Paring: Hermione/Draco ja Blaise/Harry (mini)
Rating: K-11
Genre: romance
Beta: Ei
Summary: Hermione ja Draco jäävät loukkuun luokkahuoneeseen, kun heidät huiputetaan sinne. Heillä ei ole mukana taikasauvoja, joten heidän täytyy tulla toimeen keskenään niin kauan, kunnes heidät pelastetaan.
* * *
Hermione, en halua paljastaa, kuka olen, mutta tiedät sen varmasti. Tule tapaamaan minua kello 20.00 kuudennen kerroksen viimeiseen luokkahuoneeseen. Haluan jutella. Siellä saamme olla rauhassa ilman häiriötekijöitä niin myöhään kuin tahdomme.
Hermione asteli jännittyneenä kohti kuudennen kerroksen käytäviä. Hänen sydämensä hakkasi kylkiluita vasten ja kämmenet tuntuivat hiostavilta. Hän ei voinut ymmärtää, miksi joku olisi lähettänyt hänelle niin arvoituksellisen lapun. Se oli sujautettu hänen taskuunsa, mistä hän oli löytänyt sen vasta illalla ryhtyessään vaihtamaan vaatteita.
Kuka oli sujauttanut lapun hänen taskuunsa? Hermionella oli mitä ilmeisemmin salainen ihailija, josta hän ei tiennyt mitään. Pitäisikö hänen muka tietää, kuka kirjeen kirjoittaja oli? No, hänen mieleensä ei ainakaan tullut ketään. Ei ketään muuta kuin Ron tai Harry. Mutta miksi he olisivat kirjoittaneet hänelle noin salaperäisen viestin, kun he pystyivät puhumaan asiasta kasvotusten? Ehkä kyseessä oli joku muu tupalainen, joka oli ihastunut häneen, ja halusi tavata hänet jossain kahden kesken. Nyt Hermione alkoi katua, ettei ollut ottanut taikasauvaa mukaansa.
Käytävät olivat hiljaisia. Ketään ei näkynyt enää siihen aikaan illasta, mutta ei se Hermionea haitannut. Hän oli valvojaoppilas, joten hän sai liikkua käytävillä katsastamassa, ettei kukaan harhaillut niillä iltamyöhällä. Siitä huolimatta Hermione vilkuili koko ajan hermostuneena olkansa yli, ettei vain Voro sattunut seuraamaan häntä.
Kuudennen kerroksen käytävä oli aavemaisen hiljainen, ja Hermione alkoi jo empiä koko typerää suunnitelmaa tavata tuntematon lappusen lähettäjä yksin luokkahuoneessa. Mistä hän tiesi, vaikka kyseessä olisi ollutkin ansa? Entä jos siellä odotteli joku kuolonsyöjä, joka kaappaisi hänet ja houkuttelisi hänen avullaan Harryn Pimeyden Lordin luokse. Ajatus puistatti, ja Hermione karisti sen nopeasti mielestään. Se tuntui niin mahdottomalta, että hän päätti olla ajattelematta sitä enää.
Viimeisen luokkahuoneen ovi oli raollaan, ja Hermione veti syvään henkeä ennen kuin tarttui oven karmiin ja työnsi sitä hitaasti auki. Hän ei ensin erottanut huoneessa ketään, mutta pian hänen silmänsä alkoivat tottua hämärään valaistukseen, ja hän huomasi hahmon, joka istui pulpetin päällä jalkojaan heilutellen. Kun Hermione astui sisään, hahmo ponkaisi seisomaan niin, että melkein kaatoi pulpetin ryminällä lattialle.
”Sinä!”
”Sinä!”
Hermione huudahti samaan aikaan tunnistaessaan hahmon. Hänen sydämensä jätti yhden lyönnin väliin. Mitä ihmettä Draco Malfoy teki täällä? Ei kai tämä ollut laittanut lappusta hänen taskuunsa? Hermione nielaisi. Aikoiko Draco nyt tappaa hänet? Vai oliko tällä jonkinlaisia tunteita häntä kohtaan? Poika oli kieltämättä käyttäytynyt hieman erikoisesti viime aikoina.
”Mitä tämä tarkoittaa?” Draco ärähti vimmastuneena. Hermione räpäytti silmiään hämmästyneenä.
