Nimi: Hetki jouluaamuna
Kirjoittaja: tirsu
Genre: slice of life, fluffy, cuteness & one-shot
Paritus: Captain Swan (Emma Swan/Killian Jones)
Fandom: Once Upon a Time
Ikäraja: S
Varoitukset: Spoilaa hieman seiska kautta
Summary: Kermavaahdon päälle on, tietysti, siroteltu kanelia. Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. OUaT kuuluu Adam Horowitzille ja Edward Kitsis’lle. Minä vain yksinkertaisesti lainaan heidän hahmojaan/maailmaansa. En hyödy tästä rahallisesti lainkaan, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni (ja muiden iloksi).
A/N: Hyvää joulua,
Ilomiete! Toivottavasti pidät!
Ilomiete toivoi
joululahjaficci-topicissa jotain Captain Swaniin liittyvää ja tällainen lyhyt tarina muodostui päässäni. Ensin tästä piti tulla (vielä) lyhyempi, mutta jotenkin siitä tuli (vähän) pidempi. Mutta tuskin se haittaa, hoping so.
Hetki jouluaamuna
Ulkona on pimeää, lunta tupruttaa hiljalleen lisää maahan – kinokset alkavat lähennellä ennätyskorkeuksia. Harmaan talon ulkokuistilla vilkkuvat punavihreät jouluvalot, havuköynnökset kiertävät kuistin pylväitä. Ulko-oveen on ripustettu havuseppele, jota koristaa suuri kirkkaan värinen organzarusetti.
Talon sisällä vallitsee pimeys, joulukuusen valot ovat pois päältä. Sinisellä ja liilalla koristellun kuusen alla odottavat lahjapaketit sievästi aseteltuina. Kuusen lähettyvillä sijaitsevalla pikkupöydällä on tyhjä maitolasi ja lautanen, jossa on jäljellä enää pari joulupiparia. Poroja varten ollut porkkananippu on kadonnut.
Portaat narisevat pienesti painon alla Killianin astellessa varovaisesti alas. Entinen merirosvo suuntaa olohuoneessa olevan perintökehdon luo. Hellävaroin hän laskee suloisen prinsessansa kehtoon.
>> Shh, kultaseni, isi käy lämmittämässä pullon sinulle
>>, Killian kuiskii.
Tottunein askelin tuore isä kulkee pimeässä keittiöön. Silmät tottuvat hämärän nopeasti yhä edelleen.
Jenkkijääkaapissa on muutama pullo valmiina odottamassa. Killian ottaa yhden niistä lämmitettäväksi.
Ennen kuin mikro ehtii kilahtaa, Killian avaa sen luukun ja ottaa nalleilla kuvioidun tuttipullon pois. Hän muistaa kokeilla maidon lämmön, joka on kuin tilauksesta juuri oikean lämpöistä – hän alkaa jo oppia tämän! Kierrettyään tuttiosan paikoilleen hän palaa kiireen vilkkaa olohuoneeseen, jossa vauva kitisee hermostuneesti.
Killian laskee maitopullon pienelle jakkaralle, joka seisoo jylhänä keinutuolin vasemmalla puolella. Vauvan syliin nostaminen puolellatoista kädellä on hankalaa, eikä Killian ole vielä löytänyt täysin toimivaa tapaa pienokaisensa helppoon että turvalliseen nostamiseen. Sairaalassa hänelle oli opetettu pari hassua tekniikkaa vauvan nostamiseen ilman toista kämmentä, mutta ei se ollut hoitajiltakaan käynyt kovin helposti. Näemmä hän on koko kaupungin ainoa isä, jolta puuttuu toinen kämmen kokonaan. Eipä toista ole vastaan ainakaan tullut.
Parin yrityksen jälkeen Killian onnistuu nostamaan tyttärensä syliin niskaa tukien. Helpotuksesta huokaisten entinen merirosvo menee keinulle, jossa hänellä on edessään uusi tehtävä: asetella pikkuinen parempaan asentoon syöttämistä varten.
Vauva parkaisee, kun Killian siirtää tätä kömpelösti. >> Shh, isi on pahoillaan, isi on ihan uusi tässä. Koeta kestää, prinsessa. >>
Saatuaan tyttärensä hyvään asentoon Killian kiroaa mielessään, kun hänen täytyy kurottua ottamaan tuttipullo. Saakelin jakkara olisi siirrettävä oikealla puolelle keinua! Tai sitten hänen olisi aika hankkia sellainen käsijuttu, josta Mary Margaret on muutamaan otteeseen puhunut. Prateesi, prioneeri, proteesi, purateeni tai jotain sellaista, p-kirjaimella se kuitenkin alkaa.
