Kirjeitä menneeseen, kirjeitä tulevaan | S | 4. osa

[Crys]

Nimi: Kirjeitä menneeseen, kirjeitä tulevaan.
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Paritus: Elise/Antton
Genre: Seikkailu, draama, romantiikka
Yhteenveto: Minkälaista olisi elämä, jos heräisit joka aamu eri vuoteesta, vuodesta ja maasta, ainoana tuttuna asiana vierelläsi kirje samaan soppaan joutuneelta aikamatkustajalta, jota et ole koskaan tavannut?
A/N: Osallistuu haasteeseen Genretasohaaste genrellä adventure, Otsikoinnin iloja otsikolla muun välimerkin otsikko ja ficlet300.


27.9.2593, avaruus, viiisi valovuotta etäisyyttä Jupiteriin
Rakas Antton,

Tämä päivä oli Vaikea Päivä. Heräsin erään avaruusmatkustuslaivan insinööriksi, eikä minulla siis ollut hajuakaan, miten suorittaa päivän töitäni. Päiväni vaati siis paljon näyttelemistä ja loputtomia lupauksia siitä, että hoitaisin monimutkaiset korjaustyöt huomenna. Vaikken ole varma jatkuuko näiden ihmisten elämä minun herätessäni huomenna toisessa vuodessa ja toisessa vuoteessa, en halua riskeerata tuhansien ihmisten henkiä yhdistelemällä vääriä piuhoja. Niinpä minä päädyin tutkimaan jättimäistä laivaa (joka laivan henkilökuntaan kuuluvana henkilönä oli varsin kätevää, sillä avainkortillani pääsin lähes jokaiseen huoneeseen!), joka todella oli ihmeellistä. Vaikka tämä siis oli Vaikea Päivä, oli se myös erittäin mielenkiintoinen ja ihastuttava. En olekaan ennen seikkaillut avaruusaluksella, en vaikka olen matkannut matkustajana varmasti vuosikymmeniä. Siltä se ainakin tuntuu, mutta ajasta ei voi olla varma, tiedäthän sinä Antton miksi.

Näin tähtiä, voi Antton, et voi uskoakaan kuinka monta tähteä näin! Pääsin jopa piipahtamaan ohjaamossa, jonka jättimäisen lasiseinän läpi katsoessa tuntui kuin itse uisi tähtien seassa. Ruoka oli varsin pahaa, se oli sellaista kuutiomössöä, joka maistui samaan aikaan herneiltä, perunalta ja lihalta, mutta oli koostumukseltaan ihmeen hyytelöistä ja muovista. Korkeamman luokan matkustajat (siis avaruusaluksen matkustajat, ei matkustajat niin kuin ajassamatkustajat eli me) saavat oikeaa ruokaa, mutta ilmeisesti henkilökunta joutuu tyytymään säästösyistä kuutiomössöön.

Koko päivä oli kauheasta ruuasta huolimatta niin ihmeellinen, että olisin voinut jäädä katselemaan tähtiä ikuisuudeksi. Niin ei tietenkään käy, sillä heräänhän toisena ihmisenä seuraavana aamuna, vaikka näytänkin peilistä katsottuna samalta. Mikäli sillä vuodella peilit on siis keksitty.

Rakkaudella,
Elise


12.6.1795, Koziebrody, Puola
Rakas Elise,

Tänään olin talonpoika Keski-Puolassa. Se ei ole varsinaisen uusi tuttavuus minulle, kuten tiedät, päädyn mitä useimmiten talonpojaksi tai muuksi palvelijaksi. Heräisinpä joskus Louvressa Ranskan kuninkaana Ludvig XIV:nä! Vaikken muistakaan elämääni ennen matkustusta, uskon, että olen ollut talonpoika. Niin useasti herään sellaiseksi, vaikka vuosi ja maa vaihteleekin. Jos pystyisin pitämään kirjaa vuosista, joissa olen herännyt, sanoisin, että tuhatseitsemänsataaluku tuntuu olevan se yleisin. Ehkäpä olen kotoisin siltä vuosituhannelta? Mitä luulet?

