Nimi: Suojelusenkelini
Kirjoittaja: Puoliverinen prinsessa
Ikäraja: S
Genre: drama
Päähenkilö: Teddy Lupin
Vastuuvapautus: En omista mitään enkä saa tästä rahallista korvausta. Laulu on monia kertoja levytetty, mutta tämän version löysin PMMP:n kautta.
A/N: Heipä hei! Selailin eräänä päivänä PMMP:n lyriikoita ja sieltä löytyi tälläinen helmi. Yhdistin laulun mielessäni heti Teddyyn ja tälläinen lyhyt pätkä tuli. Minusta ei ole kirjoittamaan pitkiä ficcejä, joten joudutte lukemaan tälläisiä lyhykäisiä, siitä pahoitteluni.
Ainiin, osallistuu Neljän tuvan haaste ||:kkoseen.
-Suojelusenkelini-
maan korvessa kulkevi lapsosen tie
hän't ihana enkeli kotihin vie
niin pitkä on matka, ei kotia näy
vaan ihana enkeli vierellä käy
Teddy oli suutuspäissään ilmiintynyt kotoaan niin kauas kuin pystyi. Riidat Andromedan kanssa olivat harvinaisia, mutta kun he ottivat yhteen niin siinä ei sanoja säästelty. Ei Teddy kuitenkaan isoäitiään kiroaisi, ehei, sen verran hän isoäitiään arvosti riitatilanteista huolimatta.
Niimpä niin, Teddy oli ilmiintynyt mahdollisimman kauas kotoaan eikä ollut aivan varma olinpaikastaan. Eikä hän halunnut ilmiintyä kotiinsa, hän oli päättänyt kävellä. Hän tiesi kotimatkan olevan pitkä, mutta piti päätöksensä. Hän uskoi että jaksaisi ja löytäisi kotiin.
on pimeä korpi ja kivinen tie
ja usein käytävä liukaskin lie
jo lapsikin helposti langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois
Tie näytti pimeältä, mitä edemmäs Teddy sitä kulki. Ehkä se johtui ympäröivästä metsästä tai huomaamatta saapuneesta pimeydestä. Aiemmin aamulla oli ollut raivoisa sadekuuro, joten tie tuntui ja näyttikin liukkaalta. Teddystä tuntui ettei enää jaksaisi. Jokin vain tuntui antavan tälle voimaa jatkaa.
Teddy muisti kummisetänsä joskus sanoneen, että meitä rakastavat eivät koskaan jättäisi meitä. Hän tunsi jonkun käden olallaan. Hänen katsoessaan taakseen hän ei nähnyt ketään. Hän kuitenkin tiesi, että hänen suojelusenkelinsä olisivat aina hänen kanssaan.
ja syntikin mustia verkkoja vaan
on laajalle laskenut korpehen maan
niin pianhan niihinkin langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois
Pimeys laskeutui hänen ympärilleen. Teddy tajusi lopulta olevansa korvessa, eksyksissä.
Hänen yrittäessä lämmittää käsiään taskuissaaan hän tunsi siellä terävänreunaisen asian. Hän nosti sen pois sieltä ja tunnisti sen vanhaksi, Harryn antamaksi peilinpalaksi. Harry ei koskaan ollut kertonut mihin sitä käytettäisiin, sanonut sen vain tuovan valon pimeyden keskelle.
Teddyn nostaessa peilin silmiensä tasolle hän näki heidät. Peilin kautta häneen katsoivat kahdet, hymyilevät kasvot. Naisella oli kauniin pinkit hiukset ja tämä hymyili Teddylle kyyneleen valuessa naisen poskella. Vanhempi mies piti kättään Teddyn olalla ja hymyili hymyä, jonka Teddy tunnisti omakseen. Hiljalleen hahmot haihtuivat peilistä ja kun he olivat lopullisesti kadonneet kuvasta, Teddy laittoi peilin taskuunsa. Hän tunsi vanhempiensa läsnäolon vaikkei nähnytkään heitä. Hän oli tehnyt päätöksen ja oli päättänyt palata.
Teddy keräsi itsenä ilmiintymistä varten ja ajatteli heidän omakotitaloaan nummien keskellä. Maa katosi jalkojen alta ja seuraavassa hetkessä Teddy laskeutui kotinsa eteen. Talon ovesta juoksi vanha nainen, joka sulki Teddyn syliinsä.
"Anteeksi", sanoi irrottauduttuaan isoäiditinsä halauksesta. Andromeda ei sanonut mitään, mutta tuon katseesta huomasi että hän ihmetteli mikä oli saanut Teddyn palaamaan kotiinsa.
"Suojelusenkelini auttoivat ymmärtämään", Teddy sanoi hymyillen ja Andromeda sulki pojan uuteen halaukseen.
Portilla katsellut pariskunta hymyili tapahtumalle ja he kääntyivät lähtien kulkemaan nummille. Heidän kadotessa näkyvistä poika tiesi heidän suojelevan jokaista askeltaan.
maan korvessa kulkevi lapsosen tie
hän't ihana enkeli kotihin vie
oi, lap's ethän milloinkaan ottaa sä vois
sun kättäs enkelin kädestä pois
