Alaotsikko: Keisarin salaisuus, Esko/Mauri, humor, romance, one-shot
Nimi: Halpa morsmaikku kahdella rahalla
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Keisarin salaisuus (Itse Valtiaiden hahmoilla tehty lastenleffa)
Paritus: Esko/Mauri
Ikäraja: S
Genre: Humor, romance, one-shot
Vastuuvapaus: Keisarin salaisuuden maailma ei ole minun, vaan kuuluu lähinnä Anima Vitaelle, Helsinki-Filmille ja Ylelle, minä nyt pikkasen lainaan ilman rahallisia tai muitakaan tavoitteita. Hahmot nyt periaatteessa perustuvat oikeisiin ihmisiin, joka on kyllä erittäin voimakkaasti tulkinnanvaraista, mutta siis loukkaamistarkoitusta ei ole sinnekään mitään tarkoitettu.
Juonitiivistelmä: Kyllä ihmisen nyt voi ostaa ja myydä.
A/N: En tiedä tosiaan miksi, mutta minulla on menossa voimakas Itse Valtiaat fanituskausi päällänsä, mutta pistääkseni asiat oikeaan järjestykseen haluan sanoa, että Keisarin salaisuus ei ole Itse Valtiaat elokuva, ja minun puolestani moinen häpeätahra olisi voitu jättää kyllä tekemättäkin, niin nolo lastenelokuva on kyseessä, mutta no. Minulla on heikko kohta kaikkeen mikä on söpöä, ja aika suloinen elokuvahan se oli... ihkuja repliikkejäkin siellä vilisi, olkoonkin ettei se ollut politiikkaa nähnytkään. Ei herranjumala miten minua hävettää ajatella vaikka Matti Vanhasta tai Paavo Lipposta katsomassa ko. ”elokuvaa”...
Mutta siis no, jos pystyy Keisarin salaisuutta ajattelemaan vain ja ainoastaan lastenleffana, niin olihan siinä söötit puolensa, jotka kiehtoivat minua, varsinkin Esko/Mauri parituksen kannalta. Joten antakaa nyt minulle anteeksi, että tahdoin tämän kirjoittaa, en muuten saa tältä päähänpinttymältä rauhaa. Niin, ja välttelin sitten kirjoittamasta mitenkään äärimmäisen Itse Valtiasmaisesti, kun ei alkuperäismateriaalikaan sitä ollut, mutta en nyt sitä poiskaan kitkenyt liikaa, kun en halunnut toistaa Keisarin salaisuuden hirveimpiä virheitä. Mutta kerro sinä mitä mieltä olit^^
Halpa morsmaikku kahdella rahalla
Kun siitä kaksikalloisesta kalkkunan kuvatuksesta oli päästy eroon, niin Paavon kylän elämä palautui aikalailla uomiinsa, jos kohta nyt Paavolla ei ollut enää yksinvaltiaan oikeuksia, mikä itse asiassa oli ihan hyvä. Hirvittävät erheetkin jakautuivat nyt muidenkin kesken, kun syyn voi kaataa aina muiden niskoille, varsinkin kun kylään oli syntynyt mukavasti jokunen erinäinen klikki, joilla oli hyvin erilaiset käsitykset siitä mikä oli tavoitteellista. Että jos päätökset ajoivat päin seinää, niin se oli aina jonkun muun syy. Mutta sitä ei tietysti sopinut sanoa ihan ääneen, vaan mieluummin kierrellä kauttarantain.
Joka tapauksessa, Paavon kylässä oli jonkun verran enemmän vipinää, kun päälukukin oli päässyt tuplaantumaan ja taloissa oli ahtaampaa, mutta samaan aikaan iloisempaakin. Paitsi se banjoa soittava Ville piti kyllä eristää pihamaalle omaan mökkiin kun ei sitä rimputtelua nyt selvin päin jaksanut kauaa kuunnella. Mutta muuten se elämä suljui kuin vaalikausi eteenpäin seesteisesti, ilman kriisin kriisiä.
Yhteisestä sopimuksesta, eli Paavon läpijunttaamasta päätöksestä johtuen ne vihreäpukuiset keisarin entiset käskyläiset mopoineen saivat asua halkovajassa, eikä se näemmä heitä edes haitannut. Se pitkänhuiskea Matti itse asiassa taisi nauttia mahdollisuudesta nikkaroida vaikka päivät läpeensä vanhoista laudoista lisäsiipiä. Pullero Seppo taas oli ihan tyytyväinen siihen missä oli, kunhan pullaa riitti nutustettavaksi ja mopolla oli parkkipaikka hyväksyttävän matkan päässä vajasta parkkipirkkovapaalla alueella. Ainoastaan se lyhyenläntä kaveri oli ärsyttävä, puhua höpöttikin ihan tolkuttomasti kyseenalaistaen ihan kaikkea mitä ikinä aikaan saatiinkaan. Minusta on perin omituista, niin se aloitti kaikki lauseensa mokoma turhake, jolle ei sitten mikään riitä. Joku napoleonkompleksi tai mikälie kyseessä.
