Nimi: Hyvästi prinsessani
Henkilöt: Harry/Draco (Astoria) ja muita tuttujamme
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Angst, draama, hurt/comfort
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäni hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Yhteenveto: Draco on hajalla Astorian kuoleman jälkeen. Hänen poikansa pyytää saada parhaan ystävänsä tuekseen hautajaisiin ja Draco tulee kutsuneeksi siinä samassa Harryn, joka johtaa lopulta yllättävään tilanteeseen.
A/N: Kirjoitettu Kirottu lapsi -kirjan innostamana. Pieniä ”kanoninmukaisia” paljastuksia kirjasta, tiedoksi jos et ole sitä lukenut. Olin kesken kirjoittelun useammakin kerran hämilläni, sillä tarina alkoi elää ihan omaa elämää ja ottaa omaa suuntaansa, enkä lopulta ollut enää ihan varma miten se päättyy. Olkaa hyvät.
Hyvästi prinsessani
Draco istui nojatuolillaan takkatulen ääressä ja tuijotti liekkeihin. Kuinka monta kertaa hän olikaan joutunut syvien virtojen vietäväksi ja yhtä monta kertaa hän oli ajatellut kadottavansa itsensä ja sielunsa pimeään. Hän ei osannut silloin enää nauraa eikä nähdä ympärillään olevaa kaunista ja haurasta elämää. Hänen kova kuorensa oli vanginnut hänen sydämensä ja sokaissut hänen mielensä. Kerran hän oli särkynyt ja vajonnut syvälle varjoihin ja hän oli saanut haavoja, joiden umpeutuminen vei pitkän ajan. Hän oli kuitenkin parantunut ja noussut jaloilleen. Hänen valonsa ja onnensa oli hänen prinsessansa ja puolisonsa, joka sai hänet uskomaan uuteen huomiseen ja antamaan onnelle uuden mahdollisuuden. Ei vain kerran, vaan aina uudelleen ja uudelleen. Draco oli oppinut arvostamaan elämää joka oli pientä ja heikkoa ja usein vähäpätöistä monien silmissä. Aina ei tarvinnut olla vahva. Vahvuus syntyi siitä, että vierellä oli toinen yhtä heikko ja hauras. Hänen prinsessansa oli rakastanut hänet ehjäksi ja muovannut hänen sydäntään pehmeämmäksi. He kulkivat myös yhdessä läpi epävarmuuden ja epätoivon. Toivo syttyi uudelleen, kun heidän käsivarsilleen laskettiin uusi elämä, pieni poika, toivottu ja rakastettu. Odotettu ja hyväksytty. Onnella oli kallis hinta ja niin katkesi viimein rakkaan prinsessan elämänvoimat. He molemmat tiesivät, että niin kävisi jonain päivänä. Silti heidän yhteinen aikansa oli ollut kovin lyhyt. Prisessan ei olisi pitänyt kuolla.
”Älä ikinä luovuta”, olivat hänen prisenssansa viimeiset sanat hänelle.
”Rakastan sinua prinsessani”, oli Draco kuiskannut viimeiset sanat vaimolleen, joka kuoli hänen käsivarsilleen.
Kaunis elokuinen iltarusko värjäsi läntisen taivaan ja näkymä avautui takkahuoneen ikkunasta ihailtavaksi, mutta sen kauneus jäi Dracolta näkemättä. Hän ei ollut enää varma, jaksaisiko nousta tästä pimeydestä enää koskaan ylös. Liian monta kertaa hän oli kompuroinut ja epäonnistunut ja yrittänyt uudelleen. Enää hänellä ei olisi ketään, joka vetäisi hänet ylös. Kyyneleet kastoivat miehen kasvot, kun ikävä kouraisi hänen sisintään ja puristi kipeästi rintaa. Kaipauksen kipu oli todellista ja fyysistä.
Scorpius käveli hiljaa isänsä luo ja mietti hetken halusiko hän häiritä isänsä surua.
”Isä, saahan Albus tulla äidin hautajaisiin. Hän on paras ja ainoa ystäväni?” Scorpius kysyi hiljaa ja jäi katsomaan surullisena isäänsä. Draco oli pitkään hiljaa mutta vastasi sitten.
”Tietysti hän saa tulla, jos hän haluaa."
”Kiitos isä."
”Minullakin on ikävä äitiä”, Scorpius sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja pyyhkäisi silmäkulmaansa.
”Olen huono lohduttaja”, Draco sanoi pojalleen ja otti Scorpiuksen käden omaansa.
”Ei se haittaa, isä”, Scorpius vastasi ja rutisti isänsä kättä.
Draco oli tuntenut suurta pienuutta yrittäessään olla isä teini-ikäiselle pojalleen, johon ei aina ollut helppoa saada järkevää kontaktia. Tunnepuoli ja halaamiset olivat viime vuosina jäänet täysin Astorian asiaksi. Hän huomasi elävänsä sen mallin mukaan, jonka hän oli saanut omalta isältään, eikä toisenlaisen mallin omaksuminen käynyt helposti. Monia malleja oli jo murrettu ja monia pitäisi vielä murtaa.
***
Vain muutaman päivän kuluttua Tylypahkan pikajuna lähti vieden oppilaat kohti pohjoista ja uutta alkavaa lukukautta. Lähtölaiturilla oli muiden muassa koko Potterin perhe, kun Harry ja Ginny saattoivat nuorimmaisensa Tylypahkan junaan ensimmäistä kertaa. Albus sai kuulla Scorpiukselta surulliset uutiset äidistään. Draco odotti niin kauan, että juna oli kadonnut kokonaan näkyvistä ja muut lapsiaan saattavat vanhemmat olivat jo lähteneet . Hän ei ollut jäänyt laiturille täysin yksin.
”Otan osaa”, Harry sanoi, kun Draco viimein kääntyi lähteäkseen pois.
”Jos poikasi haluaa, hän voi tulla hautajaisiin. Scorpius tarvitsee häntä enemmän kuin poikani sitä ymmärtääkään”, Draco sanoi. ”Ja jos haluat itse tulla poikasi tueksi, niin olet tervetullut. Hautajaiset ovat seuraavan viikon keskiviikkona ja pojille järjestyy kulku hormiverkoston kautta."
”Minä tulen”, Harry lupasi ja kätteli vielä Dracoa pois lähtiessään.
Draco palasi kotiin ja aloitti viimeistelyt, mitä tulevat hautajaiset vaatisivat. Astoria oli halunnut tulla haudatuksi Greengrassin suvun sukuhautaan, joka oli aivan heidän kotitilansa lähellä. Draco oli päättänyt, että hänet tultaisi aikanaan hautaamaan vaimonsa rinnalle ja siksi hän oli teettänyt hautakiven valkoisesta marmorista, jossa oli varattuna tyhjä tila hänen omaa nimeään varten. Hän oli pyytänyt, että hänen nimensä olisi kaiverrettu kiveen jo valmiiksi, mutta kaivertaja oli sanonut, että niin ei ollut tapana tehdä. Koti tuntui hiljaiselta ja tyhjältä ilman Astoriaa ja nyt myös Scorpius oli pois. Talo oli paljon pienempi, mitä Malfoyn kartano, mutta tämä puurakenteinen maalaiskartano oli paljon idyllisempi ja kodikkaampi. Sen sisustuksessa näkyi Astorian käden jälki ja taloon kuului laajat maa-alueet. Dracolla oli palveluksessaan vain muutama kotitonttu. Ne vastaisivat muistotilaisuuden tarjoiluista.
Hautajaispäivänä satoi vähän, mutta pilvet repeilivät ja auringonsäteet pääsivät loistamaan ja häikäisivät kirkkaasti vesipisaroista. Syyskuun alku toi kirpeyttä aamuihin ja vihreä väri alkoi antaa periksi syksyn keltaiselle ja punaiselle. Dracosta tuntui kuin luontokin olisi kuollut Astorian mukana. Kaikki vihreä kuolisi lopulta syksyn tullen ja sitten seuraisi talvi. Hänen tuli kylmä, kun hän ajatteli, että ikitalvi oli jo tullut hänen sydämeensä. Hautajaispäivänä hän sai nähdä prinsessansa vielä kerran. Astoria oli puettu kauniin valkoiseen pukuun ja hänen tummat hiuksensa kehystivät levollisen, mutta niin kalpean näköisiä kasvoja. Hänen sirot kätensä oli asteltu hänen rinnalleen ja Draco jätti yhden punaisen ruusun Astorian käsiin. Silloin Dracon kyynel putosi Astorian elottomille kasvoille ja hetken näytti siltä, kuin se olisi karannut naisen omasta silmäkulmasta. Arkku suljettiin ja sen mukana sulkeutui Draco siihen talveen, joka ei koskaan päättyisi.
