Shalimar, S

[sugared]

Ikäraja: S
Yhteenveto: Hyviä aikoja, huonoja aikoja, ja kaiken kietoo yhteen tuoksu, jonka nimi on Shalimar.
Kirjoittajalta: Se pyörii sittenkin! Tai siis, se kirjoittaa sittenkin! Tämä teksti syntyi yhdenlaisena ja on käynyt sen jälkeen läpi monta muodonmuutosta. Tunnen, että nyt se on löytänyt oikean muotonsa ja sen, mitä yritin tavoittaa. Tuntuu väärältä antaa mitään lukuohjeita, joten sanon vain, että tämä on auki tulkinnoille.

Shalimar

Olemme kulkeneet yhdessä valovuoden. Käsi kädessä, kumpikin vuorollaan toista johdattaen. Muistoja on niin paljon, että ne sekoittuvat toisiinsa kuin vesivärit ja tihkuvat märän paperin läpi mielen puhtaille pinnoille. Simpukankuorien rasahtelu paljaiden jalkojen alla; karjakellon heleä sointi siellä, missä yksinäiset vuoret järjestyvät jonoiksi. Viikatteen kiihtynyt kuiske heinikossa ja särmikkäät r-kirjaimet, jotka takertuvat kurkkuun.  Yksinkertaisten ikkunoiden takana uhoava kylmyys, jota vastaan taistelemme sylikkäin. On niitäkin öitä, jolloin kuumuus käy niin tukahduttavaksi, että on mahdotonta saada tarpeeksi etäisyyttä.

Hyviä aikoja, huonoja aikoja, ja kaiken kietoo yhteen tuoksu, jonka nimi on Shalimar.


Kaupungissa ilma on valheista paksua, ja askeleet kaikuvat yksinäisinä metrotunneleissa. En ole vieläkään oppinut suunnistamaan välinpitämättömyyden ja viiltävien kyynerpäiden keskellä. Sinä olet huolissasi, pelkäät, että lukitsen maailman ulkopuolelle. Ei se pidä paikkaansa. Joka aamu kun lähdet, avaan ikkunan maailmaan ja istun sen ääreen kahvikuppini kanssa. Huutoja, naurua, voihketta, hiljaisuutta. Valkoista kohinaa. Pieni makuuhuone on täynnä elämää. Ja kun tulet kotiin ja kerrot päivästäsi, imen itseeni tarinoita metrossa tapaamastasi kodittomasta, isättömistä lapsista ja tuhansista muista ajan kiihtyvässä virrassa piilottelevista karikoista.

Kuten sanoin, hukkasin suuntavaistoni kaupunkiin.


Ovi leikkaa ilmaa kuin veitsi, ja askeleesi saavat seinät kumisemaan. Pysähdyt makuuhuoneen kynnykselle, ja koukistan sormeani kutsuksi. Suudelma kihelmöi otsalla samalla tavalla vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin. Mutta tänään välillämme on etäisyys, jota hellinkään kosketus ei ylitä.

Sillä sinä pelkäät näitä tyhjiä huoneita, hiljaisuutta ja mattoja, jotka pysyvät paikallaan. Et ole antanut anteeksi sitä, että se, mikä minusta lopulta tuli ulos, ei ollut hetkeäkään meidän.
"On aika katkaista napanuora."

Painaudun sinua vasten vielä kerran. Nenäni pyyhkii takkisi kaulusta ja tuttu tuoksu, kertaalleen unohdettu, on hukuttaa minut. Me kaksi, merihädässä. Toinen nousee rantaan, toinen lukitsee itsensä simpukkatorniin.

[Röhkö]

Ei kai tätä voi muuten arvostella, kuin kertomalla tekstistä oma tulkinta.
Shalimar ei ensinnäkään sanonut minulle yhtään mitään, joten uskoin sinun kertomukseesi, että se on tuoksu.

Heti alusta asti pidin tekstin kantavana teemana muutosta. Ajattelin, että kertoja on jonkinlainen maaseudun kasvatti, joka on parisuhteen vuoksi muuttanut kauaksi kotoa. Keski-iän kriisiin yhdistin myös tekstiä, ja parisuhteen päätöstä.

Kaupungissa ilma on valheista paksua

Tästä kohdasta pidin, ja se huokui päähenkilön kaipuuta muualle.
Toisaalta päätit tekstin viittaamalla rantaan ja simpukkatorniin. Molemmat liittyvät mereen. Tätä jäin miettimään: ehkä pari ei sittenkään ole niin erilainen, sillä heitä yhdistää vielä meri. Simpukkatorni toi automaattisesti mieleen Simpukkamökin, btw.

