Talvenvaloa pehmeämpää | S | Ævintýr-raapale | Alisa/Valve

[Okakettu]

Kirjoittaja: Okakettu
Ikäraja: S
Paritus: Alisa/Valve
Haasteet: Originaalikiipeily sanalla rauha.

A/N: Tämä on finin raapalejuoksuun kirjoittamani raapale, jonka ajattelin julkaista vielä näin erillisenä jotta saan originaalikiipeilyä eteenpäin. Inspissana oli valvoa. Idea ja teksti syntyivät molemmat yhdeltä istumalta, mikä on minulle nykyisin todella epätyypillinen tapa kirjoittaa, mutta tulipahan kokeiltua. Muokkasin raapaletta hiukan tätä julkaisua varten. Se sijoittuu ajallisesti osien 369. ja 370. väliin. Kaarne oli paras ja keksi otsikon, iso kiitos hänelle! ♥

**

Talvenvaloa pehmeämpää

”Tiedätkö, sinä olet paljon hyväunisempi kuin kuvittelin.”

He istuvat yhdessä ruokasalin aamun kirkkaassa valossa. Se on talvisen terävää mutta ei pahantahtoista, Valve miettii: sellaista, joka tuo esiin Alisan hiusten hehkuvan punerruksen, nenänpään vielä himmeät pisamat. Hän oli suudellut niistä jokaista viime yönä.

Hänen morsiamensa voitelee parhaillaan Eddan leipomaa sämpylää ja tarkastelee häntä tavalla, joka on kiusoitteleva ja utelias samalla kertaa. Hän rakastaa sitä, tätä uutta mutkattomuutta heidän välillään. Alisan taikuuden valo on talvenvaloa vasten paljon pehmeämpää, muttei yhtään vähemmän kirkas. Se koskettaa hänen omaa hämäräänsä keveästi.

Valve kuorii huolella persikan ennen kuin vastaa. ”Kuinka niin?”

”Nukahdat meistä ensimmäisenä. Se on… hmm.” Alisa haukkaa sämpyläänsä ennen kuin voi ehtii sulaa hänen sormilleen. ”Jostakin syystä yllätyin. Heräänkin aina ennen sinua.”

Valven käsien liike pysähtyy. Hän ajattelee lukuisia unettomia öitä ennen Seremoniaa ja sen jälkeen, syyllisyyden painoa. Se oli asettunut hänen rintakehänsä päälle kuin jokin pimeän eläin, pusertanut kynsillään kipeästi kylkiluita, pahimpina hetkinä jopa hänen taikuuttaan. Hänen ajatuksensa olivat olleet loputon musta virta. Ei ollut olemassa loitsua, jolla saada se lakkaamaan.

Loppujen lopuksi hän oli siis ollut enemmän valveilla kuin unessa; valmistellut töitään, kirjoittanut kirjeitä. Hän oli uskotellut, että se oli hyvä – unissa vaanisivat pelkät painajaiset. Hän varmisti nukkuvansa juuri sen verran, ettei unettomuus vaikuttanut hänen ja Eddan sidokseen.

Hän ajattelee rauhaa, jota hän tuntee Alisan levätessä hänen sylissään, heidän taikuutensa yhteen kietoutunutta punosta. Silloin musta virta on poissa, sen tilalla jotakin vaimeaa ja lempeää. Uni löytää hänet aina helposti.

”Niin”, Valve sanoo ja ojentaa puolet persikasta Alisalle. ”Taidan nukkua nykyisin varsin hyvin.”

**

[Kaarne]

Lauseraati iskee. 

Ensinnäkin: onpas erinomainen otsikko, kappas, kuinkas olet sellaisen löytänytkään.  (hehehehe.)

Sitten itse asiaan.

He istuvat yhdessä ruokasalin aamun kirkkaassa valossa. Se on talvisen terävää mutta ei pahantahtoista, Valve miettii: sellaista, joka tuo esiin Alisan hiusten hehkuvan punerruksen, nenänpään vielä himmeät pisamat. Hän oli suudellut niistä jokaista viime yönä.

