Ficin nimi: Julminta heti anteeksiantamattomien kirousten jälkeen
Kirjoittaja: Rowena
Tyylilaji: Draamafluffy
Ikäraja: K-11
Paritus: Tonks/Remus (mainintoina Lily/James ja Severus/Lily)
Yhteenveto: Tonks ja Remus puhuvat pettämisestä.
Vastuunvapaus: Rowlingin maailmaa, ei minun!
A/N: Kesäloma ja aikaa kirjoittaa <3! Sataseen tämä menee sanalla myrsky.
Julminta heti anteeksiantamattomien kirousten jälkeen
”Mitä sinä ajattelet pettämisestä?”
Remus rakasti iltoja Tonksin ja kirjojen kanssa. Varsinkin tällaisina sateisina syysiltoina lukeminen paksun huovan alla vaimon vieressä oli parasta, mitä Remus pystyi kuvittelemaan. Hän sitä paitsi rakasti heidän makuuhuonettaan: siellä oli kaksi suurta kirjahyllyä ja lisäksi kirjoja oli huojuvina pinoina lattialla sekä yöpöydillä. Remus oli pysähtynyt kesken lukemisen miettimään, miten onnellinen hän tästä kaikesta olikaan, mutta sitten Tonks kysyi jotakin sellaista, mitä Remus ei ollut osannut odottaa.
”Anteeksi, mitä sinä sanoit?”
”Mitä sinä ajattelet pettämisestä? Ei, minulla ei ole mitään tunnustettavaa, tietenkään, mutta tuli vain mieleen”, Tonks sanoi ja laski kirjansa (”Henkipäiden Harpyijat – Luurangot pois luutakaapista!”) syliinsä. Remuskin sulki kirjansa (”Porpentina Scamanderin perintö”) ja mietti tovin, ennen kuin vastasi:
”Minusta pettäminen on julminta heti anteeksiantamattomien kirousten jälkeen.”
”Onko sinulla siitä kokemusta?” Tonks kysyi. Ulkona sade oli muuttunut myrskyksi ja pihatammen oksat hakkasivat rytmikkäästi vasten makuuhuoneen ikkunaa.
”Ei omakohtaista, Merlinin kiitos. Mutta jouduin joskus muinoin katsomaan sivusta aika rumaa pettämistapausta.”
”Saanko arvata, että Sirius liittyi siihen jotenkin?” Tonks sanoi, mutta Remus pudisti päätään pieni hymy huulillaan. Hän otti lukulasit pois nenältään ja pani ne yöpöydälle. Lukemisesta tuskin tulisi enää mitään.
”Ei, Siriuksen syntilista on tältä osin puhdas.”
”Kuka se sitten oli?” Tonks kysyi ja käpertyi Remuksen kainaloon tiukemmin. Remus naurahti. Hänen vaimonsa totisesti osasi nyhtää häneltä tietoja.
”Tämä on sitten vain sinun korvillesi.”
”Totta kai! Se oli Piskuilan, eikö ollutkin? Harjoitteli pettämistä jo hyvissä ajoin, eikö vain?”
”Ei, se ei ollut Peter, vaan Lily.”
Tonksin silmät levisivät järkytyksestä. Remus hymähti itsekseen. Vaikka Tonks oli monissa liemissä keitetty aurori ja nähnyt nuoresta iästään huolimatta jo kaikenlaista, hän yhä jaksoi mustavalkoisesti luottaa ihmisten hyvyyteen.
”Lily? Pettikö hän Jamesia?”
”Petti. Se tapahtui vuosi sen jälkeen, kun lopetimme koulun.”
”Kuka se oli?”
”Tätä et sitten kerro kenellekään.”
”En tietenkään!”
”Severus.”
Tonks henkäisi terävästi ja hänen vielä äsken vaaleina kiharoina laineilleet hiuksensa vetäytyivät mustiksi piikeiksi.
”Mitä?” hän sylkäisi ja Remus hymähti.