”Hmm. En tiedä. Minä luulin, että sinä selittäisit minulle, miksi sujautit lapun taskuuni ja halusit tavata”, Hermione sanoi rauhallisesti. Hiljaisuus. Draco tuijotti häntä kuin tärähtänyttä.
”Mitä? Mistä sinä puhut? En minä ole todellakaan sujautellut taskuusi ainuttakaan lappusta. Pidätkö minua pimahtaneena?” Draco puhisi.
”Hetken taisin pitää”, Hermione mutisi. He tuijottivat toisiaan, kunnes Draco huokaisi.
”No, minä en sitä lappusta sinne tunkenut. Vai tungitko sinä muka minun taskuuni viestin, jossa pyysit minua tulemaan tänne?” Draco kysyi. Hermione pudisti verkalleen päätään.
”En.”
”Eli meitä on huijattu”, Draco kihahti kuulostaen vimmastuneelta. Hermione nyökkäsi. Heitä oli todellakin puijattu. Heidät oli houkuteltu samaan aikaan tähän luokkahuoneeseen. Mutta kuka oli tehnyt niin? Ja miksi?
”Lähdetään”, Draco sihahti, ja lähti astelemaan kohti ovea. Samassa ovi paukahti kuitenkin kiinni. Hermione ja Draco huudahtivat samaan aikaan ja ryntäsivät ovelle, mutta oli jo liian myöhäistä. Joku oli lukinnut heidät sisään. He olivat jääneet loukkuun luokkahuoneeseen. Hetken aikaa he takoivat ovea nyrkeillään ja huusivat jotakuta avaamaan heille ovea, mutta kun ketään ei tullut, he lopettivat.
”Onko sinulla taikasauvaa mukana?” Hermione kysyi hieman hengästyneenä.
”Ei. Unohdin sen makuusaliin, kun minulle tuli kauhea kiire lähteä tänne”, Draco sanoi synkästi. Hermione veti syvään henkeä.
”Loistavaa. Minullakaan ei ole sauvaa mukana. Kuinka me pääsemme täältä pois?” Hermione kysyi hermostuneena. Draco vilkaisi häneen ja kohtasi tytön katseen hämärässä.
”Jos tietäisin sen, en seisoisi tässä.”
”Hmm. Onko sinulla aavistustakaan, kuka lukitsi meidät tänne?” Hermione pohti.
”Ei.”
”Sinullahan on aika paljon vihamiehiä. Joku heistä on voinut saada idean houkutella meidät tänne ja teljetä luokkahuoneeseen kahdestaan. Heistä se on varmaan hauska pila”, Hermione sanoi.
”Niin. En kyllä keksi ketään. Paitsi Potterin ja Weasleyn”, Draco tuhahti. Hermione kohotti kulmaansa ja pudisti päätään.
”Eivät he tekisi minulle tällaista”, Hermione vastusti. Draco ei sanonut mitään. Hermione huokaisi. Hän oli varma, ettei kumpikaan heistä tekisi hänelle tällaista. Vaikka Hermione olikin viime aikoina ollut hieman enemmän omissa maailmoissaan ja ajatellut Dracoa paljon, hän ei silti uskonut, että kumpikaan pojista olisi voinut arvata hänen päiväuniensa kohdetta. Hän ei olisi missään nimessä paljastanut kenellekään, että uneksi oikeasti Draco Malfoyta, joten kukaan ei voinut tietää. Eihän?
Hermione vilkaisi syrjäsilmällä Dracoon. Olikohan poika jostain syystä ihastunut häneen, ja nyt joku tiesi siitä? Sillä hetkellä Draco käyttäytyi aivan kuten ennenkin, mutta tämä saattoi myös teeskennellä, ettei hänellä ollut minkäänlaisia tunteita Hermionea kohtaan. Tytön sydän hakkasi epätahtiin eikä hän tiennyt, mitä tehdä. Ajatuskin siitä, että Dracolla olisi jonkinlaisia tunteita häntä kohtaan, tuntui ihan kutkuttavalta.
”Granger?!” Dracon vimmastunut ääni kantautui hänen korviinsa, ja Hermione räväytti silmänsä auki muistamatta edes, koska oli ne sulkenut. Hän huomasi Dracon katsovan häntä omituisesti.
”Missä sinun ajatuksesi oikein kulkivat? Toivottavasti siinä, miten pääsemme täältä pois”, Draco jupisi. Hermione punastui.