Kaksoispisteen käytöstä en pidä, siitä nyt ei pääse yli eikä ympäri. Jos sitä käyttää, mielestäni sen molemmilla puolilla pitäisi olla suht samaa tarkoittavat lauseet. Muuten kielessä ei häirinnyt juuri mikään. Vähän absurdia minulle, mutta tyylipuhdasta.

*Ja tässä vaiheessa googletin, mitä Shalimar meinaa. Ekana tuli ravintola ja sitten tuoksu, josta todettiin seuraavaa: The fragrance can be described as vanilla, powdery, and sweet.*
Ahaa, eli kyseessä siis on oikea tuoksu! Henkilö siis on käyttänyt sitä ikänsä, ja siksi he kietoo kaiken yhteen. Loogista (ja minulle turhan usein kaiken pitää olla jotenkin järjellä selitettävissä)...

Kiitos tästä iltasadusta!
- Röh

[sugared]

Röhkö: Anteeksi, että on kestänyt niin tuhatkunta vuotta vastata kommenttiin! Kaikkien muiden selitysten lisäksi sanottakoon, että tää on mulle jotenkin vaikea teksti, koska en ole varma, onnistuinko siinä, mitä hain. Ja siksi on tuntunut hankalalta palata sen pariin. Sun tulkinta on tosi hyvä!! Ehdottomasti kuvaa tekstiä, ja luin sen nyt uudelleen sun tulkinta mielessäni! Ehkä mä jätän tän edelleen auki lukijan tulkinnalle, enkä johdattele mihinkään suuntaan!
Ajatus simpukkatornista on muuten varmaan peräisin yhdistelmästä sitä yhtä lasten kirjasarjaa, missä seikkaili hiiret (joku niistä rakensi just jonkun simpukkamökin rannalle) ja sitten yhdestä Pieni merenneito -piirrettyversiosta.

Joo, Shalimar on tosiaan ihan oikea tuoksu. Se on klassikko, mutta sellaisena tietenkin monille nykynaisille varmaan aika tuntematon. Tiedostin kirjoittaessani sen riskin, että se ei välttämättä aukea (jolloin tekstikin jää osin aukeamatta), mutta kun Shalimar on niin ihana sanakin, että millään Chanel nr 5:lla en halunnut sitä korvata. :'''D

Kiitos vielä kommentista, tykkäsin tosiaan paljon sun tulkinnasta!

[Sokerisiipi]

Tykkään kovasti kirjoitustavastasi ja tyylistäsi. On jotain, mitä pureskella, kaikki ei avaudu heti, mutta tulkitseminen ei silti ole vaikeaa. Kieli ei ole arkista tai ilmiselvää vaan aivan omanlaistaan. Se koostuu vahvasti kielikuvista ja kiertoilmauksista. Se soljuu kauniisti lauseissa ja luo tunnelman siitä, että tämä tapahtuu jossakin kaukana. Tulee kivan eksoottinen fiilis.

Lempikohtani oli ehdottomasti tämä:

Muistoja on niin paljon, että ne sekoittuvat toisiinsa kuin vesivärit ja tihkuvat märän paperin läpi mielen puhtaille pinnoille.

Kaikessa visuaalisuudessaan jotenkin niin hurmaava ja kaunis kielikuva <3

Itse tulkitsen tämän niin, että lapsen menettämisen myötä kertojassa on tapahtunut muutos, joka ehkä hänen kumppaninsa silmin näyttää eristäytymiseltä ja haluttomuudelta jatkaa eteenpäin. Sain jotenkin sellaisen kuvan, että kertoja on jotenkin jähmettynyt yhteen hetkeen ja pitää kiinni kumppanistaan ja heidän elämästään sellaisena, jollainen se oli ennen lapsihaaveita. Kumppani taas on käsitellyt asian ja tahtoo jatkaa eteenpäin. Yhdessä se ei kuitenkaan onnistu, kun he kokevat tapahtuneen trauman eri tavalla ja myös käsittelevät sitä oman käsityksensä mukaan. Vähän sellainen ahdistava fiilis myös tuossa, miten kuvataan hiljaisuutta ja tyhjiä huoneita. Kertojaa se ei näy kuitenkaan vaivaavan, ja ehkä se juuri saa hänen kumppaninsa päästämään viimein irti. Kumppani nousee rantaan ja siirtyy eteenpäin, mutta kertoja lukittautuu simpukkatorniin, jossa todellisuus on juuri sellainen, millainen hän haluaa sen olevan.

Hieno, ajatuksia herättävä teksti. Kiitos tästä!