Vauva on kärsimätön, kun Killian vihdoin saa tuttipullon itselleen. Tarjotessaan pulloa esikoiselleen, tämä imaisee tuttiosan suuhunsa ja alkaa hotkia.
>> Ihan rauhassa vain, kulta, ei ole kiire mihinkään
>>, Killian puhelee hiljaisella äänellä.
Hän työntää oikealla jalallaan keinun liikkeelle. Pienokainen hänen sylissään avaa silmiään ja vilkuilee ympärilleen pimeässä olohuoneessa. Pian tämän silmät osuvat isäänsä, mutta hetken tuijottamisen jälkeen pienet silmät lupsahtavat takaisin kiinni.
Killian ei voi olla miettimättä, että tunnistaako vauva hänet isäkseen ulkonäön perusteella. Hänellä on yksi keino, josta vauva varmasti tunnistaa hänet. Raskauden aikana hän oli aina mahdollisten tilaisuuksien tullen laulanut Emman pyöristyneelle vatsalle. Kun raskaus oli ollut noin puolivälissä, vauva oli alkanut potkia joka kerta, kun Killian oli laulanut tälle (Killian olikin vitsaillut usein, ettei pienokainen pidä isänsä lauluäänestä).
Killian rykäisee selvittääkseen kurkkunsa alkaen sitten hyräillä. Pienen hetkisen päästä hän alkaa laulaa hiljaa tuutulaulua, jonka hän muistaa erityisen hyvin lapsuudestaan – se on ainoa kirkas muisto hänen äidistään.
Laulu kertoo rohkeasta pojasta, joka käy pelokkaana, mutta urheana, suurta uhkaa vasten pelastaakseen henkäysten metsän, joka keinuttaa pikkuiset lapset illan tullen unten maille. Killian muuttaa laulun sanoja niin, että siniseen viittaan sonnustautuneesta pojasta tulee tyttö punaisessa nahkatakissa.
Hiljalleen laulu ja maito saavat vauvan nukahtamaan. Pienoinen imaisee tuttipullosta hitaasti vielä muutaman kerran unissaan. Killian odottaa varmuudeksi pienen hetken, josko tämö kuitenkin vielä söisi. Kun mitään ei tapahdu, hän nostaa pullon pois vauvan suusta.
>> Minä voin ottaa sen
>>, Emma kuuluu sanovan.
Killian säpsähtää – hän ei ollut lainkaan kuullut vaimonsa tuloa.
>> Hitsi Swan, säikäytit minut!
>>>> Anteeksi, ei ollut tarkoitus
>>, Emma sanoo kumartuen suukottamaan aviomiestänsä pikaisesti huulille.
>> Huomenta. Lauloit todella kauniisti.
>>>> Huomenta. Mikä sinut herätti? Lauluni?
>> Killian kysyy.
>> Ei, kylmyys se oli, joka iski heti sinun kadottua sängystä
>>, Emma hymyilee pilkettä silmissään.
>> Nyt sinä päästät luikuria suustasi
>>, Killianin äänessä kuultaa nauru.
Emma hymyilee edelleen ja hipaisee tyttärensä poskea, joka tuntuu kosketuksen alla sileän pehmeältä. Sen jälkeen vaaleaverikkö ottaa pullon Killianin kädestä ja katoaa keittiöön.
Killian katsoo vaimonsa perään onnen loistaessa kasvoillan. Hän ei olisi koskaan uskonut saavansa itselleen onnellista loppua - tai alkua, kuten Emma tapaa sanoa. Mutta siinä hän vain istuu, oma ja äärettömän rakas suloinen nyytti sylissään ja mitä upein vaimo keittiössä touhuamassa jotakin. Hän on omasta perheestään (ja omasta paikastaan yhteisössä) todella kiitollinen joka ikinen päivä.
Killian keinuu keinutuolissa hetken ihaillen pientä tytärtänsä. Pikkuinen oli syntynyt parisen päivää sitten ja edellispäivänä he olivat saaneet luvan tuoda rakkaimpansa kotiin. Kaikki on ollut hektistä vauvan syntymän jälkeen, kaikki aivan uutta, sillä kumpikaan heistä ei ole aiemmin kasvattanut eikä hoitanut vauvaa (Emmalla toki on kokemusta häntä enemmän asiasta pikkuveljensä ansiosta).
