MCU: You Gave Me A Home | S | Steve/Tony | LW18 | In English

[Angelina]

Title: You Gave Me A Home
Author: Angelina
Fandom: MCU (Marvel Cinematic Universe)
Rating: S
Genre: pre-slash
Paring: Steve Rogers/Tony Stark

Summary: Steve had never been in love before

A/N: Tää on kirjoitettu LW18-haasteeseen ja ei hitto minkä työn ja tuskan takana tää oli. Tai no, itseasiassa tää syntyi yllättävän helposti sitten, kun pääsin alkuun, mutta kyseessä on siis ainakin versio #3, eikä yhtään sitä, mitä alunperin piti tulla. Tää on mun tulkinta laulun sanoista (löytyy tekstin lopusta) ja toivon, että tein niille edes vähän oikeutta.

Haasteet: Lyrics Wheel 18 ja FF100 sanalla 099. Yö

YOU GAVE ME A HOME

Sometimes Steve can't sleep.

It doesn't happen that often anymore but there's still nights when he wakes up trembling and sweating and there's no way he'll fall asleep again.

This is one of those nights.

He gets up, puts on a pair of fluffy slippers that Clint got him for his birthday and leaves the bedroom. He walks through the common area and straight to the balcony, where a fresh autumn breeze greets him.

He was having a nightmare again.

It's usually about his ma dying, Bucky falling or Steve himself being sick and weak. Sometimes it's about the Valkyrie and the crash, but this time it was different.

It was about Tony.

When SHIELD found Steve and he woke up in 2012, he was a mess. Everything he once knew was gone and almost all of his friends were already dead. He was alone, scared and (according to his therapist) depressed. There was the mission with the Avengers and for a moment Steve felt like he had a purpose, something to fight for. But after the battle everything went back to the way it was and Steve was left alone, again.

Until Tony showed up on his doorstep.

Tony took one look at Steve's crappy apartment and miserable face, before he snapped his fingers.

“Pack your stuff, you're coming to the Tower.”

It wasn't easy, at least not at first. Steve and Tony had their disagreements - to Tony, Steve was stuck up and annoyingly righteous and to Steve, Tony was eccentric and too restless.

But there was something addictive there too.

Tony didn't buy his bullshit and Steve wasn't intimidated by Tony’s fame or fortune. They challenged each other, made each other better. Their relationship was different from anything Steve had experienced before and soon he realized that he had more than friendly feelings for Tony.

Steve had never been in love before.

Sure he had a few crushes in the 40's, Peggy for example, but this was… something more. Steve knew that he had found something special and he never wanted to let it go.

Which made his nightmares even more terrifying.

He dreamed about Tony flying to the wormhole with a missile on his back. He dreamed about Tony getting seriously hurt, trapped in his Iron man armor. He dreamed about losing Tony.

Steve takes a deep breath and runs his fingers through his hair. The night is bright and a bit chilly, but he doesn't feel like going back inside.

“Steve? What are you - are you okay?”

Tony is standing behind him, wearing his worn jeans and an old band t-shirt. His hair is ruffled, his eyes tired and he definitely needs a shave.

“I’m fine, Tony. Go back to sleep.”

Tony snorts.

“I came from the lab, haven't even been to bed yet.”

Steve shakes his head but can't help but smile. Tony walks beside him and gently grabs his arm.

“But seriously, are you okay?”

Better than okay, Steve wants to say. You gave me a home, a purpose, a life. I owe everything to you.

I think I'm in love with you.

He touches Tony's hand gently and smiles reassuringly.

“It was just a nightmare. I'm good.”

Tony looks at him for a moment but doesn't push. He takes Steve's hand and they stand on the balcony, watching the New York skyline together.

In the morning, Steve thinks and feels a bit giddy, in the morning I'll tell him.



