Nimi: Kesykettuja
Kirjoittaja: Nauha
Fandom: Kikin lähettipalvelu
Ikäraja: S
Genre: Draama
Paritukset: Kiki/Ursula
Vastuuvapautus: Kikin lähettipalvelun maailma hahmoineen kuuluu kirjailija Eiko Kadonolle, elokuvan käsikirjoittaneelle Hayao Miyazakille, sekä animaation toteuttaneelle Studio Ghiblille. Minä vain leikin.
Yhteenveto: Seitsemän vuotta myöhemmin, luudanvarsia ja ketunpoikia.
A/N: Puolikkaaseen
femme10-haasteeseen.
KesykettujaKorikon kattojen yllä on aina tuulista, ja ilma tuoksuu vereviltä merikaloilta. Kilometrien päässä, laakeiden peltojen ja harjujen takana on huojuva metsä, jossa valo on lehtipeitteiden ja neulasten läpi siivilöitynyttä, eikä maanpinta kuivu juuri koskaan.
Sammal on nytkin kosteaa, ja Kiki tuntee nilkkojensa ympärillä tanssivat varvut. Mökin hirsipinta kuultaa hopeana kuusien katveessa, ja kymmenen metriä hänen edellään juoksee Jiji.
”Hän maalaa!” kissa naukaisee ikkunalle hypättyään.
”Ei tuoksu ruualta”, se nurisee sitten ja pyöräyttää häntäänsä tyytymättömänä.
”Ei sinulla aina voi olla nälkä senkin katti”, Kiki vastaa ja ennen verannalle astumista harakka lentää hänen päänsä yli hiuksia hipoen ja rääkyy. Ennen ne takertuivat kiinni hänen rusettiinsa ja hameenhelmoihinsa, nykyään niskavilloihinkin.
Kiki avaa oven huoneeseen, joka on heidän kotinsa ja Ursulalle monesti ainut rauhanpaikka maailmassa, ovathan vierailijat harvassa ja valittuja.
Kiki ei ole siivoaja, eikä ole Ursulakaan. Siksi mökin huonekaluja sänkyä ja maalaustelinettä lukuun ottamatta peittää päivästä toiseen paikoittainen pölypeite. Kissat jättävät siihen jälkiään, ja joskus jompikumpi naisista pyyhkii pöydänkulmaa hihallaan, mutta mäntysuovalta heillä ei tuoksu. Toisinaan Kiki toivoo, että hänen luutansa myös lakaisisi taikuudesta, mutta se ei yrittämälläkään nytkähdä irti ovenkarmista.
Ursulalla on pensseli hampaissaan, ja tusina lisää purkissa penkkinsä pielessä. Hänen hiuksissaan on maalista valkoinen raita, ja nuttura keikkuu käkenä pään päällä. Hän näyttää viekkaalta,
ketulta melkein, ajattelee Kiki itsetyytyväisenä ja haistelee tärpätistä tummunutta ilmaa. Kun on kesyttänyt luomakunnan kauneimman naisen, ei voi olla kuin tyytyväinen.
”Harakat huusivat taas sisään”, hän huomauttaa ja asettelee luudan ovenpieleen. Risut rapsahtavat lattiaan.
Ursula nappaa pensselin suustaan ja kurottautuu tyttöään kohti:
”Eivät ne ikkunoista lennä vaikka kuinka huutaisivat.”
Kiki hymisee, hipaisee Ursulan niskaa ohi kulkiessaan ja laittaa pannun kuumenemaan. Munat ovat alakaapin pimeässä nurkassa ja leipä korissa pöydällä. Melkein huomaamattaan hän potkii kengät jaloistaan ja levittelee paljaita varpaitaan lattiaan.
”Millainen päivä oli?” Ursula kysyy, ja sivusilmällään Kiki näkee, että naisella on kulmat kurtussa ja katse tiukasti maalipinnan pyörteissä. Toisenlainen tekstuuri olisi hänen ihossaan.
”Uusi tila kaupungissa on kaunis. Ne ikkunoiden kaaret ja mikä kassakone, varmaan vuosikymmeniä vanha!”
”Varmasti, Jiji, tulisitko alas sieltä, niin, haluaisin kovasti nähdä sen.”’
Kiki vilkaisee olkansa yli ja näkee nälästään hapantuneen Jijin keinumassa keskeneräisen maalauksen kehyksissä.
”Voisit tulla huomenna ennen kuin palaan?”
Ursula pyörittelee päätään, häiriintyy Jijistä ja sanoo:
”Etsi tyttösi. Viimeksi kun näin se oli katolla vaatimassa harakoilta lunnaita niiden poikasista.”
Musta häntä livahtaa ikkunan raosta, ja Kiki odottaa malttamattomana vastausta. Hän rikkoo munat pannulle sulaneen voin seuraksi ja kuuntelee tirinää.
Hän ei kerro, että lähettipalvelun uuden toimiston yläpuolella on valoisa asunto, johon astuessa harakat eivät mustasukkaisuuksissaan kisko häneltä hiuksia päästä.
”Olin ajatellut maalata.”
Se on ainut mitä Ursula juuri koskaan tekee. Hän käy kaupungissa enää harvoin, koska Kiki voi hoitaa ruokaostoksetkin, eikä se toki häpeä ole, mutta noidalle päivät metsässä käyvät joskus pitkiksi.
”Tulisit.”
Ursula ynisee vastaukseksi, eikä Kiki sano, että voisihan hän kaupungissakin maalata.
Kiki haistaa pannulla käristyvät munat ja tummuvan rasvan, mutta Ursula on lähellä ja kaukana samaan aikaan. Hän kiipeää katolle, ja harakat vaikenevat.
Onko kesykettuja kuitenkaan?