Author: Zarroc
Pairing: Sami/Helmi
Genre: drama, romance, slash
Warnings: kiroillaan, en tiedä vielä muusta.
Rating: k-11
Haasteet: F300 (1. sanalla 121. Minuutti)
A/N. Ääh. Ei mun pitänyt aloittaa yhtään mitään uutta, mutta... kauhea originaaliblokki päällä ja pakko yrittää jotenkin poistaa se, joten. Nämä kaverit vain tulivat kuin tilauksesta, ei mahda mitään. Yritetään pitää tämä nyt tällä tavalla lyhyenä. Minulla on jo ihan liikaa hahmoja, voi helvetti. 8'D Sarjan teemabiisinä toimii tietenkin Pariisin Kevät - Mielikuvituksen tuotetta.
Jos mä vain soitan ja sanon, en pääse 1. Sami Jos me sovitaan, että en saa ajatella tätä
Moni päältä raakile on sisältä jo mätä Puistonpenkki tuntui kylmältä perseen alla, vaikka yritin koko ajan vetää vähän liian lyhyttä takkia alleni. Ei siitä oikein mitään tullut, joten annoin lopulta suosiolla olla ja huokaisin syvään.
Olin kikkaillut jo pidemmän aikaa yhden tytön kanssa ja meidän oli tarkoitus nähdä tänään täällä puistossa, mutta ainoa henkilö, jonka olin nähnyt lähestyvän minua viimeiseen viiteen minuuttiin, oli joku jätkä.
Ohitin sen katseellani ja etsiskelin mieluummin vaaleahiuksista, kuulemma lyhyttukkaista tyttöä, jolla oli punertava neuletakki nahkatakin alla. Jokin siinä sai kellot soimaan päässäni ja käänsin katseeni takaisin siihen jätkään, joka oli jo päätynyt puhe-etäisyyden päähän minusta.
Lähes peilimäiset, vaaleansiniset silmät tuijottivat minua kapeista kasvoista ja vaalean koristehiekanruskeat hiukset sojottivat pystyssä luonnollisena pienenä keesinä. Kohotin sille kulmaani, kun se kiskoi mielikuvieni väristä paitaa vähän alaspäin vatsan kohdalta.
"Helmi?" ähkäisin sille ja se hymyili aavistuksen verran.
"Joo, mä... tota... oon Helmi, jos sä siis oot Sami."
"Mut... sunhan piti olla tyttö", sanoin, kun en enää tiennyt, osaisinko edes loukkaantua vai olinko vain tyrmistynyt.
"En mä niin koskaan sanonut", jätkä totesi ja ojensi minulle kättään. En oikein tiennyt mitä se sillä halusi, joten tyydyin vain puristamaan. Tämä ei nyt mennyt ihan suunnitelmien mukaan, olin vielä hehkuttanut kaikille kavereillekin, että näkisin tänään elämäni naisen. Ja sitten näinkin tällaisen, ehkä just ja just päälle 160 senttisen reikäisissä farkuissa kulkevan kääpiön.
"Niin... et kai... mitä vittua", olin niin hämmentynyt, että melkein änkytin. "Tiiäthän, et tää on aika jäätävää. Siis oikeesti mä luulin et oon sopinu treffit naisen kans ja sit sä tuut."
Helmi hymyili taas sillä tavalla kummallisesti, kuin se olisi surullinen ja huvittunut samaan aikaan. Ehkä se olikin sellainen oikeasti, ainakin tuntui sille.
"Mä tiiän, mut en mä oikein tienny muitakaa tapoja saaha suhun mitään yhteyttä."
Minä vain tuijotin sitä. Mitä helvettiä. Ei treffejä sovittu ihmisen kanssa, johon halusi vain
ottaa yhteyttä.
"Et ois voinu vaikka soittaa?"