Suurin osa hautajaisvieraista oli Greengrassin sukua. Harryn ja Albuksen lisäksi vain muutama muu oli Dracon puolen vieraita. Draco ja Scorpius laskivat kauniin, valkoisista kukkasista koostuvan kukkalaitteen haudalle ja Scorpiusta itketti. Tuli muiden sukulaisten ja läheisten vuoro viedä kukkatervehdyksensä haudalle ja silloin Albus hiipi ystävänsä vierelle ja antoi hänelle halauksen. Harryn ja Albuksen vuoro oli viimeisten kutsuttujen joukossa, kun sukulaiset ja lähimmät ystävät olivat tervehdyksensä jättäneet. Harry huomasi, että muutamat vieraat katsoivat häntä ja Albusta vähän uteliaana ja kysyvä ilme kasvoillaan. Hän huomasi myös, että Dracon oli vaikea keskittyä olemiseensa. Mies selvästi joutui pinnistelemään suruaan vastaan. Astorian sukulaiset ja läheiset huolehtivat muistotilaisuuden puheista, eikä Dracon tarvinnut kantaa vastuuta isännöimisestä sen enenpää ja oli siitä vain kiitollinen. Harry pysytteli kohteliaasti pienen sivupöydän äärellä ja keskusteli joidenkin viraiden kanssa. Muutamat tulivat utelemaan mitä Harry Potterille kuului nykyään ja mistä hän tunsi Malfoyt ja Greengrassit. Harry keskusteli asiallisesti ja huomasi Albuksen livahtavan jossain vaiheessa Scorpiuksen kanssa omille teilleen. Tietysti Scorpius haluaisi näyttää ystävälleen huoneensa, sillä Albus ei ollut vielä koskaan vieraillut Scorpiuksen kotona. Vieraat lähtivät illan kuluessa yksi toisensa jälkeen ja viimein Harry oli jäänyt yksin ruokasalin perälle, jossa hän katseli ulos.
”Pojat ovat keskenään yläkerrassa. Voitko viipyä Albuksen kanssa vielä pienen hetken. Minun on käytävä ulkona”, Draco pyysi Harrylta.
”Kyllä se käy. Ei minulla ole kiirettä”, Harry vastasi ja näki kohta ruokasalin ikkunasta Dracon kävelevän hautausmaan suuntaan. Harry oletti miehen menevän käymään vielä haudalla yksinään. Niin hän varmaan itse tekisi, jos olisi tässä tilanteessa.
Harry katseli ympärilleen. Talo, johon hän oli tullut oli kaunis ja lämpimästi sisustettu. Siinä näkyi selvästi naisen käden jälki ja hän arveli, että Astoria oli kaiken takana. Uteliaana hän käytti tilaisuuden hyväkseen ja kurkisti muihinkin huoneisiin. Alakerrassa oli pieni kirjasto ja takkahuone, jonka takan kautta monet vieraista olivat saapuneet tilaisuuteen. Hän huudahti yläkertaan pojille ja sai jostain kaukaa kuuluvan vastauksen. Hän nousi ylös portaita ja ylhäällä oli ensin halli ja siitä lähti ovi kahdeksaan huoneeseen, joista yksi oli Scorpiuksen huone. Harry kurkisti sisään ja totesi huoneen olevan tyypillinen teinipojan huone sisustuksineen ja väritykseltään aika lailla sen suuntainen, että sen asukas korosti kuuluvansa Tylypahkassa luihuisen tupaan. Harrya hymyilytti. Scorpius ja Albus pelailivat parhaillaan ja Scorpius näytti iloiselta.
”Joko meidän pitää lähteä?” Albus kysyi oviaukossa olevalta isältään.
”Ei ihan vielä, Scorpiuksen isä on käymässä ulkona. Mutta aika pian kuitenkin. Tuvanjohtajanne odottaa teidän palaavan viimeistään vähän ennen ilta yhdeksää, jonka jälkeen koulun käytävillä ei enää saa notkua. Hän osaa odottaa teitä sitä ennen työhuoneensa takan kautta."
Harry rohkeni kurkistaa vielä niihin yläkerran huoneisiin, joissa ovi oli valmiiksi auki. Yläkerrassa oli mitä ilmeisimmin makuuhuoneet ja muutama näytti vierashuoneilta. Yläkerrassa oli myös oma kylpyhuone. Harry palasi takaisin alakertaan ja kuunteli suuren kaappikellon tikitystä. Alkoi olla hämärää eikä Draco ollut vielä palannut. Kello olisi reilun tunnin kuluttua yhdeksän ja poikien pitäsi silloin olla takaisin koululla. Harry odotteli vielä hetken, mutta alkoi hermostua. Dracolla ei pitänyt mennä kauaa. Harry käveli edestakaisin ja kun vielä viisitoista minuuttia oli kulunut, hän päätti mennä etsimään miestä.
”Pojat, käyn hakemassa Scorpiuksen isän ulkoa”, hän huusi pojille yläkertaan ja sai jonkun vastaukselta kuulostavan.
Harry marssi suoraa päätä hautausmaalle, josta hän arveli löytävänsä etsimänsä. Harryn sydän hakkasi vähän. Mitä hän sanoisi? Tuntui epäsopivalta häiritä toista, mutta alkoi tulla pimeä ja myöhä. Scorpiuksen ja Albuksen pitäisi palata kohta koululle. Harry näki jo kaukaa Dracon olevan haudalla ja hänen sydäntään vihlaisi se mitä hän näki. Mies oli maassa polvillaan välittämättä siitä, että sotki parhaimmat housunsa. Hän itki sydäntä särkevästi ja itku ravisti välillä hänen koko olemustaan. Harryn valtasi sääli ja hän halusi jollain lailla osoittaa myötätuntonsa. Hän kyykistyi aivan toisen vierelle ja laski kätensä miehen olkapäälle. Hän ei sanonut mitään, sanat olisivat nyt aivan turhia. Hän antoi miehen itkeä, mutta halusi osoittaa että oli aivan vierellä ja valmis kuuntelemaan, valmis olemaan tukena. Viimein Harryn oli kuitenkin aivan pakko rikkoa hiljaisuus.
”On jo pimeää. Scorpius odottaa”, hän kuiskasi.
Draco nyökkäsi ja nousi seisomaan. Hänen oli vaikea lähteä kotiin ja niinpä hän vain seisoi ja tuijotti edessään olevaa kukkamerta. Harry katseli kukkia hänen kanssaan. Kohta ei värejä voisi enää erottaa, kun viimeinenkin päivänpilkahdus katoaisi.
”Draco”, Harry kuiskasi käyttäen miehen etunimeä ensimmäistä kertaa ja katsoi miehen surullista olemusta. Ajattelematta enempää hän sulki Dracon tiukkaan halaukseen. Mies ei pistänyt vastaan, vaan valahti voimattomana Harryn käsivarsille ja painoi päänsä Harryn olkaa vasten antaen illan viimeisten kyynelten virrata.
Draco irrottautui viimein varoen ja näytti olevan valmis palaamaan kotiin. Sora rahisi heidän kenkiensä alla ja tuuli havisutti puiden lehtiä. Ilma oli viilehtynyt selvästi puolen tunnin aikana.
Sisällä pojat olivat jo pakanneet vähät tavaransa ja olivat valmiina palaamaan Tylypahkaan juuri sopivasti ennen iltayhdeksää.
”Isä”, Scorpius huudahti vähän ja pojan ilmeestä näki että hän tajusi isänsä olevan täysin surun murtama.