”Tietysti. En vain keksinyt vielä mitään”, tyttö huokaisi. Draco näytti epäilevältä.
”Sinunhan pitäisi olla fiksu. Hommaa nyt siis meidät pois täältä”, Draco käski. Hermione mulkaisi häneen ja siirsi hiuksiaan korvansa taakse.
”Ilman taikasauvaa se on aika hankalaa. Olemme lukitun oven takana”, Hermione huomautti.
”Ihan kuin en tietäisi sitä. Kai nyt joku keino täytyy olla?” Draco kuulosti epätoivoiselta. Hermione kohautti harteitaan.
”Ei oikeastaan ellet pysty kulkemaan seinien läpi.”
Draco näytti vihaiselta ja käänsi hänelle mielenosoituksellisesti selkänsä. Hermionea se ei vaivannut. Hän hivutti itsensä pulpetin päälle istumaan ja heilutteli mietteliäänä jalkojaan ilmassa. Hän ei saanut millään päähänsä, kuka olisi voinut teljetä heidät tänne. Ellei kyseessä ollut joku Riesun tyhmä pila? Ehkä kenenkään tarkoitus ei ollut ollut lukita heitä luokkahuoneeseen. Jos joku oli halunnut vain lappusten avulla saattaa heidät samaan paikkaan samaan aikaan, ja joku muu oli sitten lukinnut oven.
”Ajatellaan nyt järkevästi ja pohditaan, kuka voisi olla tämän kaiken takana”, Draco sanoi hetken kuluttua, ja Hermione kohotti yllättyneenä katseensa poikaan. Halusiko tämä todellakin ajatella järkevästi? Se ei kuulostanut Draco Malfoyn toimintatavalta. Hermionea hymyilytti.
”Hyvä on. Kuulostaa hyvältä”, tyttö sanoi. Draco nyökkäsi ja istahti hänkin pulpetin päälle istumaan. He tuijottivat toisiaan hämärässä luokkahuoneessa. Mistään ei kuulunut ääniä, oli ihan hiljaista. Hermione tunsi vain sydämensä jyskytyksen rinnassaan ja mietti, mahtoiko Dracokin kuulla sen.
”Minä ehdotan edelleen Potteria ja Weasleyta”, Draco sanoi tiukasti. Hermione tuhahti.
”Ei. Harry ja Ron eivät tekisi minulle tällaista. Mutta entä Theodore ja Blaise?” Hermione kysyi. Draco puuskahti ja puristi käsiään nyrkkiin.
”En ole enää puheväleissä Zabinin kanssa.”
”Niin, koska hän alkoi tapailla Harrya”, Hermione sanoi huvittuneena. Draco rykäisi.
”En. Meillä – meillä oli riitaa.”
”Niin. Siitä, että Blaise on homo. Harry kertoi”, Hermione kuittasi.
”Vai kertoi Potter? Ja mistä hän oli sen mahtanut kuulla?” Draco kysyi kylmästi.
”Blaiselta tietysti.”
”Niin tietysti”, Draco sihahti.
He istuivat taas vaiti, ja Hermione huokaisi. Hän oli arvannut, ettei Dracon kanssa voisi keskustella järkevästi. He tappelivat aina joka asiasta. Hermione katseli Dracoa hämärässä huoneessa. Dracolle Blaisen homous oli ollut kova paikka eikä poika tuntunut pääsevän sen ylitse. Harry ja Blaise olivat alkaneet tapailla toisiaan kaksi kuukautta sitten. Hermione oli jo pidemmän aikaa aavistellut, että Harry oli kiinnostunut pojista. Hän oli kertonut asiasta ensin hänelle, ja sitten he olivat yhdessä kertoneet sen Ronille. Ron oli ollut aluksi kauhuissaan, mutta sitä ei ollut kestänyt kuin hetken. Ron oli hyväksynyt Harryn. Sellaisena kuin tämä oli.
”Onko sinulla mitään syytä siihen, miksi joku kirjoittaisi meille molemmille lapun ja lähettäisi meidät samaan aikaan tyhjään luokkahuoneeseen myöhään illalla? Olematta paikalla kuitenkaan itse?” Hermione kysyi lopulta. Draco ei heti vastannut.
”Ei. Ei minkäänlaista.”