Polewskien kartano on varsin suuri ja tilukset kauniit. Syötin eläimiä, korjasin kattoa ja autoin puutarhuria puun istuttamisessa, sillä eilinen myrsky oli kaatanut vanhan katajan kumoon. Illemmalla pääsin hovimestarin mukaan kyläreissulle, jossa toki jouduin kuormajuhdaksi, mutta sain nähdä Koziebrodyn viehättävää kylää. Miten monta leipomoa yhteen kylään mahtuu? Näin reissullani ainakin kolme, mutten yhtäkään kahvilaa, joka ei ollut samalla leipomo.

Kaiken kaikkiaan päivä sujui hyvin ja ilma oli kaunis. Tällaisina päivinä on mukavaa olla matkustaja, sillä päivä ei vaatinut liian paljon näyttelemistä, kun pystyi seraamaan ohjeita. Kuitenkaan tässä paikassa ei ole mitään niin ihmeellistä, että haluaisin jäädä tänne ikuisesti. Menen nyt nukkumaan olkiapatjalla varustettuun sänkyyni, toiveissa herätä huomenna Louvresta!

Rakkaudella
Antton

[Crys]

__.__.____, aavikko
Rakas Antton,

En ole varma mikä päivä saati vuosi tänään on tai missä päin maailmaa olen. Tämä päivä ei varsinaisesti ole ollut Vaikea Päivä, sillä en joutunut näyttelemään kenellekään mitään, mutta päivä on ollut varsin tylsä. Heräsin teltasta keskellä aavikkoa, seuranani vain raajarikko vanha mies, isäni kaiketi, joka ei osaa enää puhua eikä siis voi kertoa päivämäärää. Kävelin pitkin aavikkoa varmaan tunteja yrittäen löytää vettä, mutta joudun palaamaan takaisin tyhjin käsin ja sietämään isäni sanattomat valitukset ja kuivan kurkkuni huudon. En malta odottaa tämän päivän loppumista.

Tällaisina päivinä minua todella mietityttää mitä tapahtuu sille maailmalle, joka meiltä jää jälkeemme. Mitä käy raajarikolle isälleni minun lähdettyäni? Ottaako joku toinen paikkani, isän oikea tytär? Onko meitä matkustajia muitakin? Ottaako aina uusi matkustaja paikkani, vai olemmeko kaikki matkustajia, jopa tuo vanha mies? Elämä on hämmentävää, mutta elääkseni sitä minun on pakko sivuuttaa kysymykset ja elää parhaani mukaan sitä elämää, joka minulle suodaan.

Teoriasi miltä vuodelta olemme alkuperäisesti kotoisin kävisi järkeen. Minä herään useimmiten kaksituhattakaksisataaluvulta, kenties kaksisataakolmesataaluvulta. Jos teoriasi pitää paikkansa, olemme siis eri vuosituhansilta, onpa omituista. Vaikken ole koskaan sinua tavannut, minusta tuntuu, että tunnemme toisemme. Koemme kovin erilaisia kokemuksia, mutta samalla niin samanlaisia.

Luuletko, että tapaamme joskus? Mitä jos 22.3.893. tapahtuu uudestaan? Päivä, jolloin olimme molemmat viikinkejä jossain päin Atlanttia, mutta vasta seuraavana aamuna herätessämme kirje vierestämme saimme sen tietää. Voi miten olinkaan hämmentynyt, pettynyt ja hysteerinen luettuani sen kirjeen. Olimme niin lähellä toisiamme, mutta lukiessani kirjettä jo niin kaukana.

Luuletko, että jos löydämme toisemme tässä ajan sekamelskassa, saatamme rikkoa kierteen ja jäädä aloillemme? Toivon niin. Vaikka matkustajana oleminen on mielenkiintoista, se on myös raskasta. Minua harmittaa, etten voi pitää konkreettisia muistoja päivistäni, sillä kaikki viedään minulta yön vaihtuessa aamuksi, jopa vaatteeni vaihtuvat yltäni. Useimmiten päivät kuluvat tutkaillessa paikkoja, enkä joudu tekemään mitään erityisen epämiellyttävää, kun voin lykätä kaiken huomiseksi, mutta sitten on niitäkin kertoja, kun esimerkiksi heräsin porttolan likaisesta sängystä.