Ja kuin tilauksesta kylään saapuikin sitten outo muukalainen lentäjäntakissaan ja hatussaan, pussihousut tuulessa lepatellen. Tai no, eihän tarkalleen ottaen ollut edes tuntematon tyyppi, kun sillanvartijanahan hänet oli aikaisemmin tunnettu, mutta kyläläisten näkökulmasta kaikki ulkopuolinen on vierasta. Mikä se on se syykin sille, että muukalainen on muukalainen ja sitä saa vihata vaikka miten paljon jos sanan vaihtaa vihasta kriittisyydeksi, omituista on elämä, eikö?
No, joka tapauksessa, tämä sillanvartija-Esko kierteli kaupungilla kuin tutkiskellen elämäntapaa nokka hyvin pystyssä, ostellen jos jonkinmoista tavaraa, ja sekös se muita miellyttikin, ja olivat heti takapuolta nuolemassa. Raha on se, joka maailmaa pyörittää.
”Ette maailmanpyörästämme olisi kiinnostunut, monta kierrosta yläilmoissa hyvin edullisesti rakas vieras?” nuoleskeli kylän ehdottomasti paras kauppamies Ben. Esko ei vastannut mitään, vaan naputteli sormiaan ja lähestyi rupuista halkovajaa, jonka pihamaalla Mauri, tuo lyhyt vihreäpukuinen mies hakkasi puita pinoon kuin talouslaskelmaa.
”Paljonko tästä lyhyestä pyydätte,” Esko kysyy välinpitämättömästi mittaillen Mauria katseellaan välittämättä siitä, että hän näki ja kuuli kaiken. ”Onko kaksi kultarahaa sopiva, metrihinnaksi laskettuna se on minusta kovin kohtuullinen tarjous.”
Ben siveli viiksiään ja vihelsi muita kyläläisiä paikalle, jotka ilmestyivät kuin tyhjästä hypäten, viimeisenä paikalle tuli Paavo, joka vaikuttii hymyineen hyvin tyytyväiseltä tarjoukseen heti kun asia oli kerrattu ja selitetty. Maurilla loksahti suu auki.
”Ette te nyt voi olla tosissanne! Myisittekö te hyvät ystävät rakkaan Maurinne jollekin täystuntemattomalle kulkurismiehelle morsmaikuksi ja pedin lämmittimeksi kysymättä sitä asianomaiselta ensin lain? Tällaista hävyttömyyttä vastaan protestoin jyrkästi, olkoonkin että olen ehkä alimittainen niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla, mutta en suostu sen vuoksi kauppatavaraksi!” Mauri protestoi nousten kirvespöllille seisomaan.
”Hiljaa senkin kaunainen pikkumies, tässä on nyt isommat asiat kuin teikäläisen yksilönvapaus pöydällä!” Paavo jyrisi kuin ukkonen ja kaikki tukkivat suunsa.
”Kyllä, kyllä, Maurin myyminen ehdottomasti vilkastuttaisi kylämme taloutta, ulkomainen raha virkistyttäisi liikennettä kaikin puolin! Sillä rahalla voitaisiin vaikka keventää aina niin valtavaa verotaakkaa”, Ben ilakoi ja hieroin käsiään yhteen kultarahan kuvat silmissään kiiluen, kun hän mietti miten hänen yritystensä tuotto kääntyisi vielä räjähdysmäiseen nousuun. Hän voisi kohta vaikka ostaa kylänpäällikön talon ja nauraa sieltä sitten köyhille päin naamaa. Ylioppilas Erkki taas tökkäsi kuvittelijaa kylkeen ja hyvin pistävästi huomautti:
”No helppohan se sinun on siellä kelpo yrittäjänä porskutella, Raatihuoneen kattokin vuotaa, ne kaksi kultakolikkoa voisi hyvin käyttää kattotiilien ostamiseen ja korjaustyöhön, niin saataisiin taas viettää pyhiä sisätiloissa!”
”Niin just, sosialistipelletkö ne täällä aina sanelee mihin reikiin sitä rahaa pitää tunkea? Mokoma Raatihuoneenräähkä on muutenkin laho tölli, jonka voisi hyvällä voitolla purkaa ja myydä eteenpäin, mutta eihän siitä tuollaiset nuivat maailmanparantajat suostu sitten millään päästämään irti!”
