Nimi: vai muistanko väärin (päiviä ne vain olivat)
Kirjoittaja: Tulejo
Ikäraja: K11
Genre: Angst
Haasteet: Angst10, Ficlet300, Otsikoinnin iloja (sulut sisältävä otsikko)
A/N: En sano tästä mitään.
vai muistanko väärin (päiviä ne vain olivat)
Katselet intensiivisesti, kun sytytän tupakan ja vien sen huulille. Näen silmistäsi kaipuun, mutta en välitä. Minä toivon, ettet sinä näe kaipuutani. Kaipaan sinua lähelleni, kaipaan halaamistasi, kaipaan vitsailua kanssasi, kaipaan sitä kaikkea, joka oli joskus niin luonnollista välillämme. En harrasta ikävöintiä, mutta voisin melkein sanoa, että minulla on ikävä
sinua.
Joskus mietin, miten voit. Katselen etäältä sanomatta sanaakaan. En saa sanoja suustani, en, vaikka haluaisin. Sanat, jotka sen sijaan sanon, ovat kylmiä ja kovia, rujoja ja röpelöisiä. Ne kertovat muuta kieltä kuin pääni huutaa. Minun sisuksiani repii ristiriita. Vihaan sinua,
vihaan niin kovin ja haluaisin vain huutaa sen ääneen, mutta samaan aikaan ikävöin sinua,
ikävöin niin kovin ja haluaisin vain huutaa sen ääneen. Toivon, että tajuaisit sen, mutta miten voisit, kun en puhu.
Kuukaudet vierivät ja vedän pakkasilmaa keuhkoihini. Se pistelee samalla tapaa kuin ikävä pistelee henkitorvea ja sydäntä. Juha Tapio soi kuulokkeista, mutta yritän vältellä muistoja. En halua muistaa, mitä kaikkea menetin kerralla.
olet idiootti idiootti idiootti minä olen idioottiTumppaan tupakkani ja yritän lopettaa muistamisen. Juon pitkän huikan raakaa viinaa ja tunnen sen polttelevan suonissani. Se pistelee samalla tapaa kuin ikävä pistelee iholla ja silmien takana. Tunnen veren maun suussani, enkä enää muista milloin purasin huultani. Rauta tuo minulle muistot Töölönlahdesta ja laiturista. Mitä menetimmekään, kun käyttäydyimme niin tyhmästi kerran? Vai oliko se kahdesti, kolmasti, kymmenesti? Syytin sinua, mutta tiedän, että vika oli myös minussa.
Haluaisin kuiskailla sanoja, joita inhoan.
anteeksi anteeksi anteeksi annathan anteeksiEn kuiskaile, en sano mitään, en halua. Kunniani ei anna periksi, vaikka haluaisin, vihaisin ja ikävöisin niin kovin.
Kivenlahti, Westend, Töölö, yöt parvekkeella ja auringonlasku
vai muistanko väärin päiviä ne vain olivat pääsi minun sylissäni, jalkani sinun sylissäsi. Lempeätä yhdessäoloa, niin vaivatonta ja helppoa. Puhuttiin paljon, suunniteltiin paljon, kaikki jäi toteuttamatta. Kesäöitä, pitkiä puheluita, vaikeita sanoja. Miksi kaikki päättyi?
Mihin kaikki päättyi? Vain kysymyksiä, tyhjiä kysymyksiä, joihin en saa vastausta. On vain minä, yksin, tupakka huulilla, suussani äänettömät huudot, jotka huutavat pelastusta hukkumiselta. Tahdonko minä edes pelastua?
anteeksi anteeksi anteeksi ovat viimeiset sanat ennen luovuttamista.