Maalaan sut riisumaan, K-11, Peter/Narcissa

[pistoolisankari]

Maalaan sut riisumaan
Genre: Draama, songfic
Kirjoittaja: pistoolisankari
Paritus: Peter Piskuilan/Narcissa Malfoy (yksipuolinen)
Ikäraja: K-11
Kuvaus: Peter on löytänyt harmaaseen elämäänsä väriä.
Haasteet: Yhtyeen tuotanto II, Miljoonasateen biisillä Alastonmalli. (Ainakaan näillä näkymin sitä ei ole YouTubessa, mutta Spotifystä se ainakin löytyy.)
Vastuunvapaus: Teksti kuuluu minulle, hahmot ja alkuperäinen tarina yms. kuuluvat luonnollisesti aivan muille tahoille, enkä saa tästä rahaa tai mitään muutakaan. Myöskään ficin pohjana toimiva biisi ei ole omaisuuttani.

A/N: Suurin osa tästä on kirjoitettu kännykällä, joten virheitä saattaa löytyä tavallista enemmän. Enkä mä muuten tiedä maalaamisesta juuri mitään.

Maalaan sut riisumaan
Peter oli löytänyt harmaaseen elämäänsä väriä.

Kaikki oli alkanut muutama vuosi sitten, kun joku kaukainen sukulainen oli päättänyt muistaa Peteriä paketilla öljymaaleja. Hän otti ne kahtena viimeisenä kouluvuonnaan kouluun mukaan sairaan äitinsä mieliksi, mutta maalasi vain yhden keskeneräiseksi jääneen alastonkuvan eräästä rintavasta korpinkynnestä. Hahmon anatomia oli surkea ja värit silmää särkevät. Siitä huolimatta Sirius omi maalauksen ennen koulun loppua itselleen. Yhä edelleen se roikkuu Siriuksen ja Remuksen yhteisen kodin seinällä, vaikkei Peter sitä tietenkään tiedä.

Peter löysi maalit kuitenkin uudestaan koulun lopun jälkeen. Hän alkoi maalata kaikkea, sillä muutakaan tekemistä ei hänellä ollut. Asunto, jonka hän oli vaivoin saanut vuokraksi, sijaitsi huonohkolla jästiasuinalueella Bathin laitamilla. Peter ei voinut sanoa viihtyvänsä siellä, mutta paikka oli tarpeeksi kaukana kaikesta. Muut kelmit eivät edes tienneet missä Peter asuu, he luulivat hänen olevan kiertämässä maailmaa. Sillä niin hän oli uskotellut.

Kotoaan Peter poistui ehkä muutaman kerran kuukaudessa. Vaivoin hän muuttui rotaksi ruokaa etsiäkseen (kärpäset ja hiirenpoikaset maistuivat rottamuodossa paremmalta). Raha oli tiukassa, mutta ainakin Peterillä oli maalinsa. Ja joskus harvoin hänellä käy vieraita. Kuolonsyöjiä.

Eräänä sateisena iltapäivänä Peterin asunnon ikkunaa koputettiin napakasti. Ensimmäinen ajatus oli "pöllö", seuraava paniikki. Entä jos vaikka Sirius oli löytänyt hänen osoitteensa jostain? Vapisevin käsin Peter kuitenkin avasi verhonsa. Ikkunan takana loikki tasaisen ruskea ja kärttyisen oloinen pöllö kirje sidottuna koipeensa. Peter vilkaisi avuttomana taakseen. Huokaisten hän avasi ikkunan, ja pöllö sujahti siististi asuntoon. Melkein inhoten se laskeutui varovasti maalaustelineelle. Peter irrottikirjeen sen jalasta, koko ajan nokkaisua kammoksuen. Pöllö kuitenkin pysyi suhteellisen rauhallisena, vilkuili tuimasti vain.

Kirje ei ollut Siriukselta. Ei Jamesilta, ei Lilyltä. Ei edes Remukselta. Lähettäjänä oli Narcissa Malfoy (omaa sukua Musta).

Herra Piskuilan, kirje alkoi.

Olen kuullut muutamista lähteistä, että olet kyvykäs maalari. Tarvitsisin
maalauksen. Miehelläni kun on pian syntymäpäivä, ja hän vaatii
minusta maalausta.

Vaikka olitkin muistamani mukaan rohkelikkoroskaa, uskon, että ihmiset
voivat muuttua. Jos Luciukseni pitää maalauksestasi, palkitsen sinut
avokätisesti. Jos ei... No, siitä voimme sopia myöhemmin.

Uskoisin, että Lucius arvostaisi mahdollisimman aistillista maalausta.
Toimisin luonnollisesti itse mallina. Lähetä vastauksen mukana päivämäärä,
jolloin voin tulla.
Sinun, Narcissa

Peteriä pyörrytti. Hän ei edes muistanut, milloin viimeksi olisi nähnyt naisen lähempää kuin monen sadan jalan päässä. Ja jo Tylypahkassa, yksitoistavuotias Peter oli joskus ajatellut kuusitoistavuotiasta Narcissaa käteen vetäessään. Narcissassa oli jo silloin kaikkea sitä, mistä Peter naisissa piti. Tiettyä kissapetomaisuutta. Vaarallisuutta. Peterin vastaus kirjeeseen oli lyhyt, sisälsi vain päivämäärän ja "Odotan tapaamista innolla". Pöllönkin ilme muuttui hieman pehmeämmäksi, kun hän tarjosi sille hiirenpoikaa.

