Ficin nimi: Lähikaupassa
Kirjoittaja: tellie
Fandom: Bleach
Genre: general
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Renji (Shuhei, Izuru, Rangiku, Tetsuzaemon)
Summary: Kohtaamisia lähikaupassa. Yliopisto-AU, muutamia viikkoja ennen Kim-leikin tapahtumia.
A/N:On ollut jostain syystä vähän hankala kirjoittaa viime aikoina. Tämä arkinen ja vallan juoneton slice of life tuli mieleen ja päätin kirjoittaa sen, kun varsinaiset proggigset mättää. Omistettu juuri avatulle Salelle, josta kirjoitusprosessin aikana kävin ostamassa tarjousleipää, olutta, maitoa ja maksalaatikkoa xD
Sijoittuu samaan yliopisto-AU:hun kuin aikaisempi romaanimittainen tekstini
Kim-leikki, K-15 mutta ei kyllä sinänsä anna sille mitään uutta
Lähikaupassa
Renji nojaili talonsa tupakkapaikan seinään, sytytti tupakan ja kietoi takin paremmin ympärilleen. Puuskittainen tuuli vihmoi tihkua kasvoille. Kylmä, kurja sateinen kesä, Renji ajatteli tuntien lievää itsesääliä. Loma loppuisi kohta, eikä kesästä ollut jäämässä käteen juuri mitään.
Tupakka paloi nopeasti loppuun ja Renji tumppasi sen tukakuppiin. Oli pitänyt ostaa lisää jo kertaalleen, mutta edellinen kauppamatka oli sen suhteen päättynyt hivenen nolosti. Koulusaaren ainoan oikean kaupan myyjä, se vanha yrmeäilmeinen kalkkuna joka varmasti oli myynyt Renjille kymmeniä ellei satoja kertoja aikaisemmin, oli vaatinut nähdä henkilöllisyystodistuksen.
Tupakat olivat jääneet kassalle. Renji oli taapertanut kotiin repullinen ja kaksi kassillista ruokaa mukanaan. Matkalla oli tullut poltettua parit ylimääräiset hermosauhut. Askin pohja paistoi.
Ylioppilaskunnan kokeilukaupassa ehkä oli, ehkä ei ollut tupakkaa myynnissä. Sitä kannatti kokeilla.
Renji uhmasi tihkua ja tuulta. Puolimatkan tuntumassa sekä tuuli että sade alkoivat voimistua, mutta Renji ehti perille ennen kuin kasteli juuri muuta kuin kenkänsä.
Kokeilukauppa oli pieni ja vaatimaton, perustettu yhteistyössä suuremman kauppaketjun kanssa. Kaupalla ei ollut edes omaa vakituista henkilökuntaa, vaan ylioppilaskunnan jäsenet ja muutama palkattu apulainen hoitivat myyntiä.
Pieni kello kilkatti ilmoittaen asiakkaan tulossa. Myyntivuorossa oleva Rangiku vilkaisi ylös puhelimestaan, jota näpytteli poikkeuksellisen kiireisen oloisena. Hän hädin tuskin nyökkäsi tervehdykseksi.
Renji ei vaivautunut kulkemaan kaupan läpi, vaan meni suoraan kassalle, kurkotti kohti tupakkahyllyä ja poimi askin. Hän oli kaupan ainoa asiakas, tai ehkä joku muu oli hyllyjen välissä näkymättömissä ja kuulumattomissa.
”Hiljainen päivä vai?” hän kysyi Rangikulta, joka ei vastannut ennen kuin näpytti viestinsä loppuun.
”Joo, varmaan kun sataa.”
Rangikun puhelin kilkahti. Hän kuiskasi kirouksen ja alkoi näpytellä uutta viestiä.
”Joku kriisi menossa vai?” Renji kysyi varsinaisesti vastauksesta välittämättä. Rangikulla vain ei näyttänyt olevan minkäänlaista kiinnostusta suorittaa omaa osuuttaan myyntitapahtumasta.
”Hätätapaus”, Rangiku sanoi. Äänen kyllästynyt ja aavistuksen verran ärtynyt sävy kertoi, että oikeasta hätätapauksesta ei suinkaan ollut kysymys.
Rangiku keskittyi uudelleen naputtamaan puhelintaan.
Renji odotti, että seuraava viesti lähti.
”Enoni soitti vähän aikaa sitten”, Rangiku selitti. ”Tulee kylään illalla.”
”Luulin, että tulet enosi kanssa hyvin toimeen. Haluatko lyödä syöpäkääryleet kassaan vai et?”