”Ei mitään? Oletko varma? Et ole esimerkiksi… ihastunut minuun?” Hermione kysyi kepeästi. Draco pyrskähti huvittuneesti, ja Hermionea harmitti. Hän ei ollut tarkoittanut kysymystä vitsinä. Dracon olisi pitänyt suhtautua siihen kuolemanvakavasti.
”En tosiaankaan. Entä sinä? Sinäkään et ole ihastunut minuun, ethän?” Draco tivasi. Hermione naurahti – tosin hivenen väkinäisesti.
”En. En todellakaan”, Hermione sanoi painokkaasti.
”Hyvä”, Draco tiuskahti.
”Hyvä”, Hermione tiuskahti takaisin.
Hermione sulki silmänsä. Draco ei siis ollut ihastunut häneen. Mutta mitä hän oli odottanutkaan? Että tämä tunnustaisi heti rakkautensa, polvistuisi yhden polven varaan ja kosisi häntä? Sitten he karauttaisivat luudalla vihkimään toisensa. Ajatus sai hänet hymyilemään, mutta vakavoitumaan saman tien. Hermione oli vasta kuusitoistavuotias! Hän ei tosiaankaan aikonut mennä kenenkään kanssa naimisiin vielä tässä iässä.
Hermione huokaisi. Ehkä hän oli vain kuvitellut kaiken aiemmin. Kaikki ne katseet, joita Draco oli luonut häneen Taikajuomien tunnilla tai Suuressa salissa. Hän oli kerta toisensa jälkeen tajunnut pojan tuijottavan itseään, mutta ei ollut saanut selkoa hänen katseestaan. Olihan Draco tietysti katsellut häntä aina ennenkin – tosin kylmästi ja ivallisesti. Viime aikoina hänen katseestaan oli kuvastunut aivan muita tunteita. Eikä Hermione osannut selittää niitä sanoin.
”Granger? Taasko ajattelet omiasi? Vai pohditko, kuka voisi olla tämän kaiken takana?” Draco kysyi ivallisesti. Hermione veti syvään henkeä ja avasi silmänsä.
”Tietenkin. En vain keksi ketään sopivaa.”
”En minäkään. En käsitä tätä juttua. Ja kun joskus pääsen täältä ulos, se tai ne tyypit saavat vastata tekosistaan minulle”, Draco sanoi kihisten kiukusta. Hermione huoahti. Hän toivoi, ettei kyseessä olisi kukaan sellainen, josta hän välitti.
”Älä ota tätä niin vakavasti. Tämähän oli vain hassu pila”, Hermione lohdutti. Draco kohotti katseensa häneen eikä näyttänyt leppyvän.
”Niin. Ehkä sinä taisit järjestää tämän”, Draco kivahti. Hermione alkoi suuttua.
”En taatusti! En keksisi mitään näin typerää! Jos haluaisin jutella sinun kanssasi kahden, tulisin sanomaan sen päin naamaa enkä sujauttelisi keskenkasvuisten lappuja taskuihin. Itse asiassa tämä teko voisi olla aivan hyvin sinun keksintösi”, Hermione sihahti.
”Minun? En minä ole keskenkasvuinen!”
”Olethan! Kinastelet kanssani koko ajan sen sijaan, että puhuisimme kuin järkevät aikuiset”, Hermione ärähti.
Draco vaikeni. Hermione odotti, että poika sanoisi, jotain, mutta tämä pysyi hiljaa. Hän huokaisi syvään. Ilmeisesti Draco otti nokkiinsa ja aikoi nyt mököttää. No, se sopi Hermionelle. Hän ei jaksanut koko ajan riidellä. Oli parempi olla ihan hiljaa, jos keskustelu muuttui riidaksi koko ajan. Hermione vaipui ajatuksissaan hieman kauemmaksi – erääseen lumiseen päivään, jolloin hän oli tullut kävelyltä yksikseen.
”Katsoisit eteesi!”
”Anteeksi! Olin ajatuksissani”, Hermione henkäisi kohottaen katseensa koleanharmaisiin silmiin. Draco näytti happamalta. Hän silmäili Hermionea päästä varpaisiin arvioiva katse silmissään. Hermionen hiuksissa oli vastasatanutta lunta, ja takki oli hieman kostea.
”Missä sinä olit?” Draco kysyi.
”Ulkona”, Hermione hämmentyi. Draco näytti hetken ärtyneeltä.
