Author: Jewwi
Beta: raato, kiitos ja kumarrus sinne!
Pairing: Neville/Luna
Raiting: K-11
Disclaimer: Jokaikinen hahmo sekä muailma kuuluu Rowlle, minä vain leikin niillä...
Summary: Neville on Tylypahkassa viidettä vuottaan, eikä elämä helpotu iän myötä, päinvastoin! Luna taasen on vuoden nuorempi ja kärsii koulukiusaajista sekä peloistaan. Miten käy kun erilaiset ongelmat kohtaavat ja saavat heidän välinsä ehkä liiankin läheisiksi?
A/N: Olen sitten yrittänyt tehdä tästä mahdollisimman canonin, ehkäpä Harry et kumppanit eivät vain olleet tajunneet mitä on tapahtunut
1. Ikävä TylypahkaanNevilleNeville laski jo päiviä koulun alkuun, vielä oli jäljellä kaksi viikkoa. Hän oli laskenut päiviä joka vuosi siitä lähtien kun oli saanut kirjeen neljä vuotta sitten. Hän muisti mumminsa ilmeen kun hän oli näyttänyt kirjekuorta, jota koristi sinetti. Sinetissä oli neljä eläintä suuren T-kirjaimen ympärillä: musta mäyrä keltaisella pohjalla, hopeinen käärme vihreällä pohjalla, pronssinen korppi sinisellä pohjalla sekä kultainen leijona punaisella pohjalla. Innoissaan Neville oli avannut kuoren ja löytänyt kirjeen sekä listan tarvikkeista. Tietenkin hän tiesi jo etukäteen mitä hän tarvitsisi. Viistokujalla hän oli saanut mummiltansa sammakon lahjaksi. Silloin hän sai sauvansa. Niin. Hänen isänsä vanhan taikasauvan.
Neville oli koko elämänsä tiennyt olevansa velho. Olihan hän varttunut taikuuden parissa. Aina hänen mumminsa oli loihtinut lelut lentämään hänen ympärillään. Neville muisti kuinka oli ollut niin hauskaa yrittäessä saada niitä kiinni. Syy miksi hänen mumminsa oli loihtinut hänelle leluja ja muutenkin hoitanut häntä, löytyi eräästä kuolonsyöjästä. Tuo nimi sai Nevillen puristamaan auttamatta kätensä nyrkkiin ja puremaan huultaan. Bellatrix Lestrange. Tuo nainen oli kiduttanut Nevillen aurori-vanhempia armotta kunnes he olivat menettäneet järkensä. Syy miksi he olivat suostuneet siihen, löytyi kuitenkin Nevillestä. Hänen vanhempansa olivat uhranneet itsensä hänen vuoksi. Neville ei ikinä voisi unohtaa tuota seikkaa.
Koulussa Nevillellä ei ollut paljoakaan ystäviä. Se johtui siitä ettei hän ollut se välkyin ja suulain oppilas. Päinvastoin, hän oli ujo ja kömpelö. Lisäksi hän unohteli asioita. Nevillen ainoat ystävät olivat kuuluisa Harry Potter, Ron Weasley ja nokkela Hermione Granger. Jonkun aikaa hän oli ollut ihastunut Hermioneen, mutta se ei olisi ikinä toiminut. Ei sen puoleen että hän olisi edes yrittänyt. Tietenkin hän vietti aikaa muiden saman vuosikurssin poikien kanssa.
Oli hänen elämänsä onnellisin hetki kun lajitteluhattu laittoi hänet Rohkelikkoon. Hän oli päässyt rohkeiden ihmisten tupaan. Vaikkakaan itsevarmuutta häneltä ei löytynyt nimeksikään. Hattu oli kai jotenkin nähnyt hänen tulevaisuuteensa. Jos hän edes siellä olisi tehnyt jotain rohkeaa. Mutta toivottavasti viidentenä vuonna tapahtuisi jotain joka osoittaisi hänen olevan todellinen Rohkelikko.