”Kyllä minä pärjään Scorpius, voit lähteä rauhassa”, Draco sanoi ja päätti vielä rohkaista mielensä ja antoi pojalleen nopean lähtöhalauksen.
Harry halasi Albusta hyvästiksi ja niin pojat katosivat takkahuoneen takan kautta Tylypahkaan. Takka oli valmiina ja Harrykin saattoi lähteä, mutta hän ei voinut jättää Dracoa yksinään, ei ennen kuin toinen olisi edes vähän jaloillaan ja näyttäisi päärjäävän jollain lailla.
”Et ole kunnossa”, Harry totesi.
”En."
”Voit puhua minulle, jos niin haluat tai voin viipyä vielä hetken, jos et halua olla yksin”, Harry sanoi.
”Kiitos”, Draco vastasi ja istui nojatuolilleen takan ääreen ja osoitti että Harry voisi istua viereiselle tuolille.
Draco heilautti taikasauvaa ja pöydälle ilmestyi karahvi ja kaksi lasia. Draco kaatoi karahvista molemmille ja he kaatoivat tulisenkitkerän juoman kurkkuunsa. Draco ajatteli, että olisi muutaman sanan velkaa hänen seurassaan istuvalle miehelle, joka oli vaivautunut tulemaan paikalle ja jäämään vielä yliaikaakin.
”En tiedä miten selviän... kaikesta tästä. Täällä on tyhjää ja hiljaista”, Draco sanoi. ”Hän oli vaimoni, mutta samalla hän oli myös paras ystäväni."
Sitten tuli pitkä hiljaisuus. Draco kaatoi itselleen lisää tulisenkitkerää juomaa, mutta Harry kieltäytyi kohteliaasti.
”Muistan vielä sen päivän, jolloin sain Scorpiuksen syliini ensimmäistä kertaa”, Draco jatkoi puhumista ja sukelsi kaukaisiin muistoihin. ”Muistan sen kuin eilisen päivän. Se oli elämäni parhaimpia päiviä. Astoria oli kuitenkin niin heikkona sen jälkeen, että jouduin hoitamaan Scorpiusta muutaman kuukauden yksin, ennenkuin Astorian voimat viimein vähän palautuivat."
Harry nosti katseensa kummissaan Dracoon. Eikö perheellä ollut lastenhoitajaa ja hän oli liian utelias ollakseen kysymättä sitä.
”Eikö teillä ollut lastenhoitajaa, joka olisi hoitanut Scorpiusta?”
”Halusin hoitaa poikani itse. Se tuntui silloin oikealta ja tekisin niin uudelleenkin, vaikka nyt tiedän kuinka raskasta se on”, Draco kertoi. ”Astoria joutui olemaan jonkun aikaa sairaalassa ja hoidin myös häntä kun hän palasi kotiin. En vaihtaisi niitä päiviä mistään hinnasta pois”, Draco jatkoi ja yksi kyynel karkasi hänen kasvoilleen. Kaikkia kyyneleitä ei ollutkaan vielä vuodatettu sinä iltana.
Harry ei tiennyt mitä oli kuvitellut Malfoyden perhe-elämästä, mutta ei ainakaan mitään tällaista. Hän oli kuullut ne samat huhut ja tiedonjyvät, joita perheestä kerrottiin. Yleisesti tiedettiin, että Astoriaa oli vaivannut verikirous, eikä pariskunnan odotettu saavan lasta ollenkaan. Ja kun he viimein saivat lapsen, kerrottiin sen olevan Voldemortin perillinen. Ja sen takia Scorpiusta kiusattiin koulussa ja Albus oli saanut osansa kiusaamisesta. Draco oli selvästi pehmennyt vuosien aikana.
”Vaimosi varmaan odottaa sinua jo, olen pitkittänyt lähtemistäsi”, Draco sanoi kohta.
”Itseasiassa minua ei odota ketään. Saatoin viimeviikolla nuorimmaiseni Tylypahkaan ja Ginny... no hän ei ole enää kiinni lapsissa niin hän otti vastaan työkeikan ulkomailla. Tiedäthän sinä urheilutoimittajat”, Harry huomasi selittävänsä. ”Ja haluan varmistaa, että sinulla on kaikki hyvin täällä."
”En voi sanoa että kaikki olisi hyvin, kun juuri nyt mikään ei ole hyvin. Enkä tiedä mitä huominen tuo tullessaan."
”Onko sinulla ketään, joinka kanssa voit jutella, eikä sinun tarvitsisi jäädä yksin?” Harry kysyi.
Hänen auroripuolensa mietti jo kaikki mahdolliset sudenkuopat, joihin yksinäinen ja surullinen ihminen voisi kompastua. Oli olemassa pimeää ja vaarallista taikuutta, johon jotkut sotkeutuivat ollessaan solmussa. Draco oli näyttänyt tarttuvan helposti lasiin ja väkevän alkoholin tarjoamaan lohtuun.
”En halua puhua heille”, Draco tokaisi.
”Mutta sinulla kuitenkin on joitakin, joiden puoleen voit kääntyä?” Harry varmisti vielä.
Draco ei vastannut. Hänellä oli kyllä paljonkin tuttavia, mutta ei ketään sellaista jolle voisi uskoutua ja jolle hän haluaisi puhua tai jakaa yhtään mitään henkilökohtaista. Potterin maailmanpelastapuoli vaikutti miehessä selvästi edelleen.
”On”, Draco valehteli ja toivoi tenttaamisen loppuvan siihen.
”Se on hyvä kuulla. Ehkäpä voin viimein lähteä kotiin. Huomenna on aikainen aamu”, Harry sanoi ja kääntyi sitten vielä Dracon puoleen ja katsoi miestä suoraan silmiin. ”Voit koska tahansa kääntyä puoleeni, jos haluat. Ja Scorpius on tervetullut meille joululomalla tai muutenkin, Harry jatkoi vielä ja asteli takan luo lähteäkseen.
Draco nyökkäsi vielä ja sitten Harry katosi takkaan.
***
Seuraavien kuukausien ajan Dracon kaikki ajatukset ja voimavarat keskittyivät ainoastaan siihen, miten hän pystyisi jatkamaan elämäänsä ilman, että jokainen päivä ja hetki olisi yhtä tuskallinen ja kivulias. Hänen ajatuksensa täyttyi suunnitelmasta, jonka hän aikoi toteuttaa. Oli olemassa taika, jonka avulla saattoi säilöä tunteitaan. Ajatuseula ja sen toimintatapa oli Dracolle tuttu ja se oli yleisesti käytössä ja hyväksytty, jopa suositeltu tapa taikamaailmassa. Ajatusten säilöminen ajatuseulassa tai pienessä pullossa oli kuitenkin aina lyhytaikaista ja ajatuksia saattoi itse turmella tai osittain hävittää sumun peittoon. Tunteiden säilöminen vaati paljon monimutkaisempaa taikuutta ja se luokiteltiin kyseenalaisten taikojen joukkoon, joiden toimivuudesta ei voitu olla täysin varmoja. Mitään kirjoitettua tietoa ei ollut jäänyt talteen sellaisilta, jotka olivat tuota taikaa käyttäneet tai sitten he olivat vain kadonneet jonnekin. Kaikki talletettu tieto painottui lähinnä taian toteuttamiseen ja joitakin kirjoituksia löytyi myös niiden säilyttämisestä. Säilyttämistä ei suositeltu pitkäksi ajaksi, mutta kirjoituksista ei käynyt ilmi miksi niin oli.
