• Author is Zarroc
• Pairing is Saga/Frida
• Genre is romance, femme.
• The agelimit is S.
• Warnings are only girl x girl.
• A/N. My own persons Saga and Frida, they're mine, don't touch or allege of your own. And yes, I know that is cliche but they're my girls and so cute ~
Thanks for reading. Dot.
Muistatko syksyn?
Frida pyörittelee sormeaan kahvikupin kahvalla, piirtää siihen kasin ja sydämen. Kyllähän minä tiesin mitä se tarkoitti.
Tyhjiä sivuja, aukeamia, vailla tekstiä tai sanoja. Minä huokaan, peitän sivun toisensa jälkeen ja suljen silmäni. Lasken kynän pöydälle, väsyneesti pöyhäisen hiuksiani ja jään nojaamaan käsiini. Kuulen kuinka Frida nousee, vie kupin tiskialtaaseen ja kietoo sitten kätensä ympärilleni.
Kahdeksan kuukautta.
Onko aikaa tosiaan kulunut sen verran? Minä käännyn tytön puoleen, suutelen suupieltä ja hymähdän.
”Muistatko syksyn?” Hän kysyy jälleen kerran ja minä hymyilen hieman.
”Muistan Frida, muistan.” Vastaan samalla tavoin kuin ennenkin. Aina, kun olen väsynyt, surullinen tai molempia, Frida tulee ja kyselee syksystä. Joka kerta minä vastaan muistavani tähdet, keltaiset ja punaiset lehdet, talon karhean katon selkää vasten.
Frida pelkää että minä unohdan.
Mutta minä en lakkaa muistamasta, toisin kuin rakas huikentelevainen Fridani. Vaaleat hiukset kiharilla, kirkkaat siniset silmät ja pehmeä hymy, voi hän on niin huoleton.
Vastakohta minulle joka omistin mustiksi värjätyt puolikiharat hiukset, tummanharmaat silmät ja kasvot jotka kuvastivat ainaista ilmeettömyyttä. Jonka luonne on synkkä kuin öinen taivas.
Me kaksi olimme niin erilaisia. Liian? Joskus mietin, mutta aina Frida tulee ja kysyy syksystä.
”Saga”, hän vaatii huomiotani ja minä nousen seisomaan kädet edelleen Fridan vyötäröllä. Minä olin häntä vain muutaman sentin pidempi.
”Saga, Korppi, mennään nyt.” Korpiksi hän minua joskus nimittää, se oli hellittelynimenä erikoinen mutta muunlainen minulle ei olisi käynytkään.
”Niin, mennään sitten.” huokaisen ja vedän tytön olohuoneeseen.
Mutaiset jalanjäljet kauniin taulun keskellä, ne minä tunnen olevani Fridan syleilyssä. Mutta en jaksa ajatella, kuulen huulten kuiskinnan kaulallani, Frida kyselee jälleen syksystä.