Ben rupesi hyppimään edestakaisin kuin pieni nyrkkeilijä ja haastoi riitaa.
”Antaa tulla vain, halukkuutesi fyysiseen väkivaltaan vain todistaa väitteeni todenperäisyyden, teikäläiset ovat vain tavallisten kansalaisten selkänahasta rupiakin repiviä kapitalistisia alkuhärkiä vailla mitään yhteisvastuuta” Erkki vastasi lakonisesti ja käänsi poskeaan lievästi nyrpistellen.
”Selvä, sanopa tuo vielä kerran niin tulee turpaan, tulee niin turpaan että äitiskin leukaan sattuu! Tule, tule, tule, Erkki, vai pelottaako? Tulee kyllä niin turpaan nyt!” Ben inisi ja hyppi kuin apina maan rajassa räksättäen, mutta ei purren.
”Pojat, pojat, raha kuuluu kylälle, ja sen käytöstä äänestetään seuraavassa kylänistunnossa, kuten hyvin tiedätte. Säästäkää kitarisojanne ja rystysiänne sinne asti”, Tarja rauhoitteli äitimäiseen tyyliin ja taputti Beniä päähän kuin koiranpentua, joka jostain syystä rauhottikin äijänkäppyrää kovasti. Mauri oli sillä aikaa vain seisonut paikallaan leuka maassa ja kelaillut muiden puheita päässään täysin epäuskoisena, kuin olisi lukenut työreformin pykäliä.
”Hei hei, hetkinen! Hetkinen, eikö tämä nyt ole perin oudoksuttavaa, eihän tässä nyt voida näin menetellä, eihän ihmistä nyt voi myydä”, Mauri huomautti järkyttyneenä ja yritti muistaa minkä maan julistuksessa se nyt oikein luki, että ihmisellä on oikeasti oikeus vapauteen, veljeyteen ja tasa-arvoon. Vai oliko se sittenkin juoniteltua punaista propagandaa?
”Miksei?” Paavo jylisi eikä Mauri uskaltanutkaan laittaa vastaan, kun sana juuttui kurkkuun kuin lakiehdotus viraston sihteerin pöydälle. ”Mauri lihatiskille!” Paavo karjui ja nappasi Mauria vyötäisistä ja laski hänet muukalais-Eskon jalkojen juureen kuin juottovasikan.
”Ymmärsinkö nyt oikein, että kaupat tuli tehdyksi?” Esko myhäili tyytyväisenä ja hamuili rintataskustaan rahoja.
”Tuli!” jylähti ensin Paavo ja sitten kaikki muut jotka nyökyttelivät tyytyväisinä miettimättä yhtään sitä mihin olivat myöntymässä, aivan kuten keskivertoäänestäjä muutenkin. Kuka sitä nyt asioihin perehtyä jaksaa, riittää kun on muiden kanssa samaa mieltä, niin eiköhän se sillä suju.
”Voe, voe, kyllä tässä nyt itku tulee silimään Mauri, kun noin komean puolison nyt sitten sait”, Seppo nyyhki ja taputti Mauria olalle liikuttuneena kaivauduttuaan hiukan myöhässä esiin. Hän kätteli Eskoakin ihan onnessaan ja itkeskeli kuin morsiamen äiti hääpäivänä alttarin reunalla.
”Seppo etkö sinä maatiaiskollin riekale muista, että minähän olen mies?!” Mauri tuhahti turhautuneena ja yritti nyt löytää vielä jotain porsaanreikää jolla politisoida itsensä kuiville. Vaikka maksut oli jo maksettu ja sopimukset sovittu, niin Maurilla nyt sattui olemaan vuosien kokemus asiantuntevasta iltalypsämisestä, joten ei nyt kättenpuristukset ja rahanvaihdot vielä mitenkään tarkoittaneet että asia oli sillä selvä.
”No, kyllähän tuo siun suuntautumises nyt vähän yllättäin tuli, mutta tärkeintähän on se että on onnellinen, eikö näin o? Niin meil äiteekin aina sano. Ja hyvältä kaveriltahan tuo Esko tuossa näyttääpi”, Seppo mutisi vähän kierrellen ja kaarrellen, iskien silmää sitten toivottaen ratkiriemuisaa hääyötä, joka oli omiaan kääntämään itse kunkin mahan ympäri. Esko taas ei jäänyt seisokelemaan tyhjänpanttina vaan nappasi pienen ostoksensa olalleen välittämättä raivoisasta potkimisesta ja hanttiin pistämisestä, eikä kantaminen tuntunut olevat millään tasolla raskasta.