He olivat saaneet neuvoja kotiloilta, eipäs kun kätilöitähän ne taisivat ollakin, neuvolasta, Emman vanhemmilta ja monilta muilta. Pää siinä neuvojen tulvassa oli räjähtää, mutta he arvostavat saamiansa neuvoja ja ohjeita. Monet olivat tarjonneet apuakin, jos niikseen vain tulisi. Heidän pitäisi vain ilmoittaa ja apujoukot saapuisivat. Ei siinä voinut muuta kuin tuntea kiitollisuutta.
Killian vie sormensa vauvan käden luo. Menee hetki kunnes vauva unissaan tarttuu siihen kiinni, mikä saa entisen merirosvon sydämen läikähtämään lämpöisesti.
Tyttösellä on pikimustat hiukset, jotka tuntuvat lähes silkiltä. Silmät ovat yhä edelleen tummansiniset – heillä onkin Emman kanssa pieni leikkimielinen veto päällä siitä, kumman silmien värin vauva perii: merensiniset vai kauniin vihertävät. Emma on vakaasti sitä mieltä, että heidän tyttärensä perii isänsä silmien värin, onhan tämä jo perinyt Killianin hiuskuontalon. Killian väittää kiven kovaa vauvan silmistä tulevan vihertävät kuten äidillään, sillä tämä muistuttaa muutenkin hyvin paljon piirteiltänsä Emmaa.
Killian nousee ylös keinusta viedäkseen pikkuisen kehtoon unia jatkamaan. Hän peittelee tyttärensä kunnolla Lucasin rouvan kutoman peittosen alle. Emma saisi kietoa peiton kapaloksi vauvan ympärille myöhemmin, jos haluaisi – se on helpompaa molemmilla käsillä kuin yhdellä (ja koukulla).
Katse yhä lapsessaan Killian jää seisomaan kehdon vierelle. Hän tuntee tytärtään kohti ääretöntä ja syvää rakkautta. Se on aivan erilaista kuin hänen rakkautensa Emmaa kohtaan, joka on myös syvää ja ääretöntä. Tosi rakkautta on maailmassa monenlaista ja ne kaikki tuntuvat erilaisilta. Killian on aiemmin vain nähnyt vanhempien ja lasten välillä olevaa tosi rakkautta, mutta on aivan eri asia kokea se itse, tuntea se itse. Silloin rakkauksien eron ymmärtää täysin.
>> Kas tässä
>>, Emma sanoo.
Vaaleaveriköllä on kaksi lumiukoin koristeltua mukia, joiden kruunuksi on pursotettu runsas kermavaahtokasa. Kermavaahdon päälle on, tietysti, siroteltu kanelia.
>> Kaakaota, heti aamutuimaan
>>, Killian ottaa kiitollisena lämpimän juoman vastaan.
>> Koskaan ei ole liian aikaista kaakaolle
>>, Emma sanoo.
>> Pahoittelut muuten: minivaahtokarkit ovat loppuneet.
>>>> Enköhän minä pärjää ilman niitä tämän kerran
>>, Killian virnistää.
Emma siirtyy aviomiehensä vasemmalle puolelle ja naksauttaa sormiaan saaden olohuoneen jouluvalot syttymään. Killian kietoo koukustaan vapaan käden Emman vyötärölle. He seisovat siinä hetken jouluvalojen luomaa himmeää valaistua ihaillen.
>> Miten kaunista
>>, Emma huokaisee ihastuneesti.
>> Kunpa Henrykin olisi täällä.
>>Killian puristaa vaimonsa tiukemmin itseään vasten.
>> Henryllä on kaikki hyvin – hän pärjää kyllä, hän on tullut sinuun. Ja uskon, että ensi vuonna poikamme on jälleen täällä kanssamme viettämässä joulua. Silloin olemme koko perhe paikalla.
>>>> Koko perhe
>>, Emma toistaa hymyillen.
>> Juuri niin
>>, Killian vakuuttaa ja nostaa mukiaan.
>> Hyvää joulua, Henry – missä ikinä oletkaan Reginan kanssa.
>>>> Henrylle, hyvää joulua
>>, kyyneleet kihoavat Emman silmiin.