Luuletko, että tunnistaisimme toisemme, jos sattuisimme törmäämään? Muistutan vielä sinua siltä varalta, ettet muista miltä näytän: Minulla on vaaleat hartiapituiset hiukset, jotka ovat hieman kiharat. Kasvoni ovat pehmepiirteiset ja vaalea ja silmäni siniset. Olen sataseitsemänkymmentäsenttiä pitkä ja minulla on varsin pienet kädet. Vaatetuksesta ei toki voi tietää, mutta lempivärini on vihreä, joten puen sellaista ylleni, jos mahdollista.

Toivottavasti tapaamme.

Rakkaudella,
Elise


23.8.2005, Hull, Iso-Britannia
Rakas Elise,

Tänään olin kalastaja pienessä kalastajakylässä Yorkshiressa. Kalan lemu oli varsin lamaannuttava, kun sen haistoi ensimmäistä kertaa, mutta siihen tottui yllättävän nopeasti. Päivän lopussa en edes tajunnut, miksi turistipariskunta nyrpisti nenäänsä istuuduttuani heidän viereensä baaritiskille tilaamaan olutta palkintona siitä, että vietin koko päivä niljakkaalla proomulla. Tänään minulla oli jopa passi yöpöydänlaatikossani, joka mukaan nimeni on Antton Oldman. Sain hieman naureskelua nimestäni esittäessäni paperini bubinpitäjälle, vaikken sentään ole ikääntynyt miesmuistiin. Huomasitko hienovaraisen vitsini? Olen passin mukaan kaksikymmentäkaksi. Muistaakseni jonkun passin mukaan olen ollut kaksikymmentäviisikin. Joskus taas vain yhdeksäntoista. Minkäköhän ikäinen todellisuudessa olen? Mikäköhän oikea sukunimeni on? Etunimeni pysyy passeissa aina samana, mutta sukunimeni vaihtelee. Maksaisin mitä vain saadakseni tietää kuka oikeasti olen. Kaipa se on osa matkustajan kirousta.

Avaruusseikkailusi kuulostaa upealta! En ole muistaakseni ikinä päässyt avaruusalukseen. Olisin varmasti kirjoittanut siitä romaaninpituisen kirjeen, jos olisin saanut sen mahdollisuuden! Ehkä jonain päivänä.

Vihdoin pääsin ottamaan oikean suihkun. Ainakin viimeisen viikon ajan olen herännyt vuodelta, jolloin juoksevaa vettä ei oltu keksitty. Viihdyin suihkussa varmaan tunnin. Äitini -asun hänen, isän ja pikkuveljeni kanssa kotona viehättävässä pienessä sinisessä talossa lokkien saartelemalla rannalla- joutui melkein kiskomaan minut ulos suihkusta, jotten käyttäisi kaikkea kuumaa vettä. Taisin käyttää. No, sille ei voi mitään. Kuka tietää, vaikka huomenna heräisin luolamiehenä!

Rakkaudella
Antton

[Odo]

Mä en ole oikein viime aikoina jaksanut lukea saati sitten kommentoida, joten tämäkin jää nyt tällaiseksi tyngäksi. Halusin kuitenkin tulla tägäämään itseni mukaan tähän seikkailuun ja kertoa, että idea on aivan mahtava. Todella kekseliäs ja virkistävällä tavalla uusi idea, mistä kyllä tähän asti olen todella paljon nauttinut. Hahmotkin ovat varsin sympaattisia, mitä heistä on tähän asti saanut kuulla ja elämä eri aikakausilla on jännää luettavaa. Olen aika sanaton, mutta sä oot todella lahjakas sen haluan vielä sanoa!

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Tulin napanneeksi tämän tarinan sieltä, koska idea herätti mielenkiintoni yhteenvedon perusteella. Odoa kompatakseni se on erittäin kekseliäs ja virkistävä! En muista ikinä ennen lukeneeni mitään tällaista, ja olen ihan fiiliksissä ideasta. Jaksan harvoin innostua fantasia- tai scifi-elementeistä, mutta nyt todellakin innostuin. Lisäksi kiinnostustani nostatti se, että tarina koostuu kirjeenvaihdosta, koska siinä on minusta aina jotain kiehtovaa ja viehättävää. On jännää päästä tutustumaan hahmoihin lukemalla heidän henkilökohtaisia kirjeitään, kirjoitukset kun voivat paljastaa niin paljon persoonasta ja elämänkatsomuksesta ja vaikka mistä.