Draco opiskeli aiheesta kaiken mahdollisen, mitä sai käsiinsä. Jos hän olikin ollut epävarma uskaltaisiko toteuttaa suunnitelmaansa, niin hän sai siihen varmuutta jokaisena päivänä, jolloin hän avasi silmänsä ja tajusi, että hänen oli taas elettävä yksi tuskantäyteinen päivä. Kyyneleet olivat vähitellen tyrehtyneet, mutta pelko yksin olemisesta ja pimeään jäämisestä vahvistuivat. Hän oli joutunut painajaisissaan elämään uudelleen kaikki ne elämänsä vaiheet, jolloin pimeys tuntui nielaisseen hänet ja oli voitolla. Hän joutui käymään läpi kaikki muistonsa ja pelkonsa, jotka riepottelivat häntä jokaisena yönä. Hänelle ei suotu lepoa öisin. Hän näki unta Pimeän lordista ja tämän käärmeestä Naginista, Tylypahkan kuudennesta vuodesta jolloin hän romahti ensimmäisen kerran ja josta hän nousi vasta muutaman vuoden kestäneen pimeyden jälkeen. Hän oli joka yö uudelleen ja uudelleen läheistensä ja perheensä hautajaisissa ja erityisesti yksi toistuva uni ravisti hänet aina hereille. Siinä unessa hän kantoi poikansa elotonta ruumista kohti syvää kuoppaa ja pudotti poikansa sinne. Se uni oli erilainen kuin muut. Hän ei tuntenut siinä surua, ei ikävää, ei iloa eikä kaipausta. Hän vain kaivoi kuopan ja pudotti poikansa sinne ja peitti kuopan hiekalla. Ei tunteita, pelkkää kylmää järkeilyä. Draco alkoi unensa takia pelätä suunnitelmaansa, mutta pysyi lujana sen toteuttamisesta.
Marraskuun lopulla Draco oli valmis tekemään pienen testin. Hän mietti mikä hänen tunteistaan oli se, johon hän saattoi kokeilla tuota monimutkaista taikaa. Hän päätti kokeilla sitä pelkoonsa, sillä pelko lamautti hänet monella tavalla. Hän pelkäsi elämää, mutta kuolemaa hän pelkäsi vieläkin enemmän. Hän pelkäsi menneisyyttään mutta myös tulevaisuuttaan ja hän pelkäsi ettei koskaan nousisi, hän pelkäsi jäävänsä yksin. Hän pelkäsi että Scorpius kuolisi. Hän pelkäsi itse pelkoa. Hän pelkäsi, että sotkisi asiansa pahemman kerran. Niin paljon hän pelkäsi, että päätti olla toteuttamatta suunnitelmaansa sinä päivänä.
***
Muutaman päivän kuluttua Harry sai odottamattoman viestin työpaikalleen.
Aurori Harry Potter
Sanoit viimeksi tavatessamme, että voin kääntyä milloin vain puoleesi.
En tiedä kenen muun puoleen voisin kääntyä. Olen tainnut sotkea asiani
siihen pisteeseen, etten tiedä voiko kaikkea enää korjata.
Pikaista vastausta odottaen,
Draco Malfoy
Harry vastasi postiin samantien ja jäi miettimään mitä Dracolle mahtoi kuulua ja miten hän oli saanut asioitaan sotkettua. Oliko mies osoittanut viestin tarkoituksella hänelle aurorina vai halusiko hän muuten vain lähettää kirjeen nimenomaan työpaikalle kodin sijaan? Mitä sellaista Draco on voinut tehdä, mitä ei pystyisi enää korjaamaan? Harry sai vielä samana iltapäivänä vastauksen postiinsa. Dracolle kävisi Harry vierailu jo samana iltana. Harryn ei tarvinnut kuin jättää Ginnylle viesti, että hänellä menisi pitkään, niin nainen ei turhaan odottaisi häntä. Harryn työpäivä päättyi iltakuudelta ja silloin hän poistui ministeriöstä pienelle sivukujalle ja ilmiintyi Malfoyn tilan päärakennuksen luokse. Harry käveli ovelle ja soitti ovikelloa.
”Tulin niin pian kuin pääsin”, Harry sanoi Dracon avattua oven. Harry katsoi Dracoa päästä varpaisiin ja teki nopean havainnon. Mies oli yhtä huoliteltu kuin yleensä, mutta hyvin uupuneen ja riutuneen oloinen.
”Hyvä niin, asiallani on kiire”, Draco sanoi ja käveli hetken levottomasti edestakaisin. Hän ei tiennyt mitä sanoisi tai mistä aloittaisi.
”Ensiksi haluan tietää onko tämä auroriasia vai pyysitkö minut yksityishenkilönä? Osoitit viestin työpaikalleni”, Harry sanoi ja istui ilman pyytämistä.
”Haluan että pidät tätä yksityisasiana, mutta aurorina varmaan osaat auttaa vielä paremmin”, Draco puhui ja kuljeskeli edelleen levottomana. Hän otti taskustaan pullon ja laski sen pöydälle.
”Ongelma on tämä."
”Ja mitä siinä on?” Harry kysyi.
”Siinä ovat kaikki pelkoni."
”Tarkoitatko tosissasi, että kaikki pelkosi ovat pullotettu tuohon?”
”Tarkoitan juuri sitä. Oletko kuullut muinaisesta taikuudesta, jota on verrattu ajatuseulan käyttöön, mutta kohteena eivät ole ajatukset vaan tunteet ja joka myöhemmin on luokiteltu kyseenalaisen taikuuden haaraan?” Draco selitti.
Silloin Harry kavahti seisomaan ja valahti kalpeaksi. Häntä heikotti vähän. Hän oli kuullut joitakin kertoja ennenkin vanhasta taikuudesta, joka kuului kysenalaiseen taikuuteen. Hän ei ollut koskaan törmännyt siihen missään ennen tätä hetkeä.
”Mitä sinä aiot?” Harry kysyi tiukasti ja käveli Dracon ja pöydällä olevan pullon väliin. Pullo ei missään nimessä saisi tuhoutua.
”Minä pyydän apua. Sen piti olla vain testi eikä sen pitänyt kestää yli vuorokautta. En saanut enää pullon sisältöä palautettua. Tiedän, että tämä on typerä temppu, joten en halua mitään saarnoja. Olen kärsinyt muutenkin ihan tarpeeksi”, Draco puolustautui.
Harry katsoi Dracoon ja yritti lukea toista.
”Istu alas ja kerro kaikki. Sinä aikana emme koske tuohon pulloon. Ymmärrät kai että olet vaarassa jos se hajoaa."
Draco nyökkäsi vähän, istui alas ja tuijotti hetken johonkin kaukaisuuteen ja siirsi sitten katseensa pöydällä olevaan pulloon. Draco tunsi haikeutta, surua ja epätoivoa mutta enää hän ei pelännyt. Se, että hän ei pelännyt, oli kuitenkin syönyt myös muiden tunteiden sävyjä ja eri vivahteita. Hän oli vihainen itselleen, että oli voittanut siksi pieneksi ajaksi pelkonsa, että oli viimein toteuttanut suunnitelmansa säilöä tunteitaan pulloon. Kun hän oli onnistunut puristamaan pelkonsa pulloon, mutta ei sieltä pois, hän tajusi virheensä. Hän ymmärsi että kukaan ei voinut elää pitkään ilman tunteitaan. Jos hän imisi itsestään enemmänkin tunteita pois, hän vajoaisi syvemmälle pimeyteen sen taikuuden takia, jota hän oli käyttänyt. Kyseenalainen taikuus ei olisi enää kyseenalaista, vaan se muuttaisi muotoaan ja se johtaisi lopulta pimeään taikuuteen.
”On tärkeää että kerrot kaiken, mitä tiedät tästä taikuudesta ja miksi päätit toteuttaa tämän, öh kokeesi. Mitä sinä eniten pelkäsit? Minun täytyy tietää, jotta voin yrittää auttaa.”
”Enää en pelkää, mutta minulla on muisto edelleen kaikesta siitä mitä pelkäsin. Tajusin, että yhden tunteen irrottaminen vaikutti myös muihin tunteisiin, sillä ne eivät ole enää niin voimakkaita. Niistä on kadonnut sävyjä”, Draco aloitti
Harry kuunteli ja yritti ymmärtää. Draco ei puhunut aivan suoraan, vaan kierteli asioita, mikä oli ymmärrettävää. Olihan kyse hänen peloistaan.
”Mitä sinä eniten pelkäsit, tämä on tärkeää?” Harry kysyi vielä uudelleen.