LunaVaaleahiuksinen tyttö tuijotti hajamielisennäköisenä ikkunasta ulos. Hänellä oli jo päällään uusi koulukaapu jonka rinnuksissa oli hopeinen korppi sinisellä taustalla. Luna Lovekiva kuului viisaiden Korpinkynsien joukkoon. Tosin kukaan ei oikeastaan pitänyt häntä viisaana. Tämä johtui siitä että hänet oli opetettu uskomaan pienestä pitäen erilaisiin otuksiin. Jopa taikamaailmassa elävien mielestä nämä oliot olivat outoja, vain harvat uskoivat hänen kanssaan näihin otuksiin. Lunan isä oli Saivartelija-lehden päätoimittaja. Saivartelija kertoi erilaisista asioista. Monien mielestä näissä asioissa ei ollut järjenhäiventäkään. Kuitenkin Luna uskoi vakaasti näihin asioihin.
Melkeinpä kaikki Lunan vuosikurssilta karttelivat häntä, ainoa poikkeus oli Ron Weasleyn pikkusisko Ginny. Oikeastaan Luna oli saanut Ginnystä ystävän joka ei edes kiusannut häntä. Luna toivoi hartaasti ystäviä. Yksin oli hirvittävän tylsää kaikkialla. Edes kilteistä Puuskupuheista hän ei ollut saanut ystäviä. Heillä oli yhteisiä tunteja, itse asiassa melko moni tunti oli Puuskupuhien kanssa. Luna alkoi laskemaan näitä tunteja hiljaisella äänellä.
"Taikajuomatunnit, pimeydeltä suojautuminen, huispaus, taikaeläinten hoito... Niin, ja yrttitieto."
Luna ei voinut kuin hymyillä muistellessaan erästä tapahtumaa yrttitiedontunnilla. Pian hänen hymynsä kuitenkin hyytyi. Hän muisti yhtäkkiä erään tapahtuman oleskeluhuoneessa.
"Hei Lööperi! Mikä hyökkäsi kimppuusi?"
"Hmm, ei kai ne vain ollut ne narskut?"
"En tiedä, mutta tiedän mikä se ei ainakaan ollut."
"No mikä?"
"Hiusharja!"
Tuona iltana toiset Korpinkynnet olivat pilkanneet häntä ulkonäöstä. Luna muisti elävästi kuinka hänen silmiinsä oli tulvinut kyyneliä matkalla makuusaliin. Tuota tapahtumaa muistellen hän kaivoi hiusharjan ja peilin. Luna säikähti katsoessaan peiliin. Vastaan tuijotti sinisilmäinen, takkutukkainen tyttö. Luna ryhtyi selvittelemään hiuksissaan olevia solmuja nieleskellen kyyneliä.
2. Junalla kouluunNevilleKing's Crossin juna-asemalla oli täyttä kuten aina. Pyöreäkasvoinen ja ruskeahiuksinen poika käveli vanhan naisen seurassa suoraan 9. ja 10. laiturin välissä seisovaan tolppaan.
Mysteerinä on säilynyt kuinka kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota lukuisien ihmisten katoamisiin samaan tolppaan. Velhomaailmalle se on kuitenkin selvää, eiväthän jästit kiinnitä huomiota muihin kuin itseensä. Neville nosti matka-arkkuaan junaan mummonsa avustuksella, kun hän huomasi Harry Potterin saapuvan saattueineen. Suuri takkuinen koira nosti tassunsa Harryn olkapäille. Neville tunsi piston sisällään. Hän ei ikinä saanut niin paljoa huomiota, tuntui kuin joka ikinen ihminen olisi rakastanut hänen ystäväänsä, ei häntä.
Kuitenkin kesän aikana Päivän Profeetta oli tehnyt Harrystä yleisen naurunaiheen. Hullu huomionkipeä poika. Neville kuitenkin uskoi Harryä, olihan tämä sentään hänen ystävänsä.
"Neville! Nouse jo junaan! Et halua myöhästyä!"
"Kyllä mummi."
Neville nousi junaan katsoen kuinka Ronin äiti halasi Harryä. Junassa ei enää ollut tyhjiä vaunuosastoja. Hän kiersi junassa toivottomana, kunnes viimein törmäsi Harryyn ja tämän muihin ystäviin.
"Junassa ei ole tilaa."
"Neville älä höpsi, tuossa vaunuosastossa on vain Luna."
"Niin mutta "
"Luna on ok. Hän on vuosikurssillani. Hei Luna!"
Ginny marssi sisään ja istahti tytön viereen joka luki lehteään ylösalaisin. Neville oli nolostunut, eihän hän ollut tiennyt että Lööperi olisi Ginnyn ystävä. Hän silitteli pientä Mimbulus mimbletoniaansa joka sykki hänen kosketuksensa alla.
