Kun valo sammuu | S | Liekko-spinoff

[hiddenben]

Nimi: Kun valo sammuu
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: yönhiljainen ihastus
Yhteenveto: Vaikka osa minussa toivoo, että olisin voinut jättää Nyrkin oman onnensa nojaan, olla tutustumatta häneen ja antaa hänen elää omaa elämäänsä, isompi osa minussa toivoo, että saan tehdä hänestä onnellisen. Onnellisemman kuin hän on koskaan aiemmin ollut.

K/H: Olen viimeiset puoli vuotta työstänyt Liekosta (K-15) romaaniversiota ja puolet ajasta tuntuu siltä kuin tietäisin mitä teen ja puolet ajasta olen aivan eksyksissä, että mitä tästä oikein tulee. Joten! Eilen mieleeni juolahti kirjoittaa kohtaus Liekon näkökulmasta. Tämä on tapa tutustua häneen paremmin ja kartoittaa itsellenikin, mitä Liekko oikeastaan haluaa ja miksi. Tässäpä siis lyhyt spinoff, joka sijoittuu yöhön sen jälkeen, kun Nyrki on riidellyt vanhempiensa kanssa, tulee yöksi Liekon veneelle ja näkee hänet kylpemässä meressä (tarinassa sijoittuu 10. ja 11. osan väliin). Olisi kiva kuulla, mitä tykkäätte, jos Liekon parissa silloin kolme vuotta sitten viihdyitte! Kuulen mielelläni, kuulostaako tämä yhtään Liekolta. Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita!

Kun valo sammuu

Jännitys kouraisee vatsaa, kun sammutan valon. Kesäillan hämärässä erotan keittiön ääriviivat ja ikkunasta näkyy kaistale taivasta, mutta Nyrkin punkkaan en näe. Onneksi.

”Hyvää yötä.”

Nyrkin ääni on hiljainen ja epävarma. Hänelle tämä ilta on todennäköisesti vielä oudompi kuin minulle. Oloni on sentään merikylvyn jäljiltä rauhallinen ja raikas. Meri oli lempeällä tuulella ja piteli minua hellästi, mikä teki olon raukeaksi ja hyväksi. Mutta Nyrkin ilmestyminen tänne vanhempiensa kanssa käydyn riidan jälkeen ja kuinka pelästyneeltä hän näytti, kun nousin pinnan alta… Mitä hän minusta mahtaa ajatella? Mitä hän ajattelee kaikesta siitä, mitä on tapahtunut minun tänne saapumiseni jälkeen?

”Hyvää yötä”, sanon ja käännyn kyljelleni. Kuuntelen, kuinka Nyrki kääntyy punkassaan kerran, kahdesti ennen kuin löytää sopivan asennon. Veneessä on päivän jäljeltä edelleen lämmin, mutta yön aikana hiostavuus väistyy viileämmän ilman tieltä. Tiedän kuitenkin, että Nyrki nukkuu pelkät alushousut jalassa.

Niin kuin minäkin.

Sätin itseäni jo ennen kuin ajatukset alkavat, mutta en vain saa Nyrkiä mielestäni. Mietin hänen ilmeitään ja eleitään, kun hän yrittää puhua minulle jostain, mistä on epävarma; kuinka hänen silmänsä siristyvät hänen hymyillessään ja oikeaan poskeen ilmestyy hymykuoppa. Ja kuinka paljon hän välittää, kuinka hienotunteinen hän on ja kuinka avoimesti hän suhtautuu minuun, kun kaikki muut hänen ympärilleen yrittävät sanoa muuta.

