Ficin nimi: Ruokakauppakohtaamisia
Kirjoittaja: FrostyFrozen
Beta: -
Genre: Fluff, slash
Ikäraja: S
Paritus: Joel/Niko
Summary:
Vastuuvapaus: Minun, minun ja vielä kerran minun. Hahmot, miljöö, juoni. Äläpäs kopioi
A/N: Osallistuu
Otsikko etsii tarinaa-haasteeseen. Huhhui, tän kans tuli kiire :'D mutta täällä ollaan!
Ruokakauppakohtaamisia1.
Jokaviikkoinen ostosreissu lähikauppaan oli muodostunut Joelille rutiiniksi aina muutosta lähtien. Kauppa oli parin korttelin päässä vuokrayksiöstä, ei mikään pitkä kävelymatka siis. Ja sieltä sai kaikkea, mitä lukion peruslinjan opiskelija tarvitsi. Joel etsiytyi maitohyllyltä leipien luo ja nosti muovilootasta ruisleipäpaketin, kun tuttu hahmo kiinnitti hänen huomionsa.
Se näkyi olevan taas samaan aikaan kaupassa. Niko kuvataidepainotteisesta, saman ikäinen kuin hän. Pätkä, varmaan alle 160-senttinen, tummat hiukset ja silmät, käytti silmälaseja ja värikkäitä teepaitoja mustan hupparin alla ja omisti hassun näköisen, hontelon ja isokorvaisen saksanpaimenkoira Rotan. Joel oli joskus vaihtanut Nikon kanssa muutaman sanan, eikä heppu vaikuttanut hullummalta. Nyt se näkyi kurkottelevan hyllyltä ketsuppia.
Joel tarkasti edelleen pitelemänsä leipäpaketin päivämäärän, ennen kuin laittoi sen koriin nuudelien ja maitopurkkien seuraksi ja käveli epätoivoisesti kurkottelevan Nikon luo.
"Tarviikko apua?"
Rillipää hätkähti ja käännähti Joeliin päin. Hiukan nolostuneesti virnistäen hän nyökkäsi.
"Joo. Viitsitkö antaa ketsupin? Felixin."
"Okei."
Joel etsi pyydetyn merkkisen tuotteen ja ojensi sen vieressään seisoskelevalle Nikolle.
"Tossa. Tarviitko enempää apua? Meinaatko kurotella korkeuksiin?"
"En, tässä on kaikki. Kiitti avusta."
"Ole hyvä vaan."
Pätkä heilautti kättään, ennen kuin lähti suuntaamaan kassoille. Joel heilautti vastaukseksi ja seurasi hetken loittonevaa Nikoa katseellaan, ennen kuin ravisti itsensä liikkeelle ja lähti hakemaan muropakettia, ajatukset kuitenkin yhä äskeisessä tilanteessa askarrellen.
2.
Nyt oli kiire! Jääkiekon MM-finaali alkaisi ihan pian ja dippiin tarvittava kermaviili puuttui. Sipsien syöminen ilman dippiä ei ollut lainkaan niin mukavaa, kuin sen kanssa, joten pakkohan puuttuva ainesosa oli hakea, ei se kauppa niin kaukana ollut, kyllä sen kerkeää hakea, oli Joelin luo peliä katsomaan tullut Roope selittänyt ja hätistellyt kaverinsa viime hetken ostoksille. Joel kirmasi kauppaan tuhatta ja sataa jäistä katua pitkin ja oli vähällä kaatua useammin kuin kerran liukastellessaan hiekoituksetta jääneissä kohdissa. Jotenkin hän onnistui pääsemään kaupalle murtamatta itsensä tai kenenkään toisen luita.
Kumma juttu, miten kiireessä kaikki asiat tuntuivat häviävän. Nyt kermaviilit tuntuivat kadonneen kuin maan nieleminä. Kaupassa käynnissä oleva uudelleenjärjestelykin hankaloitti etsintöjä. Joel ravasi hyllyltä toiselle ja vilkuili vähän väliä kelloa. Ei saamari, aika loppui kesken, jos ei oikeaa tuotetta äkkiä löytyisi niin häneltä jäisi alku välistä!
Siinä ees taas seilatessaan häneltä jäi keskimääräistä lyhkäisempi henkilö huomaamatta. Viilejä koriin lastaava, kumartunut Niko joutui törmäyskurssille Joelin farkkujen peittämien jalkojen kanssa.
"Hei!"
Yllättynyt älähdys hätkäytti Joelia ja sai huomion siirtymään
"Sori hei, en huomannu sua", hän pahoitteli.
"En kyllä ihmettele."
"Et sattus tietämään, missä kermaviilit on? Mulla on hitonmoinen kiire, jäääkiekkofinaali alkaa kohta ja pitäis dippi saada tehtyä."
Niko virnisti.
"Suosittelisin kattelemaan alahyllytkin tarkkaan. Tossahan ne."