Jesse Kaikuranta - Minä löysin sinut

Ehdin tottua ajatukseenkin
Että yksinäisyys on mun kohtalo
En enää päästänyt ketään mun lähelle
Ja kaikki kyyneleenikin mä ehdin käyttää jo
 
Minä löysin sinut
Olemassa olitkin
Sä tulit viime hetkellä
Kun jo melkein luovutin
Minä löysin sinut
Olitkin vain piilossa
Mun pitkän talven takana
Leikkimässä kevätauringolla
Minä löysin sinut
Minä löysin sinut
 
Yksin olla voi jos vain haluaa
Mut yksinäisyys jalat valaa betoniin
Sinä paransit jotain minussa
Jota tiennyt en ees olevan olemassakaan
 
Minä löysin sinut
Olemassa olitkin
Sä tulit viime hetkellä
Kun jo melkein luovutin
Minä löysin sinut
Olitkin vain piilossa
Mun pitkän talven takana
Leikkimässä kevätauringolla
Minä löysin sinut
Minä löysin sinut
 
Kuulin että yksinäisyys on mun kohtalo
Mä liikuin kaiken aikaa kohti uutta alkua
Ja kyyneleetkin kaikki jotka kesken loppuivat
Ne vieri yksi kerrallaan kohti sinua
 
Minä löysin sinut
Olemassa olitkin
Sä tulit viime hetkellä
Kun jo melkein luovutin
Minä löysin sinut
Olitkin vain piilossa
Mun pitkän talven takana
Leikkimässä kevätauringolla
Minä löysin sinut
Minä löysin sinut
Minä löysin sinut

[Vendela]

Tämä on kyllä jotenkin tosi koskettava ja tykkäsin, että tässä oli vähän erilainen ote tuohon kuinka Steve muutti Toweriin.

Unettomuus ja painajaiset, ihan varmasti riivaavaat tuollaista ihmistä kuin Steve! Hyvin uskottavaa ja ymmärrettävää. Se, että se on Tony joka hakee Steven kotiin on ihan ♥ Sillä en vain ikinä ymmärrä miten Tonylla voi olla niin iso sydän! Se on niin parasta! Ja myös se, ettei Tony vaadi mitään vastapalvelusta. Joten on hyvin ymmärrettävää, että Steve rakastuu Tonyyn ja löytää tästä kodin. Kunhan vain saisi tosiaan kerrottua sen myös sille. Toivottavasti heti aamulla ♥

Biisi ei ole ennestään tuttu, mutta sanat olivat hienot ja yhteys tarinaan onnistunut

Vendela

[niiina]

Kommenttikamppiksesta hei o/

Mietin hetken, mitä lukisin kunnes muistin, että sait tosiaan nämä sanat allekirjoittaneelta. Pahoittelut siitä. :'D Silti! Sanathan oli aika jees - mihin molemmat päädyttiin, vaikka Jesse ei ehkä olekaan meidän lemppari artisti. Kuitenkin toki näissä ne sanat on pääosassa ja mielestäni olit tehnyt oikeasti todella hyvää työtä ja oikeutta sanoille! Olin suoraan sanottuna ihan hämilläni, kuinka hyvin olit saanut tämän osumaan sanoihin ja tunteen mukaan todella tiiviisti. Pidin tästä siis todella!

Tykkäsin myös, että tämä oli vähän tämmöinen hämyinen (onkohan tuo nyt oikea sana mun ajatuksille ) eikä tässä sinänsä ollut mitään suurempaa toimintaa, vaan kokonaisuus liittyi noihin tuntemuksiin mitä Stevella oli. Onneksi Tony tuli hänen pelastuksekseen. Pakko tähän todeta kyllä, että nään mikä sinua tässä parissa viehättää, koska vähän sama asetelma on tuossa omassa Dramione sekoilussa, että jotenkin mulle tuli tästä todella vahva fiba kuinka tietyllä tapaa Tonyn/Steven välillä on hyvin samankaltainen luonne aspekti mikä Dracon/Hermionen kun heistä kirjoitan. Kuitenkin Tony ja Steve on aina vähän tukkanuottasilla ja kuittailee toisilleen, on huonoissa väleissä yms. Kuitenkin lopulta he tukevat aina toisiaan.

