Ficin nimi: Hetki kahdestaan
Kirjoittaja: Odo
Beta: LillaMyy <3
Genre: Fluff, draama
Paritus: Hermione/Zacharias
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Rowling omistaa Potterversumin ja minä vain leikin hahmoilla, enkä saa rahaa.
A/N: KOP3 haaste antoi tämän parituksen ja idean Albuksen kaartin harjoituksista. Se on oikeastaan aika hassu sattuma, koska tarjosin samaa itsekin. : D Eli siihen haasteeseen osallistuu ja laitetaan samoin tein Rare10 ja Kerää kaikki hahmot (Zacharias Smith) paketteihin.
Hetki kahdestaan
Albuksen kaartin kokous oli alkamassa ja kaikki odottivat parien jakamista. Harry vaihteli pareja, että kaikki oppisivat toisiltaan, mutta yksi pari oli poikkeus. Hermione ei yllättynyt yhtään Harryn sanoessa hänen parinsa olevan puuskupuhin Zacharias. Se johtui siitä, että Hermione oli ainoa, joka ei menettänyt hermojaan poikaan, joka saattoi olla näsäviisas tai muuten vain ärsyttävä. Hermionelle se ratkaisu sopi ja hän tiesi, että poika oli taitava harjoituspari.
”Tällä kertaa harjoittelemme kaksintaistalua. Olemme opetelleet paljon hyökkäys- ja puolustustaikoja, joita saatte nyt kokeilla käytännössä. Raivatkaa itsellenne sopiva tila, jossa mahdutte myös liikkumaan”, Harry ohjeisti ja huone vaikutti samantien isommalta kuin hetki sitten. Tarvehuone oli ihmeellinen ja muuttui heidän tarpeidensa mukaan. Albuksen kaartilaiset olivat jo niin tottuneita siihen, että eivät kiinnittäneet asiaan suurempaa huomiota – paitsi tietysti Hermione.
”Eikö olekin ihmeellistä, miten huomaamattomasti tila kasvoi? Tarvehuoneen taikuus on hyvin ainutlaatuista”, tyttö sanoi Zachariakselle, joka katsoi häntä välinpitämätön ilme kasvoillaan.
”Niin kai, mutta miten jaksat edelleen innostua siitä?” puuskupuh kysyi laiskasti.
”Onhan tämä hyvin mielenkiintoinen”, Hermione vakuutti, eikä Zacharias väittänyt vastaan. Oikeastaan hän oli samaa mieltä asiasta, vaikka ei sanonutkaan sitä ääneen.
”Aloitetaan. Oletko valmis?” Hermione kysyi ja toinen nyökkäsi vastaukseksi. He molemmat ottivat taikasauvansa esille ja valmistautuivat hyökkäämään.
”Karkotaseet”, Zacharias huudahti nopean aloituksen, mutta Hermione torjui sen helposti. Pian tyttö vastasi hyökkäykseen ja heidän kamppailunsa kiihtyi vauhdikkaaksi. Hermione oli pistänyt merkille pojan nopean kehittymisen harjoituksissa. Zacharias oli kaiken lisäksi oppinut tuntemaan Hermionen kaksintaistelutyylin aiemmilta kerroilta, joten he olivat yllättävän tasaväkisiä. Lopulta Zacharias kuitenkin menetti taikasauvansa ja vajosi polvilleen kevyesti puuskuttaen.
”Kiitos”, Zacharias sanoi ensimmäistä kertaa heidän yhteisharjoittelunsa jälkeen. Hermione punastui yllättäen, eikä tiennyt sille oikein itsekään syytä. Zachariaksen huulet kaartuivat vinoon hymyyn.
”Ole hyvä. Kiitos itsellesi”, Hermione vastasi kohteliaasti hieman hämmentyneenä.
”Pidetään tauko”, Zacharias sanoi ja viittasi huoneen nurkkaan, johon oli ilmestynyt kaksi nojatuolia ja pieni pyöreä pöytä.
Kaksikon istuessa nojatuoleihin pöydälle ilmestyi kaksi pikaria täynnä kylmää mehua, josta molemmat nauttivat hetken aikaa sanomatta mitään.
”Mikä se kirous oli, jota käytit?” Zacharias aloitti keskustelun viitaten loitsuun, jota he eivät olleet harjoitelleet.
