No niin, pääsin tännekin asti.
Heti alkuun päästään keskelle toimintaa, mikä toimivalla toteutuksella on aina plussaa, joten olin tästä aika hyped.
Hauska oletus asukkaalta, että kuka muukaan tulisi korjaamaan kenkkuavia sateenvarjoja kuin kiinteistöhuollon mies ja vielä hauskempaa, että Arthur myönteli, vaikkei kartalla ollutkaan.
Sitten mentiinkin heti siihen lässynlää-hetkeen, mutta eipä tuo mitään.
Ehkä mä suurena fluffaajana kestän tällaiset pienet hetket. Vähän enemmän olisin ehkä kuitenkin kaivannut sitä jälkipuintia tilanteesta - miten Arthur ne sateenvarjot taltutti ja oliko siinä jotain muita kommervenkkejä ennen kuin unhoituttajat saapuivat, mutta toimi tämä pätkä näinkin.
Kolmas pätkä oli ehkä irrallisin (ainakin tähän mennessä), mikä on raapalemittaisessa tekstissä vähän miinusta. Toisaalta tykkäsin lopetuksesta, mutta toisaalta se tosiaan jäi vähän irralliseksi muusta pätkästä. Ei kuitenkaan liiaksi (kunhan koitan keksiä jotain näennäisen järkevää höpötystä).
Alkoi sataa, eikä Arthur manannut kertaakaan sitä, että oli unohtanut oman sateenvarjonsa kotiin. Aivan. Loistava. Ja tämä pätkä oli taas tällainen söpöstelypätkä, Molly on ihana huolehtivainen itsensä ja Arthur varmasti mietti vaimoaan katsellessaan eteiseen tuomaansa lammikkoa, mutta sentään Molly ei siitä hermostunut. <3
Haha, tiedän niin tunteen, kun yrittää löytää jonkun toisen "järjestyksestä" jotain - siis ei mitään logiikkaa.
Viides pätkä oli siis hyvin samaistuttava ja oli taas vähän söpöilyäkin sinne mahtunut. Musta se on herttaista (ja samalla tyhmää), ettei halua häiritä toista vaan yrittää itse ratkaista jonkun tilanteen, vaikka tietää, että toinen ois siinä parempi. Mutta viimeinen lause oli taas vähän irrallinen (meinannut loppua sanat kesken?
).
Kuudennessa sitten taas oli hyvin erilainen tunnelma kuin muissa rapsuissa tähän asti. En oikein tiedä onko se hyvä vai paha, kun Arthurkin tuntuu vähän eri hahmolta, mutta toisaalta, hyvä että hän pääsi sateenvarjojen niskan päälle (vaikka tokkopa niillä niskaa on).
Lopussa taas palattiin siihen tunnelmaan, mikä muissakin rapsuissa (etenkin noissa väli-fluffyissa) paistoi; kuten Frac hienosti sanoi, arkista rakkautta ja lämpöä. Lopetus oli sangen erinomainen, eikä jättänyt häiritseviä aukkoja sen enempää. Jäi vain sellainen awws awws hyminä päälle. <3
Kiitos näistä. <3