”Pitkä juttu. Lily ja Severus olivat hyviä ystäviä lapsina ja Tylypahkassakin, ennen kuin James sotki asiat.”
”Mitä ihmettä Lily näki Kalkaroksessa?”
”En minä tiedä. Kuka kenellekin on kirkastettu.”
”Saiko James tietää?”
”Sai. Hän meni säpäleiksi. En ollut koskaan nähnyt häntä siinä jamassa. Hän asui luonani viikon, itki, nukkui ja tuijotti kaukaisuuteen. Sitten yhtenä päivänä hän oli lähtenyt sillä välin, kun olin töissä. Olin huolesta suunniltani, olin varma, että hän oli tehnyt jotakin itselleen. Mutta sitten sain Siriukselta pöllön. Hän kirjoitti, että James oli lainannut lentävää moottoripyörää ja lähtenyt Irlantiin katsomaan huispausta. Viikon päästä James palasi Lilyn luo enkä kuullut hänen enää koskaan puhuvan pettämisestä.”
”Miten Lily saattoi! Kaikki aina sanovat, miten hän oli maailman sydämellisin noita, ja sitten hän olikin tuollainen… tuollainen vosu!”
Remus ei voinut olla nauramatta.
”Ei Lily ollut paha tai sydämetön. Hän teki virheen, mutta katui sitä ja sai anteeksi. Ja voit olla varma, että hän oli pettynyt itseensä ja vähintäänkin yhtä suunniltaan kuin James.”
”Silti… Ja vielä Kalkaroksen kanssa… kammottavaa”, Tonks kivahti ja hänen hiuksensa muuttuivat leiskuvanpunaiseksi afroksi.
”Olihan se kammottavaa. Mutta se opetti paljon anteeksiannosta ja sen voimasta myös meille sivustaseuranneille. Lily ja James olivat kaikesta huolimatta yksi onnellisimmista pareista, mitä olen nähnyt. Kaikilla on ongelmia, mutta kaikki eivät osaa selvittää niitä.”
”Miten James voi antaa noin halpamaisen teon anteeksi.”
”Tuskin se helppoa oli. Mutta hän rakasti Lilyä. Ja hän halusi valita armon mieluummin kuin katkeruuden.”
”Voiko tuollaista valita?” Tonks kysyi miettiväisenä ja nosti kätensä hyväilemään miehensä rintaa.
”Kaiken voi valita. Sitä paitsi minä ajattelen, että anteeksianto on ennen kaikkea teko itselle. Katkeruus on kammottava taakka kannettavaksi”, Remus sanoi ja silitti vaimonsa selkää. Tonksin hiukset muuttuivat vaaleanpunaiseksi polkaksi ja hän kurottautui suutelemaan Remuksen leukaa.
”Miten sinä olet noin viisas, Remus Lupin?”
”En minä ole viisas, olen vain vanha ja nähnyt kaikenlaista”, Remus naurahti ja Tonks hymähti. Ulkona jyrähti ukkonen.
”Sinusta tulee täydellinen isä. Voit opettaa lapselle kaiken anteeksiannosta ja armosta ja mitä näitä nyt oli”, Tonks sanoi ja Remuksen sydämessä läikähti mukavasti.
”Ja sinä voit opettaa hänelle elämäniloa ja huumoria.”
”Sovittu. Tosin opetan hänelle varmasti ensimmäiseksi, miten ottaa iskut vastaan. Pudotan hänet kuitenkin heti, kun saan hänet syliini.”
”Älä huoli, minä otan hänet kyllä kiinni”, Remus sanoi lempeästi ja laski kätensä vaimonsa jo hiukan pyöristyneelle vatsalle. Tonks hymyili onnellisena ja veti Remuksen suudelmaan. Remus mietti tuhannennen kerran, miten oli ansainnut kaiken tämän onnen.
Ulkona salamoi kovemmin kuin miesmuistiin, mutta väliäkö tuolla. Myrskyä seurasi kuitenkin aina kaunis sää.