”Yksin?”
”Niin. Mitä se sinua liikuttaa?” Hermione kummasteli. Draco puhahti.
”Ei liikutakaan”, poika murahti, mulkaisi Hermionea äkäisesti ja purjehti tämän ohitse aivan kuin omistaisi koko linnan. Hermione katseli pöllämystyneenä hänen peräänsä. Hänen sydämensä hakkasi hurjasti, ja vasta nyt hän tajusi sen. Huh. Onneksi Draco ei ollut kironnut häntä tai mitään. Hän oli sentään ollut ilman Harrya ja Ronia. Hermione pudisti päätään ja lähti astelemaan taas kohti Rohkelikkotornia, yrittäen kovasti unohtaa äskeisen välikohtauksen.
”Muistatko sen, kun me törmäsimme toisiimme käytävällä – siis ihan kirjaimellisesti?” Hermione kysyi äkkiä. Draco hätkähti ja katsoi häneen. ”Niin? Mitä siitä?”
”En tiedä. Minä vain ajattelin sitä. Kauanko siitä nyt on? Kolme kuukautta? Se taisi tapahtua joskus marraskuun tienoilla. En ole saanut sitä mielestäni”, Hermione tunnusti.
”Kivat sinulle”, Draco puhisi. Hermione veti syvään henkeä. Draco oli ihan mahdoton! Hermione ei aikonut kuitenkaan luovuttaa.
”Sinä käyttäydyit jotenkin oudosti.”
”Enkä käyttäytynyt. Utelin vain, missä sinä olit niin myöhään illalla”, Draco mutisi.
”Kävin tuulettamassa ajatuksiani.”
”Sinun kannattaisi tuulettaa niitä nytkin. Pohdit liikaa”, Draco huokaisi. Hermionea hymyilytti.
”Ei tässä oikein muutakaan voi. Jotenkin meidän pitää saada aika kulumaan”, tyttö naurahti.
”Minä ajattelin ainakin nukkua, mikäli jäämme tänne yöksi. En todellakaan ajattele koko yötä”, Draco sanoi päättäväisesti. Hermione kohautti harteitaan.
”En minäkään. Mutta en usko kuitenkaan saavani heti unta. Lattia on kylmä ja kova eikä siinä ole kovin hyvä nukkua”, Hermione sanoi synkästi.
”Minä kyllä vielä tapan sen tekijän, joka telkesi meidät tänne”, Draco uhosi. Hermione virnisti.
”Ei tällaisen takia kannata joutua Azkabaniin. Eikä tämä nyt ihan niin kamalaa ole.”
”Ei vai? Oletko seonnut lopullisesti? Joudumme nukkumaan luokkahuoneessa! Kuvittele nyt! Heti kun isäni kuulee tästä, hän pistää tämän tekijät vastuuseen teostaan. Usko minua”, Draco vannoi. Hermione vaikeni. Ehkä Lucius Malfoy tekisikin niin poikansa pyynnöstä. Hermionea alkoi huolestuttaa. Mitä jos Harry tai Ron olisi sittenkin koko tämän jutun takana? He joutuisivat ehkä Azkabaniin. Ajatuskin puistatti.
”Ehkä se joku ajatteli tekevänsä meille palveluksen telkeämällä meidät tänne. Ehkä hän kuvitteli, että olemme salaa ihastuneet toisiimme, ja selvittäisimme välimme täällä”, Hermione kuiskasi. Draco tuijotti häntä pitkään sanomatta mitään.
”Mistä hän olisi sellaista saanut päähänsä? Minä en ainakaan ole puhunut mitään sen suuntaista.”
”En minäkään. Mutta joskus teot puhuvat enemmän kuin sanat”, Hermione sanoi hiljaa. Draco rykäisi. Hän näytti yhtäkkiä hyvin huolestuneelta.
”Mutta en minä ole tehnytkään mitään sellaista, mistä joku olisi voinut saada vihiä.”
”Etkö? Olet katsellut minua Taikajuomien tunnilla usein omituinen ilme kasvoillasi. Ja aina meidän syödessämme Suuressa salissa olen huomannut sinun katsovan minua. Ehkä joku muukin on huomannut”, Hermione puhui nopeasti. Draco rykäisi.
”Katseleminen ei ole kiellettyä. Eikä se tarkoita mitään. Kaikki katselevat toisiaan.”