Silloin Draco oli pitkään hiljaa. Mitä hän oikeastaan oli pelännyt kaikkein eniten? Pelkojen lista vaikutti muutenkin jo tarpeeksi pitkältä. Oli kuitenkin pelkoja, jotka oli jo eletty eivätkä ne enää saavuttaisi häntä täydellä voimalla uudelleen. Suurimman pelon on siis jollain lailla liityttävä hänen tulevaisuuteensa. Mutta halusiko hän jakaa sitä Potterille? Jos hän haluaisi kaiken palaavan ennalleen, hänen olisi pakko kertoa totuus.
”Minä...”, Draco aloitti ja yritti puristaa asiansa ulos.
”Voit luottaa minuun. En kerro asioitasi kenellekään muulle. Tämä pysyy meidän välisenä”, Harry sanoi ja hänen katseensa porautui suoraan Dracoon.
”Se liittyy tulevaan. Siihen että jäisin yksin suruni vangiksi ja ettei minulla olisi enää ikinä ketään, joka nostaisi minut ylös. Astoria oli kaikkeni. Nyt minulla ei ole mitään.”
”Sinulla on Scorpius ja hän tarvitsee sinua. Älä unohda sitä”, Harry muistutti.
”Tiedän. Ja yksin sen takia haluan, että saisin asiani korjattua entiselleen. Millään muulla ei ole enää väliä.
”Draco...”, Harry sanoi. ”Millään muulla on kovastikin väliä ja sinulla on väliä. Et saa luovuttaa. Scorpiuksen tähden, itsesi tähden."
Siinä se oli. Ne pienet sanat. Et saa luovuttaa. Ne samat sanat, jotka Astoria oli jättänyt hänen sydämelleen viimeisenä. Draco värähti.
Harry tarttui työhön ja kävi seuraavien tuntien aikana läpi kaiken sen materiaalin, jonka pariin Draco oli uppoutunut viime kuukausien aikana. Harryn onneksi luettavaa ei ollut ylivoimaisen paljon vaan oleellinen tieto oli löydettävissä hyvinkin nopeasti. Kyseessä oli kuitenkin voimakas ja monimutkainen taika, eikä missään ollut kerrottu vastaloitsua. Sen keksimiseen ja penkomiseen kuluisi oma aikansa.
”Minun täytyy vielä päästä penkomaan ministeriön arkistoja aiheesta”, Harry sanoi viimein. Hänen katseensa siiryi pöydällä olevaan pulloon ja sen sisältöön. Missä pulloa voisi turvallisesti säilyttää? Harry ei tiennyt kuinka kauan menisi siihen, että hän löytäisi jonkun ratkaisun Dracon asiaan. Häntä huolestutti jättää pullo sellaiseen paikkaan, jossa se olisi vaarassa tuhoutua tai sellaiseen paikkaan, jossa se olisi sellaisen ihmisen ulottuvilla, joka ei pelkää mitään. Toisaalta, sen oli oltava Dracon kanssa samassa paikassa, mutta turvassa särkymiseltä.
”Tuolle pullolle pitää löytää turvallinen säilytyspaikka siksi aikaa, jotta ehdin keksiä ratkaisun asiaasi”, Harry sanoi.
”Tämä ei ole helposti särkyvää lasia. Eikä minulla ole aikomusta tehdä tälle mitään. Minulla on muut tunteet tallella ja järki päässäni edelleen, älä unohda sitä Potter. Enkä aio olla itsekään toimettomana. Haluan oikeasti että tilanteeni olisi ennallaan, kaikesta kurjasta huolimatta”, Draco sanoi.
”Laitan viestiä kun olen löytänyt jotain lisää”, Harry sanoi vielä, lähti ulos ja kaikkoontui. Draco jäi yksin hiljaiseen taloon. Hän vei kädessään olevan pullon varmaan talteen, jossa se pysyisi ehjänä ja hän päätti lujasti olla tekemättä enempää typeryyksiä.
***
Harryn seuraavat päivät kuluivat töissä. Onneksi hänellä oli pääasiassa rutiinitöitä hoidettavanaan, niin hänelle jäi aikaa kaivaa arkistoja ja selvittää myös Dracon asiaa. Hän tiesi myös kenen puoleen voisi kääntyä paljastamatta kenen asiasta oli kyse. Aurorina hänellä oli kaikki mahdollisuudet tönkiä ministeriön hämärimmätkin kolkat. Hermione tietäisi, mistä vastauksia voisi etsiä. Pieni osa ministeriön salaisimmista materiaaleista oli piilotettuna taikaministerin omaan huoneeseen ja sen salaisimpiin nurkkiin. Harry pääsisi niihin käsiksi leikiten, kuten aina.
Muinaiset ja kyseenalaiset taiat ja loitsut
Muinaisilla taioilla tarkoitetaan erittäin vanhaa taikuutta, loitsuja ja taikajuomia, joiden käytöstä ja köyttötarkoitusista ei ole olemassa tutkittua ja varmaa tietoa. Niiden käytöstä ei saatu kerättyä sellaista historiallista ja luotettavaa tietoa, jotta niitä voitaisi pitää varmoina ja turvallisina. Tämän takia niitä ei hyväksytä käytettäväksi oppilaitoksissa ja ne katsotaan kuuluvan kysenalaiseen taikuuden alaan ja osa jopa kokonaan kiellettyyn pimeään taikuuteen. Ero kyseenalaisen ja kielletyn taikuuden välillä on se, että kiellettyä taikuutta on päästy tutkimaan ja sen seuraukset on päästy luokittelemaan ja ne on todettu olevan kaikella tavoin haitallisia tai jopa vaarallisia. Kyseenalainen taikuus jää harmaalle alueelle, koska seurauksia ei ole päästy todentamaan...
Kahden vuorokauden kuluttua Harry arveli löytäneensä jotain, josta saattaisi olla hyötyä. Hän oli pitkästä aikaa tuntenut elävänsä ja tekevänsä jotain tärkeää ja hyödyllistä. Viime aikojen työtehtävät olivat olleen puuduttavia ja rutiininomaisia. Harry tunsi pienen piston sydämessään tajutessaan nauttivansa vaaran tunteesta ja siitä, että voisi oikeasti pelastaa jonkun onnettomuudelta. Se tunne sai adrenaliinin virtaamaan suonissaan ja silloin hän ei tarvinnut unta juuri lainkaan. Hän eli siitä jännityksen tunteesta ja siinä oli yksi syy, miksi hän oli valinnut aurorin ammatin. Nyt kyseessä oli kuitenkin toisen ihmisen elämä ja tulevaisuus. Tällä kertaa se oli Draco Malfoy, jonka hän oli pelastanut kerran aikaisemmin varmalta kuolemalta. Harry ilmiintyi Malfoyn tilan pihalle sovittuna aikana.
Draco näytti tuskin nukkuneen lainkaan viime päivien aikana. Harry näki olohuoneen pöydälle ja sohville levitetyt valokuva-albumit ja vilkaisi niitä uteliaana ennenkuin kävi istumaan. Esillä oli kuvia Dracon lapsuusajasta ja nuoresta Astoriasta. Toisaalla oli muutama kuva Dracon ja Astorian häistä.
”Anteeksi tämä sotku”, Draco sanoi ja heilautti taikasauvaansa, jolloin albumit sulkeutuivat ja lennähtivät takaisin omille paikoilleen huoneen nurkassa olevaan kirjahyllyyn.
”Olen löytänyt jotain, josta saattaisi olla hyötyä”, Harry aloitti.
Draco istui nojatuolille ja Harry sohvalle.
”Olen valmis melkein mihin tahansa”, Draco sanoi.
”Tämä edellyttää sitä, että pystyt luottamaan minuun täysin. Minun on oltava mukana, kun käytämme... kokeilemme vastaloitsua”, Harry selvitti.
Draco nielaisi. Hän oli luottanut Harryyn tähän saakka ja oli pyytänyt tältä apua. Mutta miten pitkälle hän voisi toiseen luottaa?
”Minulla ei kai ole vaihtoehtoja”, Draco totesi täysin ilmeettömänä.
”Et saa ryhtyä mihinkään pakosta. Muuten vastaloitsu ei ehkä toimi toivotulla tavalla ja voi sekoittaa asioita entisestään."
”Mitä olet saanut selville. Mitä minun... meidän pitää tehdä?”
