Ficin nimi: Mutapalloilua
Kirjoittaja: Odo
Fandom: Hobitti
Hahmo(t): Fíli ja Kíli
Genre: veljesfluff, draama
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. R. R. Tolkien omistaa Hobitin, minä taas leikittelen mielikuvituksellani.
A/N: Haluan omistaa tämän
LillaMyylle, joka suostui kriiseilemään kanssani NaNoWriMoa ja maratoonasi kanssani Genreblender-kisaa varten. Ajattelin, että jotain pientä voisin tehdä kiitokseksi, ja tällainen sitten syntyi. Ole hyvä! ♥ Osallistuu Slam dunkiin jalkapallolla ja Vuosiraapalehtien V.
Mutapalloilua
(Kun viitat jäävät aidan pieleen)
Pallo pomppi rapakossa ja mätkähti erityisen kuraiseen kohtaan Fílin kiitäessä sen perään. Veli oli kuitenkin nopeampi ja tyrkkäsi isomman kumoon tarttumalla tätä jaloista vastoin sääntöjä. Nahkapallo vieri lyhyen matkan päähän kaksikon painiessa syyssateiden kastelemassa mudassa. He olivat pelanneet palloa koko aamun lämmittääkseen pohjoisviiman pistelemiä jäseniään. Veljesten päästyä ylös Kíli nappasi pallon käsiinsä ja juoksi sen kanssa kohti maalia viskaten pallon kahden kiven väliin hurraten itselleen. Isoveli nyrpisteli nenäänsä ja vaati hylkäystä, mutta toinen ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa. Ainoaksi ratkaisuksi jäi vain napata pallo uudestaan ja tehdä myös itse maali tasoittaakseen tilanne.
Pian Fíli juhlikin pallon pompahdellessa puunrungon ja vanhan nahkasaappaan väliin. Toisen mutapainin jälkeen pojat kokivat urheilleensa tarpeeksi, sillä loppusyksyn kipakkuus touhuamisesta huolimatta kutitteli nenää ja sai heidät aivastelemaan. Molemmat raahautuivat vaatteet likaisina ja märkinä takaisin kotiin jossa saivat äidiltään nuhteita. Eihän siihen malliin pienten kääpiöiden pitänyt itseään kastella, kun talvi oli tuloillaan. Puiden lehdetkin olivat tippuneet sateiden myötä jo kauan sitten lepäämään kuralätököiden pinnoille. Fíli nappasi Kílin parrantyngästä punakirjavan lehden ja nipisti pikkuveljeä poskesta, kun äiti ei katsonut. Molempia nauratti siihen asti, kunnes seuraava aamu koitti.
Veljekset makasivat molemmat käpertyineinä yhteiseen turkispeittoonsa, niistivät neniään likaisiin riepuihin, ja vaikeroiden ryystivät äitinsä keittämää nokkosmehua pahimpaan flunssaan. Olihan heille sanottu, että edes palloa pelatessa ei talven tullen pitäisi heittää rukkasia ja viittoja aidan pieleen, mutta eiväthän he sitä eilen tulleet ajatelleeksi. Köhiessään ja hörähdellessään toistensa punoittaville poskille he vannoivat, että ensi kerralla muistaisivat pukeutua lämpimästi, vaikka sillä hetkellä uskoivatkin flunssan pitävän heidät vuoteen omana ainakin Keskitalven juhlaan saakka.
Äidin ihmeellisen nokkosmehun ansiosta pallo kuitenkin mätkähti taas rapakkoon kolmen päivän kuluttua, kun Fíli ja Kíli potkivat sitä sydämensä kyllyydestä unohtaen taas viittansa aidan pieleen ja paljaat käsivarret mudasta tahriintuneina. Nauru kyllä karkottaisi syysflunssan, he uskoivat lapsen mielillään aikoen pelata mutapalloa niin kauan, että peli muuttuisi yhtä jännittäväksi jääpalloksi, ja silloinkin saattaisivat turkikset unohtua.