Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Lemmikkihilleri
Kirjoittaja: Picca
Beta: Arte
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Draco
Genre: Fluff, one-shot
Summary: ”Mitä sinä oikein höpötät minusta ja hillereistä?”
A/N Tällä ficillä lyödään kolme haastetta yhdellä iskulla. Ensinnäkin tämä osallistuu Anna-Liisan jouluhaasteeseen. FF100:ssa tämä on sana 019. Valkoinen.
Avada haastoi kirjoittamaan H/D-ficin, jossa Dracolla olisi silmälasit. Ficci ei saanut olla genreltään huumoria eikä angstia.
Lisäksi oli idea, jonka olin halunnut toteuttaa jo pitkän aikaa ja jonka nyt vihdoin sain kirjoitettuakin. Näistä yhdistellen syntyi sitten tämä ficci, jonka Arte betasi. Suuret kiitokset hänelle ja joulufluffyista oloa kaikille finiläisille. <3
Lemmikkihilleri
Viistokuja oli täynnä noitia ja velhoja, jotka kantoivat lahjapakettivuoria sylissään. Siellä täällä kohosi koristeltuja joulukuusia, kadun yllä riippui koristenauhoja ja puotien ikkunoissa paloi kynttilöitä. Taivaalta sateli harvakseltaan pieniä lumihiutaleita.
Harry yritti luovia ihmisten joukossa Ihmeiden eläintarhasta kohti uutta kahvilaa, mutta matka otti aikansa, sillä hänen oli pysähdeltävä vähän väliä ollakseen törmäilemättä keneenkään. Siitä huolimatta hän käveli päin yllättäen pysähtynyttä iäkästä noitaa, joka pudotti kaikki kantamansa paketit ja sätti häntä vuolaasti, vaikka hän pyyteli anteeksi ja auttoi kokoamaan paketit uudelleen. Kun hän lopulta saapui Matami Maqean Mokkamekkaan, hän oli auttamattomasti myöhässä sovitusta ajankohdasta.
Kahvila oli koristeltu jouluiseksi, pöydissä paloi pitkiä valkeita kynttilöitä ja radiosta kuului joulumusiikkia. Harry katseli ympärilleen täyteen ahdettujen pöytien viidakossa ja huomasi lopulta, että Ron ja Hermione viittoilivat hänelle kärsimättömästi pienestä nurkkapöydästä. Hänen suunsa venyi hymyyn ja hän alkoi työntyä läpi glögiltä ja piparkakuilta tuoksuvan ilman.
”Siinähän sinä vihdoin olet”, Ron sanoi naama leveässä virneessä.
”Me jo melkein huolestuimme, mutta sitten arvelimme, että juutuit vain johonkin jonoon”, Hermione sanoi.
”Joo, eläinkaupassa meni vähän aikaa”, Harry selitti ja asetteli kantamuksensa lattialle tuolin viereen ennen kuin istuutui ja hieroi kohmettuneita sormiaan. ”Tämähän vaikuttaa kivalta paikalta.”
”Liekkiglögi on todella hyvää”, Hermione sanoi. Hänen sormensa olivat kiertyneet vaimeasti kuplahtelevan mukin ympärille.
Harry ei tarvinnut sen enempää suosituksia, vaan viittoili pöytien lomassa pujottelevan, punaiseen asuun ja tonttulakkiin pukeutuneen tarjoilijan luokseen ja tilasi liekkiglögin sekä palan hedelmäkakkua. Pian hänkin sai painaa kylmät sormensa mukin lämpimiä kylkiä vasten. ”Ihanaa.”
Ensimmäinen siemaisu paljasti, ettei juomaa ollut kehuttu turhaan. Liekkiglögi vaikutti olevan tämän joulun ehdoton suosikki, sillä sitä näytettiin juovan miltei joka pöydässä. Joukko keski-ikäisiä noitia rupatteli yhdessä pöydässä vilkkaasti mukiensa yli, kaksi rakastunutta nuorta joi samasta mukista tuijotellen toisiaan hempeästi, viereisessä pöydässä istuvan Päivän profeettaan uppoutuneen velhon käden vieressä höyrysi puolittain unohdettu mukillinen.