Kassaan ei varsinaisesti tarvinnut lyödä mitään. Kirjanpito tapahtui kynällä ja paperilla ja kassana toimi lukittava lipas. Avain oli kiinni lukossa.
”Sori, joo.” Rangiku naputti viestin loppuun. Sen jälkeen hän otti rahat ja kirjasi askin myydyksi.
”Ei se siitä ole, kiva nähdä ja sitä rataa. Olisi vaan voinut ilmoittaa aikaisemmin. Asunto ei ole siinä kunnossa, että sinne voi tuoda sukulaisia käymään milloin vaan. Hei Renji, sinähän olet vielä ylioppilaskunnan toimarina, vai mitä?”
”Syksyyn asti juu. Miten niin?”
”Yritän saada tuuraajaa”, Rangiku heilautti puhelintaan ilmassa kuin selitykseksi, ”mutta ketään ei kiinnosta mm. vittujakaan rämpiä tänne sateessa. Jään vaikka pari kaljaa auki.”
”Montako tuntia?”
”Neljä ja puoli.” Rangikun ei tarvinnut edes vilkaista kelloa. ”Sitten vaan ovi kiinni, laatikko lukkoon, avain paikalleen ja himaan. Ja ovi perässä lukkoon tietysti.”
”Pari kaljaa ja pari lounasta”, Renji tinki.
Rangiku suostui.
Pian Renji istui kassalippaan takana naputtelemassa omaa puhelintaan. Rangiku katosi sateeseen.
* * * * *
Ensimmäisen tunnin jälkeen Renji ei ihmetellyt, että ’ketään ei kiinnostanut mm. vittujakaan’ myydä opiskelijoille olutta, viimeistä käyttöpäiväänsä lähestyvää tarjousleipää ja pakastepizzaa. Kyseiset kolme artikkelia olivat ehdottomasti kaupan kolme myydyintä. Vain hieman niiden takana tulivat erilaiset mikrossa lämmitettävät valmisateriat ja maito.
Vuoro oli rauhallinen. Asiakkaita tuli tasaisena virtana, joskus yksittäin ja joskus pienissä ryhmissä. Ryhmiä oli harvoin paikalla useampia kuin kaksi, ja monesti ryhmien väliin jäi luppoaikaa. Sen Renji käytti uutisten lukemiseen.
Tavalliset uutislähteensä koluttuaan hän äkkäsi Rangikun jättämän Harlequin Blaze-romaanin. Claudian ja Ethanin lemmenkiihko oli varsin kaukana Renjin tavanomaisesta lukemistosta, mutta puhelimen akku alkoi uhkaavasti huveta.
Harlequin vei voiton seinien ja hyllyjen tuijottelusta. Paksujen pilvien vuoksi ulkonakin oli jo hämärää.
Kello kilkatti uuden asiakkaan merkiksi. Renji ei edes vilkaissut ylös kirjastaan. Claudia ja Ethan olivat päässeet kohtaan, jossa koeteltiin sohvan jousituksen kestoa.
Asiakas katosi hyllyjen joukkoon.
”Renji?”
Puhuteltu havaihtui kirjansa parista. Ääni oli tuttu.
”Shuhei”, Renji tervehti vastaan vain hieman vähemmän hämmästyneenä.
”Mitä sinä täällä teet?” Shuhei kysyi. ”Onko teillä sateenvarjoja? Ei jaksaisi kastua.”
”Tuuraan Rangikua. Ei varmaan ole, en tiedä. Suoraan töistä tulossa?”
Shuhei nyökkäsi. ”Jep. Kamala viikko, koko osasto parkuu jostain lukujärjestysmuutoksista ja salien istumapaikoista. Onneksi on perjantai.”
”Jotain suunnitelmia?”
”Naisseuraa”, Shuhei ilmoitti silminnähden piristyen. Hän nosti pöydälle kaksi pakastepizzaa, mäyräkoiran ja paketillisen kondomeita.
”Jaa piste avi vai?” Renji härnäsi ja etsi myyntilistasta kondomipakettia. Muiden paikat hän oli jo oppinut ulkoa.
Shuhei nauroi hiljaa. ”Kuka käyttää piste avin kanssa kumipukua? Ei, tässä on kuule tiedossa romanttinen elokuvanäytös ja seitsemän ruokalajin illallinen.”
Mäyräkoira ja kaksi pakastepizzaa selittivät seitsemän ruokalajia. Renji arvaili, että romanttinen elokuvanäytös tarkoitti supersankarileffaa suoraan Netflixistä. Ensinnäkään saarella ei ollut elokuvateatteria, ja vaikka olisi ollutkin, kuka sinne olisi deittinsä sateessa kävelyttänyt?
