Title: 3 kertaa kun Makoto sai Harun hymyilemään
Author: Larjus
Chapters: 3 x raapale
Fandom: Free!
Characters: Nanase Haruka, Tachibana Makoto
Genre: Slice of life
Rating: S
Disclaimer: En omista oikeuksia hahmoihin. Kirjoitin tämän omaksi ilokseni ilman rahallista korvausta.
Summary: Vain harva asia saa Harun hymyilemään, mutta Makoto on yksi niistä.
A/N: Nää raapaleet osallistuukin aikas moneen haasteeseen:
Idän temppelin paluu,
3 kertaa kun… VI,
Valloita fandom III,
Päähahmohaaste sekä
Sana/kuva/lause10 #2 (lauseella
Sinun hymyysi tiivistyy meidän tarinamme).
Kun parin vuotta sitten sain lausepakettini Sana/kuva/lauseessa, tiesin heti, että juuri tuolla lauseella haluan kirjoittaa MakoHarua. Mulla oli mielessä muutamakin eri lähestymistapa aiheelle, ja päädyin lopulta tekemään tällaisen 3 kertaa kun -paketin hetkistä, jolloin Haru hymyilee. Näitäkin kertoja olin suunnitellut enemmänkin, mutta tällä kolmella nyt mennään
Raapaleet ovat täysin toisistaan irrallisia, sijoittuvat eri tilanteisiin ja eri vuosiinkin. Eka luonnollisestikin High Speed!in tienoille yläasteelle (koska sen kohtaus on käytännössä siitä leffasta. Mä jopa tarkistin, mitä Haru vastaa Makotolle!), tokan ajattelin jonnekin lukioaikoihin ja kolmannen yliopistovuosiin Tokioon.
Romantiikan/shippimateriaalin määrän näissä saa ihan itse päättää, koska en ole oikein itsekään varma, mitä haluan 😅😅
3 kertaa kun Makoto sai Harun hymyilemään”Minä rakastan uimista ja Haru-chania, ja haluan meidän uivan yhdessä!”
Makoton sanat tulevat suoraan sydämestä, ja vaikka Haru on onnellinen – todella onnellinen – kuullessaan ne, hänestä ei hetken tuijottamisen jälkeen ole muuta kuin kääntämään katseensa sivuun.
”Älä sano
chan”, hän mutisee. Hetken päästä hän saa vaivoin lisättyä: ”Ja… totta kai me uimme yhdessä.”
Hän haluaisi sanoa enemmän – paljon enemmän – muttei pysty. Myöhemmin kotona hän makaa vuoteellaan posket hehkuen ja hymyilee, hymyilee niin että ihan sattuu. Mutta ei hän välitä. Vain sillä on merkitystä, että Makoto rakastaa häntä, ja hän rakastaa Makotoa. Ehkä vielä jonain päivänä hän saa itsekin sanottua sen ääneen.
**
Yleensä Haru kokkaa yksin, mutta tänään Makoto on hänen seuranaan. Tämä haluaa tehdä pikkusisaruksilleen kuppikakkuja, ja Haru on luvannut auttaa sillä tietää, ettei Makoto loista minkäänlaisessa ruoanlaitossa.
Makoto yrittää kyllä olla huolellinen mutta on vain kömpelö. Hän pudottaa kananmunan lattialle ja melkein kaataa jauhopussin. Haru ei turhaudu, sillä Makoton kanssa mikään sellainen ei ole uutta. Mutta sitten hän huomaa, että tämä on saanut taikinaläntin nenänpäähänsä. Jokin näyssä huvittaa häntä, ja äkisti hän kääntää Makotolle selkänsä.
”Haru? Mikä nyt?”
”Ei mikään”, Haru sanoo itselleen epätavallisella äänellä. ”Sinulla on taikinaa nenässäsi.”
”Oho.” Makoto pyyhkii nenänsä. ”Mutta Haru? Onko
sinulla kaikki kunnossa? Haru?”
**
Aamulla Haru herää huonoon oloon. Hänen tekee pahaa niin fyysisesti kuin henkisestikin – oksettaa ja ahdistaa. Hän ei muista öisestä unestaan mitään mutta on varma, että on nähnyt painajaista.
Noustessaan istumaan hän muistaa olevansa yötä Makoton luona. Tämä on jo jalkeilla, sillä paikka hänen vierellään on tyhjä, joskin yhä lämmin. Siihen lämpöön voisi olla ihanaa jäädä, mutta Haru sysää peiton päältään ja nousee ylös mennäkseen kylpyhuoneeseen.
”Huomenta, Haru-chan.”
Makoton hunajainen ääni ja lempeä hymy tervehtivät Harua olohuoneessa. Olisi typerää väittää, että niillä olisi jotain taianomaisia parantavia voimia, mutta kuitenkin, ne kohdatessaan Haru tuntee olonsa hieman paremmaksi.
Hän vastaa hymyyn.
”Huomenta, Makoto.”