”Edes äidin tekemä ei ole näin hyvää”, Ron sanoi. ”Mutta älkää vain sanoko sitä hänelle huomenna, ettehän? Kai sinä tulet, Harry?”
”Totta kai. Missä muualla minä olisin jouluna kuin Kotikolossa? Yksin omassa asunnossani, vai?”
”Entä Draco?” Hermione kysyi.
”Kyllä se pärjää”, Harry vastasi. ”Annan aamulla lahjan – sitä olikin muuten tosi vaikea löytää, se oli kaupan viimeinen – ja tulen yöksi kotiin.”
Ron ja Hermione nyökkäilivät. Harry keskittyi maistelemaan hedelmäkakkua, joka oli täydellisen makeaa ja ei liian kuivaa. Hänellä oli hassu tunne, että viereisen pöydän velho kuunteli heidän keskusteluaan, sillä hän ei ollut hetkeen kääntänyt lehtensä sivuja.
”Mitä muuten ostit sille?” Ron kysyi. ”Mitä hillerille ylipäänsä voi hankkia?”
Harry aikoi vastata, mutta käsi laskeutui hänen hartialleen puristaen sitä niin kivuliaasti, että hänen oli vedettävä hartiat köyryyn.
”Potter”, kuului tutun oloinen ääni, joka ei ollut vähääkään ilahtunut tapaamisesta.
”Malfoy”, Harry vastasi, onnistui työntämään käden pois ja kääntyi katsomaan. He eivät olleet törmänneet toisiinsa kertaakaan koulun loputtua, mistä oli jo yli vuosi, ja vaikka Malfoy olikin muuttunut, hän oli myös täsmälleen samanlainen kuin ennenkin. Pidemmiksi kasvaneet hiukset ja nenällä keikkuvat silmälasit eivät muuttaneet Malfoyn ilmettä tippaakaan ystävällisemmäksi.
”Mitä sinä oikein höpötät minusta ja hillereistä?” Malfoy kysyi kireästi.
”En mitään”, Harry vastasi. Hän ujutti kättään taskuun taikasauvan varrelle siltä varalta, että joutuisi tappeluun. ”Sinä et ole mikään maailman napa eivätkä kaikki asiat liity sinuun millään tavalla.”
”Olen varma siitä, että tunnistin nimeni.” Malfoyn leuka työntyi terävästi esiin, kun hän katsoi Harrya nenänvarttaan pitkin.
”Kenties, mutta se ei vielä tarkoita, että olisin puhunut sinusta”, Harry sanoi.
Malfoyn katse siirtyi Harryn kasvoista lahjapinoon, joka oli lattialla. Päällimmäisestä paketista riippui kortti, jossa luki Dracolle.
Harry oli vähällä kirota ääneen. ”Se ei ole sitä, miltä näyttää”, hän sanoi.
Malfoy ei välittänyt hänestä, vaan kumartui ottamaan paketin käteensä. Hän ravisteli sitä keskittynyt ilme kasvoillaan. Kuului rapinaa, jollaista olisi voinut kuulua vaikka purkillisesta Bertie Bottin Joka maun rakeita.
”Se ei ole sinulle”, Harry sanoi.
”Hän puhuu totta”, Hermione sanoi. Hän näytti kiusaantuneelta siitä, että melkein kaikki kahvilassa olijat olivat jo kääntäneet katseensa heidän pöytäänsä.
”En kaipaa kuraveristä sekaantumaan tähän!” Malfoy sihahti. Hän repäisi paketin auki, ehkä vain siksi, että Hermione oli ärsyttänyt häntä. Kun sisältö tuli näkyviin, hänen ilmeensä valahti typertyneeksi. ”Hillerinherkkua? Mitä... Potter, selitä!”
Harryn oli hankala selittää, sillä Malfoy kuristi häntä kaulaliinasta. Hän yskähteli ja toivoi, että Malfoy ei puristaisi Hillerinherkku-pakettia niin lujaa, sillä Ihmeiden eläintarhan myyjä oli joutunut käymään kaikki hyllynsä läpi löytääkseen sen hänelle. Koska hän ei keksinyt muutakaan, hän tarttui Malfoyn käsivarteen ja kaikkoonnutti heidät molemmat. He voisivat tapella jossakin muualla kuin täydessä kahvilassa.
