Ihana
cassi ja ihana kommentti. ;__; <3 Hyvä, ettei paha tapani tipautella kliseitä sinne tänne ole täysin tappanut lukuintoasi. Jatkon kirjoittamisessa kesti kyllä tautisen kauan, mutta hei, olen täällä. \o/
Samalla varoitan myös, että yleisesti olen viime aikoina kirjoittanut vähän ja edellisestä Potter-ficistä on pieni ikuisuus, joten nämä seuraavat pätkät voi olla vähän kuraa.
Fracta fiksuna sanoi, että pitää kirjoittaa kurat pois alta, että voi kirjoittaa priimaa, että ehkä vielä jonain päivänä.
Tämä pieni jatko on myös pienenpieni onnentoivotus
Angelle, joka vanhenee tänään. <3
Harry tuntee syyllisyyden painavan läsnäolon palatessaan kotiin yksin. Tuntuu pahalta olla niin huojentunut siitä, että Draco jäi yksin sairaalaan, siitä ettei hän saanut jäädä poikaystävänsä seuraksi. Järki koettaa vakuuttaa, että etäisyys helpottaisi asioiden käsittelemistä, mutta syyllisyys painaa Harryn hartiat kumaraan.
Keittiön lattialla on edelleen posliinin sirpaleita ja laajalle kuivunut kahvilammikko.
Tuntuu vaikealta ajatella. On paljon helpompaa takertua parkettiin kuivuneeseen kahvitahraan kuin kipeään todellisuuteen. Hämärässä, vaivaantumatta sytyttämään valoja, Harry kyykistyy poimimaan sirpaleita, jotka kahvi on yrittänyt jähmettää kiinni lattiaan. Sirpaleita, jotka edustavat hänelle menetystä.
Vielä silloinkin, kun hämärä vaihtuu pimeään, Harry istuu keittiön lattialla ja hinkkaa parkettia tunkkaisen kahvin hajuisella rätillä.
*
“Missä Draco on?”
Nainen tunkeutuu asuntoon ennen kuin Harry ehtii väistyä ovelta. Pansy. Harry ei koe heränneensä yöstä, jonka aikana nukkui tuskin silmällistäkään. Vaikka eivätpä kunnon yöunetkaan olisi tehneet Pansystä yhtään sen siedettävämpää.
“Sairaalassa”, Harry vastaa ääni karheana.
“Mitä sinä siinä sitten vielä teet?”
Harry väistää Pansyn katseen ja tiukasti esitetyn kysymyksen. Hänellä ei ole tahdon hiventäkään lähteä selittämään itseään Pansylle. Ei tahtoa, saati energiaa yrittää saada tuota kylmäkiskoista -
“Haluatko, että tulen mukaasi?”
Aavistuksen epäröivä kysymys saa Harryn kohtaamaan Pansyn katseen. Samassa hetkessä Pansyn muuri palaa ja nainen kohauttaa olkiaan suunnaten katseensa katonrajaan.
“Voin kyllä, jos se on sinulle helpompaa.”
*
Harry koputtaa Dracon huoneen oveen ja astuu hiljaa peremmälle. Sängyssä makaava mies vain katsoo ulos ikkunasta.
“Hei. Toin sinulle erityisen vieraan”, Harry toteaa hiljaa ja hakee ääneensä keveyttä. Hänen yrityksensä epäonnistuu surkeasti.
“Sinähän näytät hyvältä”, Pansy sanoo kävellessään huoneen puolelle. Naisen ääni hätkähdyttää Dracon ja saa miehen reagoimaan tulijoihin ensimmäisen kerran.
“Miten sinä- ?”
“Tiedät äidit. Siitä mitä Narsicca puhui äidille kuvittelin sinun olevan paljon ruhjotumpi.”
Sängyn luokse päässyt Pansy kääntelee Dracon päätä tarkastellen vaurioita, kunnes mies tönäisee käden leualtaan.
“Kauanko olet täällä?”
“Kunnes pääsen itse siirtymään pyörätuoliin.”
“Pyörätuoliin?” Pansy luo Harryyn kysyvän katseen, kun Draco jatkaa:
“Minä en enää kävele.”