Aikamatkustajat siis heräävät joka päivä eri paikasta, jopa täysin eri vuosituhannelta, ja heidän täytyy jotenkin suoriutua päivän askareista, vaikka he yhtäkkiä olisivat avaruusaluksen insinöörejä niin kuin Elise ensimmäisessä kirjeessä kertoo olevansa. Hui, aika hurjaa! Olen jossain yhteydessä joskus tullut miettineeksi, millaista olisi, jos joutuisi yhtäkkiä heitetyksi johonkin ihan vieraaseen tilanteeseen ja jonkun ihan toisen ihmisen saappaisiin ja pitäisi jotenkin esittää tietävänsä, mitä tekee. On siis todella mielenkiintoista perehtyä Elisen ja Anttonin kokemuksiin. Tähän saakka ilmestyneissä kirjeissä on paljon kaikenlaista ajatuksia herättävää ja kutkuttavaa, kuten Elisen käyttämä termi Vaikea Päivä. Siitä, miten termi on kirjoitettu isoin alkukirjaimin, tulee sellainen fiilis että se on jotain Elisen ja Anttonin välistä, jotain minkä merkityksen vain he tietävät. He jos ketkä tietävät, millainen todella on vaikea päivä.

Tähänastiset kirjeet herättävät myös tosi paljon kysymyksiä. Jäin pohdiskelemaan muun muassa tätä:

Minua harmittaa, etten voi pitää muistoja päivistäni, sillä kaikki viedään minulta yön vaihtuessa aamuksi, jopa vaatteeni vaihtuvat yltäni.

Samassa kirjeessä Elise kuitenkin muistelee sitä päivää, jonka molemmat viettivät viikinkeinä Atlantilla. Molemmat hahmot tuntuvat myös muistavan, mitä he yleensä päivisin tekevät, ja Antton muistaa passiensa nimiä ja Elise taas sen, että peili näyttää aina saman ihmisen, vaikka rooli vaihtuukin. Tämä jäi hämmentämään minua kovasti. Rupesin miettimään, että ehkäpä Elise ja Antton pystyvät säilyttämään toisiltaan saamat kirjeet ja niiden perusteella aina opiskelemaan uudelleen, mitä sitä on milloinkin tullut tehtyä ja mitä on tapahtunut, mutta toisaalta ei tunnu kovin todennäköiseltä, että kukaan jaksaisi päivittäin käydä läpi niin monia kirjeitä, varsinkin jos hahmot ovat olleet aikamatkustajia jo vuosikymmenten ajan. Hahmojen välinen kirjeenvaihto vaikuttaa myös niin luontevalta ja yhteisen historian huomioivalta, että voisi kuvitella heidän kuitenkin muistavan entisetkin seikkailut. Hmm, ehkäpä tästä selviää lisää tulevissa kirjeissä!

Jäin pohtimaan myös kaikenlaisia käytännön juttuja, kuten sitä, miten hahmot osaavat aina sen maan kielen, jossa he milloinkin ovat, ja millä kielellä he keskenään kommunikoivat. Ja jos he näyttävät aina samalta, mitä se merkitsee sen kannalta, kuka heidän paikkansa ottaa kun he vaihtavat maisemaa. Aaa, niin paljon pohdittavaa, tässähän menee ihan ajatukset solmuun! Ihan hyvä kyllä lukea välillä jotain, mikä ei ole ollenkaan valmiiksi pureskeltua vaan mikä kannustaa käyttämään aivoja.

Onpa mielenkiintoista, että Elise ja Antton tuppaavat heräämään eniten joltain tietyltä aikakaudelta. Jään oottelemaan mielenkiinnolla, vihjaako se todella jotain niistä aikakausista, joilta he ovat kotoisin tai lähtöisin. Minua jäi kiinnostamaan myös Elisen ajatus siitä, että ehkä Elise ja Antton saattaisivat saada aikamatkustuskierteen katkeamaan, mikäli he joskus sattuisivat tismalleen samaan päivään ja hoksaisivat toisensa. Jään jännityksellä oottelemaan, miten tarina kehittyy!