”Savukirous. Aiheuttaa näön sumentumisen ja kirvelee hetken silmiä”, Hermione kertoi.
”Huomasin”, Zacharias vastasi pisteliäästi, mutta jatkoi sitten kohteliaammin. ”Se oli hyvä kirous, Hermione. Voisitko opettaa sen minulle?”
”Tietenkin”, tyttö sanoi hymyillen ja pisti merkille etunimen käytön. He eivät olleet koskaan aiemmin jutelleet paljoakaan, vaikka olivat harjoittelleet yhdessä jo useasti ja tähän asti puuskupuh oli puhutellut häntä sukunimellä. Muiden vielä kaksintaistellessa he saattoivat olla nyt hetken kahdestaan.
Harry oli kiertelemässä parejen luona antaen neuvoja, joten toisilla saattaisi kestää vielä jonkun aikaa. Harry luotti siihen, että Hermione osasi jo tarpeeksi ja auttaisi tarvittaessa Zachariastakin. Tyttö oli tosin yllätyksekseen huomannut, että poika ei tarvinnut paljoakaan ohjeistusta.
”Taistelit hyvin”, Hermione sanoi rehellisesti.
”Sinäkin”, toinen vastasi ja hymyili. Hermione ei ollut nähnyt monesti Zachariaksen hymyilevän ja hänen oli myönnettävä, että hymy puki poikaa hyvin.
”Sinä olet erilainen kuin nuo muut”, Zacharias sanoi yllättäen, eikä Hermione ymmärtänyt, mistä oli puhe vaan katsoi toista kysyvästi.
”Siis olet fiksu ja… no
tuollainen”, poika sanoi täsmentämättä sen tarkemmin. Eikä hän olisi osannut paljoa tarkemmin asiaa kuvatakaan. Hän vain piti Hermionesta, vaikka harvemmin kiinnostui paljoakaan kenestäkään.
”Millainen?” Hermione naurahti, eikä voinut estää hymyn kohoamista huulilleen.
”Siis itsevarma, älykäs ja… siinä se”, Zacharias selitti lyhyesti.
”Kiitos, Zacharias. Minäkin pidän sinusta”, Hermione sanoi, eikä oikein tiennyt itsekään mitä sanoillaan tarkoitti. Poika oli yllättävän mukava ja tytöstä alkoi tuntua, että hän halusi tutustua enemmänkin toiseen. Zacharias oli aina vaikuttanut hieman kärkkäältä, mutta kahdestaan hänen kanssaan oli yllättävän rentoa olla.
”Lähtisitkö tulevana viikonloppuna kanssani Tylyahoon?” Zacharias töksäytti kysymyksensä, eikä Hermione heti ymmärtänyt täysin, mistä oikein oli kyse.
”Tylyahoon sinun kanssasi?” Hermione kysyi vielä varmistaakseen, että oli kuullut oikein. Zacharias ei yleensä vaikuttanut siltä, että haluaisi viettää kaartilaisten kanssa vapaa-aikaa.
”Niin”, poika totesi lyhyesti jääden odottamaan vastausta.
”Kyllä, kyllä minä voin lähteä”, Hermione sanoi reippaasti lopulta, kun oli harkinnut vähän aikaa asiaa. Se oli ollut yllättävä kysymys, mutta se ilahdutti Hermionea enemmän kuin hän olisi osannut kuvitella.
”Kiva. Näytätkö minulle nyt sen kirouksen?” Zacharias sanoi ja vei keskustelun taas vanhoille urilleen. Poika oli aika tyytyväinen siitä, että Hermione oli suostunut. Vaikka hän ei puhunutkaan tunteistaan tai vaikuttanut aina kiinnostuneelta oli hän silti tarkkaillut tyttöä jo pidempään.
”Tietysti”, Hermione sanoi ja laskiessaan pikarinsa alas toinen sipaisi kevyesti hänen kättään. He vaihtoivat keskenään katseen, joka kertoi heidän odottavan Tylyahon reissua.
"Tule, lähdetään harjoittelemaan", Hermione sanoi peittääkseen punastumisensa.
"Joo", Zacharias totesi virnistäen. He jatkoivat harjoittelua tavalliseen tapaansa, eikä kukaan osannut aavistaa, että kahden ihmisen lämpimät tunteet olivat hiljalleen heräämässä.