Kun inhottava puristumisen tunne hellitti, Harry päästi irti Malfoysta, joka puolestaan oli yllättynyt kaikkoontumisesta sen verran, että oli irrottanut otteensa hänen kaulaliinastaan. Harry veti kiitollisena syvään henkeä.
He seisoivat eteisessä, jota valaisi vain himmeä yölamppu. Sen valossa saattoi erottaa naulakon, kenkätelineen, kylpyhuoneen oven sekä reitin sisemmälle pimeään asuntoon.
”Missä me olemme?” Malfoy kysyi.
”Minä asun täällä”, Harry vastasi ja heitti viittansa naulakkoon.
”Mitä hittoa me teemme sinun asunnossasi, Potter? Tämä on varmaan viimeinen paikka maapallolla, mihin tahtoisin joutua.”
”Halusit selityksen, ja tämä on oikea paikka siihen. Ole hyvä ja riisu kenkäsi, imuroin lattian eilen.”
”Imuroit..?”
”Siivosin”, Harry selvensi. Hän potkaisi kenkänsä nurkkaan ja asteli sisemmälle asuntoon, missä sytytti valon jalkalamppuun. ”Tuletko vai et?”
Näytti siltä, että Malfoy harkitsi saapastelemista sisemmälle kengät jalassa ihan vain Harryn kiusaksi, mutta päätti sitten, että se olisi ollut lapsellista. Hän kumartui nyrpeästi aukomaan kenkiensä solkia ja seurasi sitten Harrya silmäillen kriittisesti ympärilleen.
Asunto oli tilava yksiö, jossa oli myös kunnollisen kokoinen keittiö, johon mahtui pieni ruokapöytä. Nurkan syvennyksessä oli leveähkö sänky, seinän vierellä vaalea sohva ja sitä vastapäätä televisio. Kirjahylly oli pieni ja vain puoliksi täytetty. Sohvapöydän alla oli puolittain huovalla peitetty häkki, jonka ovi oli auki.
”Eipä hääviltä näytä”, Malfoy ivaili.
”Minä pidän siitä”, Harry vastasi rauhallisesti.
”Sinun maussasi ei olekaan ikinä ollut kehumista.”
Harry vain virnisti. ”Annatko sen herkkupaketin? Turha kai odottaa huomista, kun se on joka tapauksessa jo avattu.”
Malfoy ojensi paketin mitään sanomatta. Harry repäisi sen auki, otti yhden herkkupalan ja laskeutui lattialle istumaan. ”Draaacooo... missä sinä olet? Tule katsomaan, mitä minulla on, tule tule...”
Kesti jonkin aikaa ennen kuin valkoinen hilleri kurkisti kirjahyllyn takaa viiksikarvat värähdellen. Se silmäili Malfoyta varovaisesti, mutta ruoan houkutus voitti arkuuden ja se pinkaisi Harryn luo nappaamaan makupalan.
”Sinä... sinä olet antanut tuolle otukselle minun nimeni?” Malfoy kysyi ääni kiukusta kireänä.
”Jep.” Hilleri oli hotkinut herkkunsa ja kipitti nyt Harryn käsivartta pitkin hänen hartialleen, mistä se edelleen vilkuili vierasta varuillaan. Harry silitti sen sileää, valkeaa selkää.
”Et ole muuttunut tippaakaan, Potter. Teet vieläkin mitä tahansa nöyryyttääksesi minua.”
”Sinä olet muuttunut”, Harry sanoi ja katseli tarkasti Malfoyta, joka seisoi huoneen keskellä viitta edelleen yllään. Vaaleat hiukset olivat nyt niin pitkät, että Malfoy oli yrittänyt sitoa ne poninhännälle, mutta muutama lyhin suortuva oli karannut ja kehysti kalpeita kasvoja. Silmälasien kapeiden kehyksien muoto osoitti hyvää makua, mutta niiden takana silmät olivat yhtä koleat kuin ennenkin. ”Lasit sinulla, heh. Ja niin kuin aina pilkkasit minua omistani.”
