Oi, tämä raapale on aivan kuin minä eilen – riitelyä lukuun ottamatta –, kun lähdin kuvaamaan upeaa auringonlaskua ja taivaan vaaleanpunaisia, violetteja ja purppuraisia sävyjä, ja se on niin totta, että se hetki, kun värit ovat kaikkein komeimmillaan, on todella lyhyt! Ja sitten taivas paljastaa ikään kuin varjoversion äskettäiseestä loistokkuudestaan. Se on häkellyttävää.
Ikävää, että kertoja on tukalassa tilanteessa. On niin inhottavaa olla paikalla, kun jotkut riitelee. Sitä on tympeää kuunnella, sen kanssa on kurja olla. Toisaalta en keksisi mitään parempaa keinoa paeta tilannetta kuin keskittymällä taivaan ihmeelliseen kauneuteen auringonlaskun aikaan.
Kiitos tästä fiilistelyraapaleesta, oli kovin samaistuttava!