”Hei! Hei, senkin itsepäinen sonninmulli, mokoma saapasjalkainen koipeliini, päästä minusta irti tai puren sinua nilkkaan kuin verouudistus! En takuulla tule sinun huushollisi lattioita puunaamaan hiki hatussa kuin työläisnainen Kalliossa”, Mauri kiljui ja takoi Eskon selkää pienillä nyrkeillään. Esko se vain vihelteli ja oli kuin ei huomaisikaan, saattoipa olla ettei hän oikeastikaan huomannut kun niin rauhalliselta näytti.
”Hei, kuunteletko edes mitä sanon?”
”Toki, toki, ja höpsistä! Ei sinun missään nimessä tarvitse pitää hattua”, Esko sanoi puolittain kuunnelleena ja taputti Mauria takamukselle varmaotteisesti.
”Anna mun kaikkeni kestää ja sietää, eikö se nyt muka sinua häiritse, että en ole hameväkeä ollenkaan, vai oletko sinä joitakin niitä seksuaalisesti nuorsuomalaisia joista se viiksivallu Ben veisteli pari kuunkiertoa sitten?”
Esko pysähtyi hetkeksi miettimään, mutta valon syttyessä kalloonsa vastaus tuli varmasti kuin lehdistötilaisuus puoluekokouksen alla.
”Noo, sanotaanko nyt vaikka, että tietysti tuotteesta puutteita löytyy, mutta hinta-laatusuhteeseen vedoten, niin eiköhän se pienellä tuunauksella kurssit lähde noususuhdanteeseen päin. Kiharretaan vähän lettiä, puuteroidaan nenänpää, niin johan sitä kehtaa teikäläistä ihan ihmisille esitelläkin.”
Mauri parahti harmistuneena ja heittäytyi hervottomaksi, ja riiputti sitten päätään Eskon olan yli.
”Miten nöyryyttävää, joutua nyt aikuisena miehenä jonkun barbienukeksi, häväistys ja häpeä, voi sentään!”
”Älä viitsi valittaa, vaan tutustu uuteen kotiisi. Voit aloittaa vaikka hellan puhdistamisesta ja mattojen tamppaamisesta. Niin, ja sitten voit pestä pyykit, tehdä ruokaa, keittää kahvit ja illalla sitten puikahtaa petiin...” Esko listasi hämyisesti naureskellen ja tipautti ostoksensa maahan, sillä he olivat saapuneet perille, pikkuiselle vinonurkkaiselle töllille ihan rotkon reunamilla, sillan lähettyvillä. Oven karmissa luki että sillanvartijan tönö, pääsy vain henkilökunnalle. Kovin itsevarmaa. Sisällä oli vaatteita ihan hujan hajan ja se hellakin oli kuin välikysymysmyrskystä selvinnyt.
”Mokomakin sovinistisika, hyvähän se nyt on sieltä korkeuksista käskyjä ladella, mistä sinä tiedät että minulla on intressejä olla ollenkaan sellainen pikkukotivaimo kun sinä haluat? Kauppakirjoissa ei puhuttu mitään siitä, että sinulla olisi oikeuden häivääkään hyppyytellä ja käskeä minua kuin seurakoiraa.”
Esko ei kuunnellut, mutta katseli Mauria selkä kumarassa alaspäin huvittunut hymy silmissään väristen.
”Oletpas sinä hupsu höpöttäjä, tuommoisesta pikkukaverista olisin maksanut enemmänkin, ” hän sanoi ja taputti Mauria päähän silittäen nopsasti poskea kädellään muiskaisten siihen sitten oikein märän suukon. Mauri valahti punaiseksi kuin bolsevikki Moskovan Punaisella torilla ihan kauttaaltaan, varpaitaankin myöten.
”Keitäpä nyt ensitöiksesi kahvia. Ja pistä mekko päällesi, se vihreä”, Esko käski eikä kiinnittänyt huomiota Maurin äkilliseen kakelteluun. Hän vain heitti ulkovaatteensa naulaan ja istuutui keittiönpöydälle odottamaan, hoputtikin kun Maurilla kesti kauan palautua ihmisten maailmaan. Ja sitten Mauri meni kuin menikin keittämään ne sumpit.
”Perin, perin omituista...” Mauri mumisi yrittäen olla huomioimatta sitä faktaa, että Esko oli nimenomaan tuolla ääliömäisellä itseriittoisuudella kyllästettynä onnistunut ostamaan ei ainoastaan hänen ruumiinsa, vaan sydämenkin siinä sivussa.
Onpa todella kapitalistinen lopetus tarinalle, mitä sitä tällaisestakin muka oppii? Ei nyt romantiikkaa ainakaan.
