Otsikko: Yhä se Mustako?
Päähahmo: Sirius
Ikäraja: S
Genre: angst
Vastuuvapaus: Rowling omistaa sen, minkä tunnistatte hänelle kuuluvaksi. Loput ovat sanoja vain.
A/N: Lempparihaasteeni, eli
12+ virkettä XIX inspiroimana synkistelevää Siriusta. Oon pohtinut Siriusta hahmona viime aikoina, koska uudelleen Pottereita lukiessani hahmo ei olekaan silmissäni enää samalainen kuin millaiseksi hänet silloin nuorempana koin. Tässä on ripaus sitä itselle tuttua Siriusta. Virkehaasteen sanat löytyvät tekstin lopusta.
Yhä se Mustako?Vaikka aamuinen tähtitaivas oli kirkas, Siriuksen päässä pyörteili sumu.
Sirius ei ollut nukkunut silmäystäkään, ja silti kellon lyödessä viisi hän haahuili Tylypahkan hiljaisilla käytävillä. Hän etsi sieltä armoa, jota hän tuskin koskaan löytäisi.
Mitä hän oli oikein ajatellut, kun oli edellispäivänä kannustanut Severusta seuraamaan Remusta rääkyvään röttelöön tällipajun alta vievää käytävää? Hän tiesi itsekin olleensa säädytön. Sanat olivat vain ryöpsähtäneet hänen suustaan, kun hän oli kuullut miten rumasti luihuinen oli jälleen nimittänyt Lilyä. Tytön silmissä oli näkynyt niin suurta tuskaa, että Sirius oli halunnut tuottaa vähintään yhtä kovaa kipua Ruikulille.
Siriuksen kasvoilta pakeni väri, kun hän tajusi jälleen kerran, että oli melkein syyllistynyt murhaan.
Hänet sietäisi tulla sitomaan käsirautoihin ja kiikuttamaan Azkabaniin vaikka saman tien, sillä niin julma jopa Siriuksen mielestä hänen tekonsa oli ollut.
Hän luuli suorittaneensa jonkinlaisen kuvainnollisen sydämensiirtoleikkauksen itselleen tullessaan valituksi rohkelikkoon. Hän luuli, että sen myötä hänellä oli suojaava kilpi murhanhimoisilta ajatuksilta, joita Mustat olivat upottaneet hänen sydämeensä ja ennen kaikkea hänen mieleensä läpi hänen elämänsä.
Eipä ole kauas puusta pudonnut tämä päärynä, vai mikä hedelmä se nyt onkaan, Sirius tuhahti itselleen.
Hänen sietäisi mädätä Azkabanissa niin kuin tippuneille kelvottomille hedelmille kävi kostealla ruohikolla. Häntä nimittäin puistatti se, että hupaisaksi jekuksi naamioitu teko oli tuntunut Siriuksesta siinä hetkessä hyvältä, oikeutetulta.
Kaikki ne vuodet, joina hän oli rakentanut uutta itseä irrallaan Mustien pimeästä suvusta, valui hukkaan vain muutamissa sekunneissa.
Vaikka hän kuinka koitti sanoa itselleen, että hän oli rakastunut ja rakkaiden vuoksi tekisi mitä tahansa, eihän se silti voinut olla syy syyllistyä veritekoon. Jäljelle ei jäänyt muita syitä kuin se, että hän oli yhä se Musta, jollaiseksi hänen vanhempansa hänet kasvattivat.
Sirius oli ajatuksissaan kävellyt tähtitorniin, jossa häntä tervehti taivaalla himmeästi loimottava kuu, ja sen ympäröimät auringolle kirkkauttaan menettävät tähdet. Taivaalla ei näkynyt vähäisintäkään liikettä, kun taas Siriuksen päässä sitä tuntui olevan liikaakin. Ajan kulkiessa verkkaan Siriuksen ajatukset sinkoilivat lapsuudenkotinsa, Lilyn, Severuksen, Azkabanin ja helvetin välillä. Siriuksen kehon läpi kulki väristyksiä, mutta hän ei tiennyt, johtuivatko ne viileästä tuulesta vai hänen ajatuksistaan.
Sirius hätkähti, kun ovi kolahti kiinni jossain hänen alapuolellaan.
Nyt häntä tultaisiin hakemaan Azkabaniin ja hänen elämänsä olisi ohi vain kuudentoista vuoden iässä.
Taikasauvan hohde loisti tähtitorniin johtavassa portaikossa askelten kavutessa niitä aina vain ylemmäs.
”Mitä ihmettä sinä oikein haaveilet, kun poukkoilet käytävillä tähän aikaan?” James kysyi pidellessään sauvattomassa kädessä Kelmien karttaa, ja nostattaen Siriuksen huulille kevyen hymyn, toivonkipinän siitä, ettei hän olekaan se Musta, jollaiseksi hänet kasvatettiin, eikä hän ehkä päätyisikään Azkabaniin.
1. sumu
2. hiljainen
3. armo
4. kun
5. säädytön
6. sana
7. kipu
8. väri
9. käsiraudat
10. leikkaus
11. kilpi
12. hedelmä
13. mädätä
14. hupaisa
15. valua
16. rakastunut
17. yhä
18. kirkas
19. liike
20. verkkaan
21. viileä
22. kolahtaa
23. ohi
24. hohde
25. haaveilla