Kirjoittaja: Harsopilvi
Beta: Zug
Ikäraja: S
Genre: Romance, draama, oneshot
Fandom: Taru sormusten herrasta
Paritus: Elrond/Celebrían
Vastuuvapaus: Taru sormusten herrasta hahmoineen, paikkoineen ja kaikkine muine upeine asioineen kuuluvat J.R.R. Tolkienille, minä vain unelmoin.
Varoitukset: -
Hopealla kruunattu
Haikea ilta-aurinko laskeutui rauhallisesti horisontin taa, maalaten taivaan unelmoivilla punertavan sävyillä. Meri kimmelsi sinisenä ja kohisi kaipuuta herättävästi aaltojen hyväillessä Harmaiden satamien laitureita. Elrond tunsi surun raskaana taakkana sydämessään, ja Celebríanin yllä lepäsi väistymätön kivun varjo.
Elrond katseli vaimoaan kasvot vakavaksi kivettyneinä yrittäen pysyä tyynenä, vaikka hänen sisällään kuohui. Celebrían näytti niin hennolta ja hauraalta seistessään siinä kärsimyksen hunnuttamana, että hän olisi voinut särkyä kosketuksesta keveän unen lailla. Ja silti hän oli yhä niin kaunis kuin vain Lothlórienin valtiattaren tytär saattoi olla hopeisine hiuksineen, jotka laskeutuivat lumoavina kiharoina pitkälle yli puolen selän. Vaikka neito oli asettanut päähänsä jalokivikoristeisen, kuunvalon lailla himmeästi hohtavan otsarivan, hänen hiuksensa olivat hänen todellinen kruununsa. Niin Elrond oli aina ajatellut - jo silloin, kun hän oli salaa rakastanut neitoa sydämessään ja ennen kuin oli tunnustanut tälle kiintymyksensä ja esittänyt kosintansa. Hiukset olivat Celebríanin kruunu, jonka pehmeyteen Rivendellin herra oli niin monen, tähtikirkkaan yön huomassa painanut päänsä, juoksuttaen sormiaan kiharoiden läpi niiden kesäiseen tuoksuun hukuttautuen.
Heidän lapsensa olivat Harmaissa satamissa heidän kanssaan, kaksospojat Elladan ja Elrohir sekä tytär Arwen. Celebrían ei ratsastaisi takaisin kotiin heidän kanssaan. Hän nousisi laivaan ja purjehtisi sen mukana kuolemattomille maille, ainoaan paikkaan joka saattoi parantaa hänen haavansa ja poistaa väsymyksen viitan hänen harteiltaan. Keski-Maasta hän ei löytäisi enää lepoa, ei kaiken kokemansa jälkeen. Elladan ja Elrohir olivat pelastaneet äitinsä örkkien säälimättömistä kynsistä ja Elrond oli hoitanut vaimonsa myrkylliset haavat kaikkien taitojensa mukaan, muttei ollut kyennyt parantamaan kokemuksen aiheuttamia henkisiä arpia. Kärsimyksen jäljet sielussa ja sydämessä polttelivat, ja pian Celebrían oli kertonut aikovansa lähteä meren taa kultaisille rannoille. Jäähyväisten hetkellä Elrondin sydän oli haljeta kahtia, sillä hän tiesi, ettei vielä ollut hänen aikansa jättää Keski-Maata.
Kimmeltävä kyynel vierähti Arwenin poskelle ja äiti kietoi lohduttavat kätensä Iltatähden ympärille. Celebríankin näytti taistelevan kyyneleitä vastaan. Ei hän olisi halunnut jättää rakkaimpiaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja, sillä he olisivat joutuneet vielä suuremman surun ääreen, jos hän olisi jäänyt ja menehtynyt tuskaansa. Halattuaan tytärtään pitkään ja kuiskattuaan jäähyväisensä tälle hopeaneito syleili Elladania ja Elrohiria, lausuen näille hyvästinsä.
Sen tehtyään Celebrían kääntyi aviomiehensä puoleen.
”Anna anteeksi”, vaimo sanoi hiljaa. He olivat puhuneet edellisenä iltana pitkään ja viisaita sanoja, mutta nyt kaikki tuntui juuttuvan kurkkuun.
”Ei ole mitään anteeksipyydettävää”, vastasi mies näennäisen vakavana ja tyynenä, hienoinen värinä äänessään. Silloin Celebrían alkoi nyyhkyttää lohduttomasti ja Elrond sulki hänet syliinsä, painaen päänsä neidon olalle ja haudaten kasvonsa tämän hiuksiin. Voisinpa pitää hänet turvassa näin. Pitkään he olivat siinä, kunnes Celebrían vähitellen rauhoittui. Rivendellin herra kuivasi rakkaansa kyyneleet ja he katsoivat toisiaan silmiin, hämmentyneinä kuin vastarakastuneet ja viisaina kuin kaksi aikojen alusta saakka yhteen punottua sielua. Hitaasti he hakeutuivat lähemmäs toistensa kasvoja ja antoivat huuliensa kohdata hellässä suudelmassa.
”Tiedän, että olet vahva”, kuiskasi Elrond vaimolleen. ”Mene edeltä ja ota minut vastaan sitten, kun seuraan perästä.”
”Minä pärjään kyllä”, vastasi Celebrían haikeasti hymyillen. ”Te tarvitsette rohkeutta täällä, tällä puolella merta. Ajatukseni ovat aina kanssanne, kunnes kohtaamme taas kultaisilla rannoilla.”
Illan ensimmäiset tähdet olivat jo syttyneet taivaalle, kun hopealla kruunattu nainen hymyili viimeisen kerran perheelleen ja astui laivaan. He katselivat rauhassa, kuinka purjeet lipuivat vähitellen kauemmas. Laivan kannella Celebrían puhkesi lauluun. Hänen kirkas äänensä kantoi vanhalla, kauniilla kielellä lausuttuja sanoja rannalle jääneiden korviin. Vasta laulun vaiettua aaltojen kohinaan ja laivan kadottua kauas haltiasilmien erottamattomiin Elrond lapsineen alkoi tehdä lähtöä. Pojat olivat hiljaisia, Arwen näytti hiukan yksinäiseltä ja eksyneeltä. Hetken harkittuaan isä laski kätensä hellästi tyttärensä olalle ja johdatti heidät pois laiturilta. Oli aika palata kotiin, ja jonakin toisena päivänä, vuosien päästä tulisi aika seurata Celebríania.