Musta on hienoa, että kirjoitat englanniksikin Finiin, koska sitä on varmasti todella vähän ja näin saat vähän suuremmat markkinatkin halutessasi. Sun kirjoittaminen tuntuu tosi sujuvalta, eikä tekstiä lukiessa tullut kertaakaan sellaista, että nyt ei toimi tai lauseet ei muuten olisi oikein. Sanoinkin jo aikaisemmin toisessa kommentissa, että pidän sun tavasta kirjoittaa silleen simppelisti sekä sulla on tosi selkeä jako tekstissä, ettei se oli yhteenputkeen puurrettua.

Better than okay, Steve wants to say. You gave me a home, a purpose, a life. I owe everything to you.

I think I'm in love with you.

<3

Tiedän, että sulla oli haasteita tämän LW kanssa ja olen todella ylpeä, että sait aikaan näinkin hienon tekstin, vaikka aluksi tuntui ettei hommasta tule mitään. Mahtava juttu! Kiitos sulle tästä ihanasta lukukokemuksesta!

[Angelina]

Vendela: Mä oon lukenut monta eri versiota siitä, miten Steve muuttaa Toweriin ja tän tyyppinen lähestymistapa on kyllä yks mun suosikeista ;___; JA SIIS TONYSTA --- no joo voisin paasata vaikka ens viikkoon, mutta joo. Mulla on aika selkeet headcanonit siitä ja myös canonversio on oikeesti niin täynnä rakkautta ja välittämistä, mutta kaikki ei vaan nää sitä sen ulkokuoren alta and that makes me sad : (( Ja miten Steve vois olla rakastumatta? Toki ei oteta tässä nyt mitään pois Steveltäkään - Tonyn on aivan yhtä helppo rakastaa takaisin ♥ Toivotaan, että Steve piti kiinni ideastaan (ja kyllähän se piti, itsepäinen kun on)! Kiitos taas kommentista ja ennen kaikkea avusta <3

niiina: HAH kiitos vaan Jessestä, meinasin epätoivoitkun tirauttaa, kun näin kenen artistin kappale oli kyseessä :''D Mutta sitten kun luin sanat, niin ei se tuntunutkaan ihan niin hankalalta enää! Toki ois voinu päästä vielä paremmin tunnelmaan, jos ois pystynyt kuunteleen biisin useampaan kertaan... Oon todella otettu siitä, että sain sun mielestä tän tekstin osumaan lyriikoihin ♥ Englanniksi kirjottaminen taas... No, en osaa itse arvioida miten sujuvaa tai toimivaa se on, mutta se tuntuu välillä huomattavasti helpommalta kuin suomeksi kirjoittaminen :'D Toki luen niiiiiiiin pirusti englanniksi ja nimenomaan Marvelia, että se varmasti vaikuttaa asiaan. Ihan mahtavaa kuitenkin, että lukeminen tuntuu sujuvalta! Mulla on tavoitteena kirjoittaa pari pidempää ficciä englanniksi jossain kohtaa ja näillä lyhyemmillä saan (toivottavasti) hyvää harjotusta niihin :3 On myös ollu kiva huomata, että Finissäkin jonkin verran kuitenkin tartutaan näihin enkkuteksteihin! Kiitos aivan ihanasta kommentista :'))

Steve/Tony on forever mun rakkaus, vaikka meillä onkin Steven kanssa aina välillä hankalat välit <3

[Kelsier]

Kommenttikampanjasta hei!

Chibi pyysi valitsemaan listauksestasi jotain Marvelia ja valintani osui tähän LW-tekstiin.
Minusta parasta tässä oli, että yllätät lukijan - tai ainakin minut yllätit - loppuosassa, kun paljastuu, ettei Steve ole vielä edes kertonut tunteistaan Tonylle. Alusta saa sellaisen kuvan, että he ovat olleet pari jo hetken aikaa. Ajattelin, että Steve lähti Tonyn viekusta haukkaamaan happea Sydämeenkäypää oli myös, ettei Steve ollut aiemmin ollut rakastunut, ennen Tonya. Englantiasi oli tosi sujuvaa lukea. Ainoa oli, että preesens ja imperfekti vaihteli tuossa alussa vähän kummasti (ehkä kuvittelen vaan omiani ).