Sitten on ajatuksia, joita en aio paljastaa kenellekään. Hänen pohkeitaan peittävät tummat karvat, joita pitkin haluaisin kuljettaa kättäni; hänen lyhyeksi leikattuja hiuksiaan, joita tuuli vain juuri ja juuri onnistuu sekoittamaan, ja hänen kätensä, kesäauringon ruskettamat, joihin haluan tarttua. Tunnen häneen toisenlaista vetoa kuin kenenkään muuhun. Kansitansseissa tutustun poikiin, joiden kanssa on hauskaa viettää viikko tai kaksi, mutta Nyrkistä en saa tarpeekseni. Kylällä käydessä kuuntelen puheita hänestä ja yritän ymmärtää, millainen hänen asemansa Merenviidassa on, ja hänen kertoessaan elämästään luen rivien välistä, mitä hän todella yrittää sanoa.

Sen ymmärrän, ettei hän ole onnellinen. Että tämä saari, vaikka onkin yhteisöllisyydeltään vahva ja lujatekoinen, rajoittaa hänen kaltaistaan liikaa. Hänen oikeudenmukaisuudelleen ja avoimuudelleen ei ole täällä paikkaa, vaikka muut yrittäisivät vakuuttaa hänelle muuta. En tiedä, onko hänelle paikkaa minunkaan ihmisteni luona, mutta minun luonani, tässä veneessä, hänellä olisi.

Vaikka osa minussa toivoo, että olisin voinut jättää Nyrkin oman onnensa nojaan, olla tutustumatta häneen ja antaa hänen elää omaa elämäänsä, isompi osa minussa toivoo, että saan tehdä hänestä onnellisen. Onnellisemman kuin hän on koskaan aiemmin ollut.

Otra hypähtää viereeni ja painelee lakanaa hetken tassuillaan ennen kuin käy pitkälleen viereeni. Punkka on kapea ja kissan kanssa jaettuna vielä ahtaampi, mutta laivakissan rutiineista ei käy kieltäytyminen, jos haluaa sen pitäytyvän ruodussa jatkossakin. Kierrän käteni sen pehmeään turkkiin ja painan suudelman sen korvien väliin.

Toisen käden vien pään yläpuolelle ja roikotan sitä puoliksi punkan ulkopuolella. Vene on hiljainen. En kuule Nyrkin hengitystä, mikä kai tarkoittaa, että hänkin valvoo vielä. Halu nousta ylös ja ryömiä hänen viereensä nukkumaan on vahva. Mutta se voisi olla liikaa: iltapalalla ajatuskin minun suutelemisestani taisi olla hänelle liikaa, vaikka tilanne oli siihen täydellinen. Minähän vastasin hänen tunteisiinsa! Ja hän minun. Ajatella.

Vatsassa möyrii ilo ja sydän sykkii nopeammin, kun ajattelen sitä hetkeä. Hänen katsettaan, joka karkasi silmistäni huulilleni, kuinka hänen omat huulensa raottuivat ilman, että hän huomasi sitä itsekään. Hetkeä aiemmin olin vielä pelännyt hänen haluavan jättää kesken sen, mitä välillemme oli muodostumassa, mutta sen sijaan sain sen, mitä toivoin.

Nyt minulla on oikeus näyttää tunteeni, sillä olen tarjonnut hänelle mahdollisuuden paeta. Mahdollisuuden, josta hän kieltäytyi.

Jossain vaiheessa nukahdan kylkeäni värisyttävään Otran kehräykseen. Kun herään, on vielä pimeää, mutta kissa on tiessään. Makaan hetken paikoillani, mutta kun muistan, että en ole veneessä yksin, ajatukset Nyrkistä palaavat heti. Kohottaudun niin, että näen hänen punkkansa päädyn. Hän makaa kyljellään ja hengitys kantautuu luokseni tasaisen syvänä.

Mietin hetken, uskallanko vai en. Lopulta tajuan, että saan odottaa unta vielä pitkään ellen tee sitä.