Renji ilmoitti summan ja pyysi samaan hengenvetoon Shuheita pitämään kassalipasta silmällä sillä välin, kun hän kävisi ulkona pikaisella tupakalla.
Shuhei suostui, vaikka epäili sen olevan teknisesti ottaen sääntöjen vastaista. Renji huomautti, ettei nähnyt missään valvontakameraa, joten sillä ei varmaankaan ollut mitään väliä.
Ulkona satoi rankemmin kuin miltä ikkunasta näytti. Tupakkapaikka sentään oli katoksen alla, mutta vesi virtasi pitkin asvalttia pieninä puroina ja kuljetti tuhkakupista harhautuneita tumppeja kohti sadevesiviemäriä.
Katuvalot paloivat, Renji huomasi. Täytyi olla niin pilvistä ja pimeää, että automaattikatkaisija luuli illan jo alkavan hämärtää tosissaan.
”Yököttävä ilma”, Renji ilmoitti palatessaan sisälle.
Shuhei nyökkäsi ja kohotti Rangikun pokkaria, jota ilmiselvästi oli selaillut. ”Laatulukemistoa.”
”Joo, kirjallisuuden nobel meni nyt ihan väärälle ihmiselle tänä vuonna.”
”Käykö jos lainaan sateenvarjoasi?”
”Ei ole mukana. Ei satanut kun lähdin.”
Shuhei hyväksyi kohtalonsa ja paineli ostoksineen sateeseen.
* * * * *
Pari lukiolaista kävi ostamassa pakastepizzaa ja sokeritonta kolajuomaa.
Kirjan sivuilla Claudia ja Ethan riitelivät tulisesti.
Renji osti kolmioleivän ja kylmän kahvin. Hän söi leivän ja joi kahvin.
Claudia ja Ethan koestivat sängyn jousia sovinnon merkiksi.
Seuraava ovesta sisään säntäävä tuttu oli Izuru, joka nimenomaisesti säntäsi. Hädin tuskin ehti taitella sateenvarjonsa kasaan ennen kuin oli kassalla.
”Mihinkä kiire?” Renji kysyi lukemistonsa lomasta.
”Momo tekee persikkacobbleria”, Izuru selitti vaivautumatta tuhlaamaan aikaa tervehdyksiin. ”Maito on loppu, ja... äh. En muista, mikä toinen. Pitää soittaa.”
Izurun kaivoi puhelinta taskustaan. Hänen sateenvarjonsa tiputti vettä kaupan lattialle ja kengistä oli jäänyt märkiä jälkiä muutenkin kuraiselle lattialle. Renjin mieleen juolahti mahdollisuus siitä, että hänen pitäisi ehkä siivota kaupan lattia. Rangiku ei kylläkään ollut sanonut siitä mitään.
”Mikä on persikkacobbler?” Renji kysyi, kun Izuru seisoi puhelin korvallaan ja odotti Momon vastausta.
”Hitonkaan aavistusta. Jotain ruokaa.”
Ilmeisesti Momo vastasi puheluun, koska Izuru jatkoi luuriin korvallaan: ”Moikka. Unohdin, mikä se toinen juttu oli. Maito ja se toinen.”
”Leivinjauhe”, Renji kuuli Momon äänen linjan toisesta päästä. Hiljaista sateen ropinaa lukuunottamatta kauppa oli hiljainen.
”Renji, leivinjauhetta?”
Momon ääni jatkoi: ”Onko Renji siellä?”
”On”, Izuru sanoi puhelimeen. ”Myymässä. Luulin, ettet ollut tässä hommassa mitenkään mukana?”
”Tuuraan Rangikua”, Renji selitti toistamiseen saman päivän aikana. Izuru kertoi puhelimeen Renjin tuuraavan Rangikua.
Renji ei tiennyt, oliko kaupassa ehkä leivinjauhetta vai ei. Izuru välitti senkin tiedon tyttöystävälleen.
Vähäisistä neliöistä huolimatta kaupassa oli kohtuullisen hyvä valikoima, mutta se oli keskittynyt enemmän opiskelijoiden jokapäiväisiin tarpeisiin kuin leivontavarusteisiin. Izuru ja Renji kävivät hyllyt läpi yhdessä, mutta eivät löytäneet leivinjauhetta. Sen jälkeen Renji keksi vielä katsoa myyntilistastaan, mutta sitä ei ollut siinäkään.
”Minulla on kyllä kotona, sehän on ihan matkan varrella käytännössä”, Renji sanoi luovuttuaan etsinnöistä. ”Onko sinulla avain?”
Izurulla ei ollut, ei mukana. Kotona oli kyllä vara-avain, jonka Renji oli antanut siltä varalta, että lukitsisi joskus itsensä vahingossa ulos. Siitä ei tähän hätään apua ollut.