Seuraavat päivät kuluivat kuin kuumeisessa sumussa. Peter siivosi asuntonsa, järjesti maalinsa ja vaihtoi vaatteensa ensimmäiseen kertaan moneen viikkoon. Hän peseytyi, heitti vahaa hiuksiinsa ja arpoi valkean ja vihreän kauluspaidan välillä.

Hän päätyi vihreään.

Odotettu päivä saapui silti odottamatta. Narcissa vaikutti epävarmalta, eikä hänestä saanut samaa vahvuuden vaikutelmaa kuin kirjeessä. Kissamaisuus oli tallella, ja Peter oli onnellinen asuntonsa hämäryydestä. Poskia poltti. Hän suuteli hyvien tapojen vuoksi Narcissan kämmenselkää kuin paraskin aristokraatti.

Nainen naurahti hämillään.


istut
tuolin selkänojan taa
et vaatteitasi riisukaan
mä heitän hiilen kamiinaan


Narcissa istui tuolille, jonka Peter oli nostanut asunnon parhaalle paikalle. Sen tarjoamassa valossa Narcissa näytti jo taideteokselta. Hänellä oli päällään niin ohut kaapu, että sen alta näkyi aika lailla kaikki. Narcissan kasvoilla oli yhä epävarma ilme, ja hänen katseensa kiersi asuntoa. Seinillä oli aiempia maalauksia. Ne tuntuivat rauhoittavan Narcissaa. Peter ei osannut sanoa mitään. Maalit paletille valuttaessaan hän pysyi hiljaa.

pelkäät
et riisu vaikka lupasit
mä maalaan sinut kuitenkin
nyt väriin kastan pensselin

Peter alkoi maalata vedot haparoiden ja kädet täristen. Sivellin tuntui vieraalta kädessä, vaikka vastahan hän oli maalannut viereisen puiston pulut parittelemassa. Narcissa värisi kylmästä. Peter pelkäsi katsoa naista pitkään. Silmät alkoivat vuotaa ja kädet täristä entisestään, mutta maalaus ei keskeytynyt kuin pieniksi hetkiksi. Ultramariininsininen maali valtasi itselleen enemmän alaa kuin mikään muu väri.

tunnit kuluu huoneen takanurkka naksuu
vain kahvipannu vislaa
kertoisinko kuinka öisin sua kaipaan
vai olenko vain hiljaa
ja maalaan sut riisumaan

Kello tikitti ja aika kului tahmeasti ja epätasaisesti. Narcissa pysyi paikallaan, mutta Peter keskeytti työnsä laittaakseen kahvipannun hellanlevylle. Häntä väsytti, muttei sopinut nukahtaa. Minkäänlaista keskustelua ei syntynyt, jää heidän välillään ei murtunut. Peter mietti kumman kuumia uniaan. Poskia kuumotti yhä, vaikkei Narcissa ei ollut edes avannut kaapuaan.

särkyy
sinooperi purppuraan
kuin lupaus jota murretaan
tai halu joka rikotaan

Ultramariininsininen sai seurakseen muita sävyjä, mutta pysyi silti kantavana voimana. Värit sekoittuivat toisiinsa ja Peter yritti keskittyä vain työhönsä. Hänen takaraivossaan naputti tasaisesti epäsiveellinen himo. Halu. Hän ei ollut saanut naista niin pitkään aikaan. Narcissan olemus pysyi epävarmana, mutta silti jokseenkin vaarallisena. Peterin ei auttanut tehdä yhtäkään virheliikettä.

yöllä
näin unta jossa tulla sain
sun syliisi mä lomittain
kuin sormet ristiin laitetaan

Peter muisti unensa hetki hetkeltä tarkemmin. Se tuntui kidutukselta, Narcissa oli niin lähellä, muttei kuitenkaan tarpeeksi lähellä. Ei niin lähellä, kuin Peterin kuumeisissa, öisissä unikuvissa. Hän ei antanut sen kuitenkaan häiritä maalaustaan. Työ tulisi olemaan yksi hänen parhaimmistaan, siitä hän oli jo silloin varma.

rukous jonka sinun suuhusi mä huusin
sinistä ja kultaa
on väri jonka tänään uumillesi maalaan
sä olet aivan hiljaa
kun maalaan sut riisumaan

Peter löysi tyhjien maalituubien joukosta pienen pullon kultaista maalia. Lilyn lahjoittama. Sinistä vasten se näytti suurenmoiselta, intohimoiselta. Narcissa pysyi hiljaa. Hän vilkaisi kelloa muutamaan otteeseen, muttei kysynyt mitään. Kahvi seisoi pannussa, Peter oli unohtanut sen tyystin. Hänen mieleensä mahtui entistä ankarammin vain Narcissan vartalon hennot ääriviivat kaavun alta sekä ultramariinin ja kullankeltaisen kiehtovan vaarallinen yhdistelmä.

tunnit kuluu huoneen takanurkka naksuu
mä palettia kiusaan
vihdoin kysyt kuinka kauan vielä jaksan
mä olen aivan hiljaa
ja maalaan sut riisumaan

Aika ei pysähtynyt, vaikka siltä tuntui. Peter jatkoi työtään, kun Narcissa rykäisi. Hän kysyi, "kauanko vielä", mutta Peter ei vastannut. Siitä seuraavaa hiljaisuutta rikkoi vain huoneen nurkkien naksuminen ja kattoa hakkaava sade. Peter maalasi yhä edelleen, nyt jo uskaltaen katsoa Narcissaa.

Miehen silmät vuosivat yhä.