Author: Neiti Syksy
Ikäraja: Sallittu
Genre: Varmaan huumori... sekametelisoppa
Varoitukset: Varokaa omintakeista huumoriani, mutta eipä tässä muuta
Vastuuvapaus: Kaikki on MINUN!
A/N: Moikkeliskoikkelis. Julkaisen jouluficlettini hyvin ajoissa. Sanoja reilu 600, joten laskin tämän ficletiksi kuitenkin. Tämä on joululahjani hyvälle ystävälleni ja sain sitten luvan julkaista myös finissä, vaikka pääpiirteittäin aika inside-läppää. Ja sitten; tiedän tarinan menevän erittäin nopeasti, mutta se on tarkoitus. Kai. En normaalisti kirjoita tälläista IKINÄ, joten ihan uudella tyylillä kirjoitettu. En tiedä, onko tämä mitenkään erityisen hyvää ja omaa tasoani, mutta tykkään Kauko-porosta ja pahasta Joulupukista.
Osallistuu Jouluhaaste VII:hen.
~~~~~~
KAUKO-PORON ELÄMÄNKOULU
Lumi pöllysi poron juostessa metsässä. Kieli ulkona poro jolkotti metsän vierusta, kuunnellen lintujen naurahduksia hänelle, Hänelle! Kuinka ne kehtasivat. Poro oli vihainen juuri sillä hetkellä koko maailmalle. Varsinkin eräälle henkilölle sillä kauniilla planeetalla.
Mutta se ei ollutkaan mikään tavallinen poro, vaan ihan oikea Joulupukin poro. Tämä oli tietenkin salaisuus, paitsi muilta metsän eläimiltä Korvatunturin läheisyydessä. Kyseinen poro oli hieman ylimielinen ja oli ylpeä asemastaan., vaikka Pukki oli huomauttanut asiasta useasti. Eihän olisi ollenkaan suotavaa antaa Pukin poron olevan ylimielinen ja ilkeä.
Ei missään nimessä.
Joten, Pukkikin päätti olla vuorostaan ilkeä. Hän lähetti rangiastukseksi poron Korvatunturista kauemmaksi, Ouluiseen lappiin ja sinne rahvaitten sekaan. Pukin suunnitelma oli tämä: jos poro nimeltä Kauko viettäisi päiviänsä Oulun lähistöllä, koettaen selviytyä Korvatunturille jotakin kautta (joutuen pyytämään apua muilta metsän eläimiltä), siitä ehkä tulisi ystävällisempi ja nöyrempi toisia
kohtaan.
Jos tulisi.
Mutta siksi tämä meidän porotuttavamme oli juoksemassa metsässä. Se oli auttamattoman eksyksissä jo nyt. Kauko-poro puri hampaitansa yhteen tiukasti ja oli huomioimatta lintuja. Tai jäniksiä. Tai hirviä. Se ei tulisi pyytämään apua, ei keneltäkään. Sehän oli Joulupukin poro, joka veti rekeä. Hei c'moon!
Joten, poro juosta jolkotti. Ja jolkotti. Ja niin edelleen, kunnes alkoi se väsyä. Jalat painoivat ainakin kolme heinäpaalia ja yhden porkkanan.
Ruokaa. Poro halusi ruokaa. Hetinyt, ja mieluummin nyt. Mutta ei, matka oli pitkä ja kivinen (luminen). Pukki oli antanut porolle aikarajan: iltaan menessä Korvatunturilla. Jotta se olisi päässyt niin nopeasti Korvatunturille, sen pitäisi käyttää poron juoksuvoimia. Mutta se ei voisi, eihän se tiennyt, missä Korvatunturi sijaitsi!
Voi poro-parka, pienoinen elämän sulo.
Heti näiden ajatusten saattelemana tapahtui kauheita. Poronen kompastui väsyneisiin sorkkiinsa
ja putosi nilkoillensa taittaen toisen niistä. Pahasti. Autsista.
Mutta hei, ei mitään hätää. Onhan siellä niitä lintuja, jotka ovat seuranneet Kauko-poroa hänen matkaansa kohti Korvatunturia (vikasuuntaan kohti Muhosta, yhtä etelenpään vain). Linnut odottivat kärsivällisinä kuunnellen poron kivusta johtuvaa itkua. Se raastoi korvia ja särki sydämen.
Poro ei ymmärtänyt, miksei kukaan tullut auttamaan. Se oli hädässä, sattui niin kamalasti! Poro uikutti ja kyyneleen vieriessä silmäkulmasta se alkoi ajatella. Kyllä, ihme oli viimeinkin tapahtunut, se ajatteli! Kaikkia niitä tekoja ja ajatuksia, mitä se oli tehnyt. Aiheuttaen pahaa oloa kaikille. Mutta ei – ei sen pitäisi näin kostautua! Ei sen kuulunut kuolla herra-ties-minne (Oulun ja Muhoksen välille) Jumalan hylkäämään paikkaan. Kauko-poron tarvitsi nähdä Pukki!
Katuvana poro nosti katseensa puissa kärsivällisesti odottaviin lintuihin. Kuinka se voisi alentua pyytämään anteeksi? Vahingossa liikutettuaan murtunutta sorkkaansa se heitti vanhat luulonsa ja tapansa (kuvitteelliseen) roskikseen ja – uskomatonta mutta totta – pyysi apua. Anellen ja madellen (tämäkin kuvitteellisena, sillä kuinka murtuneella sorkalla nyt kukaan matelisi?) ja saikin kuin saikin anteeksiannon.
Linnut tarttuivat vahvoilla koivillansa eripuolille poroa ja nostivat hänet ilmaan. Linnut käänsivät poron kohti Korvatunturia ja näin he liisivät taivaan halki, sillä aikaraja alkoi olla vastassa.
(Aika monta lintua pitänyt kyllä olla ollut matkassa toim.huom.)
Mutta ei hätiä mitiä, ei niin ollenkaan. Poron niellessä vanhat ennakkoluulonsa ja tarttumalla lintujen tarjoamaan apuun, koko erikoinen seurakunta pääsi perille Korvatunturille. Pukki oli vastassa ja hämmästyi nähdessään Kauko-poron matkustavan lintupedillä. Hänen suunnittelmansa oli onnistunut!
Ilo oli lyhyaikainen.
Pukin huomatessa jalan, hänestä ei tuntunut ollenkaan kivalta. Hänenkö takiansa poro nyt matkasi lintujen kyydissä näyttäen puolikuolleelta?
Kauko-poro heräsi ja haukotteli. Olipas mukavan ihana matka (tietenkin, kun se ei ollut tehnyt mitään). Poro huomasi pukin ja heittäytyi Pukin käsivarsille. Itkuisena, kuinkas muutenkaan. Olihan se ramaattinen poro.
”Oi Pukki kulta, olen ollut niiiiiiiiiiin tuhma. Mutta nyt, kun sorkkani on kirjaimellisesti rikki, olen valmis. Olen valmis maailmaan, joka on mukava!”
Ilokyyneleiden vuotaessa molempien silmänurkista (Pukki oli iloinen vain siksi, että sai poron, eikä joutunut ottamaan uutta lentokyvykästä... itsekästä(kö) ja julmaa(ko)) ja ilo täytti Korvatunturin.
Mutta vain hetkeksi.
Olisihan pian 363 päivän päästä sentään uusi jouluaatto, jolloin ei varmasti mikään luvattu lupaus pitäisi. Ei, vaikka voissa paistaisi.