Kelaa nyt hei, kuka kirjoittaa tämmösen kuvauksen ja ajattelee, että meikän sydän kestää? 😭❤️ Aaaaaa, himmeät pisamat ja Valve suutelemassa niistä jokaista, niin soft! Mikä mielikuva! Ja sitten kun siihen yhdistetään vielä tuo kirkas valo nyt ja sen tuoma tarkkuus yön pehmeyttä vasten ja lopun oivallus, niin tulee jo senkin takia tähän kappaleeseen painokkuutta, ja no, en kyllä edes osaa selittää asiaa hyvin mutta ei se mitään.

Alisan taikuuden valo on talvenvaloa vasten paljon pehmeämpää, muttei yhtään vähemmän kirkas. Se koskettaa hänen omaa hämäräänsä keveästi.

Mikä yllättävä vastinpari, valo ja hämärä. (Eli siis luonnollisesti best, tykkään todella paljon siitä, että heidän taikuuksiaan kuvataan juuri näiden kontrastien kautta. Etenkin, kun se sopivat hahmoille niin hyvin ja kiteyttävät heidän persoonastaan niin paljon, tai ainakin syventävät niitä! Olen varmaan sanonut tästä ennenkin, ja sanon vielä monta kertaa, mutta ei se mitään, koska – 160k sanaa tahi ei – tää toimii joka kerta. ❤️)

Valve kuorii huolella persikan ennen kuin vastaa. ”Kuinka niin?”

Tykkään siitä, että Valve ottaa tässä hetken aikaa ennen tuota kysymystään, koska varmaan tuo Alisan väite kaikkea mennyttä vasten peilattuna hämmentää häntäkin. Plus Valve kuorimassa vakavana persikkaansa on taas huikea mielikuva, oivoi.

Alisa haukkaa sämpyläänsä ennen kuin voi ehtii sulaa hänen sormilleen.

Sämpylät ja sula voi on best. ♥ Oispa mullakin.

Hän ajattelee lukuisia unettomia öitä ennen Seremoniaa ja sen jälkeen, syyllisyyden painoa. Se oli asettunut hänen rintakehänsä päälle kuin jokin pimeän eläin, pusertanut kynsillään kipeästi kylkiluita, pahimpina hetkinä jopa hänen taikuuttaan. Hänen ajatuksensa olivat olleet loputon musta virta. Ei ollut olemassa loitsua, jolla saada se lakkaamaan.

Ääääääää en kestä, niin kamalaa! 😭 Voi Valve-parka, etenkin tuo syyllisyys Seremoniasta on varmasti ollut ihan hirveää. Ja sitten kun miettii sitä, miten pitkän matkan he ovat tänne päästäkseen kulkeneet, ja sitä, miten Alisa on alkuun ollut iso osa hänen ahdistustaan ja nyt sitten turvapaikka siltä, niin !!! En kestä. Rip oikeasti, eihän tällaista voi ihminen lukea ilman että sydän särkyy. 😭😭😭 Mutta samaan aikaan toki ❤️❤️❤️ (Onkohan tässä kommentissa vielä ollut tarpeeksi sydämiä, hmm? Paha sanoa, ei varmaan, joten laitetaan tähän väliin nyt vaikka pari lisää: ❤️❤️❤️ Ja sitten myös toki että 😭😭😭.) Ja mainittakoon myös, että kynsillä kylkiluita pusertava pimeän eläin on luonnollisesti todella ahdistava ja vaikuttava kielikuva, joka vain lisää tämän osuuden painoa ja kipua.

Hän varmisti nukkuvansa juuri sen verran, ettei unettomuus vaikuttanut hänen ja Eddan sidokseen.

Oivoi Valve, joka huolehtii enemmän Eddasta kuin itsestään. 😭😭😭

Hän ajattelee rauhaa, jota hän tuntee Alisan levätessä hänen sylissään, heidän taikuutensa yhteen kietoutunutta punosta. Silloin musta virta on poissa, sen tilalla jotakin vaimeaa ja lempeää. Uni löytää hänet aina helposti.

Joo no siis ❤️❤️❤️, ei voi muuta sanoa.

”Niin”, Valve sanoo ja ojentaa puolet persikasta Alisalle. ”Taidan nukkua nykyisin varsin hyvin.”

😭😭😭❤️❤️❤️ Lisäpisteitä siitä, että Valve vaan mutkattomasti ojentaa tuon hedelmänpuolikkaan, eikä heidän tarvitse keskustella asiasta. Best.

