Ficin nimi: Suojelusenkeli
Kirjoittaja: liljankukka
Ikäraja: S
Genre: angst, draama, romance, slash
Paritus: Aarni/Kuisma
A/N: Pojat ovat tuttuja
täältä, S ja
täältä, S! Omistukset menee tällä kertaa
Odolle ja
Aurinkolapselle! <3 Aurille kiitos koko suojelusenkeli-ideasta ja Odopsille kiitokset inspiraatiosta ja avusta <33
s u o j e l u s e n k e l i
Kuisman sydän hakkasi, vartalo tärisi ja kyynel valui poskelle. Oll kulunut tasan kaksi kuukautta, viisi päivää ja seitsemän tuntia siitä, kun Aarni oli kuollut. Kuisma pelkäsi tulevansa hulluksi, Aarni oli kuollut, mutta silti hän näki tämän kasvot joka paikassa.
”Kuisma rakas”, Kuisma kuuli jonkun kuiskaavan.
”Mee pois, sä et oo oikea!” Kuisma huudahti ja heitti yöpöydältä nappaamansa vesilasin kohti Aarnia.
Aarni hymähti surullisesti ja katosi. Kuisma tunsi olonsa yksinäiseksi, lasinsirut olisi pitänyt kerätä, mutta hän halusi vain itkeä. Tepastellessaan kohti keittiötä, Kuisma tunsi pistävää kipua kantapäässään ja huomasi astuneensa lasinsirun päälle.
Kuisma rojahti lattialle istumaan, kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan. Hän ikävöi Aarnia, tuntui pahalta olla ilman toista.
”Tuu takasin rakas, oo kiltti”, Kuisma aneli, mutta kukaan ei kuullut.
Suru ja kaipuu painoivat miehen sydäntä.
***
Kuisma istui bussissa, menossa kohti kaupunkia. Kuutti oli pakottanut hänet ulos, joten nyt Kuisma oli matkalla veljensä luo.
”Ei taas...” Kuisma kuiskasi.
Bussin ajaessa puiston ohi, hän oli näkevinään Aarnin.
Toisen siniset silmät ja vaaleat kutrit nostivat pintaan kipeitä muistoja. Kuisma ei tiennyt miksi näki harhoja. Oliko se, koska hän ikävöi Aarnia niin kovasti.
Sydän hakkasi rinnassa, silmät kyyneltyi ja tuntui pahalta. Jos Kuisma ei olisi ollut jo bussissa, hän olisi perunut menonsa Kuutin kanssa. Ei tuntunut hyvältä idealta mennä minnekään, kun ei enää erottanut todellisuutta kuvitelmasta.
***
”Kuisma? Mikä sulle tuli?” Kuutti kysyi veljeltään, joka oli pysähtynyt äkisti keskelle suojatietä.
Kuisman kasvot olivat kalpeat, sydän hakkasi, hän tärisi ja kyyneleet uhkasivat valua poskille.
”Näitkö sä sen taas?” Kuutti kysyi tarttuessaan toisen käteen, kuljettaen tämän pois tieltä.
”Luulin näkeväni”, Kuisma kuiskasi, vetäen kätensä pois veljensä omasta.
”Tää ei oo enää normaalia Kuisma! Sä tarviit apua”, Kuutti yritti, mutta toinen vain pudisti päätään.
***
Kuisma istui puistonpenkillä ja katsoi tyhjyyteen. Oli kulunut kolme kuukautta Aarnin kuolemasta, eikä Kuisma voinut vieläkään uskoa sitä todeksi.
”Kuisma”, kuului kuiskaus ja siinä samassa Kuisma tunsi käden olkapäällään.
”Aarni?” Kuisma kysyi epäuskoisena.
Hän ei ollut koskaan ennen tuntenut Aarnin kosketusta. Puisto oli myös täysin tyhjä, Aarni ei voinut olla vain Kuisman mielen tuottama harhakuva.
”Olen tässä rakas, älä itke enää”, Aarni kuiskasi ja tarttui toista kädestä kiinni.
”Mulla on sua ikävä”, Kuisma sanoi, ääni käheänä itkemisestä.
”Mullakin sua, mutta musta tuli enkeli niin kuin sä sanoit että musta tulisi”, Aarni sanoi, pieni hymy huulillaan.
”Mä tiesin että susta tulisi, en vain osannut odottaa, että susta tulisi mun oma suojelusenkeli”, Kuisma kuiskasi, ruskeat silmät kiilsivät kyynelistä, mutta tällä kertaa ne olivat onnen kyyneleitä.
”Totta kai musta tuli sun suojelusenkeli. Kuten sä sanoit, ei ne olleet hyvästit”, Aarni kuiskasi hiljaa.
Kuisma painoi huulensa toisen huulille, suudelma oli epätoivoinen, mutta täynnä rakkautta.
Kuisma oli onnellinen, että Aarnista oli tullut hänen oma enkelinsä.