”Ehkä sinä olet katsellut minua jollain tietyllä tavalla”, Hermione ehdotti. Draco tuhahti.
”En taatusti!”
Hermione ei sanonut siihen mitään. Dracoa oli näköjään vaikea taivutella. Eikö poika todellakaan ollut ihastunut häneen? Oliko Hermione kuvitellut kaiken, mitä marraskuun jälkeen oli tapahtunut? Ei se voinut olla ihan niinkään. Draco ei halunnut vain paljastaa hänelle tunteitaan, koska pelkäsi ihmisten reaktiota. Olihan se tietysti vaikeaa. Dracon perhetaustat olivat täysin erilaiset Hermioneen verrattuna. Hän oli jästisyntyinen, Draco puhdasverinen velho eikä heidän katsottu ihastuvan toisiinsa. Ehkä Hermione veti vääriä johtopäätöksiä. Kenties hän oli oikeasti kuvitellut kaiken eikä Draco todellakaan ollut ihastunut häneen – missään muodossa.
”No, on sinun vuorosi keksiä jotain parempaa”, Hermione sanoi harteitaan kohauttaen. Draco tuijotti häntä hämärässä. Hermione erotti juuri ja juuri epäröivän, melkein hermostuneen ilmeen hänen kasvoissaan. He eivät puhuneet mitään vähään aikaan. Katselivat vain. Hermione ei suostunut laskemaan katsettaan ensimmäisenä.
”En taida keksiä”, Draco mutisi.
”Harmi.”
Hermionea hymyilytti. Ehkä Draco pohti hänen sanojaan kunnolla, ja tajuaisi pian, että olikin oikeasti ihastunut häneen. Kenties poika ei ollut tiedostanut sitä aiemmin.
”Hyvä on”, Draco sanoi äkkiä. Hermione hätkähti.
”Hyvä on, mitä?” hän ihmetteli. Draco huokaisi ärtyneenä, melkein kärsimättömänä.
”Ehkä minä olen ihastunut sinuun. Mutta vain ehkä. Älä ala kuvitella liikoja. Olen hieman sekaisin tästä kaikesta. Sait minut tajuamaan, miksi minä olen ollut niin outo marraskuusta lähtien. Tai tarkemmin sanottuna siitä asti, kun sinä lähdit treffeille sen korpinkynsiläisen Michaelin kanssa”, Draco täsmensi. Hermionen suu loksahti auki. Oliko Draco tullut siitä mustasukkaiseksi? Hehän olivat vain käyneet treffeillä Tylyahoviikonlopun aikana ja juoneet kuumat kaakaot eräässä kahvilassa. Hän oli huomannut heti, ettei Michael ollutkaan ihan hänen tyyppiään. Ron oli yrittänyt sanoa sitä heti, mutta Hermione ei ollut kuunnellut. He eivät seurustelleet, joten Hermionen ei enää tarvinnut pahemmin välittää Ronin mustasukkaisuuspuuskista. Ron itse tapaili Lavender Brownia.
”Ihan oikeastiko? Olitko sinä mustasukkainen?” Hermione ihmetteli.
”En.”
”Mikset voi vain myöntää sitä? Silloin sinä todella tajusit tunteesi minua kohtaan. Ei sitä tarvitse hävetä”, Hermione sanoi lempeästi. Draco veti syvään henkeä.
”Tarvitsee, koska minä en tiedä, millaiset sinun tunteesi ovat minua kohtaan”, Draco mutisi.
Hermione hymyili hämärässä. Hän hypähti alas pulpetin päältä ja lähti astelemaan Dracoa kohti. Draco istui jähmettyneenä oman pulpettinsa päällä ja katseli Hermionen lähestymistä. Hermione tunsi itsensä rohkeaksi tarttuessaan Dracoa kädestä ja kumartuessaan tätä kohti.
Draco ei vastustellut. Ei liikahtanutkaan, kun Hermionen huulet tavoittivat hänen huulensa. Tytön yllätykseksi tämä kuitenkin vastasi hänen suudelmansa. Huulet liikkuivat pehmeinä ja hellinä hänen huuliaan vasten saaden perhoset lentelemään hänen vatsanpohjassaan.