You gave me a home, a purpose, a life. I owe everything to you.

Tämä on jotenkin hirveän stevemäinen lause. Jos Steve olisi tuon ääneen sanonut niin Tony olisi kyllä saattanu vähän tuhahtaa, mutta ollut kuitenkin sydämessään ihan pähkinöinä moisista sanoista.

Kiitos, kun kirjoitit! Oli mukava lukea tälläinen söpöys iltapalaksi.

[Sokerisiipi]

Vaihdokkaista heips!

Sattuipa kiva marvel-teksti, jossa oli lempeää hahmo- ja tunnekuvausta. Muutaman marvel-leffan nähneenä kaikki tämä oli helppo kuvitella mielessäni. Tykkäsin simppelistä, toteavasta kerronnasta, jonka myötä Steven kokemukset ja tunteet välittyivät vaivattomasti. Tässä oli sellaista kivaa toiveikkuutta ja lämpöä, että vaikka elämä antaisi turpaan, kaikesta voi selvitä ja onnen voi löytää odottamattomistakin paikoista. Steve on saanut kestää paljon – ja varmaan Tonykin – joten on hyvä, että he saavat tukea ja lohtua toisistaan.

Ps. Steven pörröiset tohvelit saivat hymyilemään. Söpö yksityiskohta :3

Kiitos tästä yöllisestä kohtauksesta, pidin!

[Angelina]

Kelsier - Ilahduin kovasti, kun nappasit tän Kommiksesta ♥ Hahaa, hyvä että onnistuin jollain tapaa yllättämään Ja joo, siis hyvin todennäkösesti sohelsin aikamuotojen kanssa - mun piti ensin kirjoittaa imperfektissä ja sitten preesenssiä ja sitten sotkin jo molempia ja osa jäi varmasti korjaamatta :''D Pahoittelut siitä, toivottavasti ei liikaa häirinnyt! Pitäisi yrittää jaksaa korjata, mutta... Mahtava kuulla, että onnistuin tuomaan jotain stevemäisyyttä tähän, koska musta se on edelleen vähän hankala hahmo kirjoittaa! Kiitos hirveesti :33

Sokerisiipi - Tää teksti oli aikamoisen työn ja tuskan takana, tai oikeastaan tätä edelsi miljoona muuta yritystä mutta tämän aloitettuani tekstiä syntyi yllättävän helposti, joten ilahduttavaa kuulla että Steven ajatukset välittyivät vaivattomasti :'D Tämä onnistui tarkoituksessaan, jos teksti tuntui lempeältä ja toiveikkaalta, vaikka menneisyydessä on (molemmillakin) ollut kaikenlaista kuraa. Kiitos :33

[Beatrix Bones]

: DDDD Onkohan mulla joku ongelma, kun mä alitajuisesti tartuin sunkin listauksesta ficciin, joka käsittelee unettomuutta. Kieltämättä tässä ollaan muutama yö menty vähän katkonaisilla yöunilla, joten ehkä alitajuntani yrittää kertoa mulle jotain (liittyen unen tärkeyteen pyhpah nukkua ehtii haudassakin).

First things first: AAAAAAAAAA ♥ Tämä koko teksti oli niin ihanasti kirjoitettu ja kuvailtu, että mä en ajoittain edes tajunnut lukevani englantia. Tätä oli vain niin ilo lukea! Mä pidin erityisesti tuosta aloituksesta 'Sometimes Steve can't sleep', koska heti ensimmäisestä lauseesta tuli sellainen fiilis, että wau mitäköhän tämä teksti pitää sisällään ja pakko jatkaa lukemista! Imo upea teksti vangitsee lukijansa jo heti ensimmäisestä lauseesta lähtien. Pidin siitä miten juoni eteni, miten välillä oli hieman throwbackia menneisyyteen, mutta kuinka se kuitenkin samalla vei juonta eteenpäin.