”No jos annan oman avaimeni? Pääsen täältä kahdeksalta. Tulen sitten hakemaan avaimen ja selvittämään, mikä se cobbler on.”
Se sopi Izurulle. Renji irrotti yksiönsä avaimen nipusta ja ojensi sen Izurulle.
Izuru oli jo ovella avaamassa sateenvarjoaan, kun Renji huomasi hänen unohtaneen jotain.
”Miten se maito?”
”Huh kiitos.” Izuru sulki sateenvarjonsa ja kiirehti maitohyllyn kautta takaisin kassalle.
”Olisi ollut noloa unohtaa uudestaan”, hän sanoi maksaessaan ostostaan.
Renji nyökkäsi. Izuru kiirehti ulos, avasi oven ja levitti sateenvarjonsa ennen kuin astui sateeseen.
Käytännössä samalla ovenavauksella sisään tuli kolme hiprakkaisen oloista alemman vuosikurssin tyttöä. He ostivat päärynäsiideriä.
* * * * *
Ilta alkoi tosissaan hämärtää.
Illan edetessä kauppa vilkastui. Ostokset painottuivat entistä tiukemmin olueen ja valmisaterioihin.
Valmisateriat ohittivat menekissä tarjousleivän.
Kirjan viimeisessä luvussa Ethan kosi Claudiaa.
Nanao, Renjin kaukaisempi tuttu koulusta, kävi ostamassa jäätelöä ja tamponeita superrunsaaseen vuotoon.
Claudia vastasi kosintaan myöntävästä viimeisellä sivulla.
Renji vilkuili kelloa ahkerasti, mutta kirja oli loppunut hieman liian aikaisin. Kaupan sulkemiseen oli lähes puoli tuntia aikaa.
Alkoi olla taas nälkäkin. Onneksi Izuru ja Momo asuivat lähellä.
Ehkä jossain oli moppi. Kenkäparit olivat kantaneet sisään niin paljon vettä ja kuraa, että lattia alkoi näyttää todella epäsiistiltä.
Toisaalta Renji ei tiennyt, missä mopin olisi voinut pestä, vaikka sellaisen olisi jostain löytänytkin.
Kello oli viittä vaille kahdeksan, kun Renji lukitsi kassalippaan. Saman tien ovi kävi.
Renjin yllätykseksi hän tunsi tulijan. Se oli Tetsuzaemon, yksi koulun jatko-opiskelijoista, joka usein vietti aikaa Shuhein kanssa.
”Iltaa”, Tetsuzaemon tervehti. ”Ehtiikö vielä ostaa?”
”Jotain pientä.”
Tetsuzaemon nyökkäsi ja Renji avasi kassalippaan. Ohimennen hän pani merkille, että Tetsuzaemon oli kuiva, muttei kantanut sateenvarjoa.
”Sataako siellä vielä?”
”Joo”, Tetsuzaemon huikkasi ja katosi maitohyllyn suunnalle. ”Tulee kuin saavista.”
”Tulitko suoraan töistä?”
”En, sain auton lainaksi naapurilta. Pyysi ostaamaan samalla vauvanruokaa.”
Ennen Izurun vierailua Renji ei olisi osannut sanoa vauvanruoasta mitään. Sen jälkeen hän osasi kertoa hedelmäsoseiden ja tuorepuurojen sijainnin.
Tetsuzaemon ei apua tarvinnut, vaan lastasi koriinsa säilykeananaksen ja rahkan lisäksi useamman purkin verran luumusosetta. Sitten hän tuli kassalle maksamaan.
”Saat muuten kyydin jos haluat”, Tetsuzaemon sanoi. ”Jos pääset hommista jokseenkin nyt. Ei parane pitää naapun autoa liian pitkään, ettei ala ihmettelemään.”
”Hei kiitos, mieluusti”, Renji vastasi. ”Pääsen ihan heti. Menen kyllä Izurun ja Momon luokse, Izurulla on avaimeni, mutta jos se sopii, niin tosi hyvä.”
Tetsuzaemonille sopi.
Rahan vaihdettu omistajaa Renji lukitsi kassalippaan ja pani sen avaimen paikalleen. Hän sammutti valot, vaikka Rangiku ei ollut erikseen käskenyt tekemään niin, ja painoi oven perässään lukkoon.
Auto oli tilava perheauto, jonka takapenkillä oli lastenistuin. Sen kyydissä Renji pääsi Izurun ja Momon talolle asti ja oppi, että persikkacobbler oli makea jälkiruoka, joka maistui erinomaisen hyvältä vaniljajäätelön kanssa.