”Ensin minun täytyy kysyä tätä. Onko pelkojesi joukossa sellaista pelkoa, johon minä liityn jollain lailla tai tapahtumaa, jossa minä olen mukana? Emme pysty palauttamaan pelkojasi takaisin sinuun, jos sellaista ei ole. Tämä on ehdottoman tärkeää palautusloitsun onnistumiselle. Ja se vaatii luottamusta. Koska... tai siis jos minä olen mukana tuossa pelossa”, Harry selvitti.
Draco jäi miettimään ja punnitsi kuulemaansa. Olisiko hänen peloissaan mukana Potter? Jollakin tavalla. Pystyisikö hän tähän?
”Miten palautus tapahtuu? Tiedätkö mitä minulle tapahtuu?” Draco kysyi hämmentyneen näköisenä.
”En tiedä tarkkaan, mutta käsittääkseni sinun ei tarvitse pelätä sitä, että minä näkisin tai kokisin kaikkia pelkojasi ja tunteitasi, jotka yritämme palauttaa. Mutta se yksi pelko, sinun on jaettava se kanssani ja minun tulee olla siinä jollain lailla mukana”, Harry kertoi.
”Mieleeni tulee kyllä tilanne, jossa sinä olet mukana. En ikinä ole unohtanut sitä päivää, jolloin Tarvehuone tuhoutui tulipalossa. Pelkäsin kuollakseni. Olin aivan varma että tuhoudun ja palan huoneen mukana. Sinä tulit hakemaan minut pois sieltä. Se on yksi, joka tulee mieleeni vahvasti."
Harry nyökkäsi. ”Muistan itsekin pelänneeni ihan tosissani. Voisimme käyttää tuota tapahtumaa ja sen tunnemuistoa ankkurina, kun yritämme vastaloitsua."
”Olet jo pari kertaa sanonut että yritämme. Kuinka varmaa onnistuminen on ja mitä tapahtuu jos epäonnistumme?”
”En ole löytänyt mitään varmoja vastauksia. Ainoastaan viittauksia siihen, mitä voi tapahtua jos epäonnistumme. Pahimmillaan pelkosi siirtyvät minulle ja niiden uudelleen siirtäminen pulloon ja sen kautta sinulle on vaikeampaa. Tai sitten pahin pelkosi palautuu sinulle moninkertaisena. Tai sitten yksinkertaisesti emme saa palautettua tunteitasi sinulle tai vain osa niistä saadaan palautettua. Ei ole ketään, joka voisi antaa varmaa vastausta. Voimme vain yrittää, jos olet valmis."
”Oliko siinä kaikki?” Draco halusi tietää. ”Mitä tapahtuu, jos pelkoni siirtyvätkin sinulle tai jos osa saadaan palutettua minulle, mutta osa palautuukin sinulle. Mukana on hyvin henkilökohtaisia asioita”, Draco sanoi ja näytti epävarmalta.
”Emme voi silloin muuta kuin yrittää siirtoa uudelleen."
”En tiedä olenko valmis. En tiedä olenko koskaan."
”Voimme jättää sen huomiselle, nyt on myöhä."
”Hyvä, mietin huomiseen mitä haluan... ja mitä en halua."
***
Draco sai huomata, että hän ei ollut sen valmiimpi seuraavanakaan iltana, mutta hän oli ehtinyt miettiä kaikki mahdolliset seikat, jotka voisivat mennä pieleen ja oli valmistaunut siihen. Hän oli jättänyt takkahuoneen pöydälle avoimen viestin, jossa hän oli kirjoittanut selvät ohjeet ja toiveensa sen varalta, että hän menettäisi järkensä tai muuta vastaavaa. Harry luki viestin ja kirjoitti siihen myös oman allekirjoituksensa vahvistukseksi siitä, että se on kirjoitettu ilman taikoja ja kiristämistä tai muita voimakeinoja.
”Oletko valmis?” Harry kysyi viimein.
”En, mutta sillä ei ole nyt väliä", Draco vastasi.
”Luotatko minuun?” Harry varmisti vielä.
”Luotan tarpeeksi."
He olivat käyneet tarkasti läpi loitsun luomisen eri vaiheet ja mahdolliset vastaan tulevat ongelmat.
Molemmat ottivat taikasauvansa esiin ja alkoivat mumista loitsua, joka loi ensin suojakilpeä muistuttavan kilven heidän heidän ympärilleen. Kun kilpi oli valmis Draco otti taskustaan pelkonsa sisältävän pullon esille, poisti siitä korkin ja asetti sen heidän väliinsä ja he tarttuivat toistensa käsiin muodostaen käsillään piirin pullon ympärille. Silloin he keskittyivät siihen samaan tilanteeseen, jossa he olivat olleet Tylypahkassa monta vuotta sitten Tarvehuoneen tuhoutumisen hetkenä. Draco tarttui siihen muistoon ja niihin muihin tunteisiin, joita hän silloin koki ja Harryn tehtävänä oli herättää muistojen tuoma pelko takaisin. Draco sulki silmänsä keskittyäkseen paremmin ja kuuli Harryn mutisevan loitsua yhä uudelleen vierellään. Draco alkoi myös toistaa loitsua ja huomasi sen auttavan keskittymään tuohon tiettyyn pelkoa herättäneeseen hetkeen paremmin. Pullosta nousi värikästä usvaa muistuttava pilvi. Sen olisi otettava Draco kohteekseen ja silloin hän keskittyi kovemmin. Harry huomasi hetken ja hänen oli samaan aikaan tarkoitus höllentää pelosta, jotta usva ottaisi varmasti Dracon, eikä häntä kohteekseen. Se näytti toimivan. Kun usva oli saavuttanut Dracon, hän vingahti ja tärisi kauttaaltaan. Harry ajatteli sen tarkoittavan sitä, että muiston aiheuttama pelko oli palutunut Dracoon. Hän piti tiukasti kiinni Dracon käsistä ja tarkkaili edelleen pullosta nousevaa usvaa.
Sitten tapahtui jotain ennalta suunnittelematonta. Draco kaatui lattialle ja Harrylla oli täysi työ varoa kaatamasta lattialla olevaa pulloa kumoon. Hän ei irrottanut otettaan Dracon käsistä, sillä hän ei tiennyt mitä tapahtuisi jos hän nyt irrottaisi. Hän mumisi loitsua yhä uudelleen ja uudelleen, sillä hän huomasi että pullosta nouseva usva vaati sen. Ilman loitsua se näytti hajoavan ja etsiytyvän väärään suuntaan. Draco yritti mumista loitsua, mutta hänen keskittymisensä herpaantui, sillä se, mitä hänelle nyt tapahtui ylitti hänen sietokykynsä. Harry katsoi vierestä, kun Draco potki ja yritti huitoa. Sitten hän alkoi vaikeroida ja itki välillä. Harryn oli pakko irrottaa toinen kätensä ja siirtää pulloa niin, että se oli turvallisen välimatkan päässä, mutta kuitenkin tarpeeksi lähellä. Nopeasti hän tarrautui uudelleen kiinni Dracoon vetäen tämän syliinsä ja lukiten hänen huitovat kätensä omillaan.
Harry kamppaili saadakseen myös Dracon potkivat ja sätkivät jalat lukittua, mutta se oli vaikeaa. Hän oli nähnyt ja kuullut, miten joissakin jästien lastenhoitopaikoissa pidettiin raivoavia lapsia tiukasti kiinni sylissä, jotta lapsi saataisiin rauhoitettua turvallisesti. Hän toivoi nyt saman keinon onnituvan juuri tässä ja nyt. Harryn oli pakko keskittyä samaan aikaan loitsuun, sillä muuten usva haihtuisi savuna ilmaan. Muita loitsuja ei voinut käyttää yhtäaikaa, muuten se rikkoisi luodun suojakilven ja ties mitä sitten tapahtuisi. Harry ei tiennyt kuinka kauan oli pidellyt Dracoa lattialla, mutta hänen fyysiset voimat alkoivat antaa periksi. Hän ei jaksaisi enää kauaa pitää potkivaa miestä otteessaan. Usvaa nousi pullosta vielä vähän. Harry jatkoi loitsun toistamista ja viimein Draco yhtäkkiä lakkasi potkimasta ja huitomasta. Hän näytti menettäneensä tajuntansa. Usva pullosta oli loppu. Harry piti miestä vielä tiukasti otteessaan, eikä uskaltanut hetkeen irrottaa.
