Kirjoittaja: Nahme
Ikäraja: S
Yhteenveto: Sielä todellakin lensi sitruunaperhonen, toinenkin.
A/N: Osallistuu haasteeseen
Vuodenaika-haaste vol. 2 (kevät). Ja on täysin itsenäistä jatkoa tarinalle
Kuppi teetä, S
SitruunaperhosiaHe istuivat puistossa, hän ja Maria. Maria yritti aloittaa keskustelua, ensin yhdestä aiheesta, sen jälkeen toisesta, mutta hän ei jaksanut keskittyä sanoihin. Hän ei jaksanut keksittyä toiseen, mutta ei tahtonut tuota poiskaan. Hänen katseensa harhaili ympäriinsä. Puut olivat saaneet silmunsa, lehtiin ei olisi enää pitkälti. Lumikinokset olivat kadonneet, jäljellä ainoastaan vesilätäköitä. Hän ei pitänyt keväästä, kevät heikensi hänen taikuuttaan. Taikuutta, jonka olemassaolon kaikki kielsivät. Ja kaupat olivat täynnä suklaata, kun pääsiäiseenkin olisi ainoastaan muutamia päiviä aikaa. Ajatuskin suklaamunista tuntui kammottavalta. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt, kuinka joku saattoi pitää jostain niin makeasta ja voimakkaasta. Tietenkin hän olisi voinut valittaa lämpötilan nousustakin, mutta se oli asia josta hänellä ei todellisuudessa ollut mitään kokemusta.
”Perhosia”, hän lausui hiljaa, keskeyttäen Marian sen hetkisen puheenaiheen. Tyttö hiljeni ja katsoi hänen kanssaan samaan suuntaan. Sielä todellakin lensi sitruunaperhonen, toinenkin. Hän hymyili varovaisesti, kun perhonen laskeutui hänen kädelleen. Hän nosti sormensa silmiensä tasalle ja katseli perhosta. Oli keväässä jotakin mukavaakin. Mariakin näytti pitäneen perhosesta, lähes yhtä ihastunut tyttö oli kuin hänkin.
”Ihanan lämmintä tänään”, Maria sanoi, luultavasti se ei ollut ensimmäinen kerta sinä päivänä, mutta hän ei ollut tuota aikaisemmin kuullut.
Jos sinä niin sanot, hän sainoi päänsä sisälle, luottaen siihen, ettei Maria osannut lukea ajatuksia. Ääneen hän ei sanonut mitään. Kuinka hän olisikaan voinut lämpötilasta mitään sanoa? Kuinka hän olisi mistään osannut keskustella, hän oli kaikin tavoin viallinen, edes keskusteleminen ei onnistunut. Ja hän tahtoi juosta. Juosta pakoon ajatuksiaan, kuten aina.