Sä toit tässä hyvin esille myös sen, kuinka vastakohdat täydentävät toisiaan ja miten hyvin se pitää paikkansa juuri Steven ja Tonyn kohdalla! Saatoin myös tukehtua nauruun, kun mainitsit Steven olevan "stuck up and annoyingly righteous" koska siis... XD Niin. Mutta juuri sen vuoksi tämä paritus sopii niin hyvin yhteen: Steve pitää Tonyn kaidalla polulla silloin, kun tekisi ihan vähän vain mieli työntää pikkuvarvasta rajan yli. Tony puolestaan auttaa Steveä irrottelemaan ja pitämään hauskaa ainaisen vakavuuden ja "oh-my-god-I-have-to-save-America-and-that-is-why-I-can-not-have-fun" sijasta. Pidin tässä erityisesti siitä, miten hyvin dialogikin asettui osaksi juonta ja miten se toi tämän kaksikon lämmentyneet välit esille. P.S. Poor Steve :< Olisi vain sanonut ääneen mitä tuntee Tonya kohtaan!!

KIITOS tästä! ♥

[Angelina]

Bea: ♥♥ Naaawww, apua! Pakko sanoo kyllä heti alkuun, että en tiiä oliko kovin suuri ihme että nappasit multa unitekstin, koska niitä... on. Useampia :'''D Mutta olin joka tapauksessa ilonen, että otit just tän, koska satun ite tykkäämään tästä yllättävän paljon siihen nähden, mikä vääntö koko LW:n kanssa oli Steve ja Tony tosiaan täydentää toisiaan - vaikka ne saattais pohjimmiltaan olla samaa mieltä jostain asiasta, niin ne lähestyy sitä niin eri suunnista ja ajattelee niin eri tavalla, että ne ei ehkä aina itsekään sitä heti tajua. Idiootit ♥ Mutta joo, Steve on hyvä pitämään Tonya välillä kurissa ja vastapainoksi Tony auttaa Steveä heittämään välillä vapaalle Kiitos hirveesti ihanasta kommentista, luotetaan siihen että Steeb aamulla kertoi, kuten suunnittelikin <3

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Tuumin, josko nyt olisi Marvelin paikka, ja tämän Stony-tekstin ihanan lohdullinen nimi veti minua puoleensa. Ja lohtua tästä paljastuikin, voi että!

Steven kokemia koettelemuksia ja aiempaa kurjuutta käsitellään tässä mielestäni tosi samaistuttavasti - hämmennystä, yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta, tarkoituksettomuuden ja merkityksettömyyden tunnetta. Etenkin tuollainen merkityksettömyyden tunne on mielestäni ihan kamala, kun se pahimmillaan tekee kaiken jotenkin niin tyhjäksi ja saa koko elämän tuntumaan ihan valjulta. Kaikki ilmenee luontevasti painajaisen näkemisen ja sitä seuraavan parvekkeelle menemisen seurauksena, kun ymmärrettävästi mielen päällä on kaikki se, mikä öisin valvottaa ja saa näkemään painajaisia.

Aivan yhtä koskettavasti ja elävästi tässä kuvataan myös tämän nimenomaisen painajaisen herättämää reflektiota Steven ja Tonyn suhteesta ja siitä tarkoituksesta ja merkityksestä, jonka Steve on Tonyn myötä löytänyt (kodista, jonka Tony on Stevelle tarjonnut, eikä se selvästikään ole pelkästään fyysinen koti ♥). Rakastan sitä, miten yksioikoisesti Tony vain ilmestyy Steven asunnolle, luo siihen yhden ainoan silmäyksen ja käskee Steveä pakkaamaan tavaransa. Tämä kuvaus miesten välisestä dynamiikasta on minusta niin kaunis ja osuva:

Tony didn't buy his bullshit and Steve wasn't intimidated by Tony’s fame or fortune. They challenged each other, made each other better.

