Onpa jännä teksti! Lyhyydestään huolimatta se onnistuu hyvin avaamaan ja maalaamaan tilanteen lukijalle. Muistelut ja "vihdoin"- ja "viimein"-sanat tukevat vaikutelmaa, että kyseessä on merkityksellinen ja hartaasti odotettu jälleennäkeminen pitkän tauon jälkeen. Avoimeksi jää, miksi henkilöt ovat olleet erossa toisistaan, mutta se ei mitenkään häiritse, kun teksti kuitenkin keskittyy vain tähän yhteen tiettyyn hetkeen.
Tässä on jännää myös se, kuinka jokainen virke on aseteltu omalle rivilleen. Se lataa virkkeille painoa ja korostaa niiden merkityksellisyyttä. Siitä tulee tavallaan myös sellainen pysähtyneisyyden fiilis: tässä sitä nyt vihdoin ja viimein seistään, katsotaan silmästä silmään rakasta ihmistä ja ollaan hetki ihan aloillaan ennen kuin rikotaan hiljaisuus ja kysellään kuulumisia tai hyökätään halaamaan tai jotain muuta sellaista jälleennäkemiseen usein liittyvää. Voihan tällainen pysähtyneisyyden hetki tietenkin tapahtua myöhemminkin, mutta jotenkin minulle tulee kutina juuri siitä ihan ihka ensimmäisestä kohtaamisesta pitkän tauon jälkeen.
Pidän myös siitä, kuinka kertoja havainnoi tätä toista henkilöä tarkasti ja kiinnittää huomiota esimeriksi vaatetuksen yksityiskohtiin. Kun kyseessä on merkityksellinen ihminen ja kauan odotettu kohtaaminen, on helppo ymmärtää, että sitä suorastaan ahmii yksityiskohtia toisesta ja vertailee mennyttä nykyiseen. Yksityiskohtiin tarttuminen myös tukee omalta osaltaan fiilistä hetken pysähtyneisyydestä.
Onpa ajatuksia herättävä teksti. Kiitos lukukokemuksesta!
Ja tervetuloa Finiin! -Walle