Kiitokset ajatuksia herättävästä luettavasta! -Walle

[Crys]

Odo: Kiva että kommentoit, vaikket ole jaksannut viimeaikoina kommentoida, tynkäkommentit on tervettulleita! Kiitos paljon kehuista :3
Waulish: Tuossa lainaamassasi kohdassa tarkoitin konkreettisia muistoesineitä, taisin muotoilla sen aiemmin eri tavalla, mutta sitten muokkasin sitä ja jäi tarkentamatta se sana konkreettinen. Hyvä että mainitsit, kävin lisäämässä sen sinne. Kirjeet siis häviävät myös muun mukana. En tiedä sivuanko tuota kieliasiaa kauheasti, koska jäin itsekin miettimään sitä pitkään, enkä oikein keksinyt muuta selitystä kuin että se vaan kuuluu siihen taikuuten/tekniikkaan millä koko aikamatkustushomma pyörii, että he sattuvat ymmärtämään ja puhumaan sen paikan kieltä tiedostamatta sitä (vähän niin kuin doctor whossa no siinä se oli tardiksen ansiota mutta kuiteski). Mutta ehkäpä mä sen jotenkin otan mukaan tähän seikkailuun. Kiitos paljon kommentistasi


30.13.6039, Tokio, Japani
Rakas Antton,

Suihkut ovat matkustajan elämässä niin harvinaisia, että niitä on kyllä käytettävä huolella, kun tilaisuus tarjoutuu!

Kyllä, luit päivämäärän oikein. En ole ikinä ollut näin pitkällä tulevaisuudessa, ainakaan muistaakseni, mutta lukemani mukaan muutama vuosi sitten katastrofaalisen mustan aukon melkein siemaistua Maapallo sisuksiinsa (Kaikki maata uloimmat planeetat menehtyivät), maan kiertorata häiriintyi niin, että jouduttiin ottamaan käyttöön lisäkuukausi, sen nimeksi on äänestetty talvikuu, onhan meillä jo syyskuu ja kesäkuu, ja talvi oli se vuodenaika, johon kuukausi lisättiin. Joulukuu on silti viimeinen kuukausi vuodesta, eli en pääse näkemään ilotulituksia tänään. Siitä on aikaa, kun viimeksi satuin uudellevuodelle. Viimekerta taisi olla Sveitsissä ehkä jopa vuosia sitten.

Maailma on jokseenkin kaaoksessa vieläkin. Ihmiset povaavat maailmanloppua hetkelle mille hyvänsä. Suuret luonnonkatastrofit ovat enemmän normi kuin poikkeus. Kolmannen maailmansodan jäljistä juuri toipunut Maapallo ei tosiaan kaivannut tätä. Väestö on todella köyhää, vaikka satuinkin heräämään suhteellisen rikkaan hammastahnamonopoliperheen tyttäreksi. Teknologia tänä aikana on niin hämmentävää, että hädin tuskin osaan avata oven.

Teleporttaus on tällä vuodella mahdollista. Jos sattuisit nyt olemaan samalla vuosisadalla, voisimme tavata, jos pystyisimme jotenkin sopimaan paikan. On se ollut mahdollista jo parisataa vuotta, eli nykyihmiset eivät edes tiedä muusta. Muistatko, kun pohdin viime kirjeessäni, olemmeko me ainoita matkustajia? Alan uskoa että olemme, sillä kukaan ei näytä tuntevan termiä. Käytin varmaan tunteja googlaamiseen, mutta mihinkään aikamatkustuksen todelliseen mahdollisuuteen ja siinä ikuisesti matkustamiseen en törmännyt kirjallisuuden ulkopuolella. Olen toki googlettanut ennenkin, jos olen herännyt älylaitteiden vuosisadalta, mutta en ole koskaan ennenkään löytänyt mitään, joten ajattelin, että käsitettä ei ole vain vielä keksitty.

Kuinkakohan kaukaisessa tulevaisuudessa keksitään aikamatkustus? Pakkohan se on keksiä, kun me olemme olemassa. Jos joskus pääsen vuoteen 10 000, kokeilen uudestaan. Ehkä olemme jotain testikokelaita, jotka jäivät jumiin aikaan? Silloin teoriasi siitä, että sinä olisit 1700-luvulta ei kyllä kävisi toteen.

Mietin liikaa, minun on pakko mennä nukkumaan tuohon sänkyyni, joka näyttä enemmän rusketuskoneelta, kuin sängyltä.

Rakkaudella,
Elise


25.7.2645 eaa. Kharga, Egypti
Rakas Elise,

Tänään heräsin egyptiläisenä orjana. Rakensin pyramidia jollekulle turhailevalle faaraolle, joka ei ole vielä edes syntynyt. Rakentaa nyt hautaa syntymättömälle? On sekin työtä.