”Draco”, hän kutsui miestä ja ravisti.
Harry laski Dracon varoen lattialle ja totesi, että toinen oli elossa, mutta vaikutti tajuttomalta.
”Draco, herää."
Harry jätti tajuttoman kylkiasentoon, kuten tajuttomat piti jättää ja mietti mitä seuraavaksi olisi järkevintä tehdä. Dracon takkahuoneeseen jättämien ohjeiden mukaan hän ei halunnut paikalle ylimääräisiä ihmisiä, eikä parantajia. Harryn oli selvittävä tilanteesta yksin ja sen kokemuksen mukaan, jonka hän oli vuosien varrella omassa työssään saanut. Hän päätti etsiä Malfoyn kotitontut ja kysyä niiltä missä Dracon oma makuuhuone sijaitsi.
”Herra Potter, sir. Tietysti tiesimme tulostasi tänne. Isäntä kertoi ja käski että häntä ei missään nimessä saa häiritä eikä keskeyttää silloin kun herra Potter on vierailulla."
”Mikä on nimesi ja kuinka monta teitä on herra Malfoyn palveluksessa?” Harry kysyi.
”Herra Potter, sir. Minä olen Tibby ja lisäkseni on Astoriarouvan ja Scorpiusherran tontut, jotka ovat nyt muissa tehtävissä."
”Isäntäsi tarvitsee apua ja vain minä voin nyt yrittää auttaa. Hänet on vietävä lepäämään, joten mikä makuuhuoneista on hänen?”
”Sir, Tibby käy avaamassa oven. Tarvitseeko herra Potter muuta?” Tibby kysyi.
”Voisitko tuoda herra Malfoyn lääkintätarvikkeet makuuhuoneeseen, jos vai tiedät missä ne ovat."
”Sir, Tibby tietää ja tuo ne herra Potterille."
”Kiitos Tibby."
Poks. Kotitonttu oli nopeasti poissa ja kävi avaamassa yläkerrassa isäntänsä makuuhuoneen oven ja katosi sitten muille asioilleen. Harry palasi nopeasti Dracon luo ja kantoi hänet yläkertaan siihen huoneeseen, jonka oven Tibby oli hänelle valmiiksi avanut.
”Herää, ole kiltti. Ja ole kunnossa”, Harry puheli itsekseen ja otti Dracolta kengät pois jalasta.
Poks. Tibby ilmestyi Dracon makuuhuoneen ovelle ja Harry haki kotitontun tuomat lääkintätarvikkeet. Kotitonttu oli opetettu, ettei huoneeseen sopinut mennä, jos siellä oleskeltiin.
Työskenneltyään tovin Harry oli valmistanut voimakkaan rohdon, joka tavallisesti herättää tajuttomat henkilöt tajuihinsa ja sitä hän nyt kokeili. Draco vaikutti elottomalta retkottaessaan kyljellään sängyllään. Harry asetti voimakkaan rohdon tajuttoman nenän alle ja odotti tuottiko se toivottavan tuloksen.
”Herää”, Harry melkein huusi ja läimäytti kerran tajutonta kasvoille ja odotti uudelleen rohdon vaikutusta. Se yleensä viimeistään auttoi, kunnon läimäys.
Se auttoi myös tällä kertaa. Draco nytkähti ja alkoi hengittää selvästi normaaliin tapaan. Harry huokaisi helpotuksesta, vaikka ei jännitys vielä siihen loppunut. Vasta Dracon herättyä selviäsi miten he olivat onnistuneet. Harry sai Dracon viimein järkevästi peiton alle ja hän lysähti itse väsyneenä lattialle selkä seinää vasten. Hän tajusi voimiensa olevan aivan loppu.
Poks. ”Herra Potter, sir. Tibby tuo herra Potterille syötävää”, Tibby sanoi seistessään oven ulkopuolella.
”Tibby, voit minun luvallani tuoda sen tähän viereeni. Olen väsynyt, enkä jaksa liikkua enää pätkääkään”, Harry sanoi ja hänen päänsä nuokkui jo vähän.
”Sir”, Tibby sanoi ja hiipi varoen tarjotinta tuoden ja häipyi nopeasti takaisin ovelle.
Harry söi kiitollisena ja vasta syödessään hän tajusi kuinka nälkäinen olikaan. Hän tuli katsoneeksi kelloa. Hän oli saapunut Dracon luo iltakuuden aikaan ja kello oli nyt vähän yli puolen yön. Hänellä ja Dracolla oli kulunut palautusloitsuun reilut neljä tuntia. Loitsun aikana häneltä oli mennyt täysin ajantaju. Hänen olisi turha lähettää kotiin enää viestiä myöhäisestä saapumisesta. Hän ei voisi juuri nyt palata kotiin lainkaan, häntä tarvittiin täällä enemmän. Kyllä Ginny ymmärsi, ei tämä ollut ensimmäinen kerta, jolloin työkeikka venyi eikä hän päässytkään kotiin. Tämä ei kuitenkaan ollut virallinen työkeikka, eikä tästä tiedettäisi ministeriössä mitään. Se mutkistaisi asioita, mutta vain jos Ginny sattuisi kysymään häntä työpaikaltaan. Harry nukahti lopulta sängyn vierelle istualteen.
Siitä hän myös heräsi seuraavana aamuna Dracon huutoon. Draco huudahti niin pelästyneenä, että Harry meinasi laskea alleen sillä sekunnilla. Harry näki Dracon nousseen istumaan ja hän huohotti ja tärisi.
”Draco, mikä on?” Harry kysyi hätääntyneenä nähdessään tuskan ja pelon toisen kasvoilla.
”Pelot. Ne ovat tulleet takaisin”, Draco vastasi.
”Olet elossa, eikä peloistasi yksikään tullut minulle. Onko muuten kaikki kunnossa vai menikö jokin vikaan? Muistatko mitä eilen tapahtui? Rimpuilit otteessani melkein neljä tuntia ennenkuin kaikki oli ohi”, Harry kertoi.
”Muistan liiankin hyvin. Jouduin elämään jokaikisen pelkoni yksityiskohtaisesti läpi eilen uudelleen. Sitä mukaa, kun ne palautuivat minulle pullosta ja imeytyivät mieleeni. Olen taas pelkuri, joka pelkää elämää, mutta sitäkin enemmän kuolemaa ja kaikkea sitä muuta”, Draco totesi.
”Sinä et ole pelkuri. Vaati suurta rohkeutta haluta ottaa pelkonsa takaisin, vaikka tiesit riskit, mitä palauttamisessa voi tapahtua. Emmekä voi vieläkään tietää onko palautus tapahtunut onnistuneesti. Seuraavat päivät näyttävät sen”, Harry sanoi.
”Minä pelkään. Pelkään mitä olisi voinut tapahtua ja mitä vielä voi tapahtua”, Draco sanoi ja murtui. Taas hän itki. Ja taas Harry Potter oli siinä.
”On hyvä että pelkäät”, Harry vastasi ja otti Dracon käden omaansa. Vasta nyt Draco huomasi, että myös Harry kyynelehti vähän.
”Olen ollut vaivanasi ihan liikaa ja olen sinulle velkaa moninkertaisesti, miten voin hyvittää kaiken tämän?” Draco sanoi.
”Et jää velkaa mitään, mutta jos se vaivaa sinua niin anna lahjoitus vaikka Pyhän Mungon sairaalalle”, Harry vastasi. ”On vielä jotain jota voisin pyytää sinulta”, hän lisäsi.
”Voisimmeko unohtaa kouluaikaiset kaunamme lopullisesti? Se keventäisi mieltäni”, Harry pyysi.
”Luulen että olen unohtanut ne jo jokin aikaa sitten. Mutta sinun täytyy päästä kotiin nukkumaan, en pidä sinua täällä enää kauempaa. Voin ihan hyvin."