Fiilaan aina kovasti tällaisia skenaarioita, joissa hahmo ottaa pienen irtioton vaikkapa sitten sängyssä pyörimisestä ja menee jonnekin ajattelemaan ja käsittelemään asioita. Ilman syksyinen koleus ja edessä avautuva New Yorkin yö luovat ihan mielettömän upean ja väkevän - suorastaan taianomaisenkin - ympäristön, ja vieläkin paremmaksi kaikki tietenkin muuttuu, kun Tonykin ilmestyy parvekkeelle. Se, miten Tony tuhahtaa Steven kehotukselle mennä "takaisin" nukkumaan, ja se, miten Steve taas ei voi olla hymyilemättä Tonyn kommentille siitä ettei tämä edes ollut vielä nukkumassa - ai että, juuri tällaiset yksityiskohdat miesten välisessä kommunikaatiossa kertovat niin paljon siitä, miten syvä yhteys ja ymmärrys heidän välillään lopulta vallitsee ja miten heissä on myös paljon samaa ja miten heillä on osittain samanlaisia taakkoja kannettavanaan. Sinulla on kyllä ilmiömäinen taito tuoda eloa ja syvyyttä hahmojen väliseen vuorovaikutukseen!

Sydämeni sulaa Steven ajatuskululle ja lopulta niin yksinkertaiselle ja luontevalle ymmärrykselle siitä, että hän on rakastunut Tonyyn. Tuntuu siltä, että kaikkien vaiheiden ja vaikeuksienkin jälkeen se realisoituu tässä öisessä hetkessä parvekkeella, ja se on ihanaa ja kaunista. Nyt ei vain ole oikea aika ja paikka sanoa sitä ääneen - ehkei edes tarvetta, kun molemminpuolinen läsnäolo riittää -, ja ehkä aamulla Steve saa kuin saakin sen sanoitettua. Ainakin ajatus on kutkuttava ja kihelmöivä näin lukijankin näkökulmasta.

He takes Steve's hand and they stand on the balcony, watching the New York skyline together.

Niin mielettömän kaunis hetki. Tämä jättää sellaisen ihanan levollisen ja tyynen jälkimaun!

Tämän tarinan rytmi tuntuu minusta muuten tosi osuvalta ja sopivalta. Se, miten monet kappaleet ovat vain yksi- tai kaksivirkkeisiä, lataa tietyille kohdille mukavasti painoa ja jaksottaa Steven ajatuskulkua ja tajunnanvirtaa, ja samalla se saa tekstin hengittämään niin että lukemisesta tulee samalla tavalla raikas fiilis kuin syysyön koleasta ilmasta. Voi että, nyt iski muuten entistäkin kovempi syyskaipuu! ♥

Kaunis teksti ja hieno tulkinta pohjalla olevista lyriikoista - kiitos paljon! -Walle

[Angelina]

Walle: Minun poikia täällä lukemassa ;;;♥♥ Ai että, oot sieltä vielä napannut niitä juttuja, jotka tästä shipistä tekee mulle niin ihanan ja tärkeän! Ficin nimeen ja tuohon kotiviittaukseen -- Steven canoninen sarjisrepla, jota tässä käytin hyväkseni hieman mukaillen, menee kokonaisuudessaan näin:

“Mr. Stark, when I woke up in this era, I had no one. Nothing. You gave me a purpose, somewhere to belong… You gave me a home.”

Joten kyllä, todellakin kyseessä on muutakin kuin vain fyysinen koti :'3 These two ♥

Mäkin rakastan tuollaisia hiljaisia kahdenkeskisiä hetkiä ja nimenomaan yöllä! Niitä on jotenkin tosi kiva kirjoittaa ja niistä saa sellaista tietynlaista lohtua itsellekin :'3 En osaa nyt jotenkin edes vastata kauheen järkevästi, mutta sun kommentista tuli niin hyvä mieli että vähän herkistyinkin. Kiitos tuhannesti <3