Onneksi heräämme aina paperia ja kynä viereltäni -tässä tapauksessa papyrusta, sulkakynä ja mustetta- jotta edes voin kirjoittaa sinulle tämän kirjeen. Jouduin hautaamaan kirjetarpeet, jotta ne pysyisivät tallessa. Jos vartijat äkkäävät minut nämä käsissä, joudun varmasti teloitetuksi varkaudesta, sillä orjallahan ei voi olla omaisuutta. Ironista eikö, vähän niin kuin me.

Muistan kyllä miltä näytät, tai ainakin miltä kerroit näyttäväsi. Siitä on kenties vuosia tai vuosikymmeniä, mutta muistan yhä. Uskon tunnistavani sinut, vaikka sadan kopiosi seasta. Minun ihoni on punertavan vaalea, hiukseni punaiset ja silmäni vihreät. Minulla on paljon pisamia ympäri kehoani, enkä siedä hyvin aurinkoa. Myös sen takia tämä päivä oli varsinaista tuskaa. Toivottavasti auringonpolttamat häviävät huomiseksi. Uskon kyllä niin, sillä muistathan kerran, jolloin sain miekasta vatsaani? Luulin vuotavani kuiviin, mutta yö koitti ajoissa ja heräsin seuraavana aamuna ilman haavaa.

Olet oikeassa, olemme matkustaneet tarpeeksi. Sovitaan jotain, jotta 22.3.893. tapahtuessa uudestaan olemme valmiita. Joka päivä puoleltapäivältä tapaamme senhetkisen kaupunkimme korkeimmassa kohdassa. Sovittu? Jos on epäselvyyttä mikä on korkein kohta, tapaamme keskimmäisessä kohdassa. Mikäli keskimmäiseen kohtaan ei ole kulkua, tapaamme oikeanpuolimmaisessa. Pistä nämä tiedot tiukasti muistiisi, sillä tämä kirjehän katoaa käsistäsi aamun koitettua.

Uskon että tapaamme vielä.

Rakkaudella
Antton

[Crys]

23.5.2902 eaa. Uruk, Mesopotamia.
Rakas Antton,

Ehdotuksesi keskipäivän tapaamisesta korkeimmalla kukkulalla sopii minulle mainiosti. Tänään kävinkin tämänpäiväisen sijaintini Urukin Mesopotamiassa kaupingin korkeimmalla paikalla, joka tässä tapauksessa oli eräs rakennus. Olin niin innoissani, vaikka tiesin, että olisi miltein mahdotonta, että tapaisimme. Nyt kuitenkin tuntuu, että meillä on mahdollisuus, oikea mahdollisuus. Minkäköhänlainen tapaamisemme olisi? Kehittelin päässäni varmaan sata eri skenaariota sen puolen tunnin aikana, kun odotin. Sen kuluttua rakennuksen henkilökunta (se oli jonkinlainen valtiontalo) äkkäsi minut ja kävi häätämässä minut alas. Olin onnekas, etten saanut vankilatuomiota epäilyttävästä käytöksestäni. Muistathan sen kerran, kun oikeasti jouduin vankilaan tönäistyäni vahingossa jotain prinsessaa keskiajan Saksassa. Onneksi silloin onnistuin suostuttelemaan heidän antavan minulle yhden päivän elinaikaa, sillä he halusivat teloittaa minut jo sinä päivänä. Mitäköhän olisi tapahtunut silloin, jos olisin kuollut? Olisinko todella kuollut vai… vapautuisinko tästä matkustajan kierteestä? Ajatus on kiehtova, hämmentävä ja pelottava, mutta ainakaan tähän asti en ole ollut niin epätoivoinen, että koettaisin.

Tänään seikkailin siis muinaisessa Mesopotamiassa, Eufratin rannalla. Et voi uskoakaan kuinka paljon ihmisiä Urukin kaupungissa on! Se on varmasti yksi suurimmista tämän ajan kaupungeista. Minne tahansa kuljinkin, kaupunki ei tuntunut loppuvan eivätkä ihmiset yömyöhäänkään näyttäneet väsyvän.