Joelin katse siirtyi toisen nuoren osoittamaan suuntaan. Tosiaankin, siinähän ne! Miten hän ei ollut huomannut?
"Kiitti hei", hän huokasi huojentuneeseen sävyyn ja nappasi pari purkkia. "Mun pitää mennä, nähään!"
Ennen kuin Niko kerkesi vastata mitään, oli Joel jo häipynyt kassojen suuntaan. Pari koriin lastattua viilipurkkia myöhemmin myös hän lähti kassoille. Kotona odotti keskeneräinen maalaus ja nälkäinen saksanpaimenkoira.
3.
"Miten paljon ruokaa yhteen koiraan menee? Sehän syö meidät vararikkoon!"
Niko tuhahti Joelin järkyttyneelle ilmeelle.
"Rotta on iso koira. Sakemannit syö paljon", hän selitti kuin pikkulapselle, tasaisesti ja hitaasti.
"Miten me saadan tuo määrä koiranruokaa kotiin? Meidän omien eväiden lisäksi?"
Niko kohensi silmälasejaan ja vilkaisi vieressään olevaa kunnioitettavan kokoista koiranruokasäkkiä.
"Sinä kannat Rotan ruuat, minä kannan meidän ruuat", hän tokaisi. Joel kohautti olkapäitään
"Okei."
Joel ojensi kaupan sinisen muovikorin poikaystävälleen ja nosti itse koiraruokasäkin lattialta.
"Miten sä oot saanu raahattua tällasia säkkejä yksin?"
"Tekniikkalaji", Niko vastasi salaperäisesti hymyillen. Joel hymähti.
"Mitäs vielä puuttuu? Mehu ainakin."
"Joo vissiin. Ja viili."
"Sä ja sun viilis."
"Hyviä ne on."
Mehuhyllyn luona näkyi tuttuja naamoja. Siellä oli Roope, ja sen nykynen tyttökaveri Teresa Nikon luokalta.
"Kas kas, nuoripari saapuu", Roope oli heti vinoilemassa heidät huomattuaan.
"Samaa vois sanoa teistä, jätetään vaan saapuminen pois", Joel vastasi.
"Moi Niko", Teresa huikkasi. "Ja Joel. Oot näemmä joutunu kantohommiin", hän jatkoi nyökätessään koiranruokasäkkiä kohden.
"Niinhän tässä kävi."
"Kätevä homma", Roope sanahti. "Ei tarvii enää Nikon raahata säkkejä kotiin, nyt ku on henkilökohtainen avustaja."
Niko jättäytyi pois keskustelusta ja etsi hyllystä oikean mehun. Sitten hän jäi hetkeksi seuraamaan sivusta Joelin ja Roopen sananvaihtoa aiheesta Joelin osa pätkän henkilökohtaisena avustajana, ennen kuin Joel sitten ilmoitti heidän jatkavan matkaansa. Hyvästien jälkeen kaksikko suuntasi viilihyllylle ja viilihyllyn kautta kassoille.
---
"Sua harmittaa jokin."
Niko hätkähti ja käänsi katseensa hissin peilistä Joelin kasvoihin.
''Roopeko?"
"No joo", Niko mutisi. "Et sä mikään henkilökohtainen avustaja ole."
Kestihetken, ennen kuin Joel vastasi. Sekin johtui vain yksinomaan siitä, että hissi tuli kerrokseen ja he kantoivat ostokset sisälle huoneistoonsa. Rotta odotti heitä häntä heiluen ja alkoi nuuskia ruokasäkkiä innokkaasti Joelin laskiessa sen lattialle.
"En niin", pidempi huokasi. "Roope vaan...noh, kyllähän sä sen tiedät. Aina vinoilemassa."
"Sanavalinnat on päin mäntyä."
"Niihän ne."
Joel asteli silmälasipään luo ja vetäisi hänet lähelleen.
"Et sä mitään henkilökohtaista avustajaa tarvi, vaikka oot tollanen pätkä."
"En tarviikkaan."
Niko painoi poskensa vasten Joelin hupparia, ennen kuin käänsi taas katseensa ylöspäin.
"Mutta onhan se kätevää kun joku toinen kantaa Rotan ruuat."
Joel hymyili vinosti ja kumartui suukottamaan lyhyempää huulille.
"Ala tulla, laitetaan ruuat kylmään. Ja tuo säkki jonnekin, mistä toi sun jyrsijäsi ei saa sitä kynsiinsä."
Niko vastasi hymyyn ja lähti huomattavasti paremmalla tuulella hoitamaan moiset välttämättömät puuhat. Viileille ei tehnyt hyvää olla liian pitkään lämpimässä.
A/N: VALMISTA! 33 minuuttia ennen ajan umpeutumista :'D Huomatkaa, että Niko-boi on tullut meikäläiseen, viili on hyvvää xD
