Ne kaikki kauniit hetket, S, Severus/Hermione, raapale

[Hazyel]

Kirjoittaja: Lauchuo
Beta: LillaMyy
Ikäraja: S
Genre: fluffy, romance (angst)
Paritus: Severus/Hermione
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa Rowling, tarinaidean minä
Tiivistelmä: Niinä kauniina hetkinä muistin

A/N: En tiedä, mistä tämä idea lähti, mutta teki mieli ilahduttaa FractaAnimaa pienellä Snarmione-tekstillä ja sitten syntyi tällainen. Ole hyvä kultu <3

Haasteet
Vuosi raapalehtien V

Ne kaikki kauniit hetket

Aina unissani muistan ne kaikki hetket, kun hänen sormensa koskettivat omiani, kun hänen hiukset sekoittuivat omiini, kun hänen päänsä painui olkapäälleni. Niinä hetkinä hän oli vain minun, silloin ruskeat hiuksensa levittyivät rintakehälleni ja pelastivat minut kaikelta, surulta ja ikävältä.

Niinä samoina aamuina hän keitti teetä ja teki aamupalaksi uunissa lämpimiä voileipiä. Hänen hennot kätensä pilkkoivat tomaattia niin tottunein sormin, etten kehdannut sanoa hänelle sen hoituvan paljon nopeammin taialla. Ne samat kädet, jotka liemitunnilla pilkkoivat yrttijuuret täsmälleen saman kokoisiksi palasiksi.

Niinä iltoina hän laski ammeeseen kuuman kylvyn, ripotteli vaahdon päälle punaisia ruusun terälehtiä, hän sanoi, että ne pehmentävät ihoa. Ei se ehkä ollut totta, mutta hänen vuokseen olin valmis uskomaan sen.

Niinä kauniina hetkinä muistin, miksi kannatti elää, olla olemassa, miksi yhä jaksoin ja jatkoin. Kun karheat sormeni sivelivät hänen pehmeitä sormiaan, kun hänen pyöreä nenänsä hiveli parransänkeäni.

Mutta sitten herään ja muistan, että ne kauniit hetket ovat enää vain unissani.

[FractaAnima]

Nah, sinä pieni julmuri! Kaikki oli niin hyvin, MITÄ TAPAHTUI? Tai ei, älä kerro, koska en kestä jos Herm meni ja kuoli, se ei kuollut. Kaikki on aina hyvin jos molemmat elää. Aina on mahdollisuuksia. (En ole fanaattinen, miten niin?) Tämä on kyllä kaunis tunnelmapalanen. Vähän nyrpistelin ruusunlehtien kliseisyydelle, mutta vain vähän. Ja toki olisin halunnut tietää minkä yrtin juuria oli pilkottu, koska olen minä ja yksityiskohtien ylin ystävä, mutta yrttijuuret itsessään ovat jo kiva ja tomaatit eritoten.

Itsekseen ja syvällä itsessään Severus on niiiiiiiiin pehmo ja uskaltaakin välillä olla, edes unen tiedottomassa tilassa. Aaaaah, voi tätä, tämä on kuin yksi suuri huokaus. Ja nyt sitten sarjahuokailen täällä tälle. En osaa nyt muuta. Huokailla vain.

Uskon, että Severus osaa olla kiitollinen siitä, että ne kauniit hetket olivat joskus totta. Ellei sitten jokin traaginen ja epäoikeudenmukainen tapahtunut. Eikö tapahtunut? No hyvä, sitähän minäkin! Severus on kärsinyt jo ihan liikaa.

Oot mussukka. Kiitos! 

- Frac

[Neiti Syksy]

Vitsit kuinka ihana pätkä! Kuten jo sinua koetin houkuttaa irkissä, vaihda toki kirjoittaminen Snarmioneen! ;>

En oikein osaa edes sanoa mitään. Toisin kuin Frac, minä epäilen, että Severus on tehnyt jotain, jonka vuoksi Hermione on pakannut laukkunsa ja lähtenyt. Ehkä Severus oli liian surumielinen tai omassa itsessään, että mies ei jaksanut enää edes yrittää. Tai jotain, hyvin surumielistä kuitenkin! Mieltäni kyllä kutkuttaa kysymykset, mitä tässä taustalla on tapahtanut. Kuitenkin kuvaukset ja nuo muistelot ovat jotenkin aika tunnelmaltaan täydellisiä, mutta kun heitä ei ole enää olemassa... ääh. Mutta nautin tästäkin tunnelmapalasesta!

Niinä hetkinä hän oli vain minun, silloin ruskeat hiuksensa levittyivät rintakehälleni ja pelastivat minut kaikelta, surulta ja ikävältä.

Tämä oli jotenkin niin sydäntä puristava. Kun toinen oikein ottaa suojakseen, jotta ei tarvitse ajatella sitä kaikkea, surua ja ikävää. Vaan voi hetken painaa päänsä toista vasten ja ajatella jotain muuta. Voi että. <3

Hänen hennot kätensä pilkkoivat tomaattia niin tottunein sormin, etten kehdannut sanoa hänelle sen hoituvan paljon nopeammin taialla. Ne samat kädet, jotka liemitunnilla pilkkoivat yrttijuuret täsmälleen saman kokoisiksi palasiksi.

Tästä tulee selväksi se, että Hermione vieraili suhteellisen aktiivisesti Severuksen luona. Ja ne kädet! Veikkaan, että Severus ei ole varmaankaan muuta liemitunneilla tehnyt kuin katsonut Hermionen käsiä. (tässä on myös tavutusvirhe, sillä samankokoinen on yhdyssana)


Tykkäsin tästä pienestä raapaleesta tosi paljon. Tämä tuntui enemmältä kuin sadalta sanalta. Oli niin paljon tunteita! Harmillista, tästä tulee jopa viboja, että kenties Severus pakenee omiin uniinsa, kun saa elää sitä uudelleen. Ja se päivä on harmaata. Höh, en osaa sanoa, oliko tämä söpö vai masentava. Ehkä molempia? :<

- Syksy

[Tikkis]

Mulla heräsi vähän samoja fiiliksiä kuin Neiti Syksyllä. Oliko tämä söpö vai masentava? En tiedä. Vähän sellaisen melankolian ja ihanien hetkien rajapinnassa mennään. Sataan sanaan saa melkoisen ttunteiden purkauksen muistelemalla menneitä ja pakenemalla uniin.

Mä en ehkä lähde spekuloimaan sen kummemmin, mitä tässä on tapahtunut ennen tätä hetkeä. Ehkä samoja ajatuksia kuitenkin tuli jälleen kerran Neiti Syksyn kanssa. Kalkaros on niin kyyninen, sulkeutunut ja tunteisiinsa hukkunut hahmo, että ei ihme, jos ankeudellaan on aiheuttanut tilanteensa. Nohnoh, ei kai sentään. Jollain tapaa tällaisena Severuksen voi kuitenkin hyvin kuvitella. Herkkänä henkilönä, joka jää kiinni menneeseen (no semmonenhan se oikeastaan onkin, kun ikuisesti ja hamaan tappiin asti Lilyakin rakasti).

Mä en oikein osaa sanoa, jäinkö mä tästä vähän surulliseksi vai muuten vain sanattomaksi ja vailla ajatuksia. Täytyy sanoa, että todella puhutteleva pätkä melkoisessa tunnelatauksessaan.