Toimin kopioijana, eli kopioin kirjoituksia pyynnöstä. Se oli varsin hankalaa ajoittain, sillä sumerin kieli ei ole varsinaisesti mitään yksinkertaisinta, vaikka osaankin aina sen maan kieltä lukea ja puhua jossa käyn. Kuvakirjoituksen kanssa tosin voi olla monta merkitystä samalla merkillä, enkä ole oikein varma kertoiko kopioitavani teksti krokotiileista vai yksijalkaisista taistelijoista. Siitä puheenollen, millä kielellä sinä mahdat kirjoittaa? En muista onko meille tullut tästä puhetta (puhe on ehkä väärä sana, mutta tiedät mitä tarkoitan), mutta itse kirjoitan sinulle norjalla. Olen siis kaiketi kotoisin Norjasta, vaikka kaikki muistoni mahdollisesta kotimaastani ovat vain matkustajana vietetyiltä päiviltä. Olen käynyt Norjassa ainakin viikinkinä ja muutaman kerran pidemmälläkin ajassa. Sinun kirjeesi ovat myös norjalla kirjoitettuja, mutta en ole varma tarkoittaako se sitä, että sinäkin olet norjalainen, vai kääntyykö kieli samalla tavalla kuin osaamme puhua sitä kieltä, jonka maahan joudumme. Olen niin täynnä kysymyksiä, että väsyn ihan ajatuksestakin.

Rakkaudella,
Elise


12.7.2040, New York, USA
Rakas Elise,

Tänään vietin aikaa Yhdysvaltalaisena muusikkona! En osaa laulaa, en sitten tippaakaan, mutta oli aika upeaa viettää päivä kuuluisana artistina. En ole kokenutkaan samanlaista huomiota usein, joten totisesti nautin päivästä! Minulla on oma nahkapenkeillä varustettu limusiini ja kuljettaja. Pyysin kuskia viemään minut kaupungin kalleimpaan ravintolaan ja voi pojat, se pysti oli makea! Huomaatko, olen oppinut vähän lisää tätä 2000-luvun slangikieltä. Tilasin kalleimman aterian ja juoman, en edes kehtaa kertoa kuinka paljon käytin rahaa, mutta laskuissa oli melkoisen monta nollaa.

Päivällä kiersin kalliita kauppoja ja ostin kokonaisen asukokonaisuuden. Tapasin pari fanityttöä, jotka pyysin mukaan viettämään kanssani päivää. He pyysivät minua laulamaan, mutta en suostunut, sillä en tosiaan osaa laulaa. Olinhan kerran trubaduuri antiikin Roomassa ja melkein jouduin kivitetyksi surkeasta lauluäänestäni. Minulla oli oikein hauskaa niiden tyttöjen kanssa ja seikkailimme ympäri New Yorkia koko päivän, käyden vain kalliimmissa paikoissa. Vain ne näteimmät pysyivät mukana iltaan asti, jolloin menimme yksityisklubille, johon minulla oli pääsy.

Nyt olemme kattohuoneistossani, joka on kooltaan pienen koulun kokoinen. Täällä on jättimäinen hologrammiteevee, joka käsittääkseni vielä melko uutuus tällä vuodella. Katsoimme siitä puolikkaan leffan, mutta kyllästyimme, koska tytöt halusivat tehdä jotain… no, muuta.

Julia (hän on pitkä, laiha ja blondi) huutaa jo minua pelaamaan pokeria. Luvassa on ilmeisesti strippipokeria, siitä tulee mielenkiintoista, vaikken olekaan sitä koettanut. Monica (ruskeatukkainen, lyhyempi, mutta alusvaatemalli) luulee, että kirjoitan jotain rakkauskirjettä, koska piilottelen kirjettä ahkerasti. Hah, niin varmaan, en vain halua, että he luulevat minua hulluksi, kun kirjoitan aikamatkustuksesta ja muusta.

Tässä kattohuoneistossa on muuten oikea poreallas terassilla, jonka kuplien väriä voi vaihtaa! Voi olla, että me testaamme sitä sitten, kun häviän strippipokerin.

Voi pojat, olisinpa joka päivä julkkis!

Rakkaudella
Antton

[Irr]

Mä nyt näköjään rupesin kommentoimaan ihan urakalla, mutta tähän on vielä pakko päästä sanomaan! Valtavan mielikuvitusrikas ja kiva idea, tästähän saisi vaikka seikkailukirjasarjan. Jään seurailemaan.