”Lukulasit vain”, Malfoy totesi, nappasi ne nenältään ja työnsi taskussaan olevaan koteloon.
”Harmi, että otit ne pois. Näytit hetken melkein älykkäältä.”
”Sinä et.”
Harry naurahti. ”Yhtä ivallinen sentään olet kuin ennenkin.”
”Minä en sentään yritä nöyryyttää sinua kutsumalla lemmikkiäni Harryksi.”
”Et taida ihan tajuta”, Harry sanoi. ”Luuletko, että minä antaisin rakkaalle lemmikilleni sellaisen ihmisen nimen, jota inhoan?”
Malfoyn ilmeet vaihtelivat nopeaa tahtia, kun hän yritti käsittää, mitä Harry oli juuri sanonut. Harry yritti peittää hermostuksensa silittelemällä hartiallaan seisovaa hilleriä.
”Mitä...” Malfoy aloitti. ”Siis sinä... inhoa... öh, mitä?”
Harry ei voinut olla nauramatta.
”Minä en ole imarreltu, Potter.”
”Hyvä niin, egosi saattaisi pullistua imartelusta niin, että se räjähtäisi.”
”Mitä?” Malfoy rääkäisi. Hilleri katsoi parhaaksi kipittää häkkinsä suojaan.
”Katso nyt, säikäytit kaimasi”, Harry sanoi.
”Annahan kun tarkastan, että käsitin oikein”, Malfoy sanoi ja vilkaisi sitten sohvaa aivan kuin miettien, istuisiko sille vaiko ei. Hän päätti olla istumatta. ”Sinä annoit elikolle nimeksi Draco siksi, että itse asiassa pidät minusta?”
”Bravo, nerokkaasti päätelty”, Harry sanoi yrittäen kätkeä jännittyneisyytensä naamioimalla sen pilkallisuuteen.
Malfoy antoi itsensä sittenkin lysähtää sohvalle. Hän nojasi kyynärpäät polviinsa ja pään käsiinsä näyttäen vähän eksyneeltä.
Harry nielaisi ja siirtyi sen verran, että istui aivan Malfoyn edessä. Hän käänsi katseensa ylöspäin ja kohtasi siniharmaat silmät. ”Tämä tuli varmaan vähän äkkiä...” hän sanoi hitaasti. ”Mutta... voisitko harkita, että joskus kävisit kanssani vaikka kahvilla? Öh, en tarkoita niin kuin suhdetta tai mitään, vaan niin kuin tuttavat tai jotain...”
Hän jähmettyi, kun Malfoy siirsi kätensä hänen poskilleen. Sormet olivat niin kylmät, että kosketus sävähdytti, ja hän halusi pitää noita käsiä omissaan ja lämmittää niitä. ”Mitä...?” hän aloitti.
”Shh”, Malfoy sanoi ennen kuin nojautui suutelemaan häntä. Harry tyrmistyi niin, että kesti hetken ennen kuin hän tajusi vastata suudelmaan. Se oli lyhyt ja pehmeä, kokeileva. Heidän huuliensa erkaannuttua kädet vetäytyivät Harryn poskilta.
”Oliko tuo myöntävä vastaus?” Harry kysyi.
”Ehkä. Yhdellä ehdolla.”
”Joka on?”
”Muutat tuon hillerin nimen.” Malfoy vilkaisi häkkiin, jonka ovelta heitä tuijotti kaksi mustaa nappisilmää.
Harry nyökkäsi. ”Sopii. Se menisikin turhan sekavaksi, jos molemmilla lemmikeillä olisi sama nimi.”
Malfoy tyrkkäsi häntä olkapäähän muka loukkaantuneena. Harry tyrkkäsi takaisin, ja hetken kuluttua he huomasivat kieriskelevänsä lattialla leikkitappelun merkeissä. Nujakan päätteeksi Harry huomasi makaavansa selällään matolla, ja Malfoy istui hänen päällään.
”Tiedätkö mitä, Potter?”
”Sano Harry. Ja mitä?”
”Minulla oli ikävä tappeluitamme, kun koulu loppui.”
”Niin minullakin.”
”Hyvää joulua, Harry”, Malfoy sanoi ja kumartui suutelemaan Harrya uudelleen.