Muutenkin tässä oli koko tekstin läpi ihanan lempeä ja pehmeä tunnelma, ja sellainen mutkattoman arkinen. Jos Valve rakastaa mutkattomuutta hänen ja Alisan välillä, niin duh, niin rakastan minäkin! Etenkin päätekstin cliffhanger-kohdan vastapainoksi tämä raapale oli erityisen lempeää luettavaa ja huojensi minun sydäntä, ja toki tänään oli lohdullista lukea se uudelleen, koska Syyt. Joten kiitos vielä kerran, että kirjoitit tämän – se ilahdutti ihan valtavasti. ♥

P. S. Alan oppia sentään näihin sinun teksteihin pääsemään yli minun "ei voi näyttää tekstin herättämiä tunteita suoraan tai olen nolo" -ongelmasta hei. Mutta sen seurauksena kommentit onkin sitten tällaista höpölöpöä, kiitos ja anteeksi.

Loppuun vielä surkea meemi, mutten kykene feelsseiltäni tän parempaan nyt, rip.



P. P. S. EKA!

P. P. P. S. Tää taitaa muuten olla pisin mun kirjoittama kommentti sun teksteihin koskaan, heh. Mutta siitäpäs saat, kun kirjoitat raapaleen, jossa 85% lauseista on lainattava, jotta tulee Asianmukainen Kommentti.

P. P. P. P. S. Oot paras. ♥

[Isfet]

Oli ihanaa lukea tämä Raapalejuoksussa, ja vähintään yhtä ihanaa löytää se julkaistuna erikseen kommentoimista varten ❤️

Koska olihan tämä nyt ihan ❤️❤️❤️ Hirmuisen suloinen, pehmoinen (heh) ja lempeä. Lempeät aamut ovat parhautta, varsinkin tällaiset joissa jutustellaan melko kepeästi aamupalalla. Olisi vielä ollut valtavasti teetä, niin kohtaus olisi ollut täydellinen   


Tämä kuvaa mielestäni Valven ja Alisan suhdetta tosi hyvin ja kauniisti, kaikkine taikuuden tuomine sävyineen:

Hän ajattelee rauhaa, jota hän tuntee Alisan levätessä hänen sylissään, heidän taikuutensa yhteen kietoutunutta punosta.

Nyyh ❤️ Te olette niin ihania (ÄLKÄÄ PLIIS KUOLKO!!!)

Sinäkin olet ihana, pus ❤️

[Waulish]

Kaunis, suorastaan runollinen nimi veti minua puoleensa, ja niinpä löysin itseni lukemasta tätä tekstiä, vaikken päätarinaan olekaan vielä alusta asti tutustunut. Onhan tässä paljon sellaista, mikä jää minulle hieman hämärän peittoon, kuten taikuuden merkitys ja hahmojen historia, mutta se ei haittaa yhtään, koska tässä on myös niin paljon kaikenlaista ihanan inhimillistä, koskettavaa ja samaistuttavaa! Mikä kaunis pieni aamuhetki.

Talvenvalo, voi että! Siinä on minusta jotain taianomaista, jotain kipeää ja kaunista samaan aikaan. Kirkkaan talvipäivän valo on usein jotenkin niin aitoa ja paljastavaa, että se valaa näkyviin pienetkin yksityiskohdat, myös viat ja virheet, ja samalla se tuo esiin elämänmakuisen kauneuden niissä. Pidän kovasti siitä, miten valoa ja sen vaikutuksia kuvataan tässä tekstissä. Tässä valo on jotain niin lempeää, kuin ystävä aamupalapöydässä, ja se on ihanaa ja tyynnyttävää. On kaunista, miten Valven huomio kiinnittyy Alisan kasvojen yksityiskohtiin, kuten hiuksiin ja pisamiin, yksinomaan positiivisessa mielessä. Vaikka katsoisi kuinka läheltä, rakkaan ihmisen piirteet ovat aina kauniita. ♥ Itse etenkin nuorempana inhosin pisamiani, jotka villiintyvät aina kevään koittaessa, joten siksikin on hauskaa lukea, miten kauniisti Valve ajattelee Alisan pisamista.