Mun mielestä on hauskaa se, että hahmoista ja aikamatkustuksen ideasta paljastuu vähä vähältä lisää, eikä ensimmäisessä pätkässä kaikkea annettu heti lukijalle. Sun kerronta on aitoa ja vangitsee hyvin hahmojen elämäntilanteen hämmentävyyden, jopa turhauttavuuden, kun mikään paikka, aika tai edes planeetta ei ole se "oma". Erityisesti jotenkin tykkäsin tuosta toisesta osasta, joissa kirjeet olivat ajallisesti noin valtavan kaukana toisistaan. Pikkuruisilla faktoillakin saa ajankohdan arkea herätettyä henkiin, kuten tuo Egyptin orjien omaisuuden kieltäminen.

[Waulish]

Kolmatta osaa aloittaessani huomioni kiinnittyi heti tuohon päivämäärään ja erikoiseen kuukaudennumeroon. Onpa mielenkiintoista, että Maan kiertorata on häiriintynyt niin, ettei tuttu 365-päiväinen vuosikalenteri enää pidäkään paikkaansa! On helppo kuvitella, että jossain kaukana tulevaisuudessa tapahtuu tällaisia mullistuksia. Kolmas maailmansota ja teleporttauskin sopivat hyvin futuristisiin maisemiin. Huvittavaa, että Elisellä on vaikeuksia avata 6000-lukuisia ovia, mutta varsin uskottavaa myös. Teknologia on ottanut varmaan aikamoisia harppauksia vuosituhansien kuluessa. Olisin itekin takuulla ihan sormi suussa!

Antton onkin sitten hyvin erilaisessa maailmassa, muinaisessa Egyptissä. Varmaan aika hurjaa päästä kokemaan orjuus omakohtaisesti. Tämä kuulostaa niin turhauttavalta ja niin hyvin aikaan sopivalta:

Rakensin pyramidia jollekulle turhailevalle faaraolle, joka ei ole vielä edes syntynyt. Rakentaa nyt hautaa syntymättömälle? On sekin työtä.

Aika nerokas tuo Anttonin keksintö kaupunkien korkeimpiin kohtiin kiipeämisestä! Minua jäi kyllä hämmentämään tuo oikeanpuoleinen korkea kohta, koska eikös sen sijainti oikea/vasen-akselilla riipu siitä, mistä suunnasta sitä tarkastelee...? Ehkä en vain tajua tällä väsyneellä päälläni. Oli miten oli, on jännittävää että Elisellä ja Anttonilla olisi periaatteessa mahdollisuus tavata, jos vain sattuisi käymään niin onnekkaasti, että he osuisivat samaan aikaan ja paikkaan! Toivottavasti niin tapahtuu. Ehkä he sitten pääsisivät pois aikamatkustuslimbosta. Niin mielenkiintoiselta kuin uusien aikojen ja paikkojen kokeminen vaikuttaakin, se on varmasti pidemmän päälle väsyttävää ja turhauttavaa, etenkin kun ei oikein voi kokea kuuluvansa minnekään tai olevansa kotoisin mistään.

Voi Anttonin luksuselämää kuuluisana muusikkona! Varmaan aika mielenkiintoista kokea moista glamouria, kun saa ajella limusiinilla ja syödä ja juoda niin kalliisti kuin huvittaa. Minulle jäi Anttonin hekumoinnista kyllä vähän kiukkuinen fiilis, koska tällaisena pehmoromantikkona aistin romanttista latausta Elisen ja Anttonin välillä (varsinkin kun genreissäkin on tuo romantiikka, heh) enkä voi olla miettimättä, miltä Anttonin alusvaatemallien kanssa heilastelu ja strippipokerin pelaaminen Elisestä oikein tuntuu... Haha, okei, yritän olla menemättä asioiden edelle! Voihan olla, ettei kumpikaan aikamatkustajista vielä tunne mitään ystävyyttä ja hengenheimolaisuutta kummempaa. Ja voihan romantiikkaa olla muutenkin kuin päähenkilöiden välillä. Vähän pienessä mielessäni kyllä paritan Eliseä ja Anttonia, tunnustan.

Tämä tarina on tosi raikasta ja inspiroivaa luettavaa, kiitokset tästä! Jään innolla oottelemaan jatkoa. -Walle