Jylhä, hauras, yksin | K-11, jossittelufemme (Mari/Leonora)

[Parris]

Nimi: Jylhä, hauras, yksin
Kirjoittaja: Ronen
Ikäraja: K-11
Genre: jossitteleva haikea femme
Hahmot: Mari/Leonora (yksipuolisena)
Haasteet: Albumihaaste V kappaleella Liability (sanat), Ficlet300 sanalla 53. Sopimaton

A/N: Hyvää myöhästynyttä syntymäpäivää Kiirsulle! Toivottavasti tämä pieni melankolinen femmeily miellyttää. :>


Mari istuu taksin takapenkillä kylki kyljessä Leonoran kanssa, katselee ikkunasta ohi välähtäviä kalmean kellertäviä katulamppuja. Yksi, kaksi, kolme. Kesäyönä maailma hiljentyy, on vain Marin ja Leonoran taksi ja auton etuosassa vaimeasti soiva radio, jonka kappaleita kumpikaan ei tunnista mutta jonka mukana taksikuski, Kari kai, hyräilee vielä vaimeammin.

Taksijono oli kolmekymmentäkahdeksan minuuttia, Leonoran naurut loputtomia. Nyt taksissa Mari näkee, kuinka Leonoran kasvot ovat kalpeat, taistelevat laskuhumalaa ja menneitä kolmen tunnin yöunia vastaan. Leonoran nenä luo pehmeitä varjoja, silmät painuvat väkisin kiinni, silmäripset ovat ehkä liian pitkät, punertavat huulet niin suudeltavan näköiset. Kerran Mari oli jo uskaltaa. Silloin Leonora oli ollut kolme gintonicia ja muutama shotti liian nopeaan. Eihän Mari sellainen ole tai sellaista halua.

Ajatus tuo kyyneleet Marin silmiin. Jos Mari voisi, hän painaisi huulensa Leonoran huulille ja tuntisi niiden lämmön ja kosteuden ja jokaisen piirteen, jonka joku taivaallinen taiteilija on kaivertanut Leonoran suulle. Mari avaisi hitaasti yksi kerrallaan Leonoran kauluspaidan napit, riisuisi sen hänen päältään, painaisi suudelmia kaulakuoppaan ja sokkona työntäisi rintaliivien hakaset auki. Yksi, kaksi, kolme. Hän suutelisi Leonoran kevyitä rintoja, antaisi tehdä saman itselleen, kuulisi lokit mereltä makuuhuoneen ikkunan takana. Niin hän tekisi, aivan varmasti, mutta se ei käy. Ei vaan käy.

Leonora asuu B-rapussa, Mari C-rapussa. Tekemättä mitään ajattelemiaan asioita Mari saattaa Leonoran kotiovelle, halaa tiukasti lämpimämmin kuin keskipäivän aurinko, toivottaa hyvät yöt. Niin kuin aina. Onneksi meri on lähellä. Mari heittää keltaiset korkokengät nurmikon ja rantahiekan rajalle, tuntee pienenpienet kiteet varpaidensa välissä, kuulee aallot ja lokit. Lokkiäiti huutaa kallioilla, kaikki on liikaa ja maailma on väärin ja vain huutaminen auttaa, vain taivaita halkovat rääkäisyt.

Mari tanssii matalassa rantavedessä, itkee hetken, kuvittelee itsensä Leonoran iholle. Ehkä joskus. Sormet tanssimassa selkärangalla. Yksi, kaksi, kolme.

[Kiirsu]

Hirmuisen myöhään olen taas kommentoimassa mutta kiitos kiitos kiitos kauheasti tästä tekstistä!!!! <33

Tämä on kiva ja söpö vaikkakin hieman hakea. Mutta tahdon ajatella, että joskus nämäkin haaveet muuttuvat todeksi ja tytöt ovat onnellisina yhdessä :3 Koska yksipuoliset tunteet on ihan tyhmiä enkä minä sellaisia halua ja kaikki ansaitsee kivoja romansseja!!

Tykkään ihan hirveästi sun tavasta kirjottaa! En oo lukenut sulta hetkeen mitään (paitsi runoja) ja oli tosi kiva palata tämän tyylin pariin kun kaikki on niin kauheen nättiä. Pidän siitä miten tässä toistuu laskeminen ja tekstissä tuntuu olevan musiikki/tanssiminen tosi vahvasti läsnä. Kolmeen laskeminen on hauska toistuva yksityiskohta ja tykkäsin hirmusti siitä että teksti myös loppui siihen. Samoin lokit ja rantavesi ja kesä ja kaikki tässä luo ihanaa kesäillan tunnelmaa. Ja tämä:

Lokkiäiti huutaa kallioilla, kaikki on liikaa ja maailma on väärin ja vain huutaminen auttaa, vain taivaita halkovat rääkäisyt.

