Ikäraja: S
Genre: Angst, draama
Beta: SparklingAngel ♥
A/N: Ensimmäinen tarinani täällä... Nyt tämä tieni Finin ihmeelliseen maailmaan sitten aukeaa
Quote: "Kuinka hän edes voisi ikinä löytää itsensä, kun hänellä ei ole aavistustakaan siitä mitä hän etsii?"
On lähes keskiyö ja hän istuu joen luona. Kaikki ympäröivät valot ja tähdet saavat hänet tuntemaan itsensä synkäksi. Kyyneleet valuvat hänen silmistään. Hän ei tiedä mitä tehdä itsensä kanssa. Kuinka hän edes voisi ikinä löytää itsensä, kun hänellä ei ole aavistustakaan siitä mitä hän etsii?
Hänelle sanotaan, että hänen unelmansa ovat liian suuria, että hän vain elättelee turhaa toivoa, että hän on virheellinen ja epäonnistunut, että hän ei ole yhtään mitään. Kukaan ei edes kaipaisi häntä jos hän ei palaisikaan kotiin. Vai kaipaisiko kuitenkin joku häntä? Ei hän tiedä, kuten ei sitäkään, minne hän kuuluu. Kuka oikeasti välittää hänestä?
Hän kääntää katseensa kohti taivasta. Hän jää katsomaan tähtiä. Niitä pieniä, kauniita pisteitä jotka heijastuvat joen pintaan. Täysikuukin näyttää normaalia isommalta. Hän sulkee silmänsä ja käy makaamaan isolle kivelle. Kyyneleet lakkaavat valumasta hänen silmistään. Joen virtauksen ääni kulkee hänen päänsä sisällä. On melkein kuin se alkaisi jopa hiljalleen rauhoittaa häntä.
Kun hän pitää silmiään kiinni, alkaa tuuli hieman yltyä. Keskellä ei mitään hän kuulee hiljaisia kuiskauksia.
”Älä tee sitä mitä olet tekemässä.” ”Minä kaipaisin sinua.” ”Minä välitän sinusta sellaisena kuin olet.” ”Voisinpa jo tavata sinut uudestaan.” ”Rakastan sinua.”
Hän avaa silmänsä, nousee ylös ja katsoo ympärilleen. Hän ei näe mitään muuta kuin luonnon hänen ympärillään. Hän jopa kysyy ääneen, että onko joku siellä. Ei mitään muuta kuin hänen oman äänensä kaiku.
Hän pistää jalkansa kylmään veteen. Hetken ajan hän olisi voinut vannoa, että joku muu olisi ollut siellä hänen kanssaan. Hän tietää kenelle hänen kuulemansa ääni kuuluu. Kaikki nuo kuiskaukset olivat hänen omia ajatuksiaan. Ne sanat olivat henkilöstä, jota hän ajattelee jatkuvasti. Mutta noita asioita ei sanottu hänen omalla äänellään. Oli kuin juuri se henkilö olisi ollut paikan päällä sanomassa ne hänelle. Tuona pienenä hetkenä se pieni mutta vahva yhteys, jonka hän tunsi siihen ihmiseen, oli enemmän kuin sanat voisivat ikinä kuvailla.
Ja sinä hetkenä tämä pieni rikkinäinen enkeli ensimmäisen kerran löysi luonnon kauneuden.