”Minä menen. Mutta sinun pitää syödä ja levätä. Ja otathan yhteyttä, mitä tahansa sinulle tuleekaan mieleen”, Harry sanoi ja rutisti Dracon kättä vielä kerran.
***
Harryn elämä jatkui lähes ennallaan. Hänen päivänsä täyttyivät tylsistä rutiineista ja vain silloin tällöin vastaan tuli sellainen työkeikka, joka herätti hänessä vanhan innon seikkailla ja sukeltaa päätä pahkaa jännittäviin tilanteisiin. Kun sydän hakkasi ja keikasta jäi pari naarmua sinne tänne, Harry tunsi taas elävänsä. Hänellä oli enemmän aikaa olla vaimonsa kanssa iltaisin, nyt kun kaikki lapset olivat Tylypahkassa. He kävivät usein ravintolassa syömässä ja Harry vei Ginnyn elokuviin tai sitten he kävivät seuramaassa kotimaan huispausotteluita. Toisinaan hänen lapsistaan erityisesti Albus aiheutti Harrylle harmaita hiuksia ja näitä selkkauksia piti käydä selvittämässä Tylypahkassa saakka. Muuten arki oli turvallista, mutta tylsää.
Joululomalla Albus sai luvan mennä muutamaksi yöksi Scorpiuksen luokse ja Harry meni häntä saattamaan. Harry sai huomata, että Draco oli tehnyt parhaansa ja koti näytti jouluiselta, mutta mies itse selvästi kärsi. Se jäi vaivaamaan Harry mieltä. Harry sai kuulla Albukselta että Malfoyden luona oli vieraillut koko joukko sukulaisia ja vieraita joulun aikana. Albus oli viihtynyt ja se oli tietysti mukavaa. Harry tuudittautui jonkin aikaa siihen ajatukseen, että Draco alkoi vähitellen päästä jaloilleen, eikä arvannut kuinka väärässä hän olikaan.
Dracon elämä ei jatkunut ennallaan. Kun hänen pelkonsa oli palautettu hänelle, hän kärsi usein painajaisista. Hän alkoi kärsiä myös hereillä ollessaan pahoista takaumista, jotka häiritsivät hänen olemistaan ja rajoittivat hänen menemisiään ja takemisiään ihmisten ilmoilla. Takauma liittyi johonkin hänen peloistaan ja hän joutui kärsimään vanhan tai vielä tapahtumattoman pelkonsa uudelleen. Yleensä se iski häneen silloin kun hän syvissä mietteissään, mutta muutaman kerran se oli vallannut hänet kesken kaiken jossain julkisella paikalla. Hän tiesi tarvitsevansa apua, mutta pelkäsi liikaa hakea sitä. Harrya hän ei halunnut enää vaivata, vaikka Harry olisikin varmasti kiinnostunut tietämään mitä jälkiseurauksia hänen typerällä loitsuihin sekaantumisilla olikaan. Hän tiesi olevansa Harrylle velkaa edelleen, vaikka he olivatkin jo sopineet kaiken olevan hoidettu.
Draco sai odottamattoman tervehdyksen helmikuun puolivälissä. Hän ei osannut vastata siihen mitään. Hänen ja Harryn viime tapaamisesta oli kulunut yli kaksi kuukautta. Jouluna he olivat vaihtaneet vain pikaiset kuulumiset.
Draco Malfoy
Kun lumi sulaa, katso ruohoa joka viheröi jälleen
ja väriloisto hymyilee sen mukana. Hyvää ystävänpäivää.
Vanhoja kaivelematta.
Terveisin Harry Potter
Draco käveli tapansa mukaan prinsessansa haudalle. Hän kävi siellä edelleen usein, ei joka päivä mutta usein. Hauta oli puhtaan valkoisen lumen peittämä ja aurinko kimalsi kirkkaina helminä häikäisten katsojaa.
”Onko sinun kylmä?” Draco kysyi ääneen, niinkuin hän usein haudalla teki.
”Minun on kylmä. Minun on aina kylmä."
Draco pudotti tummanpunaisen ruusun koskemattomalle lumelle ja käveli takaisin kotiinsa. Hän luki Harryn lähettämän viestin uudeelleen.
”Lumi ei sula enää koskaan. Ruoho ei viheriöi enää, ei minulle”, Draco puhui tyhjille seinille.
Muutama päivä viestin saapumisesta Dracon ovikello soi. Hän ei odottanut ketään saapuvaksi.
Oven takana seisoi Harry.
”Anteeksi jos häiritsen ja tulin näin vain varoittamatta”, Harry sanoi.
”Et sinä häiritse."
”En ole kuullut sinusta mitään pitkään aikaan. Halusin tulla käymään."
Draco ei osannut vastata yhtään mitään. Hän oli pitkään vain hiljaa.
”Et ole vieläkään kunnossa”, Harry sanoi sitten. ”Näen että kärsit edelleen. Näin sen sinusta jouluna."
”Tiedän että minun pitäisi hakea apua, mutta en pysty siihen”, Draco sanoi ja kertoi sitten pelkojensa palauttamisen jäkeisistä painajaisista ja takaumistaan.
”Draco, miksi kerrot kaikesta tästä vasta nyt?”
”Sinulla on perhe. En halua olla häiriöksi. Kirjoitit kauniisti viestissäsi muutama päivä sitten. Mutta tiedätkö, Harry, talvi ei väisty minusta eikä ruoho ole minulle enää vihreää. Kukaan ei voi nostaa minua."
”Sinun täytyy saada joku osaava ammattilainen avuksesi, jonkun jolle voit kertoa kaiken tämän”, Harry sanoi.
”En halua”, Draco sanoi. ”En halua ammattilaista. Minut leimattaisi hulluksi ja ihmisraunioksi ja ties miksi. Ja suljettaisi neljän seinän sisään.”
”Olet jo nyt kertomasi mukaan paljon neljän seinän sisällä.”
”Tiedän. Mutta en voi. En – ikinä – voi - avata kaikkea sitä menneisyyttä ja nykyisyyttä ja tulevaa kenellekään vieraalle. Se ei auttaisi mitään.”
”Mutta sinä olet kertonut paljon minulle. Ja minä tiedän jo paljon”, Harry sanoi.
”Niin. Olen voinut luottaa sinuun”, Draco vastasi vähän hämillään.
”Draco. Voi Draco, tule tänne”, Harry sanoi ja nousi seisomaan. Draco nousi ja silloin Harry kiersi kätensä hänen ympärilleen ja piti Dracoa halausotteessa pitkään.
”Jos niin haluat, niin voin olla kuuntelijasi ja tukesi. Mutta sinun täytyy puhua, et voi kantaa tällaista taakkaa sisälläsi”, Harry sanoi suoraan Dracon korvaan ja painoi pienen kevyen suudelman hänen poskelleen. Se oli suunnittelematon ja nopea, mutta se tapahtui ja oli totta.
”Sinä välität?” Draco kysyi kuiskaten.
”Välitän paljonkin. Et ole työni. Pidän sinua ystävänäni.”
***
Siitä päivästä alkaen nuo kaksi tapasivat toisiaan keskustellen ja ajatuksia vaihtaen. Harry ei ollut pelkkä kuuntelija ja tukija. Hän sai myös itselleen kuuntelevan ja ymmärtävän ystävän. Draco sai vastauksia moniin kysymyksiinsä, joita ei kouluaikana päässyt Harrylle esittämään. Vähitellen hänen painajaisensa ja takaumansa alkoivat hellittää otettaan. Hänen sydämensä talven keskelle paistoi lämmin kevätaurinko, joka sulatti jäätä ja antoi mahdollisuuden sille pienelle hennolle alulle, joka halusi nousta lumesta kukkimaan. Hän pystyi hymyilemään jälleen.
”Sinä rakastat häntä”, Ginny sanoi Harrylle, kun mies eräänä kesäiltana tuli kotiin. ”Näen sen silmistäsi, kun palaat hänen luotaan”, Ginny jatkoi.
Harry oli hiljaa ja ajatuksiinsa vajonneena. Niinkö siinä oli käynyt?
”Niin”, Harry vastasi hiljaa.
”Minä yritän ymmärtää sinua”, Ginny vastasi ja istui alas Harryn viereen.
Loppu