Killian suukottaa Emman päälakea, jonka jälkeen tämä suikkaa suukon hänen sänkiselle leualle. He ottavat kulaukset kaakaostaan, hiljaisuus lankeaa jälleen heidän välilleen, kumpikin uppoutuvat mietteisiinsä, jotka liikkuvat enemmän tai vähemmän Henryssä.
Haukotus karkaa odottamattomasti Killianilta. Vauva-arkeen totutteleminen on yhä kesken. Oikeastaan, se on vielä alussa.
Aikaisissa aamuherätyksissä ei ollut mitään ongelmaa eikä siinä, että toisinaan pitää herätä yöllä. Ne hoituvat rutiininomaisesti – ja ovat pikku juttu – entiseltä merirosvolta. Mutta kaikki muu vauva-arkeen liittyvä on todella uutta ja niiden oppiminen ja jokapäiväiseen elämään mukaan ottaminen tuo omat haasteensa ja stressinsä hommaan mukaan.
Killianin haukottelu havahduttaa Emman mietteistään. Tämä siirtää katseensa tyttärestään pieneen pöytään, jossa Pukin eväiden loput ovat.
>> Nuo pitäisi siivota
>>, Emma virkkaa.
Killian vilkaisee pöytää pikaisesti.
>> Herkut ovat näemmä maistuneet Pukille.
>>>> Näemmä
>>, Emma ei voi olla hymyilemättä.
>> Miten uskomatonta, että Joulupukki on oikeasti olemassa! Mutta toisaalta, olisihan se pitänyt arvata – olenhan minä Lumikin ja prinssi Uljaan rakkauden hedelmä.
>>Killian nauraa.
>> Et kuitenkaan ole vieläkään halunnut nähdä punanuttua?
>>>> Se ei ole edes tullut mieleeni!
>> Emma sanoo hitusen hämmästyneenä.
>> Ehkä se on iskostunut liian syvälle, että hän on tarua… Oletko sinä nähnyt hänet?
>>>> Aye, kerran
>>, Killian nyökkää.
>> Sinä vuonna, kun äitini menehtyi. Valvoin ikävissäni, kun satuin kuulemaan ääniä. Liam ja vanhus nukkuivat sikeästi eivätkä kuulleet siten mitään. Hiivin hiljaa katsomaan ja siellä hän oli: laittamassa lahjoja lattialle. Meillä ei ollut kuusta, koska vanhus ei halunnut laittaa joulua – muistutti liikaa äidistä.
>>Emma puristaa Killianin kättä.
>> Voi rakas…
>>>> Kun Pukki sitten lähti, seurasin häntä ulos. Näin kuinka hän lensi poroineen seuraavaan paikkaan. Olen aina pohtinut miksi onnistuin näkemään hänet, sillä hänen pitäisi olla salaperäinen. Uskon, että hän antoi minun nähdä hänet tarkoituksella, mutten osaa sanoa miksi. Ehkä säälistä
>>, Killian päättää muistelunsa – muistot äidin menehtymisen jälkeen ovat erittäin elävinä hänen mielessään.
>> Mielenkiintoista. Pitäisikö meidän selvittää asia?
>> Emma pohtii puoliksi leikillään.
>> Ei, olkoot arvoitus loppuun asti
>>, Killian hymähtää.
>> Mutta kiitos.
>>>> Mitä vain sinulle, rakkaani
>>, Emma suukottaa hänen poskeaan.
Vaaleaverikkö käy keräämään astioita. Killian juo kaakaonsa loppuun, vilkaisee nopeasti sikeästi nukkuvaa tytärtänsä ennen kuin vie tyhjän mukin tiskikoneeseen. Emma tulee häntä vastaan, kun suunta portaiden tykö. Hän hipaisee vaimoaan pikaisesti käsivarteen heidän ohittaessa toisensa.
Killian harppoo portaat ylös ja kaartaa kylpyhuoneeseen. Heidät on kutsuttu Emman vanhemmille joulubrunssille, joten hän alkaa jo valmistautua vaikka siihen on reippaasti vielä aikaa. Mutta hän tietää, että Emma haluaa avata joululahjat ennen kuin he lähtevät. Heti kun heidän tyttärensä heräisi (ja Emma olisi pukenut tämän), he alkaisivat avata lahjoja aivan rauhassa, onhan joulu heidän pienoisensa ensimmäinen. He ottaisivat siitä kaiken irti – ja Killianin lahja Emmalle pitäisi huolen siitä, että hetkestä jäisi pysyvät muistot.