"Mikä tuo on?"
"Mimbulus mimbletonia. Noissa pahkuroissa on lemumahlaa."
Hän ojensi kasvin Harrylle ja tökkäisi erästä pahkuraa sauvallaan. Aivan yhtäkkiä kasvi purskautti suunnattoman määrän haisevaa liejua kaikkien päälle. Nevillle pyyhkäisi kasvojaan ja otti kasvinsa pois Harryn käsistä.
LunaJuuri ennen kuin Luna oli astunut junaan, hän oli nopeasti vilkaissut peilistä itseään. Hänen hiuksensa olivat selvät ja sievästi laitettu. Kaiken lisäksi hän oli ensimmäisen kerran elämässään kokeillut mascaraa. Lopputulos oli tyydyttänyt häntä. Koska kello ei ollut vielä paljoa, hän löysi vaunuosaston ja siirtyi sinne lukemaan lehteään. Pettyneenä hän huomasi ettei siltikään kukaan Korpinkynsi tullut istumaan hänen kanssaan. Eräs Rohkelikkopoika kyllä käveli useasti hänen osastonsa ohi. Lunan yllätykseksi samalla vuosikurssilla oleva Ginny Weasley ystävineen tuli hänen luokseen. Se sama Rohkelikkopoika oli heidän seurassaan, Neville.
"Moi Luna!"
"Hei Ginny. Sinä olet Harry Potter."
"Niin olen"
Vähän ajan kuluttua Luna huomasi tehneensä turhaan työtä ulkonäkönsä eteen, Nevillen kasvi, Mimbletus jokin, oli sylkenyt heidän kaikkien päälle haisevaa lemumahlaa.
"Tämä kyllä karkottaa narskut."
"Mitkä?"
Luna katsoi parhaaksi lopettaa selittäminen narskuista, Hermione Granger oli nimittäin sellainen ihminen joka ei uskonut mitään ennen kuin tuijotti sitä silmästä silmään. Niinpä hän palasi lehtensä pariin lukemaan juttua riimuista. Pian hän kuitenkin kohotti katseensa tuntien tuijotusta. Tuijottaja oli se kasvipoika, Neville. Luna hymyili tälle ja palasi lehtensä pariin. Siitäs sai. Mitäs pilkkasi minua mielessään. Lehtensä takana Luna hymyili ajatukselle kuinka poika olisi aivan hämillään.
Noustessaan vaunuun, hän tervehti thestraleja jotka näyttivät hieman hevosten luurangoilta. Nuo mystiset otukset eivät näyttäytyneet kuin ihmisille jotka olivat nähneet kuoleman. Luna itse oli nähnyt äitinsä kuolevan. Äidin kasvot olivat asia jota hän ei ikinä saisi unohtaa. Valitettavasti hän oli ollut räjähdyksessä mukana. Viikot Pyhässä Mungossa olivat olleet unohtumattomat. Yhdeksänvuotiaana on vaikeaa pysytellä paikoillaan sängyssä. Yhtäkkiä Luna muisti missä oli nähnyt Nevillen aiemmin. Tämä oli käynyt katsomassa vanhempiaan. Odotushuoneessa oli ollut nuhruinen leikkinurkkaus ja he olivat leikkineet siellä yhdessä. Enää hän ei muistanut mitä, mutta muisti kuitenkin heidän keskustelunsa.
"Moi! Minä olen Luna ja olen yhdeksän vuotta."
"Hei. Minun nimi on Neville. Minäpä olen jo kymmenen."
"Mitä sinä täällä teet? Näytät terveeltä."
"Tulin katsomaan vanhempiani. Heidät erhäs kuolonsyöjä kidutti hieman sairhaiksi."
"Minä oli räjähdyksessä. Haluatko nähdä palohaavani?"
"Joo!"
Lunaa nauratti ajatus tuosta häntä peräti vuotta vanhemmasta pojasta ärrävikaisena, mutta sitten hän tajusi mitä Neville oli tehnyt siellä. Nevillen vanhemmat kidutettiin hulluiksi. Luna tunsi ymmärrystä tuota poikaa kohtaan , olihan hänkin menettänyt äitinsä.[list=][/list]