Nimi: Ottaisin minä herra Jagon jos vain kiinni saisin
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Doctor Who: Jago & Litefoot
Tyylilaji: one-shot, lisäosa, mitvit
Ikäraja: S
Paritus: Henry Gordon Jago/George Litefoot
Vastuunvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Kerrankin merkitsemäni fandom on tarkalleen ottaen oikein, sillä tämä fikki perustuu eilen(!!!) julkaistuun Big Finishin Fourth Doctor Adventures -sarjan kuudennen kauden avausjaksoon The Beast of Kravenos, jossa herra Jago ja Litefoot sattumalta myös esiintyvät. Ovat ennenkin nämä kaksi sarjaa crossanneet keskenään, mutta tämä uudempi oli minusta huomattavasti hauskempi - olihan siinä sentään K-9 robottikoira esiintymässä Regency-teatterissa ja Romana II pyörittelemässä sulosilmiään kun herrat ja Tohtori ovat idiootteja. Tosin tämän fikin kirjoitin siksi, että Big Finish JÄLLEEN KERRAN loi kivan konseptin, mutta ei varsinaisesti käyttänyt sitä mihinkään. Minä kirjoitin tämän siis kohtaukseksi, jonka kaltaisen syystä tai toisesta olisin halunnut jaksoon, vaikkei sitä siellä mitään sellaista ollutkaan. Fanifiktion ihmeitä.Osallistuu 12+ virkettä XII -haasteeseen, jonka sanalista oli seuraava:
utuinen, viima, koetus, piikikäs, rakastaa, saari, pyörä, naputtaa, poljento, höyhen, pilvi, joskus, historia, keltainen, valtias, hiljaisuus, kylvää, yksinkertainen, maailmankaikkeus, tukistaa, ruusu, peili, hurrikaani, lakastua, suora
(käytin myös ns. jokerivirkkeen)
Käänsin muuten tämän joutessani myös englanniksi: Rough Gentlemen Petting
Ottaisin minä herra Jagon jos vain kiinni saisin ”Hmm, täytyy kyllä myöntää, että karvoistaan ja käpälistään huolimatta, Henry on yhä utuisesti hyvinkin Henryn näköinen”, sanoi professori Litefoot aikansa siliteltyään tainnutetun herra Jagon päätä. Impressaariraukka oli muuttunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä valtavaksi pörröiseksi pedoksi, jolla oli viiman raapima naama ja hehtaarilapionkokoiset kourat. Neiti Romana nakkeli umpivaunujen penkillä niskojaan, koska tajuttoman herra Jagon raahaaminen pitkin katuja oli ollut koetus kerrakseen.
”Sinuna olisin varovainen, professori, sillä mikäli oikein näen, niin herra Jago on turkistaan myrkyllisen piikikäs”, hän varoitteli, mutta professori vähät välitti hyvistä neuvoista tassutellessaan herra Jagon massiivisia polkuanturoita sylissään.
”Minä sitten rakastan kaikenlaisia eläimiä”, virkkoi Litefoot, ”Eritoten isoja ja pulleita!”
”Voihan pyhä pölväys”, puuskahti Romana, mutta se ei liiemmin professorin höpötystä hillinnyt.
”Muistan kuinka poikasena kävin lastenhoitajani ja veljeni kanssa usein katsomassa karhuja ja tiikereitä sellaisessa pikkuisessa saareen rakennetussa eläintarhassa. Ai että, siellä meni kyllä pienet pojat ja isommatkin pyörälleen päästä! Olisin kovasti ottanut siperiankarhun kotiin lemmikiksi, mutta eipä kai äitirukka olisi sellaista naputusta kuunnellut, kun ei kuunnellut nannykaan.”
Peto-Jago nukkua rohisi niin, että koko ajurinkoppi keikkui puhkupoljennon tahtiin. Romanan kärsivällisyys oli käynyt ohueksi ja höyhenen lailla hentoiseksi, sillä hänestä oli jokseenkin epäreilua, että Tohtori oli jättänyt hänet yksin vastuuseen herrasmiesten tekemisistä, samaan aikaan kun hän itse ratkoi paljon mielenkiintoisempia arvoituksia. Ei sikäli, olivathan professori ja herra Jago oikein oivallisia ihmisiä, vaan eivät kovin välkkyjä mikäli Romanaan itsensä oli vertaaminen – ja Romanaan verrattuna jopa Tohtorikin oli yläpäästä käsin vähän pilvessä.
Joskus Romana toivoi, ettei hänen olisi aina tarvinnut olla se, jonka tarvitsi läimiä aikuista lääkärismiestä sormille, ettei tämä myrkyttäisi itse itseään herra Jagoa paijatessaan. Helpommin sanottu kuin tehty, ja mikäli historia toistaisi itseään, niin professori Litefoot ehtisi vielä katumaan omaa uteliaisuuttaan pahemman kerran. Herra Jago lonksutti leukojaan ja näykkäisi unenpöppöröisenä keltaisilla raateluhampaillaan professoria kämmenestä.
”
Sus siunaa ja taivaiden valtiaat!” Litefoot parkaisi, ja vaikkei Jago purrutkaan kovaa, niin kättään professori ei saanut pakotettua irti. Kiusallinen hiljaisuus olisi ollut jäätävä, ellei Jagosta olisi kuulunut jatkuvasti tyytyväistä eläimellisistä kurnutusta.
”Sitä niittää mitä kylvää”, tokaisi Romana kuivasti, mutta ei saattanut olla hymyilemättä professorin kauhistuneelle ilmeelle ja peto-Jagon tyytyväiselle jalan vispaamiselle. Jos jotkut ovat yksinkertaisia, niin miehet ja eläimet! Romanalla oli ensikäden tietoa muun muassa Tohtorista ja tämän robottikoirasta, joten eiköhän tuo totuus ollut laajennettavissa koskemaan koko maailmankaikkeutta.
Litefoot otti tiukasti Jagoa poskivilloista kiinni ja tukisti.
”Päästähän miehestä irti, senkin kuorsaava, rujo
rontti!” hän moitti tomerasti, ja kuinka ollakaan, Jago hellitti hampaitaan ja jopa nuolaisi ruusunpunaisella kielellään lihaan kipeytyneitä paikkoja. Romana vilkaisi ulos vaunujen pyöreästä ikkunasta, mutta tummennettu lasi oli vain kuin peili, josta näkyi herrainrapsuttelua.
”Älkää professori vain herättäkö häntä, ellette halua herra Jagon syövän teiltä pään”, Romana jatkoi varoitteluaan, vaikka harakoillehan hurrikaanivaroitukset menevät myrskynsilmässä. Äkkiä herra Jagon eläimellisyys alkoi nopeasti lakastua, eikä aikaakaan, kun professorin sylissä uinua tuhisi taas ihmisenmuotoinen impressaari (joka edelleen nuoli kyseisen professorin kipeää kättä unissaan.)
”Suorinta tietä Baker Streetille, saanko pyytää?” sanoi professori Litefoot nolostuneena, koska kyllähän sen neiti Romanakin silmällään näki, ettei herra Jagosta ollut lemmikiksi sen paremmin kuin muinaisesta siperiankarhustakaan.
FIN
