauniina, vaikka suurin osa lehdistä olikin jo pudonnut tuulen repiessä ne irtonaisiksi.
Hän kääntyi lähteäkseen, kun ovi aukasi narahtaen hänen takanaan. Hitaasti kääntyen ympäri hän näki edessään väsyneen kollegansa höyryävä kahvikuppi toisessa kädessä, toisen pidellessä liekein koristeltua kävelykeppiä tukenaan.
”Huomenta, James”, erikoislääkäri murahti pyöräyttäen silmiään ennen kuin kääntyi takaisin asuntonsa lämpöön. Hämmästyneenä James meni hänen peräänsä. Suljettuaan oven perässään hän huomasi Housen raahautuneen istumaan sänkynsä reunalle edelleen pidellen aamukahvia kädessään ryystäen siitä muutamia kulauksia välillä. Wilson peitti virnistyksensä ja oli valmiina puhumaan kollegalleen saadakseen tämän töihin, muuten Cuddy rankaisisi häntä Housen työaikojen noudattamattomuudesta. Se ei olisi yllättävää ja hassuinta olisi se, että nainen saattaisi jopa itse saapua paikalle hakemaan alaisensa.
”House, sinun on lähdettävä töihin. Kai tiedät mitä kello on?” hän aloitti, mutta House katsoi häntä uudelleen samanlainen silmien pyöräytysilme kasvoillaan, kuten aikaisemmin ovella.
”Cuddy lähetti sinut. Kerro hänelle, etten voi tulla töihin”, House sanoi ennakoivasti laskien kahvikuppinsa vieressään olevalle yöpöydälle. Puiseen pöytään kuppi kalahti kevyesti rikkoen heidän välillään vallitsevan hiljaisuuden.
”Minkä vuoksi?”
”Minulla on flussa.”
”Flussa?”
”RS-Virus eli paramyksoviruksiin kuuluva RNA-virus”, House vastaa sarkastinen häivä puheessaan kuultaen onkologille, joka tuskin välittäisi sairaalanjohtajalle terveisiä hänen sairaudestaan.
”Tiedän kyllä mikä flussa on”, närkästynyt vastaus kaikuu huoneessa Wilsonin kääntäessä katseensa toisaalle, hieman sotkuiseen asuntoon.
”Otatko kahvia?”
”Mitä?”
”Kysyin otatko kahvia?”
”Joo.”
Vaikka Wilson tiesi ystävänsä vain hidastelevan töiden lähtöä hän tarjoitui silti ottamaan kupillisen kahvia, eihän siitä haittaakaan voisi olla. Sitäpaitsi suostutteluun menisi varmasti aikaa, ennen kuin erikoislääkäri suostuisi tutkimaan ensi-apuklinikalla nilkkansa nyrjäyttäneitä lapsia tai flunssasta kärsiviä mummoja. Olihan työ turhauttavaa, mutta jonkun se oli tehtävä ja House oli määrätty yhdeksi kolmesta. Cuddyn käsky, eikä sille voinut mitään… Ellei sitten ollut House. Kyseinen mies ei ollut vieläkään tehnyt elettäkään sen eteen, että olisi lähdössä töihin vaan kaatoi nyt myös itselleen kahvia kirkkaan punaiseen kahvikuppiinsa pukeutuneena ainoastaan tummansiniseen kauluspaitaan ja mustiin boksereihin. Wilson hätkähti huomatessaan katselevan miehen paljaita reisiä ja käänsi katseensa nopeasti omaan kahviinsa, kiinnittämättä enää huomiota mihinkään muuhun kuin päänsisällä jyskyttäviin ajatuksiin.
Rauhoitu, James… Se ei tule toistumaan, ei, ei, ei varmasti.Sitä varmemmaksi mies yritti asiaa itselleen tehdä, sitä lähemmäksi Housekin oli häntä lähestynyt. Istunut hänen vierelleen ja katsonut tätä sarkastinen hymy kasvoillaan, punan kohotessa jälleen toisen miehen poskille. Käsi nousi ruskeille hiuksille, silittäen niitä hellästi. Kieroutunut hymy tosiaan.
”Minulla on sairaslomaa”
”…”
”Eikö vain?”
”Sinulle ei ole myönnetty sairaslomaa.”
”Eikö? Mutta minä, kun luulin”, ällistynyttä näyttelevä ilme ei todellakaan vakuuttanut Wilsonia kumppaninsa mielihaluista, hän ei suostuisi kirjoittamaan hänelle edes kahden päivän sairaslomaa, ellei sitten itse toteaisi miehen kärsivän yli 37.00 asteen kuumeesta. Tuskin, hän halusi pummia vain työvuorostaan.
”Ei, enkä minä kirjoi—” Wilsonin lause keskeytyi, juuri se mitä hän oli pelännytkin tapahtui nopeammin kuin silmien räpsäytys. Huulet painautuivat vasten huulia, Gregory veti hänet niskasta lähemmäs oikealla kädellään, vasemman vaellellessa kollegansa reidellä. Suudelma kesti hetken tai ikuisuuden, Wilson ei ollut siitä enää niinkään varma, kun hänen paras ystävänsä vihdoin suostui perääntymään hänestä, katsellen edelleen sillä samanlaisella kierolla ilmeella kuin aiemminkin.
”Helvetti”, James tuhahti ääneen peittäen punaiset kasvonsa katsomalla kaikaisuuteen, ikkunasta näkyvään puuhun, jota tuuli riepotteli entisestään. Lehdet lensivät ilman halki kaarrellen ja kierrellen sadepisaroiden pikkuhiljaa tipahtaessa taivaalta. Sadekin alkaisi, mutta sille asialle hän ei tällä hetkellä mahtaisi mitään. Silti oli palattava sairaalalle mahdollisimman pian.
”Minun on lähdettävä töihin, Cuddy uhkasi tulla hakemaan sinut itse, jollet kuuntele minua”, Wilson totesi ja nousi sängyltä lähteäkseen. Hän ehti ottaa muutaman askeleen kauemmas sängystä, kun House tarrasi kiinni hänen käteensä, kurtistaen kulmiaan.
”Et voi lähteä töihin”
”Miksen?”
”Tartutin sinut”
”Mitä?”
”Kärsit mahdollisesti RNA-viruksesta eikä sitä ole hyvä tartuttaa potilaisiin”
”Mitä sinä oikein höpiset? Ei sinulla mitään flunssaa ole…”
House osoitti kahvikuppinsa vieressä lojuvaa paperia, allekirjoitettua lääkärintodistusta kahden päivän sairaslomasta flussan vuoksi. James ei tiennyt pitäisikö olla tyrmistynyt, itkeä vai nauraa, mutta House oli tehnyt sen taas. Kieroillut itsensä hänen vierelleen, hankkinut vapaapäivän töistä ja pompotellut häntä mielensä mukaan. Silti hymy karkasi hänen kasvoilleen, parin hymykuopan ilmestyessä poskille.
”Mikset antanut tuota itse Cuddylle?”
”Se ei olisi ollut niin hauskaa”
Wilson heittäytyi ulkotakki yllään sängylle selälleen Housen viereen.
”Voin jäädä hetkeksi, Greg”
A/N2 : Ja kommentithan on aina kivoja, niillä kirjoittajat elää! Hahmojen onnistumisesta ois etenkin kiva kuulla, menikö se ihan kököiksi vai ei... Haha.
Lukeneita kiittäen, Odoshi.