Kirjoittaja: Winga
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: draama ja hieman kai angstromance
Paritus: Luna/Pansy
Vastuuvapaus: Hahmot ovat Rowlingin
Tiivistelmä: Luna oli tuijottanut pilviä taivaalla kuin pyytäen niitä itkemään puolestaan.
Kirjoittajalta: Kirjoitin sanoja etsien innostusta ja syntyi tämä.
Vuodenaika-haasteeseen yllättäen syksyllä.
Syysmyrsky
Sade kasteli aution pihan ja etsi puiden punaisia lehtiä. Tuntia aiemmin kevyinä leijailleiden lehtien päälle laskeutui raskaita painoja, pisaroita, toisia lehtiä.
Luna oli tarkkaillut tilannetta ehtiessään, aamulla ennen tunteja hän oli tuijottanut ulos ja laskenut putoavia lehtiä (seitsemänsataakolmekymmentäkahdeksan hän oli laskenut näköpiirissään) ja tuijottanut pilviä taivaalla kuin pyytäen niitä itkemään puolestaan, lounaalla hän oli syönyt nopeasti ja juossut kilpaa kaikuvien askeleiden kanssa ja voittanut ja huomannut, että pilvet olivat tulleet lähemmäksi ja tummuneet ja tuoneet synkän tunnelmansa lämpimän syksyn ylle. Nyt, illallisen jälkeen, hän oli kävellyt ikkunalle toisessa kerroksessa nähdäkseen lehdet ja puut ja pisarat.
Kaksi pisaraa kilpaili keskenään siitä, kumpi kohtaisi kuivana välkkyvän punakeltaisen lehden ensin. Luna tuijotti niitä ja oli varma, että hieman jäljessä oleva kiirisi ja ottaisi etuaseman. Juuri, kun pisarat olivat koskemaisillaan lehteä, joku pysäytti ne tai kenties Lunan ja tyttö hätkähti ja kääntyi pois ikkunasta. Pläsh, hän kuuli mielessään ja mietti, miten kisassa oli käynyt.
”Löysinhän minä sinut”, pehmeä ääni kiepsahti karheilta huulilta ja ne kaartuivat hymyyn, aitoon hymyyn, eivät ivaavaan virnistykseen niin kuin yleensä.
Luna pudotti kätensä sivulleen, se oli hiipinyt ikkunalla aiemmin, seurannut pisaroita matkallaan. ”Minä en ole ollut kadoksissa enkä siis löydettävissä.” Hän katsoi toista hetken hiljaa ja kysyi sitten: ”Mitä sinä täällä teet? Sinä sanoit ei ja ei ja sinä kutsuit minua Lööperiksi taas ja sanoit inhoavasi.”
Hymy katosi ja kasvot pimenivät, eivät näyttäneet tunnetta hetkeen, hakivat sitä oikeaa. Vääristyivät surun ja ivan sekoitukseen ja pyysivät anteeksiantoa. Taustalla Luna kuuli sateen kohinan ja odotti ääneti, että huulilta irtoaisi sanoja.
Huokaus oli kuin kylmä tuuli, joka irrotti lehtiä puista. Luna ei tiennyt, kumpi sen oli päästänyt vapaaksi, mutta se tuntui kasvavan syysmyrskyksi heidän ympärillään, vaikka hän tiesi, ettei se ollut todellista.
”Minä olen pahoillani ja kyllä kyllä. Anna minulle anteeksi ja ota minut takaisin.”
Luna ei uskonut sanoihin, jotka tarttuivat hänen hiuksiinsa. Hän pudisti päätään ja lähti kävelemään alas päästäkseen ulos, eroon sanoista, saadakseen tilalle lehtiä. Toinen seurasi ja tällä kertaa se ainakin oli hän, joka huokaisi myrskytuulen esiin.
”Mitä sinä tahdot, että minä sanon?”
Ja Luna melkein kuiskasi kerro minulle, käärmetyttö, mitä sinä teet ulkona, sinun pitäisi värjötellä lämpimässä horroksessa. Ja hän melkein sanoi en minä usko anteeksipyytöä sinulta, se oli tekaistu ja sinä et koskaan pyydä anteeksi noin, tiedän, että se oli valhetta. Mutta hänen huulensa pysyivät visusti yhdessä ja toinen katsoi häntä anellen.
”Jos he tietäisivät, he jättäisivät minut ja silloin minulla olisi vain sinut enkä minä uskalla luottaa siihen, että sinä pysyisit aina siinä. Minun pitää pitää kuoreni kasassa ja antaa heidän uskoa, että he tuntevat minut yhä.”
Hymynkare hypähti Lunan kasvoille ja pilven takaa pilkisti aurinko, joka tuntui pilkkaavan syksyä ja sanovan eieiei, nyt on vielä lämmin aika. Punainenkeltainenvihreä lehti liiteli alaspäin ja takertui toisen tytön hiuksiin eikä tämä huomannut. Luna astui askeleen eteenpäin ja tarttui lehteen ja nykäisi sen irti.
Huokaus oli lempeä ja lämmin ja kostea. Se tarttui kurkkuun ja pyysi päästä vapaaksi syksyn iltaan ja lupasi poistaa sateen kokonaan. Luna hymyili arvoituksellista hymyään ja vapautti huokauksen ja vangitsi huulet omiensa alle tietäen, että heidät saatettaisiin nähdä mutta epäillen, ettei kukaan tunnistaisi heitä.
Pansy suli suudelmaan ja unohti pelkonsa ystävistään.
Punainenkeltainenvihreä lehti leijaili Lunan kädestä tyttöjen väliin etsimään tovereitaan.