Tässä tekstissä käsitellään kauniisti myös kahden erilaisen ihmisen ja elämän kohtaamista ja kietoutumista yhteen kokonaisuudeksi, joka tuntuu kaikin tavoin luontevalta ja oikealta. On ihan mieletöntä, kun löytää rinnalleen ihmisen, jonka kanssa on vapautunut ja hyvä olla. Se vapautuneisuus heijastuu tässä hienosti siihen, miten vaikeiden aikojen ja nukkumisen välttelemisen jälkeen onkin yhtäkkiä helppo saada unta ja pysyä unessa. Samaistun, koska itsekin nukun usein paremmin kumppanini vieressä, yhteisessä lämmössä ja turvassa. Onpa hienoa, että kaikkien koettelemusten jälkeen nämä hahmot ovat löytäneet yhteisen tasapainon ja onnen!

Lisäksi pidän tässä tarinassa siitä, miten levollinen aamiaistunnelma tässä on. Usein aamupala assosioituu ainakin omassa mielessäni aikaiseen herätykseen ja väsymykseen, kiireeseen ja pakolliseen pahaan, ja siksi onkin ihanaa uppoutua kiireettömään, raukeaan ja levolliseen aamiaishetkeen. Tuore sämpylä, jonka päälle voi sulaa, saa veden kielelle. Sitä kyllä jäin kummastelemaan, miksi Valve oikein kuorii persikkaa, koska en ole koskaan tullut ajatelleeksikaan, että persikan voisi kuoria! Aina olen kuorineen syönyt.

Ihana raapale ja iltalukupala, kiitos kovasti! Ja mahtavaa, että julkaisit tämän myös erikseen, koska nopeatempoisesta Raapalejuoksusta en olisi tätä ehkä koskaan tullut bonganneeksi! -Walle

[Hopearausku]

Valvea on ollut kyllä aivan kamala ikävä päätarinan puolella, ihanaa päästä lukemaan taas hänestäkin ♥ The Comebackkia odotellessa...

Tässä raapaleessa oli hirvittävän herttaista ja hyväntuulista tunnelmaa, vaikka seremoniatraumat välähtivätkin taustalla. Yhdyn kyllä Valveen siinä, että minäkin rakastan tätä mutkattomuutta näiden kahden välillä! En saa tarpeekseni tällaisista arkisista pikkuhetkistä, jotka osoittavat, miten pitkän matkan Alisa ja Valve ovatkaan tulleet seremonianjälkeisistä päivistä, jolloin raukkaparat tuskin katsoivat toisiaan silmiin Voi voi, tui tui ♥

Hän varmisti nukkuvansa juuri sen verran, ettei unettomuus vaikuttanut hänen ja Eddan sidokseen.

Voi Valve! Jotenkin niin hänen tapaistaan huolehtia Eddasta, muttei itsestään Herää kysymys, kuinka tietoinen Edda itse oli isäntänsä univajeesta, niin mielelläni kuvittelisin Eddan mammavaihteella komentamassa Valvea petiin... tai jotain ;--; Noin muutenkin Eddan ja Valven välinen suhde on mielestäni hirveän mielenkiintoinen, tykkään kovasti siitä, miten nämä kaksi välittävät ja huolehtivat toisistaan ♥

Hän ajattelee rauhaa, jota hän tuntee Alisan levätessä hänen sylissään, heidän taikuutensa yhteen kietoutunutta punosta. Silloin musta virta on poissa, sen tilalla jotakin vaimeaa ja lempeää. Uni löytää hänet aina helposti.

Aww ♥♥♥

Komppaan suuresti Isfetiä, älkää nyt vaan kuolko! ;-; ♥

Tämä teksti piristi päivää ihan hirveästi (niin kuin oikeastaan kaikki Ævintýriin liittyvä ), mitä suurimmat kiitokset tästä ♥

[Kaarne]

Kävin taas pitkästä aikaa lukemassa tämän – vähän sillä ajatuksella, että jos tulen tänne löpisemään jotain, niin sitten madaltuu myös kynnys kommentoida (ehkä jotain järkevämpää ) myös päätarinaan – ja tämä oli kyllä edelleen tosi kaunis ja herkkä! (Mutta edelleen myös särkee sydämen, kun sitä peilaa päätarinaa vasten. Nyyh yhyy ja muuta sellaista.)

Ei mulla muuta, lempeää lauantaita! ❤