Voi että tämä on hieno!! Minusta on ihana ajatus että lokkikin huutaa siksi että vain huutaminen auttaa :3 Joskus elämä on vain sellaista että on pakko huutaa. Tosin tällä logiikalla lokeilla on varmaan aika kurja elämä :<

Niin hän tekisi, aivan varmasti, mutta se ei käy. Ei vaan käy.

How sad. Tykkään paljon tällaisesta haaveilusta ja siitä kun miettii mitä tekisi jos voisi ja uskaltaisi mutta ei ne koskaan toteudu koska ei uskalla. Tai koska ei tule sopivaa tilaisuutta tai niin ei voisi tehdä mutta oikeasti ei vain uskalla. Minun elämässä on hirveästi jossittelua siitä mitä olisi voinut tapahtua jos olisin tehnyt asioille jotain ja se on surullista. Ihan liikaa olen huutanut rantavedessä sen sijaan että olisin painanut huuleni jonkun toisen huulille. Ja elämä on kovin tylsää silloin.

Uuuu ja tykkään niin paljon sun matemaattisuudesta!! Aina on kauheesti lukuja tässäkin taksijono on laskettu minuutin tarkkuudella. Söpöä ja hauskaa.

Kiitos vielä hirmusti vaikka olen sata vuotta myöhässä kommenttini kanssa. Olet ihana, tää teksti on ihana, kiitos kiitos <333

[Beelsebutt]

Tännekö piti Marista?

Hmh. Köh. Joo. Sun tekstit on aina niin vaikeita kommentoitavia. Tämäkin on kovasti sellainen, johon voin helposti solahtaa ja, kas kummaa, Marin murheet ovat minun murheitani, Marin kaipuu minun. Kai se on tekstin tarkoituskin, että lukija pystyy samaistumaan? Ainakin joskus.

Mä en tiedä, kuvittelenko hahmot koskaan yhteen. Kutsu kyynikoksi mutta fantasia on toisinaan niin paljon parempi kuin tosielämä. Jos Mari vain pysyy balanssissa ihkutuksensa ja ikävöintinsä kanssa, niin mikä ettei vaikka loppuelämä menee noin. Sentään on meri, ja siellä välillä myös Mari.

Kivoja juttuja oli taas tekstissä monia, kuten kalmean kellertäviä katulamppuja, paljon, paljon numeroita ja laskemista (noinkohan Mari laskee ja kartoittaa kosketukset, kenties katseetkin?). Keltaiset korkokengät!

Jei. Oli kiva! Sain Marista \o/


Kiitos pus <3

[Avaruuspiraatti]

Jahas, jahas. Pitäisi varmaan oikeasti alkaa harrastaa alkutietojen tarkempaa lukemista (ja esimerkiksi sisäistää tekstin otsikkokin vähän paremmin), koska jostain syystä koko ajan odotin, että loppu olisi suloinen ja lämmin. Ei sitten.

Mari parka. Kauhean pahalta tuntuu lukea, kun toinen haluaisi muttei voi. Tai ehkä voisikin, muttei uskalla kysyä. Leonora jää etäiseksi, mutta musta se sopii tähän hyvin. Että hän on lähellä, muttei kuitenkaan, ei sillä tavalla tarpeeksi. Loppu on olevinaan toiveikas, mutta minulle tuo välittyi enemmän sellaisena tilanteeseen tyytyneenä jossitteluna. Että ei Mari oikeasti aio tehdä asian eteen mitään, mutta sanoo tavan vuoksi, että no jos kuitenkin.

Kivasti olit tähän minusta vanginnut myös samanlaista tyhjyyden tunnetta, mitä Liabilitystä fiilistelin. Kiitoksia o/

[Seila]

Oi, tässä oli sellaista harmia ja tyhjää toivoa, jonka lukeminen minnuu tuppaa miellyttämään. Haikeakin tämä oli, Mari parka. Mari ei varmaan uskalla yrittää mitään, koska hän ja Leonora ovat hyviä ystäviä eikä halua pilata sitä ystävyyttä. On aina hankalaa, kun ihastuu ystävään eikä pääse niistä tunteista eroon.

Tässä oli kiva tyyli. Tykkään hirveästi tuollaisesta tyylistä, missä käytetään enemmän pilkkuja kuin ja -sanaa. Esimerkkinä kohta, jossa kerrotaan kuinka Leonoran nenä luo pehmeitä varjoja ja niin edelleen. Marin haaveilu Leonoran koskettamisesta ja suutelemisesta oli utuinen, juuri sopivan unenomainen minusta.

En osaa nyt yhtään pukea sanoiksi sitä, mitä kaikkea ajattelen tästä tekstistä. Kirjoitustyyli oli hirvittävän nätti, tähän lyhyeen pätkään sekä tilanteeseen sopiva. Kolmeen laskemisen toisto oli kiva yksityiskohta, ja Marin harmin voi tuntea lopussa.

Kiitos tästä, tykkäsin tosi paljon :3