Veneen lattialevyt narahtelevat allani, kun kävelen paljain jaloin ne harvat askeleet Nyrkin punkan luo. Hän ei liikahdakaan syvässä unessaan, ja ujuttaudun varovaisesti hänen vasemmalle puolelleen selän taakse. Nostan peittona toimivan lakanan reunaa niin, että pääsen sujahtamaan sen alle. Nyrkin selkä on muihin tuntemiini poikiin verrattuna kapea, mutta kun kuljetan kättäni hänen alaselästään lapojen väliin ja sieltä kyljelle, tunnen lihakset, joita hän käyttää satamassa työskennellessään.

Nyrki ynähtää, kun painaudun häntä vasten. Painan nenäni hänen selkäänsä vasten ja hengitän hänen tuoksuaan, jossa sekoittuu saarelaisille ominainen puun ja saippuan haju. En tiedä, miten hän tulee reagoimaan aamulla, kun herää vierestäni enkä ainakaan sitä, mitä mieltä hän on siitä, että en välittänyt pukea päälleni, mutta tässä minun on hyvä.

Kun hetkeä myöhemmin hänen kätensä kiertyy omani ympärille, uni tulee nopeammin kuin osaan toivoakaan.

[Larjus]

Onks Liekon julkaisusta muka oikeasti jo kolme vuotta? Oli pakko mennä tarkistamaan ja tosiaan, vuonna 2020 olet sitä julkaissut. Kylläpä aika rientää, ja vaikka en siitä enää yksityiskohtia muistakaan, tarina itsessään on jäänyt mieleeni. Sitä oli kiva seurata silloin aikoinaan, ja nyt oli mukava hetkeksi taas palailla tarinan ja hahmojen pariin ja muistella, mitä kaikkea alun perin tapahtuikaan.

Liekko oli alkuperäisessä tarinassa mielestäni aina vähän mystinen, ja siksi tykkäsinkin siitä, että nyt hän pääsi itse kertomaan tarinaa edes hetken verran. Hänestäkin maalautuu vähän sellainen varovaisen laskelmoiva kuva, että hänelläkin on toiveita ja ajatuksia joiden ääneen sanomista hän vähän varoo. Alun perin mulla nimittäin oli hänestä enemmänkin sellainen mielikuva, että hän uskaltaa sanoa ja tehdä sen mitä haluaa. Ja joo, niinhän hän tässäkin sitten lopulta, mutta niitäkin tekoja edeltää paljon mietteitä ja ajatuksia, epävarmuutta.

Loppu oli tosi söpö ja siinä oli ihana tunnelma ♥ Niin tosin oli tässä muutenkin, sellainen seesteinen ja turvallinen mutta kuitenkin vähän jännittävä :3 Mitään suuria tapahtumia ei edest tarvita, kun on tunnelma ja kuvailu kohdillaan.

[hiddenben]

Kivaa, kun tulit lukemaan ja kommentoimaan Larjus! Ja jep, siitä on tosiaan kolme vuotta Ihan hullua! Ilahduttaa kovasti, että tarina on jäänyt mieleen. Se oli tuolloin minulle tärkeä kirjoitusprojekti ja on selkeästi edelleen, kun sitä nyt työstän joksikin suuremmaksi.

Liekko on tosiaan todella mystinen alkuperäisessä tekstissä. Olen joutunut miettimään aika paljonkin nyt, mitä hänen päänsä sisällä oikeastaan liikkuu ja mitä hän haluaa, ja se innostikin kirjoittamaan tämän. Ajattelen, että hänellä on se suojakuori, jonka voimin hän uskaltaa tehdä ja sanoa mitä haluaa ja joissain asioissa hän onkin itsevarmempi (kuten juuri siinä, että uskaltautuu Nyrkin viereen), mutta on myös asioita, joista hän on epävarma tai mitä hän pelkää. Hyvä, että se välittyi tästä!

Ihana myös kuulla ajatuksia tunelmasta! Tämän oli tarkoituskin olla sellainen hetken kuvaus, kun ajatukset lähtevät yön pimeydessä liikkeelle. Kiva, että se toimi Kiitos kommentista! ♥