”Hermione”, Draco mutisi hänen huuliaan vasten. Hermione tuskin tiedosti, että poika sanoi hänen nimensä ensimmäistä kertaa ääneen. Hän hymyili ja kietoi käsivartensa pojan kaulaan.
”Niin?”
”Tuo siis tarkoittaa, että sinullakin on tunteita minua kohtaan?”
”Takuulla!”
”Mistä alkaen?” Draco tivasi. Hermione irrottautui hänestä hieman ja hymyili.
”Siitä asti, kun me törmäsimme käytävällä toisiimme. Aloin nähdä sinusta unia.”
”Niinkö? Millaisia?” Draco kysyi kiinnostuneena.
”En viitsi kertoa.”
”Sinun on pakko! Kun otit kerran asian puheeksikin”, Draco tuhahti. Hermione huokaisi.
”Ihan mitättömiä unia. Pitelemme toisiamme kädestä, ja koko koulu katsoo meitä, kun saavumme Suureen saliin aamiaiselle”, Hermione kuiskasi. Draco ynähti. ”Karmiva mielikuva”
”Etkö halua sen unen toteutuvan?” Hermione kysyi huolissaan. Draco huoahti.
”No, kai se ennen pitkää toteutuukin. En vain tahtoisi, että kaikki tuijottaisivat meitä niin”, poika mutisi, ja Hermione nauroi. He suutelivat taas – tällä kertaa hieman pidempään.
”Tule tähän viereeni istumaan”, Draco kuiskasi, ja Hermione totteli heti. Hän hypähti Dracon viereen ja katseli poikaa ripsiensä lomasta. He hymyilivät toisilleen hieman vaivautuneina. Hermione pujotti sormensa Dracon sormien lomaan, ja Draco puristi häntä lempeästi.
”Kuule, mitä sanoisit, jos pitäisimme suhteemme salassa jonkin aikaa?” Draco ehdotti epäröiden. Hermione vilkaisi häneen ja huokaisi.
”Ehkä niin on parasta. Emmehän tiedä, onko tämä ollenkaan hyvä juttu. Tapaillaan toisiamme aluksi ilman, että kukaan saa tietää. Sitten kerromme kaikille, jos tämä kaikki jatkuu”, Hermione ehdotti, ja Draco virnisti.
”Arvasin, että pitäisit ajatuksesta. Pieni salailu tekee hyvää.”
”Ja he, jotka telkesivät meidät tänne, tulevat pettymään, kun eivät heti näekään kättensä tuloksia”, Hermione naurahti. He hekottivat hetken ajatukselle, kunnes Hermionea alkoi väsyttää. Hän antoi päänsä nuokahtaa Dracon olkapäätä vasten, ja poika kietoi käsivartensa hänen ympärilleen. Hyvin varovaisesti. Hermione hymyili. Se tuntui juuri oikealta. Sellaiselta kuin hän oli sen kuvitellutkin.
* * *
”Miksi se ei toiminut?” Harry ihmetteli kummissaan katsoessaan, miten Draco ja Hermione erosivat eri suuntaan heidän tullessa päästämään heidät ulos luokkahuoneesta. Dracon uhkailut kaikuivat Harryn korvissa, mutta hän oli jostain syystä varma, ettei poika toteuttaisi niitä. ”En tiedä. Odotin, että he kaulailisivat toisiaan tai jotain”, Blaise puhahti silmät sirrillään.
”Haistan palaneen käryä”, Harry mutisi.
”Minä myös. He huijaavat meitä.”
”Tai luulevat huijaavansa”, Harry täsmensi.
”Nimenomaan.”
”No, me taisimme sittenkin onnistua. Takaan, että he tapailevat toisiaan nyt salaa ennen kuin uskaltavat julkistaa suhteensa”, Harry naurahti. Blaise virnisti.
”Sinusta on tullut joku suhteiden asiantuntija”, poika sanoi, ja Harry nauroi.
”Sinun ansiotasi”, hän kuiskasi, ja hymyili, kun Blaise painoi hänet vasten kylmää kiviseinää suudellakseen hänen huuliaan. Hän oli suorittanut juuri yhden tärkeän tehtävän saattaessaan Dracon ja Hermionen yhteen. Sillä syvällä sydämessään hän tiesi, että heidät oli alun alkaenkin luotu toisilleen – aivan niin kuin Blaise oli hänelle.
Fin.
kommentit olisi kivoja :>
